Eduskuntavaalit 2015

Mietin... Soini tiesi kirjallisten vastausten tulevan julkisuuteen (kuten oikopäätä näköjään tulivatkin), joten Soinin oli näytettävä omille kannattajille, että persut pitävät periaatteistaan kiinni ja että nämä asiat ovat niitä, joita he hallitusvastuussa haluavat ajaa.

Sipilä taas halusi mustaa valkoiselle ennen ensimmäistäkään hallituksen kokousta. Teoriassa perussuomalaisten olisi kirjallisesti pitänyt sitoutua myymään nahkansa - mikä teko ei edes takaa hallituspaikkaa.

Hallituksen pitää tietenkin mennä pääministerin johdolla yhteiseen tavoitteeseen eikä kuluttaa aikaa riitelemällä, mutta ymmärtääkö Sipilä poliitikkaa ollenkaan? Ja eikö liike-elämässä saa sanoa eriävää käsitystään ennen päätöksiä? Jälkeen päinkö ne siellä pitää esittää?

Aivan sama, PS nuorten linjaus EU erosta näyttää olevan ainoa tie vapaisiin vaaleihin ja politiikkaan.
 
Voi olla, mutta olisiko Sipilä kuitenkin sen verran älykäs, että tietää minkä riskin ottaa, jos antaa kokoomuksen ja SDP:n jatkaa hallituksessa. Kokoomus taitaa olla menossa hallitukseen, mutta jos sinne päästetään myös SDP, niin Sipilä kaivaa verta nenästä.
Mitä tarkoitat? Olen yhä sitä mieltä, että demarien hallituksessa olosta voisi olla se etu, että kokoomus ja SDP voisi yhdessä hillitä hieman kepun maaseutufantasioita. Tämä on kuitenkin vain yksi mahdollinen etu, enkä tarkoita että näiden vanhan kolmen suuren puolueen hallitus olisi paras mahdollinen.

Menipä persut hallitukseen tai ei, Soinin on annettava kuva että persut kykenevät kompromisseihin ja että heillä on haluja mennä hallitukseen. Muuten moni tulkitsisi, ettei persuilla ole oikeaa halua mennä hallitukseen, ja senhän tietää mitä se kannatuksen osalta tarkoittaa. Voiko kriittinen maahanmuuttopolitiikka olla niin suuri asia, että se yksinään evää persuilta hallituspaikan? Ei kai sentään, niin ainakin haluan toivoa. Btw, Europarlamentissa äänestettiin juuri taakanjakomekanismistä. Halla-aho oli ainut suomalainen meppi joka vastusti. Koska taakanjakomekanismi meni läpi, tarkoittanee se sitä että Suomessa päästään nauttimaan enenemissä määrin monikulttuurisuuden rikkaudesta.
 
Soinilla olisi nyt näppärä tilaisuus jäähdytellä Eduskunnan puhemiehenä. Jussi Niinistö persujen puheenjohtajaksi ja eikun kiillottamaan marttyyrin sädekehää ja rähisemään oppositiosta. Istuisi hyvin ko. puolueen perusluonteeseen. Jos persut kuitenkin laskettaisiin hallitukseen, on vaikea uskoa, että puolue kykenisi istumaan siellä koko hallituskauden ilman hallituksen ja puolueen sisäisiä ristiriitoja ja mahdollista hajoamista.
 
Jytkytyksestä on tulossa floppi jos hallitukseen menee KOK-Kesk-SDP-RKP jollain ilveellä. Kok-SDP riidat saataneen sovittua haastellisen aikojen vuoksi. Siinä sitten tehdä oppositiossa yhteistyötä vihreiden ja vasurien kanssa. Mut ei maalata piruja seinälle. Vielä.

