Eduskuntavaalit 2015

Keskusta-Kokoomus-KD-RKP-Vihreät. Pihalle jäisi sekä Persu että Sos.Demi. Kabinetin perusteella tuo koalitio on todennäköisin

Tuo olisi siinä mielessä hiton paha, että PSn jättäminen ulkopuolelle aiheuttaisi sen isossa kannattajakunnassa katkeruutta JA vasemmisto pystyisi ay-mafian kautta torppaamaan kaikki hankkeet entistä paremmin kun uskoakseni monen duunarinkin äänestämä PS olisi myös mukana oppositiossa. PS voi halutessaan kaivaa vasemmistolaisemmat aseet esiin työkalupakistaan esim. työehto- ja talousasioissa. Lisäksi Keskustan ja osin Kokoomuksenkin piirissä on arvokysymyksissä paljon yhteistä Persujen kanssa, jos PS nyt torpataan nimenomaan arvoväritteisillä syillä ja mennään niissä "Vihervasemmiston" suuntaan niin PS tulee saamaan runsaasti lisää äänestäjiä sekä Keskustalta että Kokoomukselta ja on neljän vuoden päästä hallitustunnustelijana itse.
 
Itse kannatan tätä skenaarioita, se on parempi kuin olla yhtiömies Suomen perseen myyjille.
 
Itse kannatan tätä skenaarioita, se on parempi kuin olla yhtiömies Suomen perseen myyjille.

Täytyy sanoa että jos PS nyt selkeästi torpataan oppositioon vasemmiston seuraksi, niin äänestän neljän vuoden päästä Kok sijaan PS. Ellei PS myy percettään oppositiossa liikaa vasemmistolle.

Nimenomaan kuvittelin PSn olevan uudessa hallituksessa se katalyytti joka tuo muistakin esille parempia puolia, samalla kun muut tuovat niitä PS:stä. Edelleen haaveilen Kesk-Kok-PS-KD-Rkp kokoonpanosta.
 
Olli "Bobrikov" Rehn, Matti "Lahjus" Vanhanen ja muu vahakabinetti siellä taustalla häärii.
He ovat federalisteja jotka ovat hylänneet kansallisen ajattelun aikoja sitten.

Mitähän keskimääräinen maanviljelijä on noista tyypeistä mieltä...hyvin ovat pureutuneet puolueeseen vaikka ns. kenttäväen näkemyksistä aika kaukana...
 
Sama haisu nokassa. Samoin saattaa olla Sos.Demin lähes uhriasemaksi koroitettu säälikäämeitä-asenne. Mutta eihän tästä tiedä. Sipilän kabinetti hallitusneuvotteluja silmällä pitäen näyttäisi tarkoittavan:

Keskusta-Kokoomus-KD-RKP-Vihreät. Pihalle jäisi sekä Persu että Sos.Demi. Kabinetin perusteella tuo koalitio on todennäköisin. Yhteiskuntasopimus voidaan samalla tietysti unohtaa, mutta tuskin Sipilä hallitustunnustelujen työnimeen juuttuu. Jos arvata pitäisi, niin tämän muodon minä pistäisin kuponkiin veikkauksena.

Näin uskoisin minäkin. Oppositioon jäisi persut, dem ja vas. Vihreiden mukanaolo olisi tuhoisaa Suomen kannalta, mutta taitaa olla niin että puoluetaktikointi (ja jopa henkilökohtainen asema) lienee tärkeämpää kuin maan asiat. Aivan samoin kuin Kataisen hallituksessa. Persujen pitäminen hallituksen ulkopuolella näyttää nousevan kaiken muun yläpuolelle.

Puhdas porvarihallitus sopii jos hallitus toteuttaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja oikeasti edistää yrittäjyyttä. Samoin elintasopakolaisuuden ja kehitysavun kustantaminen verovaroin täytyy lopettaa. Nämä tulisi muuttaa vapaaehtoiseksi, halukkaat voisivat ruksata omaan veroilmoitukseensa kuinka monta %:ia tuloistaan antaa tähän tarkoitukseen.
 
Mitähän keskimääräinen maanviljelijä on noista tyypeistä mieltä...hyvin ovat pureutuneet puolueeseen vaikka ns. kenttäväen näkemyksistä aika kaukana...

He ovat mafia joka uskottelee suojelevansa maakuntia, Kok ja SDP pyörittävät omia suojelu rinkejään joita pelottelevat taakseen.
 
Keskusta voisi perustella omia linjauksiaan. Duh.
Menikö sinulta kokonaan vaalit ja sitä edeltänyt kamppanjointi kokonaan ohi? Näyttivät ne linjat perusteluineen aika moneen suomalaiseen uponneen, kun Keskusta nappasi vaaleissa voiton kaikkien muiden vihreitä lukuunottamatta hävitessä.

