Eduskuntavaalit 2019

Tämähän tarjoaa hyvää kasvualustaa salaliittoteorioille, koska miten muutoin mamutuksen ja matutukset voi selittää kuin valtion yrityksenä jatkaa kansan hallintaa rikkaiden piikkiin. Uusien uhkien tuominen olemassa olevaan inventaarioon (Venäjä, ilmastohuuhaa, talouskasvu, jne) uusia uhkia joiden takia kansan kollektivisointi voidaan varmistaa nykyisten syiden haalistuessa. Millä muulla tavalla voidaan järkeillä näin kädetön operointi vuosikausien ajan ja hallitus toisensa jälkeen?

Suurin selitys on pankkien ja suuryritysten valta, ne toimivat kvartaalitaloudessa ja niiden intressi on lobata ja jopa lahjoa tai kiristää hallituksilta haluamaansa politiikkaa.
Toisena on marxilaisten-liberaalien ideologinen agenda rajattomasta maailmasta, useimmiten nämä kaksi toimivat yhdessä, ehkä molemmat kuvittelevat voivansa syrjäyttää toisensa kun aika on oikea.

Kaikki valta länsimaisissa yhteiskunnissa on näiden kahden blokin käsissä.
 
ettekö te nyt saatana usko...vuosi enää, niin sitten ropisee..

Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena
On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.

Tässähän on otettu suoraan kannabismatematiikan ansaintakaava käyttöön. Verotulot... ”Hei, me tienataan tällä!” :facepalm:
 
Saiskos jostakin viitteitä tuon tiimoilta?
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto...ministerionKanta.xml&opennode=0:1:241:437:481 vuodelta 2018:
2016 tilinpäätös 619M.
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto...ministerionKanta.xml&opennode=0:1:243:441:485 vuodelta 2019:
2017 tilinpäätös 282M.
2018 arvio 204M.
2019 arvio 179M.

Lisäksi nuo rahat menevät suoraan Suomessa toimiville yrittäjille, eli aika iso osa palaa verojen muodossa takaisin valtiolle. Noiden tietojen perusteella ei tuosta ole Suomen taloutta kaatamaan.

Kannattaa lukea se tutkimus nyt ensin.
 
Tässähän on otettu suoraan kannabismatematiikan ansaintakaava käyttöön. Verotulot... ”Hei, me tienataan tällä!” :facepalm:

Kuten eräs somali haastattelussa sanoi "avustuksista joutuu myös maksamaan veroa".

Win win ja pure profit.

Mutta miksi rajoittaa sama logiikka vain maahanmuuttoon. Jos kantasuomalainen onnistuu hommaamaan vaikka viiden vuoden vankeustuomion, niin sehän työllistää aivan eri tavalla kuin vaikka vain kotona ryypiskely. Ja mikä parasta BKT kasvaa!
 
Siis tämä, joka on kalibroitu täten: "Ennusteet on laskettu niin, että Suomessa syntyneen kantaväestön odotusarvo on tasan 0 euroa"?

Juuri se, tutkimuksen ensimmäistä osaahan ovat tilastoijat kiitelleet laajasti.
Kantaväestö ei liity tutkimukseen muuten kuin maksajana vai vihjaatko että vähemmän tuottavat kantikset oikeuttavat toisten maahantuonnin?

Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous
Osa II
Elinkaarivaikutukset: Suomi, Irak ja Somali

Saiskos jostakin viitteitä tuon tiimoilta?
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto...ministerionKanta.xml&opennode=0:1:241:437:481 vuodelta 2018:
2016 tilinpäätös 619M.
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto...ministerionKanta.xml&opennode=0:1:243:441:485 vuodelta 2019:
2017 tilinpäätös 282M.
2018 arvio 204M.
2019 arvio 179M.

Lisäksi nuo rahat menevät suoraan Suomessa toimiville yrittäjille, eli aika iso osa palaa verojen muodossa takaisin valtiolle. Noiden tietojen perusteella ei tuosta ole Suomen taloutta kaatamaan.

Trollaatko, koska en usko että olet noin yksinkertainen?
 
Juuri se, tutkimuksen ensimmäistä osaahan ovat tilastoijat kiitelleet laajasti.
Kantaväestö ei liity tutkimukseen muuten kuin maksajana vai vihjaatko että vähemmän tuottavat kantikset oikeuttavat toisten maahantuonnin?
Ei, yritin antaa ymmärtää että vaikka annetut luvut pitäisivät paikkansa, kalibroinnin vuoksi ne eivät kuitenkaan ole suoraan todelliseen rahaan siirrettävissä.

