Eduskuntavaalit 2019

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hansai
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Kun otetaan huomioon sekin että nykyisen kaltainen vapaa globaali internet on tiensä päässä noin 20 vuoden päästä ja tilalla on muutama verkkoympäristö jossa "samanmieliset" maat säilyttävät yhteytensä. Maailma siis jakautuu muutamaan ympäristöön jotka sulkevat ulos ne, jotka eivät kuulu kavereihin. Pienimuotoisia esimerkkejä meillä on jo niistä maista jotka ovat rajoittaneet kansalaistensa nettiyhteyksiä.
Jo nyt kannattaa miettiä kauas ja muodostaa käsitys siitä, minkä nettiympäristön piirissä Suomen halutaan olevan.

Hyvin todennäköisesti internet ja kaikki muutkin mediareitit tullaan rakentamaan esittämälläsi tavalla.

Olen itsekin luennoinut ja kertonut ihmisille tästä nimenomaisesta aiheesta jo internetin alkuajoista lähtien.
Oma näkemykseni on kaikessa yksinkertaisuudessaan se että virtuaaliset tiedonsiirtoväylät tulevat saamaan tulevaisuudessa (periaatetasolla) samanlaisen hallinnon kuin ihmisten reaaliset kulkuväylät sekä niillä tapahtuvat liikennemuodot, niiden käyttötavat, säännöt, valvonta sekä erilaisiin prioriteetteihin perustuvat käyttö-/kulkuoikeudet jne.

- esimerkiksi tällaisia hyvin suojattuja sekä täysin eristettyjä tiedonsiirtoverkkoja on toki jo olemassa monenlaisissa käyttäjäympäristöissä.
- tulemme saamaan "yleisen internetin", joka noudattaa kulku-/käyttöoikeuksia kuten nykyisen reaalimaailman Schengen-sopimus..tällaisen alueen sisällä ei ole "rajatarkastuksia".
- nopeita ja valvottuja yhteyksiä hankitaan tulevaisuuden tietoverkossa kuten nykyään reaalimaailmassa ajettaessa maksulliselle moottoritielle.
- tietoverkoissa tullaan ottamaan käyttöön myös enemmän sääntöjä ja valvontaa. Kuten tieliikenteessä on nopeusrajoituksia, yksisuuntaisia teitä, pakollisia pysähtymisiä ja luonnollisesti liikennepoliisin suorittama valvonta sääntöjen noudattamisesta.
- analogia virtuaalisiirtotien vs. reaalimaailman välillä löytyy esim. yksityistiestä, jonka liittymässä on puomi. Sisään pääsee vain avaimella. Tämä topologia on jo käytössä miljoonissa ns. "palomuureilla" suojatuissa lähiverkoissa sekä myös useimmissa kotiliittymissä.
- jatkossa tullaan ottamaan käyttöön myös pääsyoikeuksia (niitä on jo käytössä lähes kaikissa kaupallisissa järjestelmissä, pankit, yms.) Ns. "esineiden internet" on vain pientä alkusoittoa.
- esimerkiksi haluttaessa päästä käyttämään venäläisiä palveluita tai Venäjältä länsimaiden "schengen-verkkoon" tarvitaan "passi" jonka avulla saa oikeuden rajat ylittävään liikenteeseen (nämäkin ovat olemassa)

Kaikkia tuollaisia on jo olemassa ja lisää tulee koko ajan. Järjestelmät sekä erilaiset liittymä-/päätelaitteet jne. tulevat kehittymään sekä uusiutumaan yhä paremmiksi kaikilta osiltaan ja ominaisuuksiltaan.
- on helppo ennustaa että virtuaaliset siirtotiet (erilaiset informaatioväylät, internet mukaan lukien) muuttuvat paljon jo seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana (siis esim. vuonna 2050 ollaan erittäin paljon pidemmällä kehityksessä).

Kaikessa informaation välittämisessä ollaan vielä hyvin alkutaipaleilla ja käytössämme on erittäin alkukantaisia laitteita sekä järjestelmiä. Eihän siitä ole kuin vaivaiset 30 vuotta kun Gorbatshov soitti Suomen vierailunsa aikaan Nokian kenkäpuhelimella Moskovaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...soittaa-ensimmaisen-kannykkapuhelunsa/4601790
- kunhan mennään jokunen vuosi eteen päin niin ihmiset saavat aivan uudenlaisia välineitä keskinäiseen viestimiseensä..
- nykyään alkaa jo hieman kyllästymään "älypuhelimiaan" räpeltäviin ja tuijottaviin ihmisiin..
- ravintolassa, raitsikassa tai missä tahansa suurin osa läsnäolevista on kuin zombeja, pienen ruutunsa vankeina.

Mutta aikansa kutakin..
 
Kvanttifysiikan kautta päätyy uskomaan "johonkin korkeampaan voimaan", about samaan päätelmään kuten Esko Musk päätyi, että tämä koko himmeli on jonkinlainen simulaatio. Periaatteessa on ihan sama, että mihin ihminen uskoo kunhan sillä ei ole mitään tekemistä muiden kanssa. Uskonnot muuttuvat siinä vaiheessa vaarallisiksi, kun "pyhässä tekstistä" löytyy yksikin virke, että muiden ihmisten täytyy tehdä näin ja näin.