Se on totta, että persujen mahdollisuudet tehdä menestyksekästä oppositiopolitiikkaa vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa on hyvin epätodennäköistä. Jos opposition muodostaa persut, vihreät, vasemmistoliitto ja kristilliset niin eipä olisi ihme vaikka oppositio jakautuisi kahtia arvopohjan mukaisella tapaa ja vasemmisto pyrkisi yhteistyöhön vihreiden kanssa ja persut sitten kd:n. Joissain kysymyksissä laajempi yhteistyö varmaan tulisi kyseeseen mutta useissa arvopohjaisissa asioissa edellinen kahtiajako tuntuu luontevalta. Jos kd olisikin hallituksessa ja rkp oppositiossa perussuomalaisten asema saattaisi olla vieläkin heikompi - he olisivat monissa arvokysymyksissä aivan yksin. Vihreillä, vasemmistolla ja rkp:llä on tiettyjä yhteneväisyyksiä osassa arvokysymyksiä esim. maahanmuutto, vähemmistöjen oikeudet tms.

Tämä huomioiden Soinina miettisin hyvin vakavasti sitä, että kumpi lopulta onkaan puolueelle nyt eduksi hallitukseen meno vai oppositio - kumpaankin liittyy riskejä mutta oppositiossa on vaikea harjoittaa menestyksekästä oppositiopolitiikkaa jos oppositio ei ole yhtenäinen. Demareilla vastaavaa oppositio-ongelmaa ei ole, heidän on hyvin luontevaa asettua samaan pöytään vihreiden ja vasemmiston kanssa ja luoda yhtenäisempää oppositiopolitiikkaa.

vlad.
 
Minusta on persujen äänestäjänä hyvä ettei Soini ruvennut heti myötäilemään Sipilää. Vaaleissa nähtiin että persut ovat yllättävän vahvoja. Persut eivät leiponeet tuttu-juttu ohjelmassa piirakoita eivätkä vierailleet tanssiohjelmassa valkeat hampaat hohtaen. Tuskin olivat myöskään Anna-lehdessä itkemässä kuinka lapset ovat kivoja. Ainoastaan nähtiin Hakkarainen kännissä. Ennen vaaleja kaikki hoki ettei rahaa enää kreikkaan. Nyt pidetään itsestään selvänä että lisää rahaa sinne. Eli muut saa valehdella mutta ei persut. Maahanmuutto asioista ei saa vieläkään keskustella. Kuinka huonosti pitää mennä että voi? Itselläni on asiassa henkilökohtainen näkökanta asiaan.Ex- tyttöystäväni on saanut kokea maahanmuuton tuomaa kulttuuria pimeällä kujalla matkalla junasta kotiin. Mutta elämä on..
 
Persuista on hallitusvastuun kantajiksi yhtä vähän kuin räyhähengestä (poltergeist) suojeluspyhimykseksi. Tällä en tarkoita, etteikö puolueessa olisi myös tolkun porukkaa, mutta jokapaikan häiriköiden lukumäärä on sen verran suuri, että minun on vaikea mieltää puoluetta yhtenäiseksi vaikeiden päätösten hallitusvastuun kantajaksi.
 
Persujen meno hallitukseen on mielestäni tärkeää saavuttaa ja ajankohdallisesti oikein. Tämän tavoitteen saavuttamista ei pitäisi pysäyttää jumittumalla yksinomaan maahanmuuttopolitiikan kysymyksiin, jotka nyt jotenkin tuntuvat päälimmäisiltä esteiltä. Jousto mamu-poltiikassa ja mukaan päätöksentekoon, tätä tarvitaan nyt.

Näen mamu-politiikan tällä hetkellä sellaisena, että jos kaikki muut suomalaiset ovat valmiita kulkemaan laput silmillään ja hyväksyvät nykymenon, niin okei menköön asiat ongelmiin sitten. Sipilähän sen nyt päättää.
Persut ovat kuitenkin selkeästi asiasta ottaneet kantaa ja jos enemmistökin jonain päivänä viisastuu (Sipilän johdolla?) , niin silloin persut ovat heti valmiita palaamaan esittämiinsä teeseihin. Tuulimyllyjä (Sipilää) vastaan ei kannata taistella jos se tarkoittaa koko hallituksesta ulosjääntiä. Haluan että persut lunastavat (Sipilältä) ne hallituspaikat jotka puolueelle kuuluvat. Suomen muuttaminen on mahdollista vain vastuiden kautta sisäpiirissä, ulkokehällä räksyttämiseen ei ole aikaa.

.
 
Mietin... Soini tiesi kirjallisten vastausten tulevan julkisuuteen (kuten oikopäätä näköjään tulivatkin), joten Soinin oli näytettävä omille kannattajille, että persut pitävät periaatteistaan kiinni ja että nämä asiat ovat niitä, joita he hallitusvastuussa haluavat ajaa.

