Eduskuntavaalit 2019

Paljon parempaa kuin Orpon ja muiden pellehermannien HÖPINÄT. ”Kansainväliset sopimukset” ”arvopohja” ja kaikki muu jonninjoutava bullshit.
No eihän Orpo mikään erityinen ole eikä karismaattinen ainakaan. On kuitenkin ammattimaisen organisaation puikoissa ja omaa talous- sekä politiikkaosaamista.
 
Apunen ja Ginman oli ihan hyviä kommentaattoreita, huonompiakin on Ylellä nähty. En ole muita Ylen puheenjohtajatenttejä katsonut (ja tämäkin tuli katsottua lähinnä sattumalta), mutta ei varmaan kukaan ylläty jos vasemmistoliiton puheenjohtajaa kohdellaan erilailla. Ylellä tämä puolueellisuus näkyy muissakin asioissa: Yliopistonlehtori LK:lle Yle Kioskin vaalikone on räikeää propagandaa

Halla-Aho on muuten selvästi kehittynyt esiintyjänä viime vuosina. Ihan selkeää settiä sieltä tuli taas, oli itse sisällöstä mitä mieltä vaan.
Hmm. Kuuntelin puheen, joten en tiedä miltä esiintyminen näytti visuaalisesti tarkasteltuna, mutta puhe kuulosti ajoittain hieman epävarmalta. Sitten taas keskustelusta juontajaparin kanssa tuli sellainen vaikutelma että Halla-aho on nauttinut vähän liikaa kahvia. Mutta kyllä Halla-ahon esiintyminen on toki vuosien saatossa kehittynyt, ja kuten Apunen totesi, akateemisen väittelyn kokemus näkyy (onko tämä sitten politiikassa hyvä vai huono asia on eri juttu, riippunee kohderyhmästä).
 
No eihän Orpo mikään erityinen ole eikä karismaattinen ainakaan. On kuitenkin ammattimaisen organisaation puikoissa.
Mä en luota enää noihin valtapuolueisiin. Kaipaan Iken aikaista Kokoomusta takaisin. Tosin hänkin puhuu että oman maakunnan asiat ovat olleet hänellä aina tärkeintä. Tästä huolimatta Helsinki Turku motarin valmistuminen kesti vuosikymmeniä.
 
Minä puolestani en kaipaa mitään suuria lupaavaa johtohahmoa vaan osaavan porukan valtion puikkoihin.
 
No jaa... Mitähän tästä nyt sanoisi...

Koska nämä halla-aholaiset perussuomalaiset eivät vielä ole olleet missään päätöspöydässä, heitä ei oikein voinut syyttää mistään tehdyistä päätöksistä, mikä tarjosi jotain etuja mutta samalla laimisti keskustelun ärhäkkyyden joihinkin poliittisen ohjelman lillukanvarsiin ja ehkä konkretian putteeseen.

Hän ei siis vaikuttanut edes poliitikolta kuten muut. Tätä on vaikea selittää. Ehkä hiukan vanhanaikaiselta, negatiivisen kautta edetään, konkreettisia työllisyyskeinoja ei tipu, pidetään kuitenkin työllistymistä tärkeänä jne.

Ei huono eikä hyvä. Sanoisin että fifty-fifty.

PS:n Talouspoliittinen ohjelma 2019 on julkaistu

Se juuri on terveellistä, että ei ole niin perinteinen paatunut poliitikko. Kaihertamaan jäi kyllä miten työllistämistä parannetaan. Vaikka maahanmuutto saataisiin järkevälle tolalle niin ei se yksin riitä. Vaikka rahat käytettäisiin suoraan työn houkuttelevuuden tai suorien työpaikka lisäämiseen. Verojen laskeminen varmasti auttaisi lisääntyvänä ostovoimana sekä kulutuksena. Toki väestön ikä rakenne painaa silti päälle ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Turhuuksien, päällekkäisyyksien ja byrokratian vähentämisen näen hyvänä asiana. Niiden kannalta jotka suoranaisesti tai välillisesti työllistyvät sen takia tuskin helpolla eduistaan luopuvatkaan.

Tentti ja puhe muuten hyvin asiallisia. Toimittajista en sanoisi samaa.
 
Halla-aho toi minun mieleeni Tesomalla koulukiusatun pojan joka selitti selittämistään. Ei todellakaan mikään edestä johtava peloton voimanpesä.
Jos jotain kritiikkiä pitää antaa Halla-Ahosta, niin hänen kättely on sellainen ”löysä lahna” jossa ei puristusta laisinkaan. Tosin aikaa tästä 8 vuotta joten voinut kehittää kättelyään.
 
Jos jotain kritiikkiä pitää antaa Halla-Ahosta, niin hänen kättely on sellainen ”löysä lahna” jossa ei puristusta laisinkaan. Tosin aikaa tästä 8 vuotta joten voinut kehittää kättelyään.
Katsekontakti on myös heikko ja toki karisma kuten kaikki tietävät. Tuossakin väittelyssä olisi voinut jyrätä ne päälle puhuvat toimittajat mutta tyytyi kohtaloonsa.
 
Jussi on mies on mies paikallaan. Säästöt pari miljardia, lopetetaan kehitysapu ja pakolais poikien hyysäys.

Vasemmisto toimittajat yritti hiillostaa, mutta Jussi hoiti homman mallikkaasti.
 
Mestari oli lavalla.Petyin kun ulosanti oli vaatimatonta.Älykäs proffamainen mutta pääministeriksi avuton.Katsokaa Orpon ja Sipilän tentti ja verratkaa.Miten tuolla esityksellä pärjää tiukassa paikassa.Miksei käyttänyt tilaisuutta ja lyönyt pöytään omia avauksia.Rinteen kanssa samaa tasoa.En puhu sisällöstä vaan johtaja ominaisuuksista.Nuorena upseerikoulun käyneissä on johtajan otetta ja se näkyy.
 
Vaikka nyt esiintymisestä olisi mitä mieltä niin Halla-ahon politiikkaan sisältyvistä toimenpide-ehdotuksista ei kyllä jäänyt mitään käteen.

Tämä on kyllä hyvin yleinen ilmiö vaalitenteissä ja haastatteluissa, kun vastausaikaa on rajallisesti. Enemmän noissa maalaillaan lähes aina suuria linjoja ja jätetään yksityiskohdat mainitsematta vaikka niistä oltaisiin hyvin kärryilläkin.

Toisaalta en ole vielä itsekään kuullut PS:lta mitään selviä konkreettisia ehdotuksia siitä, miten esim. Halla-Ahon mainitsemia pieniä ja keskisuuria yrityksiä pitäisi tukea, jotta ne voisivat palkata lisää väkeä. Talouspoliittisessa ohjelmassakin luki vain epämääräisesti, että yritystuet pitää kohdistaa paremmin, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Paikallinen sopiminen ja byrokratian yleinen purkaminen sekä infran kunnossapito toki liittyvät vahvasti p-k-sektorin menestyvyyteen.

e: korjattu kirjotusvihreitä
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top