Minkälaista perustelua puolueiden linjoista nyt vaalien jälkeen oikein kaipailet?
 
Suurin osa ihmisistä ei todellakaan tiedä Keskustan linjaa EU:n tai maahanmuuton suhteen, juurihan he reivasivat sitä Kokomuksen suuntaan päivässä.
Maakuntien kepua äänestäneet ovat suurin osa persuja mielipiteiltään, se on fakta jos niitä ihmisiä yhtään tuntee.
Heitä motivoi Keskustan pelottelu EU:n tukien lakkaamisesta, kyseessä on häpeällinen näytelmä jossa Brysselin herrat pelottelevat maaorjiaan.
 
Keskusta voisi perustella omia linjauksiaan. Duh.

Keskusta kilpailee loppuviimeksi samoista äänestäjistä kuin persut.

Toisekseen kepu joutunee petttämään äänestäjät EU-politiikan osalta. Suomi joutunee taipumaan Kreikan velkojen anteeksiantoon jos muut jäsenmaat niin päättävät. Siinä menettää Suomi kuuluisat vakuutensa samalla nuijan kopautuksella. Velkojen anteeksiantamisen osalta kepu on jo muuttanut kantaansa vaalien jälkeen, persut puolestaan pitävät edelleenkin kiinni tästä aikaisemmin yhteisestä lupauksesta.

Varmasti taustalla on muutakin taktikointia. Kepulle olisi tärkeää saada kaikki mukaan rakentamaan maakuntahallintoa. Siinähän olisi kepulaisille oivallinen paikka vahvistaa virkamieskaadereita maakunnissa.

Mutta odotellaan nyt ja katsotaan miksi tämä vielä muuttuu.
 
Tässä kun on tullut jo liiankin pitkään seurattua Suomessa vallitsevaa näennäisdemokratiiaa, tulee mieleen jytkäyksen ylijytky: Kaksi kautta eduskuntaa olkoon ehdoton maksimi, sen jälkeen tulee luopua ja antaa tilaa uusille ehdokkaille., joilla niin ikään pitää olla kulunut vähintään neljä vuotta edelisetä kansasedustajan tehtävästä, tai sitten kokonaan uusia. Kahden kauden välein nimitetään myös aina uudet virkamiehet.
Ehdotus on aika raaka omasta nökökulmastanikin, mutta vilpitömänä tavoitteema olisi saada purettua tuo päätöksentekokykyyn pystymätön dinoraurus, pysähtyneisyyden aika ja hyvä veli järjestelmä. Eduskunta pystyisi ikäänkuin aloittamaan puhtaalta pöydältä, nythän kaikki on vain vanhan jatkumoa

Edellisiltä eduskunnilta jääneitä käsittelemiä asiaoista jouduaan käsittelemään toki heti alkuun, mutta ehkäpä uudet näkökulmat voisivat nähdä jotain selaista, mitä ennen ei ole huomatu. Muutoksen yhteydessä voitaisiin myös puuttua tolkuttomiin puoluetukiin, esim puolittamalla ne. Tässä ehdotuksessa on tarkoituksena saada säpinää joka johtaa tuloksiin. Nykyinen edus kunta on melkoinen roolinsa vanki jo ammoisilta ajoilta. Riisutaan se vanki. Päästetään tuoreet voimt näyttämään kykynsä.
 
PS haluaa leikata puoluetukia, ei tule tapahtumaan koska muille ei käy.

Todennäköisin skenaario on että Suomi tulee olemaan mukana kun littovaltio EU sortuu kansainvaelluksiin, talousromahdukseen ja sisällissotiin.
Aina voi tietenkin toivoa että hyvällä politiikalla kaikki karikot vältetään, en kuitenkaan laskisi sen varaan.
 
Maanviljelijäväestön lukumäärä nyt ei kyllä riitä mihinkään. Mutta lukumääräänsä enemmän heillä on valtaa puolueessa. Oma lukunsa on sitten lestadiolaiset ja muu herännäisväki. Heillä on valtaa myös yli lukumääränsä, johtuu varsin sukkelasta tavasta panna omiaan ruotuun ja äänestysprosentti lienee lähes sata. Uskontoköhinän yhdistyminen politiikkaan vaan on jotenkin minulle kirjaimellisesti pirun vieras asia.

Vihreille ei kynnyskysymyksiä varmaan enää ole....ydinvoimala taotaan armotta kasaan ja sehän on menneen talven lumia.:rolleyes:
 
Back
Top