Eduskuntavaalit 2019

Toki jos täällä joku etiskelee piilopirttiä niin mä kyllä joudan sinne ajella makkaranpaistoon.
Entisellä työkaverilla on "sukumökki" Kyyveden rannalla noin 20km Mikkelistä pohjoiseen.
Tuo omistusrakenne ei kuulostanut kovin optimilta vaihtoehdolta..varsinkin kun ylläpidosta tai myynnistä oli keskustelua..
 
Onhan se kieltämättä välillä huvittavaa, kuinka jotkut oikeistolaiset selittää, että velkaantuminen huolestuttaa ja olemme Kreikan tiellä, mutta veronalennuksiin kyllä on varaa.

Öljykriisin jälkeen otettiin keinona isompi veroruoska, ja edunvalvonnassa sitten on jaettu etuja joka lantille ja sitten se kakku on pöhöttynyt eikä kukaan halua luopua mistään.

Jos haluaa nousua, pitää miettiä, mistä kannattaa verottaa ja mistä ei.

Unohdetaan hetkeksi maahanmuutto (tuskin kukaan voi väittää, että vasemmistohalitus jotenkin siihen jotain rotia saisi. Päinvastoin: jos meillä olisi ollut vasurihallitus, edes näitä mitä nyt saadaan saateltua, ei varmasti olisi viety minnekään. Muistelkaa nyt vaikka vihreää naista lentokoneessa jarruttelemassa palautusta.

Mennään talouteen ja puhutaan oikeistosta ja vasemmistosta. Vedetään yksi karkea piirros pohjaksi.

Juttu näyttää jostain kumman syystä kerta kerralta menevän niin, että kun yrittäjän ja palkansaajan taakkaa hiukan keventää ja patistaa vielä kuntonsa säilyttäneitä työttömiä liikkeelle, se tuottaa neljässä vuodessa esimerkiksi 140 000 työllistynyttä, kuten nyt. Se on jo pieni armeija.

Ne 140 000 eivät enää nussi yhteiskunnallisia sinun taskustasi kerättyjä tukia, vaan saavat työpanoksestaan palkkaa ja maksavat sitten veroja. Tästä tulee kumulatiivisesti aika mukava kahdensuuntainen potti.

Totta kai tämä tulos saadaan kiljuttua jollain Bernerillä ja vanhustenhoidon ongelmilla piiloon. Se on opposition tehtävä. Mutta tosiseikka on, että keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus vetäisivät jo kahdessa vuodessa talousvankkurit parempaan luistoon. Pelkkä lievä yleimaailmallinen nousu ei selitä sitä, sekin on laskettu. Se yleisempi nousukin on jo aikapäiviä taittunut.

Kun vasemmisto ottaa ohjat, kaikki sitä Suomen keskivartaloa vaivaavaa fasettilukkoa avaavat toimenpiteet loppuvat. Yrittäjä maksakoon lisää, palkansaaja maksakoon lisää, vero sinne, vero tänne, lisää veroja vain. Sitten se homma hytyy, vienti hyytyy, kulutus hyytyy, kaikki innovaatiot alkavat supistua ja se sosialismi alkaa näyttää vanhoja elkeitään eli kenelläkään ei ole mitään. Lisää siihen vielä vihreiden ohjelma, jossa jokainen kohta, joka vähänkin liittyy rahaan, on vaikutuksiltaan täysin katastrofaalinen.

Neljän vuoden kuluttua me kiljumme. Muistakaa sanani.

Me olimme tuhon tiellä ja pahasti. Minusta Sipilän työ jäi kesken.

Suomessa suurin osa puolueista on vasemmalla. Ja vasemmisto ei ole niin hajaantunutta kuin hiukankin janalla oikealla olevat ovat. Miettikää nyt sitä, miten perussuomalaiset kiukuttelevat kokoomukselle ja kokoomus ja keskusta tekevät välistävetoja toisilleen. Demaritavoitetta ja vasemmistoliiton tavoitetta se yksin palvelee, ja teidän pitäisi muuten kehittää vähän parempi demaritutka. Vasemmistolainen voi olla liukas kuin talvimatikka öljyisessä kintaassa. Hajota ja hallitse... se oli jo kommareiden agitaation ydintä. Kiihota toinen toistaan vastaan, teeskentele ja luikeroi, trollaa työmailla...

