Dokumenttejä

Vaadimmeko ja odotammeko hiekkamaiden tulijoilta liikaa?

Mielestäni asia on niin, että osa - tässä kohtaa en tiedä rosentteja - ei omaa enempää halua kuin kykyäkään. Ymmärrän sen, että -en tunne rosenttia- osa myös haluaa ja pystyy elämään mm. Eurooppaan tultuaan ihan fain.

Panin milleniumin jälkeisinä vuosina tietyn amerikkalaismateriaalin sisältöä takaraivoon. Noissa luvuissa amerikkalaiset totesivat: länteen siirtyneistä muhamettilaisista noin joka kymmenestuhannes on potentiaali tosi paha poika, joka suurella todennäköisyydellä syyllistyy terrorismiin tai ainakin tukee käsitöinään sitä. Symppaajien lukumäärä oli totta kai selvästi suurempi. En tiedä, onko parempaa tai tarkempaa arviota olemassa.

Kuinka usein eurooppalaisen arabiterrorismin tekomiehillä on ennestään rikostaustaa, se olisi mieluisaa tietää? Eli meneekö homma sitä rataa, että ensin rötöstellään ns. pikkusempia juttuja ja kas, yhtäkkiä ollaankin terroriteon äärellä. Tällä viittaan tietoihin siitä, että -vankilassa radikalisoidutaan- usein.

Siitä päädyn pitkäpiimäiseen tapani mukaiseen pohdintaan siitä, mitkä tekijät siellä vankilassa saavat aikaan radikalisoitumisen? Mitä tapahtuu tekomiehen psyykelle? Vai onko vankila aivan pirullisen hyvä paikka -vaikuttaa sopivan ihmisen- psyykeen? Uskonto, joo. Sopiva mielenlaatu, joo.

Entäs jos tässäkin löytyy samaa alkujuurta kuin Israeliin kohdistuneissa terrori-iskuissa? Eli henkilö on sotkeutunut itseään isompaan sotkuun ja on lopulta kiristyksen, pakottamisen takia seinää vasten ja panttina esim. oma perhe? Tarkoitukseni ei ole käsitellä tekijöitä uhreina, kaukana siitä. Pohdin sitä, että näinköhän arabiterrorismi on täysin vailla mm. valtiotasojen vaikuttamista? Epäilen, että valtiotason toimijoita on tässä vyyhdessä kysta kyllin.
 
Katsoitko dokkarin, mistä keskustelu lähti?

Jos sellainen touhu on ns.normaali edes jonkin kokoisella maantieteellisellä alueella, on prosentit helvetin huonot mihinkään järkevään.

Isän ja isän ystävien asenne, joka siirretään ylpeinä lapsille tulee olemaan tappava, mikäli kyseisessä ilmapiirissä kasvanut siirtyy eurooppaan...pää ei vain kestä niin suurta kulttuurista muutosta ja kun uuden maan meno on kotiopin pohjalta saatanasta...ei hyvää seuraa vaikka päällään seisottas ja työnnettäis Visa taskuun..

Tähän kun vielä lisätään ns.ryhmäkutsu esim. jonkin valtiollisen toimijan suunnasta, niin en haluaisi olla pelipaikalla...kun seuraa esim. Erdoganin ja ulkomailla olevien Turkkilaisten suhdetta, niin se on huolestuttavaa miten herkällä hän saa väen liikkeelle.
 
Netflix Medal of honor : sotasankarit
 
Target Berlin

Napalm - M-69 Incendiary Bombs Built

Butterfly Bomb: 4 Pound Fragmentation Bomb M83 1945 US Navy; WWII Cluster Bomb

How Torpedoes Work: "Aircraft Launched Active Acoustic Torpedoes" 1953 US Navy Training Film

Ice Formation on Aircraft 1942 US Navy Pilot Training Film; Animated
 
Videossa nyppii laahaava versio Jääkärinmarssista, ristiriita esityksen ja sanojen välillä on huutava - no joo, ei huuda, ei:mad:. Tässä parempi versio:):

Itsellä on Jääkärinmarssi kännykän soittoäänenä, se paljastaa ympäristön asenteista paljon, piilovihersuvakit nousevat pintaan kuin rikkaruohot;)
 
Tämä kuuluisi ehken ketjuun "Hauskat videot"...mutta kun on ns. dokkari ja sotilasaiheinen...

Tää on TODELLA vahvaa settiä. Tuo ekan kolmeen osaan pätkityn haastattelun puhe on sellainen mitä itse soittaisin/siteeraisin joukolleni ja joka olisi hyvä jokaisen Suomen kansalaisen kuunnella ja sisäistää.
Aivan huikea persoona!

Ja sitten meillä on tämmöistä valtiojohtoa:

Melkoinen ero ukkojen sanomassa, liekö nää justiinsa mistä myös Ehrnrooth varoittaa?
Jannu pitää ryssää supervaltana, jonka talous on Italian luokkaa. Vaikkapa Ranska on supervalta Ryssyköihin verrattuna.
Kertoo paljon federalismikiimasta, "me emme voi pärjätä kansallisvaltiona, yhyy ne jyrää meitin!"
Pakko saada liittovaltio, hinnalla millä hyvänsä.
Hirveätä sontaa.
 
Viimeksi muokattu:
Sveitsin armeijan lyhytelokuva vuodelta 1964.

Selkeää kuvakerrontaa siitä mitä hyökkääjällä olisi vastassaan.

Melko tasapainoinen dokumentti (britti-näkökulmasta) sotavankeudesta toisessa maailmansodassa Euroopassa.

Back
Top