Lähetystehtävä tekee jopa kristinuskosta agressiivisen mutta siitä voi sentään erota, nämä kaksi kohtaa tekevät mistä tahansa uskonnosta ongelmallisen kaikille muille jotka eivät kuulu sen piiriin.
 
Hyvin todennäköisesti internet ja kaikki muutkin mediareitit tullaan rakentamaan esittämälläsi tavalla.

Olen itsekin luennoinut ja kertonut ihmisille tästä nimenomaisesta aiheesta jo internetin alkuajoista lähtien.
Oma näkemykseni on kaikessa yksinkertaisuudessaan se että virtuaaliset tiedonsiirtoväylät tulevat saamaan tulevaisuudessa (periaatetasolla) samanlaisen hallinnon kuin ihmisten reaaliset kulkuväylät sekä niillä tapahtuvat liikennemuodot, niiden käyttötavat, säännöt, valvonta sekä erilaisiin prioriteetteihin perustuvat käyttö-/kulkuoikeudet jne.

- esimerkiksi tällaisia hyvin suojattuja sekä täysin eristettyjä tiedonsiirtoverkkoja on toki jo olemassa monenlaisissa käyttäjäympäristöissä.
- tulemme saamaan "yleisen internetin", joka noudattaa kulku-/käyttöoikeuksia kuten nykyisen reaalimaailman Schengen-sopimus..tällaisen alueen sisällä ei ole "rajatarkastuksia".
- nopeita ja valvottuja yhteyksiä hankitaan tulevaisuuden tietoverkossa kuten nykyään reaalimaailmassa ajettaessa maksulliselle moottoritielle.
- tietoverkoissa tullaan ottamaan käyttöön myös enemmän sääntöjä ja valvontaa. Kuten tieliikenteessä on nopeusrajoituksia, yksisuuntaisia teitä, pakollisia pysähtymisiä ja luonnollisesti liikennepoliisin suorittama valvonta sääntöjen noudattamisesta.
- analogia virtuaalisiirtotien vs. reaalimaailman välillä löytyy esim. yksityistiestä, jonka liittymässä on puomi. Sisään pääsee vain avaimella. Tämä topologia on jo käytössä miljoonissa ns. "palomuureilla" suojatuissa lähiverkoissa sekä myös useimmissa kotiliittymissä.
- jatkossa tullaan ottamaan käyttöön myös pääsyoikeuksia (niitä on jo käytössä lähes kaikissa kaupallisissa järjestelmissä, pankit, yms.) Ns. "esineiden internet" on vain pientä alkusoittoa.
- esimerkiksi haluttaessa päästä käyttämään venäläisiä palveluita tai Venäjältä länsimaiden "schengen-verkkoon" tarvitaan "passi" jonka avulla saa oikeuden rajat ylittävään liikenteeseen (nämäkin ovat olemassa)

Kaikkia tuollaisia on jo olemassa ja lisää tulee koko ajan. Järjestelmät sekä erilaiset liittymä-/päätelaitteet jne. tulevat kehittymään sekä uusiutumaan yhä paremmiksi kaikilta osiltaan ja ominaisuuksiltaan.
- on helppo ennustaa että virtuaaliset siirtotiet (erilaiset informaatioväylät, internet mukaan lukien) muuttuvat paljon jo seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana (siis esim. vuonna 2050 ollaan erittäin paljon pidemmällä kehityksessä).

Kaikessa informaation välittämisessä ollaan vielä hyvin alkutaipaleilla ja käytössämme on erittäin alkukantaisia laitteita sekä järjestelmiä. Eihän siitä ole kuin vaivaiset 30 vuotta kun Gorbatshov soitti Suomen vierailunsa aikaan Nokian kenkäpuhelimella Moskovaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...soittaa-ensimmaisen-kannykkapuhelunsa/4601790
- kunhan mennään jokunen vuosi eteen päin niin ihmiset saavat aivan uudenlaisia välineitä keskinäiseen viestimiseensä..
- nykyään alkaa jo hieman kyllästymään "älypuhelimiaan" räpeltäviin ja tuijottaviin ihmisiin..
- ravintolassa, raitsikassa tai missä tahansa suurin osa läsnäolevista on kuin zombeja, pienen ruutunsa vankeina.

Mutta aikansa kutakin..

Luennoit aiheesta internetin alkuaikoina? Sitten varmaan tunsit Luisin ja hänen työnsä TCP/IP maailman luonnissa ja siitä filosofisesta taustasta mikä häntä ajoi?

Luonnollisesti olet tutustunut sumean logiikan teoriaan ja sen vaikutukseen AI:n kehitysfilosofiaan suhteessa näkemykseesi tulevasta kehityksestä.