Kokoomuksen ja keskustan varjonpuolet on käsitelty moneen otteeseen. Perussuomalaiset, joka on myös pienen ihmisen puolella, oli ja olisi juuri sopiva jarrumies näille silloin, kun alkavat oikein pörriäiset ja lobbarit ja bernerit sekoilla. Mutta periaatteessa me menemme aina eteenpäin ns. porvarihallituksella, mutta itku alkaa siitä, että työtöntä patistellaan, perusoikeuksia venytellään ja ylipänsä ihmisiltä vaaditaan jotain muutakin kuin sitä, että joku holhoaa ja osoittaa valtion rahalla jonkun multakasan, että lapioi sitä ja jos et halua, niin makaa kotona ja kyllä me paapomme.

Hyvin vasemmistoideologinen maahan tämä on. Todella vasemmalla ja se lisäksi vielä liberaaliakselilla pisimmällä ovat Vihreät, SDP, Eläinoikeuspuolue, SKP, Vasemmisto, Feministinen puolue ja Kommunistinen työväenpuolue. Eivät niin kaukana toisistaan.

Äänestäkää mitä äänestätte, mutta älkää sortuko hajaannukseen. Kyllä se riittää, että Sipilä tekee peliliikkeitä, se kuuluu pelin henkeen, mutta vain hönö pelaa liberaalin vasemmiston pussiin siinä luulossa, että joku onneton trollaamisella vaikutettava tollo kääntyisi oikeiston kannatuksesta sosialistiksi. Nimittäin fasismikin ponnistaa työväenaatteesta ja sehän tunnetusti vihaa eliittiä, jolle se sitten tarjoaa itsensä vaihtoehdoksi. Samaa tekivät kommunistitkin. Heitä oikein koulutettiin Sirola-opistossa.

Ei näissä konsteissa ole mitään uutta.
 
Viimeksi muokattu:
Katsoin äsken Heinäluoman haastattelun, jossa paljon suorempaan tuli selville mielipide.

"Suomen etu on vahva Venäjä." -Heinäluoma, Eero.

Ja se huolestuttavin vivahde tässä sopassa.

"Heinäluoma uskoo myös, että tulevaisuudessa Venäjän täytyy yhdentyä enemmän läntisen Euroopan rakenteisiin ja hyväksyä pitkälti samat säännöt."
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Voi olla että menee jo täällä kaupaksi.

Jep, kyllä tuollaisille mökeille ostajia löytyy, kun kohdalle vaan osuu. Ei kaikki halua sinne mökin rauhaan kaikenlaista sähköistä hilavitkutinta. Minuakin kiinnostaa tuollainen paikka, jos vielä hyvät pilkki ja kalastusmahdollisuudet on. Tosin tuo on mulle aivan liian kaukana Suomessa.
 
Etusivulle





Politiikka
HS selvitti: Enemmistö puolueista haluaa kiristää turvapaikkapolitiikkaa
HS esitti puolueille humanitaarisesta ja työperäisestä maahanmuutosta viisi kysymystä. Oletuksena oli tilanne, jossa puolue pääsisi itse tekemään seuraavan hallitusohjelman.

Paavo Teittinen HS
Julkaistu: 13.3. 2:00


TULEVISSAhallitusneuvotteluissa väännetään mahdollisesti siitä, poistetaanko ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta.

HS:n puoluekyselyn perusteella viisi puoluetta on valmiita luopumaan siitä. Saatavuusharkinta tarkoittaa, että alueen te-toimisto selvittää, löytyisikö samaan tehtävään alueelta suomalainen työntekijä.


Turvapaikkapolitiikkaa taas saatetaan virittää ensi hallituskaudella yhä kireämmäksi. Kuusi puoluetta on tällä kannalla. Mielipidemittausten johdossa oleva Sdp pitäisi nykyisen linjan.

Puoluekysely on osa sarjaa, jonka HS teettää eduskuntavaalien alla.

Teemat valikoitiin gallupilla. Vastaajien mielestä tärkeimmät aiheet olivat terveydenhoito, työ, ilmasto, valtiontalous ja maahanmuutto.

Lue lisää: Tässä ovat suomalaisten tärkeimpinä pitämät vaaliteemat

MAAHANMUUTTO nousi yhdeksi tämän hallituskauden keskeisimmistä kysymyksistä, koska Eurooppaan saapui vuoden 2015 lopulla yli miljoona siirtolaista.