Ensimmäisestä osasta löysin pikaisesti googlaamalla myös seuraavanlaatuista kommenttia:
"Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomessa asuvien 15 vuotta täyttäneiden yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –31,6 miljardia. Tulos on täysin absurdi ja kertoo, että laskentatapa on pahasti pielessä. Julkisen sektorin alijäämä vuonna 2011 oli todellisuudessa vain 2 miljardia euroa. Käytetty laskentatapa hukkaa siis johonkin melkein 30 miljardia laskelman plussapuolelle kuuluvia eriä (tai liioittelee menoja)." (http://informaatiomuotoilu.fi/2015/...-loppusummat-perustuvat-silmankaantotemppuun/)
 
Trollaatko, koska en usko että olet noin yksinkertainen?
Ei, rehellisesti aluksi missasin tuon aiemman linkin - keskustelu etenee aika vauhdikkaasti enkä joka hetki tätä seuraa... Vai tarkoititko jotakin muuta?

Edit: Ja nyt en tänä iltana enää seuraa lainkaan, joten mahdollisia vastauksia joutuu odottamaan...
 
Seison korjattuna, en tiennytkään, että maahamuuttajat, etenkin humanitaariset, joiden tärkein tulonlähde ovat julkiset tulonsiirrot, palaavat kotikonnuilleen (vanhuus)eläkeiän koittaessa.... Kannattaa muistaa että mitä tuottavampaa porukka on ennen eläkkeelle siirtymistä sitä suuremman loven eläkkeelle siirtyminen julkiselle talodelle aiheuttaa....

Toisaalta eikös löyhän maahanmuuton puolustajien keskeinen talousargumentti ole juurikin työikäisen työssäkäyvän väestön lisääntymisen mukana tuleva julkisen talouden vahvistuminen. Kyllähän silloin on syytäkin verrata nimenomaan aktiiviväestön vaikutusta.

Ei nimittäin terve järki riitä tajuamaan kuinka julkinen talous vahvistuu tuomalla työttömyyden riivaamaaan maahan rutosti lisäporukkaa jonka työttömyysaste vuosien oleskelun jälkeen huitelee helposti nelikertaisissa lukemissa kantaväestöön verrattuna, siihen tosiaan tarvitaan korkeampaa matematiikkaa.....
 
Viimeksi muokattu:
Orpo ja Rinne kävelivät tuossa kaupungilla ja näkivät kerjäläisen. Orpo ajatteli, että ottaapa vähän poliittisia irtopisteitä ja antoi tyypille ihan kokonaisen euron. Antti Rinne tuumasi, ettei hän nyt huonommaksi voi jäädä, otti demarityyliin Petterin taskusta kaksikymppisen ja antoi sen kerjäläiselle.

Tämä tarina on tosi. :cool:
 
Antti tokaisi Petterille aseman nurkalle tultaessa nähdessään päivettyneitä nuoria miehiä..on se hienoa, että saitte miljoonan euron miehet sisään..johon Petteri vastasi oitis..Me tienataan tällä!
ja niin Antti ja Petteri löi yläfemmat...
 
Perussuomalaiset tutki: Pakolaisten vastaanottaminen Irakista ja Somaliasta ei kannata taloudellisesti – mutta laskelmasta päätettiin jättää pois auttamisen arvo
...

Auttamisen hinta
Tuolloin Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n tutkija(siirryt toiseen palveluun)Matti Sarvimäki arvioi, mitä selvityksen lopputuloksesta voi tulkita.

Sarvimäki esitti kaksi vaihtoehtoista tulkintaa: Somaliassa syntyneiden maahantuloa pitäisi rajoittaa, koska he aiheuttavat julkiselle sektorille todennäköisesti enemmän menoja kuin tuloja.

Toinen vaihtoehto on ajatella, että kustannukset ovat hyväksyttäviä, jos tällä tavoin autetaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä, Sarvimäki kirjoitti.

Uuteen selvitykseen Sarvimäki ei ole perehtynyt.

Perussuomalaiset tutki: Pakolaisten vastaanottaminen Irakista ja Somaliasta ei kannata taloudellisesti – mutta laskelmasta päätettiin jättää pois auttamisen arvo

Toinen vaihtoehto on ajatella, että kustannukset ovat hyväksyttäviä, jos tällä tavoin autetaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä, Sarvimäki kirjoitti.