Sipilä taas halusi mustaa valkoiselle ennen ensimmäistäkään hallituksen kokousta. Teoriassa perussuomalaisten olisi kirjallisesti pitänyt sitoutua myymään nahkansa - mikä teko ei edes takaa hallituspaikkaa.

Hallituksen pitää tietenkin mennä pääministerin johdolla yhteiseen tavoitteeseen eikä kuluttaa aikaa riitelemällä, mutta ymmärtääkö Sipilä poliitikkaa ollenkaan? Ja eikö liike-elämässä saa sanoa eriävää käsitystään ennen päätöksiä? Jälkeen päinkö ne siellä pitää esittää?

Tai sitten emme ole vihityt ihan kaikilla tiedoilla. Aikamoista peliä ja vedätystä varmasti tapahtuu nyt, julkisuuteen tulee juuri se, mitä halutaan.
 
Suomen talouden tilanteen osalta tilanne on jo sellainen että tulevassa hallituksessa joudutaan tekemään pakolliset päätökset, olipa hallituksessa mitkä puolueet tahansa. Siis käytännössä julkishallinnon menoja kaikkineen joudutaan vähentämään ja veroja korottamaan. Tämän tulemme näkemään 100%:n varmuudella seuraavalla hallituskaudella. Lisäksi Suomen valtio joutuu ottamaan lisävelkaa seuraavien neljän vuoden aikana reilut 20 miljardia (valtion velka 2019 tulee olemaan n. 125 miljardia). Tältä kehitykseltä ei mikään hallituskokoonpano voi välttyä. Jos hallitukseen otetaan mukaan sosialisteja voidaan varautua vielä tylympään kehitykseen..

Työttömyys helpottaa vain siinä suhteessa kun väki ikääntyy ja siirtyy eläkkeelle. Tähän ei ole tulossa muutoksia jollei tehdä radikaaleja muutoksia yrittäjien ja yrittäjyyden edellytyksien parantamiseksi. Enkä oikeastaan usko todellisiin muutoksiin tässä suhteessa. Suomalainen yhteiskunta on pelannut itsensä ulos kilpailukykynsä osalta ja olemme lisäksi syrjässä keskeisiltä markkina-alueilta. Suomessa on hyvin harvoja toimialoja joilla investoija kykenee saamaan voittoja sijoittamilleen pääomilleen.

Vaikka Kepu ei ottaisikaan perussuomalaisia uuteen hallitukseen niin Suomen kannattaisi kuitenkin vähentää elintasopakolaisten älytöntä hyysäämistä, siihen kuluu vuosittain ainakin 500 miljoona sosiaaliturvan rahoja. Samoin pitäisi vähintäänkin puolittaa(mieluummin lopettaa likimain kokonaan) nykyinen reilun miljardin euron kehitysapu. Meillä ei ole varaa tällaiseen, kansan veronmaksukyky ei siihen riitä.

Lisäksi pitäisi unohtaa heti alkuun Kepun vaatimuksen kokonaisen uuden välitason hallinnon luomisesta maakuntatasolle. Se vaatii omat johtajansa ja virkamiehensa ja siihen ei ilman lisävelanottoa riitä rahaa. Tilanne olisi toinen jos samalla lopettaisimme koko (300 kunnan) kuntahallinnon ja perustaisimme tilalle esim. 12 kpl maakuntia. Tällä saataisiin yhtenäisyyttä ja tasa-arvoisuutta kunnallisverotukseen ja vähentäisimme oikeasti hallinnollista byrokratiaa sekä päällekkäisiä hallinto-/kustannusrakenteita.

Luin eri puolueiden vastaukset Sipilän kyselyyn (joka oli varsin Kepu-väritteinen) ja niissä olisi hyviä aineksia Suomen hallituksen ohjalmaksi. Erityisesti tulisi ottaa huomioon PS ja Kokoomuksen esitykset. Varsinkin niiltä osin joilla niisä oikeasti tavoitellaan säästöjä julkisiin palveluihin. Myös EU-politiikassa tulisi sitoutua enemmän Suomen etujen mukaisiin tavoitteisiin ja tukeutua Maastrichtin sopimuksen velvoitteisiin jäsenvaltioiden osalta. Suomi on joutunut liian suureksi maksumieheksi EU:n puitteissa.