Aihe on varmasti pinnalla myös ensi hallituskaudella.

Humanitaarisen maahanmuuton säännöistä ja tulevista ratkaisuista käydään vilkasta keskustelua niin Suomessa kuin Euroopan unioninkin tasolla. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on muun muassa kertonut selvittävänsä kansainvälisten sopimusten tulkintaa.

Työperäinen maahanmuutto taas on vanhenevan Suomen kannalta keskeinen kysymys.

Esitimme puolueille humanitaarisesta ja työperäisestä maahanmuutosta viisi kysymystä. Oletuksena oli tilanne, jossa puolue pääsisi itse tekemään Suomen seuraavan hallitusohjelman.



HS:n analyysi: Odotetusti kaikki puolueet sinisiä ja perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat sitä mieltä, että Suomeen tarvitaan ulkomailta lisää työntekijöitä.

Taustalla on se ilmeinen syy, että Suomen väestö vanhenee nopeasti ja syntyvyys pienenee. Yhä useampi ihminen tulee tarvitsemaan huolenpitoa samalla kun veronmaksajien määrä supistuu.

Julkisen talouden kannalta tilanne on hyvin haastava.

Puolueissa jaetaan laajalti se käsitys, että työllisyyden lisääminen ei onnistu vain saamalla töihin Suomessa tällä hetkellä työtä vailla olevia. Uusia työntekijöitä täytyy tuoda myös ulkomailta.



HS:n analyysi: Kysymys ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on puolueille jo paljon vaikeampi.

Saatavuusharkinta koskee duunariammatteja eli esimerkiksi siivoojia, kokkeja ja rakennustyöntekijöitä. Asiantuntijoihin ja erityisosaajiin, kuten peliyhtiön koodareihin tai teknologiayhtiön insinööreihin, harkintaa ei sovelleta.

Kolmesta isosta puolueesta kokoomus ja keskusta ovat valmiita poistamaan saatavuusharkinnan. Sdp taas vastustaa sitä.

Vastustajien mukaan Suomeen saapuisi harkinnan poistuttua suuria määriä halpatyövoimaa, mikä painaisi palkkoja ja heikentäisi työehtoja.

Poiston kannattajat taas katsovat, että kyseessä on turha työllisyyden parantamisen este. Heidän mielestään poistoon liittyy valheellisia kauhukuvia.



HS:n analyysi: Sipilän hallitus on kiristänyt turvapaikkapolitiikkaa kaudellaan merkittävästi. Moni puolue on valmis jatkamaan kiristämistä entisestään.

Oulun ja Helsingin seksuaalirikosepäilyjen jälkeen ilmapiiri turvapaikkapolitiikan suhteen on kiristynyt ja perussuomalaisten kannatus kasvanut.

Vastauksissa näkyy, että kokoomus ja keskusta eivät halua äänestäjien vuotavan oikeasta laidasta. Sdp ei lähtisi kiristämään vaan pitäisi nykylinjan.

Kysymys on jossain määrin symbolinen, koska ainakaan tällä hetkellä Suomeen ei erityisesti tule turvapaikanhakijoita.



HS:n analyysi: Puolueet suhtautuvat suopeammin pakolaiskiintiön kasvattamiseen. Vihreät kasvattaisi kiintiön 3 000:een, vasemmistoliitto ja Rkp 2 500:aan.

Kiintiöpakolaisuuden korotus on puolueille siinä mielessä helppo päätös, että tulijoiden tilanne arvioidaan jo ennen maahantuloa ja vain kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat saavat pakolaisaseman.

Lisäksi Suomi voi ottaa esimerkiksi perheitä, jolloin myös sopeutuminen on todennäköisemmin helpompaa. Pakolaisasemalla tulevat henkilöt pääsevät heti kiinni yhteiskuntaan, koska heillä on Suomessa samat oikeudet kuin kansalaisillakin.

Useat puolueet, kuten kokoomus ja keskusta, ovat valmiita kasvattamaan kiintiötä, jos turvapaikanhaku siirretään EU:n ulkorajoille. Kyse on erittäin vaikeasta hankkeesta, jossa kestää hyvin pitkään, jos se edes onnistuu.

Kokoomus on jyrkentänyt kantaansa. Vielä vuoden 2017 budjettiriihessä puolue ajoi kiintiön kasvattamista, mutta sinisten vaatimuksesta näin ei tehty.