Puhumattakaan Habermasin ja Castellasin argumentaatiosta liittyen välineen ja viestin relaatioon puhuttaessa vaikutuksista.

En halua mennä aiheessa syvemmälle koska oma osaamiseni on vähäinen. Mielelläni toki kysyn tuntemiltani ihmisiltä kommentteja. Joku heitä maailmalla muistaa tänäkin päivänä noin visionaariset luennot.
 
Olin enemmän mukana verkkopuolella.. Bob Metcalfe ja Ralph Ungerman olivat tuttuja niihin aikoihin.. Pariin kertaan olen päässyt keskustelemaan käyttispuolen aiheista myös itsensä Bill Gates'in kanssa. Ja, lukuisien muiden alan kollegoiden kanssa.
 
Olet kova mies! Minä tunnen vain kaksi miestä jotka ovat todistettavasti keskustelleet Gatesin kanssa. Yksi heistä aikana jolloin Microsoft ei vielä ollut niin iso kuin se on nyt. Jos olet hänen kanssaan jutellut pari kertaa niin hieno homma. Kaikki kunnia sinulle!

Tunnet siis "Metin" ja Ungermanin? Ihan mielenkiinnosta. Mikä sinun tekninen spesialiteettisi on? Noilla kontakteilla sinulla on todella rankka tausta itselläsi. Itse näin vain Metcalfen väittelyssä liittyen logistisen assimilaation teoriaan. Minä putosin kärryiltä intron jälkeen:(.

Kunnioitusta jos olet oikeasti noin kova mies!
 
Realistista uutisointia hesarilta vaihteeksi.

Kouvolassa tiivistyy taistelu duunariäänistä: Perussuomalaisten ehdokas taluttaa kansalaisen demarien kojulle hakemaan vaalimakkaran

Tuo OK-merkin "pahuus" on ihan chanipalstan trollausta. Ne etsii jonkun normaalin homman, antaa sille pahan merkityksen ja sitten rupeaa nauramaan kun hyvikset vainoaa sen käyttäjiä.

https://knowyourmeme.com/memes/ok-symbol-

858.jpg_large

10b.jpg

1c1.jpg
 
Maailma siis jakautuu muutamaan ympäristöön jotka sulkevat ulos ne, jotka eivät kuulu kavereihin.
Nuo voisivat olla kuvitteellisesti vaikka Oseania, Itäaasia ja Euraasia.

Ehkä myös kieli ja käsitteet saavat sitten uusia merkityksiä, ja ihmisten käyttäytymistä ja tekemisiä ryhdytään tarkkailemaan eri tavalla. Aatteen oikeaoppisuutta saatetaan jopa valvoa ja siitä poikkeavia rangaista.

Tällaisen maailman tunnusmerkit olisi ehkä hyvä tunnistaa heti alkuunsa, jos sellaisia joskus stattuisi ilmaantumaan :rolleyes:
 
Siinähän tuon aktiivimallin nerous onkin. Saadaan vähäisetkin pätkätyöt jakautumaan mahdollisimman monelle.
 
IS: ISIS-verkosto yritti levittää materiaaliaan vankiloihin

KONSTANTIN KOUZMITCHEV | 06.04.2019 | 10:02- päivitetty 06.04.2019 | 10:19

Riski radikalisoitumiseen on suuri, sillä islaminuskoisten vankien määrä on nousussa.

Rikosseuraamuslaitos on torjunut yrityksen levittää ääri-islamilaista materiaalia Suomen vankiloihin, uutisoi Ilta-Sanomat.
– He ovat pyrkineet todella monen vankilan kanssa yhteistyöhön.

Emme ole siihen lähteneet, kommentoi rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Annika Finnberg IS:lle.

Propagandayritysten takana on radikaali islamistiverkosto, jonka toimintaa johtaa kantasuomalainenFatima”.

Helsingissä toimiva ryhmä kannattaa erittäin kovaa salafistista islamintulkintaa, johon liittyy myös väkivaltaista jihadia kannattava alasuuntaus. Ryhmä kokoontui yleensä Helsingin Vuosaaren yksityisasunnossa.

Rikosseuraamuslaitos ilmoitti jo viime syksynä, että suomalaisten vankiloiden ei tulisi tehdä yhteistyötä Fatiman yhdistysten kanssa.
– Taustalla ovat syyt, jotka olemme ilmoittaneet yhdistykselle itselleenkin.

Rikosseuraamuslaitoksen käsitys on, että salafistiset ja fundamentalistiset suuntaukset eivät ole yhteensopivia meidän arvojemme kanssa, Finnberg kertoo.

Ulkomaalaisten vankien määrän kasvun seurauksena vankiloissa on aiempaa enemmän islaminuskoisia. Heistä vain harva kannattaa jihadia, mutta riski vankilassa radikalisoitumiseen suuri.

Rikosseuraamuslaitos julkaisi viime vuonna raportin ilmiöön liittyneestä projektista. Raportissa kerrotaan suomalaisissa vankiloissa tapahtuvan paljon käännyttämistyötä radikaaliin islamiin.

Back
Top