Kaikkein eniten harmittaa ettei Suomessa ole reilua ja rehellistä oikeistoa, joka pitäisi kansan tahdon mukaisesti sosialistit hallitusvallan ulkopuolella. Meillä on enää vain vajaa 1/3 kansanedustajista sosialisteja (dem,vas,vih). Se on niin pieni vähemmistö ettei sille kannata enää antaa hallitustasolla vaikutusvaltaa. Heidän esillä pitämiä tavoitteitaan voidaan toki huomioida (jos tarpeen) vaikka ko. edustajat toimivat oppositiossa. Realisosialismi on jo lähes kadonnut muualta maailmasta eikä suomalaisetkaan halua enää tukea sosialisteja. Täytyy vain toivoa että kehitys jatkuu samaan suuntaan.
 
Todellista sosialismia ei enään esiinny maapallolla paljoakaan ja nekin vähät paikat tuppaavat kääntymään diktatuureiksi.

Paha homma, jollei tuleva hallitus ole toimiva. Suomi on syvemmällä paskalaarissa, kuin annetaan ymmärtääkkään kotimaan uutisissa ja lehdistössä. Täällä kaukomailla kun katsoo talousuutisia, niin aika korutonta kertomaa on suomen tilasta... Odotusarvot ovat todella kovat uuden hallituksen osalta.
 
Noin numeraalisesti valtaa voidaan jakaa vain ministerinsalkkujen määrissä, sensijaan erimielisyydet oleellisissa kynnyskysymyksissä on kinkkisempi kysymys. Toisaalta esimerkiksi RKP:lla on aina ollut tuo ääniosuuttaan suurempi valtasiivu.

Totta kai hallituksessakin pitää osata junailla asiat niin että saa oman äänensä kuuluviin. Tuo voi käytännössä ollakin se hankalain osuus.
 
Tai sitten emme ole vihityt ihan kaikilla tiedoilla. Aikamoista peliä ja vedätystä varmasti tapahtuu nyt, julkisuuteen tulee juuri se, mitä halutaan.

Olennaista on vain se mitä lihamyllystä lopuksi valuu ulos ja se jää nähtäväksi. Kulisseissa tapahtuu koko ajan ja paljon tapahtuukin.
 
Nimenomaan Persujen tuominen esiin lienee Sipilältä peliveto, jolla yritetään hieman pehmittää ja pelotella puoluetta kompromisseihin. Oppositioon PSn jättäminen EU- ja maahanmuuttoasioissa olevien ns. Erimielisyyksien vuoksi olisi todella vaarallista Sipilälle, Sipilä kakkosta tuskin tällöin tulisi vaan Soini (tai Niinistö) ykkönen. Mitä luulette pääosan Keskustaa äänestäneistä ajattelevan EU-tukipaketeista Kreikalle ja siitä tarjotaanko kouluttamattomille maahanmuuttajille "jonon ohi" monenlaisia palveluita aikana jolloin lähinnä "vain" tekeviä käsiä vaativissa hommissa vallitsee suuri työttömyys etenkin Kepun tukialueilla. Pidän PSää edelleen lähes varmana hallituspuolueena ellei Sipilä lähde todella suureen riskipeliin.

Olen siitä eri mieltä kuin Taitolaji, että mielestäni PS on nyt paljon hallituskelpoisempi kuin viime kerralla jolloin joukoissa oli liikaa kunnanvaltuustojen änkyröitä. Nyt puolue on ollut vuosia salonkikelpoinen ja se näkyy laadukkaammassa edustaja-aineksessa. Kyllä sieltä ministeritason tekijöitä löytyy. Lisäksi noita maahanmuuttolinjauksia ei voi parhaalla tahdollakaan väittää rasistiseksi, ennemmin tuntuu terveeltä järjeltä kun kaikille muillekin ryhmille on vain niukkuutta jaettavaksi. EU-tukiasioissa muutkin puolueet ovat ennen vaaleja antaneet ihan vastaavan kuvan kuin mitä noissa PSn lausunnoissa on.