GIF_Turvapaikka2.svg

Puolueiden perustelut

Sdp: ”Kategorinen kyllä/ei-vastaus ei sovi tähän. Turvapaikkahakemusten käsittelyn osalta Suomi noudattaa kansainvälisiä velvoitteitaan. Kaikki hakemukset, joilla voi olla perusteita ja menestymisen mahdollisuuksia, tulee käsitellä. Kansainvälisissä sopimuksissa ja ulkomaalaislain 103. §:ssä on määritelty tilanteet, joissa turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkimatta. Suomi on toiminut näiden velvoitteidensa mukaisesti, eikä linjaa ole tältä osin syytä muuttaa niin, että kaikki hakemukset automaattisesti tutkittaisiin.

EU-maiden keskinäistä vastuunjakoa ns. Dublin-menettelyssä tulee eurooppalaisessa yhteistyössä vahvistaa, niin, että ensimmäinen maa, johon turvapaikanhakija Euroopan alueella saapuu, huolehtisi aina turvapaikanhakijan rekisteröimisestä ja turvapaikkatutkinnasta.”

Keskusta: ”EU:n menettelydirektiivi mahdollistaa niin sanotun rajamenettelyn. Siinä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan käsitellä ja ratkaista rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä päästämättä henkilöä menettelyn aikana maahan. Tällaiseen nopeutettuun käsittelyyn voitaisiin ryhtyä, kun hakemus katsotaan selkeästi perusteettomaksi. Rajamenettely vähentäisi laitonta maassa oleskelua Suomessa.”

Kokoomus: ”Tällä hetkellä tosin kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö ei mahdollista sitä, ettei turvapaikanhakijoiden hakemuksia tutkittaisi, jos ne esitetään Suomen rajalla. Turvapaikanhakijat on kuitenkin rekisteröitävä heti heidän tultuaan EU:n alueelle, jolloin vastuuvaltiot voidaan määritellä ja hakemus siirtää käsiteltäväksi oikeaan EU-valtioon. Kokoomuksen tavoitteena on lisäksi tulevaisuudessa siirtää koko turvapaikanhaku pääosin EU:n ulkorajoille.”

Vihreät: ”Tämä on käytäntö nykyään, mutta järjestelmä ei toimi. Tällä hetkellä pieni joukko jäsenmaista on vastuussa valtaosasta turvapaikkahakemuksista ja turvapaikanhakijoista. Hakijoiden rekisteröintikään ei tällöin onnistu, kuten vuodesta 2015 opittiin. Nykyinen ns. Dublin-järjestelmä tulee korvata oikeudenmukaisella ja sitovalla vastuunjaolla, jossa määräävänä tekijänä ei ole se, mihin maahan turvapaikanhakija ensimmäisenä saapuu. Rekisteröinti ja vastuu turvapaikanhakijoista on irrotettava toisistaan, jotta saadaan luotua oikeudenmukaisempi järjestelmä. Vastuunjaossa on huomioitava maiden kyky ottaa vastaan hakijoita, mutta myös turvapaikanhakijoiden olemassa olevat siteet.

Tällainen uudistus on vahvasti Suomen etujen mukainen EU:n ulkorajavaltiona. Siihen saakka kun uusi ja oikeudenmukaisempi vastuunjako on luotu, Suomen tulee noudattaa voimassa olevia sopimuksia ja käsitellä rajoillemme saapuvien ihmisten hakemukset. Yhteisistä säännöistä kiinni pitäminen on pienen maan etu. Koskaan ei tiedä, milloin tulee tilanne, jossa voimme itse tarvita yhteisiin sääntöihin perustuvaa apua muilta.”

Perussuomalaiset: ”Kaikki Suomen länsirajalle asti tulleet rekisteröimättömät turvapaikanhakijat ovat turvapaikkashoppailijoita. Suomen ei pidä hirttäytyä pakolaissopimusten kirjaimeen, jos tämä rikkoo niiden henkeä. Mikäli Schengenin rajasääntöä noudatettaisiin, kukaan ei edes pääsisi Suomen rajalle asti. Vaihtoehtona on pikamenettely rajavyöhykkeellä, systemaattinen hakemusten hylkääminen, käännytyspäätös ja säilöönotto, ellei henkilö suostu palaamaan Ruotsiin.”