No mikä sitten on sen auttamisen hinnan yläraja? Vai onko todella niin että mitään rajaa ei ole? Artikkelin kirjoittamishetkenä puhuttiin 700 miljoonasta vuodesta, nyt tiedetään sen summan olevan jo 3,2 miljardia vuodessa ja joka vuosi tuo summa kasvaa. Jokainen somali tai hiekkamaan prinssi tulee kustantamaan meille miljoonan elinkaarikustannuksina. Kuinka monta mediaanipalkkaista suomalaista saa painaa vuoden töitä, että heidän ansaitsemillaan verorahoilla saadaan tuo vuotuinen summa täytettyä? Kuinka monen suomalaisen maksamat verot ovat suoraan pois oman kansan käytöstä?

Tällaiset Sarvimäen kaltaiset hyvää tarkoittavat hölmöt ovat juuri niitä, jotka kiveävät hyvillä teoillaan sitä kuuluisaa tietä helvettiin.
 
Perussuomalaiset tutki: Pakolaisten vastaanottaminen Irakista ja Somaliasta ei kannata taloudellisesti – mutta laskelmasta päätettiin jättää pois auttamisen arvo
Eli se kun ne auttaa meitä, vai mikä :rolleyes:

Respectiä maahanmuuttajille
Me elätetään teitä eikä toisinpäin. Sä tarviit meitä ja tää maa tarvii meitä. Ala siis elää sen mukaisesti ja osoita jotain kunnioitusta.

Nykyinen huoltosuhde on kestämätön, sille on pakko tehdä jotakin :rolleyes:
10 000/v lisää ja vain odotellaan..
Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena
On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.
 
Eli se kun ne auttaa meitä, vai mikä :rolleyes:

Kannattaa muistaa, että ei ole olemassa hyödyllistä maahanmuuttoa.

Husu ja muut kultamunat voivat lähteä vaikka huomenna kotimaahansa. Siellä ei ole "taikaseinää", eikä Caisaa tms. paikkoja johon AMK:n nukketeatterituontantolinjan suorittaneet somalit voivat työllistyä 3000 euron palkalla.

Ja mitä te Suomen passin haltijat täällä riudutte. Senkun menettä vaikka Ranskaan jossa teidän kaltaisianne moniosaajia ja koneinsinöörejä arvostetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa muistaa, että ei ole olemassa hyödyllistä maahanmuuttoa.

Husu ja muut kultamunat voivat lähteä vaikka huomenna kotimaahansa. Siellä ei ole tosin ole "taikaseinää", eikä Caisaa tms. paikkoja johon AMK:n nukketeatterituontantolinjan suorittaneet somalit voivat työllistyä 3000 euron palkalla.

Ja mitä te Suomen passin haltijat täällä riudutte. Senkun menettä vaikka Ranskaan jossa teidän kaltaisianne moniosaajia ja koneinsinöörejä arvostetaan.

Jeps. Mielestäni päädymme melko samaan lopputulokseen sekä muiden eurooppalaisten että aziz kombat fightereiden kanssa koska tänne pesiytyy jengiä, joilla ei ole mitään suurempaa ns. ethosta kansakuntana. Esim. minulla on ollut läheisiä ystäviä, jotka ovat ottaneet kumppanikseen muun maalaisia, jonka seurauksena ei jaksaa hoilaa englantia miellyttääkseen koko seuruetta ja muutenkin ei vaan yksinkertaisesti olla enää samalla aallonpituudella. Ei muuta vaihtoehtoa kuin pudottaa pois heikäläiset omasta piiristä ja toivottaa lycka till. En usko, että tässä oikeasti tarvitse mitään Nostradamusta heittää kehiin tietääkseen että tässä tulee ennen pitkään melkoinen tilanteen resetointi ja siitä ei tule kaunista katseltavaa ollenkaan. Jahka valtiolta loppuu rahat niin sitten alkaa toisenlaiset avointen ovien päivät kun maa täynnä ihmismassaa, johon kukaan ei luota pätkääkään ja nohevimmat suomalaiset ovat harjoitelleet kerrostaloyksiöissään KorPossa kiväärin purkua ja kasausta viimeiset 10 vuotta.
 
Back
Top