Väitän että Kepun ja PSn "suuri erimielisyys" on peliä ja taktiikkaa.
 
Sama haisu nokassa. Samoin saattaa olla Sos.Demin lähes uhriasemaksi koroitettu säälikäämeitä-asenne. Mutta eihän tästä tiedä. Sipilän kabinetti hallitusneuvotteluja silmällä pitäen näyttäisi tarkoittavan:

Keskusta-Kokoomus-KD-RKP-Vihreät. Pihalle jäisi sekä Persu että Sos.Demi. Kabinetin perusteella tuo koalitio on todennäköisin. Yhteiskuntasopimus voidaan samalla tietysti unohtaa, mutta tuskin Sipilä hallitustunnustelujen työnimeen juuttuu. Jos arvata pitäisi, niin tämän muodon minä pistäisin kuponkiin veikkauksena.
 
Jos persut jäävät hallituksen ulkopuolelle siitä syystä, ettei keskustan "sanelemiin" hallitusehtoihin sallita kompromissia persujen näkökulmien johdosta, on kyseessä kansanvallan ja kansalaisten mielipiteen halveksunta.

Täytyy muistaa, että kolme suurinta puoluetta liikkuvat äänestäjien kannatuksen perusteella hyvin samoissa lukemissa, eikä kenelläkään ole mandaattia yksin päättää hallituksen linjauksista. Valitettavasti tosin uskon muutaman puolueen vaikka nuolevan oman takapuolensa päästäkseen hallitukseen...
 
eu-totalitarians.jpg
 
Politiikka 1.5.2015 klo 15:56 | päivitetty 1.5.2015 klo 16:12
Vedättikö Soini Sipilää?
Hallitusneuvottelija Juha Sipilä (kesk.) hämmästyi torstaina perussuomalaisten vastauslistaa. Timo Soinin kanssa oli sovittu täysin toisenlaisista EU- ja maahanmuuttokirjauksista, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo. Sipilä keskustelee perussuomalaisten vastauslistasta Soinin kanssa alkuviikosta.

Keskustan Juha Sipilä (vas.) ja perussuomalaisten Timo Soini vaalien tulosillassa Pikkuparlamentissa Helsingissä, 19. huhtikuuta 2015. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hallitusneuvottelija Juha Sipilä (kesk.) tuli torstaina aidosti yllättyneen näköisenä kameroiden eteen kommentoimaan puolueilta saamiaan vastauksia viiteentoista kysymykseensä. Perussuomalaisten vastaukset olivat aivan jotain muuta kuin Sipilä oli odottanut.

– Kyllä se sopeutuslista, tai sanotaan leikkauslista, oli kovin vaatimaton. Verotuksessa ollaan aika kaukana. Maahanmuuttokysymyksissä ollaan aika kaukana ja sitten tämä EU-vastaus myöskin vähän ihmetytti, Sipilä sanoi.

Perjantaina selvisi ihmettelyn syy.

Sipilä oli keskustellut puolitoista tuntia jokaisen puoluejohtajan kanssa pohjustaakseen kysymyspatteristoaan. Muutkin puolueet olivat kopioineet etukäteispuheista huolimatta vastauksiksi vaaliohjelmansa tavoitteita, mutta perussuomalaiset oli omassa lajissaan.

– Keskusteluihin käytettiin aika paljon aikaa, mutta ne eivät millään tavalla heijastuneet vastauksista, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoo.

"Kipukohdat keskusteltiin ennakkoon selviksi"
Yrittäjämaailmasta tullut Juha Sipilä luotti selkeisiin toimintatapoihin ja aikoi välttää odotettavissa olevat hankaukset sopimalla niistä puoluejohtajien kanssa etukäteen.

Perussuomalaisten ja muiden puolueiden kannat eroavat eniten EU-asioissa ja maahanmuuttokysymyksissä.

Keskustelujen jälkeen EU-kysymyksiä hiottiin perussuomalaisten haluamaan suuntaan. Monien ihmetykseksi EU:n talousvaltaa haluttiin palauttaa Brysselista Suomeen, vaikka koko euroalueen tavoite on ollut päinvastainen: syventää taloudellista ohjausta.