Vasemmistoliitto: ”Kaikkien Suomessa turvapaikkaa hakevien tilanne on arvioitava yksilöllisesti oikeudenmukaisessa menettelyssä. Dublin-järjestelmä mahdollistaa hakijoiden palauttamisen turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan maahan, mutta aina toisessa maassa rekisteröityäkään hakijaa ei voida palauttaa. Esimerkiksi Italiaan ja Kreikkaan on viime vuosina rajoitettu Dublin-palautuksia maiden hakijatilanteen ja vastaanotto-olosuhteiden takia ja Unkariin turvapaikanhakijoiden epäinhimillisen kohtelun takia. Suomeen taas ei ole parissa tapauksessa Ranskasta tehty Dublin-palautuksia palautuskiellon loukkausten pelossa. Oikeudenmukainen ja toimiva Dublin-järjestelmä perustuisi jäsenmaiden sitovaan keskinäiseen vastuunjakoon eikä jättäisi eteläisiä jäsenvaltioita yksin.”

Siniset: "Nykyisten pakolaissopimusten tulkinnan mukaan valitettavasti näin pitää tehdä, mutta jos ehdotuksemme turvapaikkakäsittelyn siirtämisestä EU:n ulkopuolelle toteutettaisiin, silloin esimerkiksi Ruotsista tulevat hakijat voitaisiin välittömästi siirtää hakukeskuksiin pois Suomesta ja koko EU:n alueelta. Jälleen myös kansainvälisten sopimusten tulkintaa on päivitettävä järkevämmäksi, koska maalaisjärkikin jo kertoo, että turvallisten maiden läpi Suomeen tuleva henkilö ei enää etsi pelkkää fyysistä turvaa, vaan myös sosiaaliturvaa.”

Rkp: ”Turvapaikkaoikeus on ehdoton, ja kaikilla on oikeus saada turvapaikkahakemuksensa käsiteltyä.”

Kristillisdemokraatit: ”Kansainvälistä suojelua hakevan turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkimatta Suomessa tietyin edellytyksin. Tällaisia edellytyksiä ovat hakijan saapuminen sellaisesta turvapaikkamaasta, jossa hänen olisi ollut mahdollista saada suojelua tai jonne hänet voidaan palauttaa, sekä mahdollisuus lähettää hakija toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Suomen on yksiselitteisesti torjuttava Dublin-sopimuksen purkaminen ja suunnattava jäsenmaiden huomio ulkorajojen pitävyyden varmistamiseen ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksiin.”

Liike Nyt: ”Euroopan maat ovat sopineet Dublin-asetukseen liittyvän Dublin-menettelyn tai ns. vastuunmäärittämisen mukaan, että vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä kuuluu sille jäsenvaltioille, johon turvapaikanhakija on saapunut ensimmäisenä maasta, joka ei ole EU-maa, Norja, Islanti, Sveitsi tai Liechtenstein. Poikkeuksena tapaukset, joissa Suomi on myöntänyt hakijalle viisumin tai oleskeluluvan, hänellä on perheenjäseniä Suomessa tai hän on aikaisemmin hakenut turvapaikkaa Suomesta, niin hakemus tulee tutkia Suomessa. Muissa tapauksissa tulee noudattaa sopimuksia. Euroopan Schengen-järjestelmä ei kestä toista vuoden 2015 kaltaista kansainvaellusta, vaan se tulisi johtamaan sisärajojen palautumiseen jäsenvaltioiden välille.”

Tähtiliike: ”On Dublin-sopimuksen mukaista.”

HS:n analyysi: Peräti seitsemän puoluetta on sitä mieltä, että Suomen ei pidä käsitellä kaikkien maan rajalle tulevien turvapaikkahakemuksia.

HS kysyi nimenomaan sitä, ovatko puolueet valmiita torjumaan hakemuksen käsittelyn tilanteessa, jossa tulija saapuu toisen EU-valtion kautta rekisteröimättä. Tällainen tilanne oli käsillä vuoden 2015 syksyllä.

Kyse on hankalasta asiasta, jota puolueet myös pitkälti kiertelevät vastauksissaan.

Moni puolue sanoo vastauksessaan, että Dublin-järjestelmä mahdollistaa palauttamisen toiseen maahan. Järjestelmä toimii kuitenkin vain jos tulija on rekisteröity normaalisti EU:hun saapumisen yhteydessä.