Tämä kädenojennus ei auttanut: perussuomalaiset vaati hallituspohjavastauksissaan omia tavoitteitaan, kuten jäsenmaksujen palautusta.

Tätäkin vaikeampaa on muiden puolueiden taipua perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaan. Sipilän ja Soinin ennakkopuheista huolimatta perusuomalaiset vaati pakolaiskiintiön leikkaamista ja muita huomattavia kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan.

Jäikö perussuomalaisten hallitustaival tähän?
Puoluesihteeri Timo Laaninen ei halua pohtia, miten perussuomalaisten hallitukseen pääsemiselle nyt käy. Sipilä ja Soini ovat jo keskustelleet alustavasti asiasta, puheet jatkuvat alkuviikosta.

Laanisen mielestä perussuomalaisten poliittinen kulttuuri on toisenlaista kuin mihin on totuttu.

– Kun ryhdytään puhumaan hallitusohjelmasta, mikään puolue ei voi täydellisesti siihen omia kantojaan saada, Laaninen sanoo.

Sipilä on sanonut rakentavansa hallitustaan luottamuksen pohjalle.

– Tärkeää on, että näissä, sanotaan herkissä asioissa – talouden kasvukysymykset, EU-politiikka, maahanmuuttopoltiikka – tehdään nyt niin selkeät kirjaukset, että niihin ei tarvitse neljän vuoden aikana palata ja että kaikki eduskuntaryhmät oikeasti sitoutuvat siihen, mitä yhdessä sovitaan, Laaninen sanoo.

Yle ei tavoittanut Timo Soinia kommentoimaan asiaa.

Linkki
 
Viimeksi muokattu:
Nimenomaan Persujen tuominen esiin lienee Sipilältä peliveto, jolla yritetään hieman pehmittää ja pelotella puoluetta kompromisseihin. Oppositioon PSn jättäminen EU- ja maahanmuuttoasioissa olevien ns. Erimielisyyksien vuoksi olisi todella vaarallista Sipilälle, Sipilä kakkosta tuskin tällöin tulisi vaan Soini (tai Niinistö) ykkönen. Mitä luulette pääosan Keskustaa äänestäneistä ajattelevan EU-tukipaketeista Kreikalle ja siitä tarjotaanko kouluttamattomille maahanmuuttajille "jonon ohi" monenlaisia palveluita aikana jolloin lähinnä "vain" tekeviä käsiä vaativissa hommissa vallitsee suuri työttömyys etenkin Kepun tukialueilla. Pidän PSää edelleen lähes varmana hallituspuolueena ellei Sipilä lähde todella suureen riskipeliin.

Olen siitä eri mieltä kuin Taitolaji, että mielestäni PS on nyt paljon hallituskelpoisempi kuin viime kerralla jolloin joukoissa oli liikaa kunnanvaltuustojen änkyröitä. Nyt puolue on ollut vuosia salonkikelpoinen ja se näkyy laadukkaammassa edustaja-aineksessa. Kyllä sieltä ministeritason tekijöitä löytyy. Lisäksi noita maahanmuuttolinjauksia ei voi parhaalla tahdollakaan väittää rasistiseksi, ennemmin tuntuu terveeltä järjeltä kun kaikille muillekin ryhmille on vain niukkuutta jaettavaksi. EU-tukiasioissa muutkin puolueet ovat ennen vaaleja antaneet ihan vastaavan kuvan kuin mitä noissa PSn lausunnoissa on.

Väitän että Kepun ja PSn "suuri erimielisyys" on peliä ja taktiikkaa.

Näyttäisi tosiaan olevan kysymys lähinnä siitä että persujen halutaan tulevan itse ulos kompromissiesitysten kanssa sen sijaan että he vain myöntyisivät heille saneltuihin ehtoihin. Siitä on varmaan jo isojen poikien kesken sovittu mihin linja vedetään. Nyt on kysymys vain siitä miten se tapahtuu. On astetta rajumpi juttu livetä omasta avauksesta kuin pakkosyötetystä. Mitä ministeriainekseen tulee niin kaikenlaisia tuulimyllynpyörittäjiä hallituksessa on tälläkin kaudella nähty. Kyllä persuilta miehitys löytyy jos vain hallituspaikka avautuu.
 
Back
Top