Jos näin ei ole tehty, hakemuksen vastaanottava maa on vaikeassa tilanteessa. Palautettaisiinko hakijat Ruotsiin – joka todennäköisesti palauttaisi tulijat Tanskaan, joka palauttaisi hakijat Saksaan ja niin edelleen?

Monen puolueen tapauksessa jää epäselväksi, mitä ne tekisivät, jos vuoden 2015 kaltainen tilanne toistuisi.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006032960.html
 
Katsoin äsken Heinäluoman haastattelun, jossa paljon suorempaan tuli selville mielipide.

"Suomen etu on vahva Venäjä." -Heinäluoma, Eero.

Ja se huolestuttavin vivahde tässä sopassa.

"Heinäluoma uskoo myös, että tulevaisuudessa Venäjän täytyy yhdentyä enemmän läntisen Euroopan rakenteisiin ja hyväksyä pitkälti samat säännöt."

Voisi miettiä, miksi MTV3:n toimittaja pyysi raportista keskustelemaan nimenomaan Heinäluoman ja keskustan Kulmunin, jotka tunnetaan omiensakin parissa venäjämielisinä. Heinäluoma on saanut harvinaisen Ystävyyden mitalinkin Putinilta.

Jaakko Loikkanen on entinen yleläinen ajankohtaistoimitusten mies. Tampereen tiedotusopin laitokselta. Lukee maikkarilla uutisia ja luultavasti ideoi ohjelman vieraineen.
 
Edelliseen vielä. Jos Katri Kulmuni on tuntemattomampi, hän on siis Suomi-Venäjä-seuran nykyinen puheenjohtaja. Oli Paavo Väyrysen avustaja, kun Väykkä oli ministerinä. Kansanedustaja Lapin vaalipiiristä.

Tällaisella kombolla Alma Media lähti ruotimaan turpoasioita näin vaalien alla.

Yhteiskunnassa on siis joku sopimus siitä, että turposta ollaan vaaleissa ihan hipihiljaa. Hesarin vaalikoneista puuttuivat puolustusta koskevat kysymykset kokonaan. Samoin ulkopoliittiset kysymykset puuttivat tykkänään.

YYA:ta pukkaa. Venäjän voima -raportissa todetaan näin: Venäjän tärkein tavoite lähiulkomaillaan on estää Naton laajentuminen. Venäjä on valmis ryhtymään ennalta ehkäiseviin toimiin estääkseen sille epämieluisen kehityskulun.

Putin on myös töksähtänyt Salelle selväsanaisesti asiasta, vaikka tämä ei ole julkisuudessa kuin huhuna. Laura Halminen kertoi, että jossain näistä viimeisistä tapaamisista Putin jo vähän rähähti Niinistölle: "Sinä puhuit Natosta. Haluatteko te siis tulla ottamaan Karjalan takaisin?”
 
Me ollaan makseltu asuntolainaa ja kaikenvitun paskapumppaamovelkaa pois ihan urakalla. Jätetty autot uusimatta ettei tartte lisää velkaa ottaa. Ajatuksena että myytäs tää pois ja ostettais jotain halvempaa tilalle, näkis miestäki joskus kotona ja jäis rahaa muuhunki.

Mutta mutta. Kävipä semmonen tuuri että appiukko otti vimosen huikan. Hänellä perittyjä hehtaareja yhen tyyriimmän pitäjän paraatipaikalla ja kesämökki perslävessä ilman sähköä, vettä tai edes tietä. Kotitalossa syytinki anopilla. Kesämökistä tuskin pääsee edes eroon. Pesässä rahaa markka jos sitäkään. Syytinkiä piisaa niin kauan kun anopissa riittää hönkä, parhaimmillaan kymmeniä vuosia.

pikaisella laskelmalla päästään maksamaan veroa yli 50t€, mitäpä luulette että kuinka reilulta tuntuu.

Mulla yhdellä tutulla kävi vähän samaan malliin. Ainoa lapsi ja vanhemmat eivät olleet edes naimisissa. Yh-äiti joutui ottamaan 70k lainaa pankista saadakseen verot maksettua ja lunastettua talon äidilleen. Kesämökki myytävissä sentään, että saa piikkinsä nollattua eikä ylläpitokulut jää rasittamaan kassaa.

Älytön systeemi tuo perintövero. Monen pitää perintö laittaa lihoiksi, että saa verot maksettua.
 
Back
Top