Eduskuntavaalit 2019

Kokoomuksessa on monenlaista mielipidettä asiasta ja on vaikeaa julistaa puolueen yhtenäistä linjaa. Mielestäni kuitenkin joku linja kannattaisi tuoda esille. Ehkä parasta olisi siirtyä piirun verran persujen suuntaan. Kuitenkin niin vähän ettei menetetä äänestäjiä demareille.
Onhan kokoomuksen maahanmuuttolinja täysin selkä. Sama kuin vihreillä.
 
Eikö nuo kädet ole sidottu hallitusohjelmaan. Uusia kuvioita voi suunnitella seuraavaan vaalikampanjaan.
 
Eduskuntavaalit 14.4.2019, Europarlamenttivaalit touko-kesäkuussa (ajankohta varmistuu kesäkuussa 2018). Eikä siinä vielä kaikki. Suomesta tulee EU-puheenjohtajamaa 1.7.2019, jolloin Suomessa olisi varmaan ihan hyvä olla hallitus. Normaalisti huhtivaalien jälkeen hallitus on aloittanut vähän ennen juhannusta. 2019 hallituksen muodostajien aikaa vie EU-vaalikampanja - torilla tavataan ja Isossa Pajassa lupaillaan löysiä. Uusi pääministeri saattaa olla kokematon EU-asioissa ja heti avauksessa uusi EU-parlamentti, jossa mahdollisesti suurehko joukko edustajia, jotka eivät varsinaisesti jaa Orpon arvopohjaa, eikä brittikonservatiiveistakaan ole enää apua.

Timo Soini ennakoi ”rytinää” EU-vaaleihin: ”Suomen puheenjohtajuudesta tulee hikinen urakka”

  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    d07r5184.jpg

    Timo Soini.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) ennakoi, että ensi vuoden europarlamenttivaaleissa ”rytisee”.
–Pientä esimakua on saatu kansallisissa vaaleissa ympäri Eurooppaa. Nyt näyttää siltä, että EU- vaaleissa rytisee. Kunnolla, hän kommentoi blogissaan sunnuntaina.

Soini ennakoi, että sosialistiryhmä tulee kärsimään ”karmaisevan” tappion EU-tasolla ja myös perinteinen keskusta-oikeisto häviää.

–Erityistä mielenkiintoa kohdistuu Saksaan, sillä vaalien häviäjät muodostivat suuren koalitionsa, eikä tyytymättömyys purkaudu politiikan sisältönä. On todennäköistä, että EU-vaaleissa nämä kumppanukset saavat aimo tappion. Italia on ihan solmussa ja on vielä ensi keväänäkin. Ranskan Macron on vielä hyvissä asemissa, mutta onko enää ensi keväänä. Brittejä ei enää EU- elimiin valita, hän luettelee.

–Tämän kaiken keskellä Suomi valmistautuu EU – puheenjohtajuutensa. Siitä tulee hikinen urakka, Soini jatkaa.

Europarlamenttivaalit pidetään vuoden 2019 touko-kesäkuussa. Suomi on Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja heinä-joulukuussa 2019.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/24...ihin-suomen-puheenjohtajuudesta-tulee-hikinen
 
Hieman aihepiirin rajamailta - pakko sanoa, että ihmetyttää miten suuri osa poliittisista näkemyksistä on ihmisille sellaista oman identiteetin rakentelua ja tukemista. Jollekin voi olla hyvin tärkeää olla "oikeistolainen" tai "vasemmistolainen", "konservatiivi" tai kenties "liberaali" ymmärtämättä kunnolla mitä nämä edes tarkoittavat.

Minä sijoitun Kokoomuksen oikeaan, Lepomäkeläiseen laitaan vaikka kannatan hyvinvointivaltiota sellaisessa muodossa kuin se on mahdollista ylläpitää, keinoina markkinatalous ja taloudellisen toimeliaisuuden maksimaalinen lisäys. Mutta kansainvälisesti vertailtuna olisin talouskeskustaa, ehkä korkeintaan keskusta-oikeistolainen "markkinatalousdemari" koska ylipäänsä kannatan tulonsiirtoja ja hyvinvointivaltiota, mikä on aika sosialistinen rakenne. Koska Suomen koko poliittinen kenttä ja media on vinoutunut vahvasti vasemmalle ja ääriliberaaliin suuntaan (paitsi poliisivaltiomeininkiä tietty niille, jotka ovat eri mieltä median ja vasemmiston kanssa), näyttää markkinatalousdemari "äärioikeistolaiselta konservatiivilta". Esim "political compassissa" näkyy kuitenkin vähän laajempi kuva, vaikka subjektiivisiahan nämä määrittelyt ovat.

Olen myös enemmän liberaali kuin konservatiivi. Suomessa riittää arvoasioissa "äärikonservatiiviksi" se, että pitää isänmaata jonkinlaisessa arvossa ja vastustaa vaikkapa vain samaa sukupuolta olevien adoptioita. Tätä pitäisi peilata siihen, että moni arvokonservatiivi antaisi valtiolle määritysvaltaa jopa siihen, mitä tapahtuu yksityisissä makuuhuoneissa aikuisten kesken.

Twitterissä (kyllä, olen sielläkin jostakin syystä erehtynyt puuhastelemaan) oli keskustelua jonkun Kokoomuksen puoluekirjan omistavan naishenkilön kanssa. Varavaltuutettu-osastoa, mutta myös viestintäyrityksensä toimari. Hän ei tuntunut tunnistavan lainkaan oikeisto-vasemmisto-käsitteitä taloudellisessa mielessä ja ihmetteli kovasti miksi ei sijoittunut political compassissa oikeaan laitaan. Vastasin, että varmaan siksi että hän todennäköisesti ei kannattanut äärimmäisen pientä julkista sektoria ja tulonsiirtojen poistamista. Eihän tämä tietenkään uponnut ja hän oli sitä mieltä että kyllä kannatti, kun on kokoomuslainenkin ja epäili että ehkä hänen "antirasisminsa" ja seksuaalisten oikeuksien kannatus vaikutti tulokseen, vaikka nehän ovat nimenomaan arvokysymyksiä eivätkä oikeisto-vasemmisto-talousakseliin vaikuttavia juttuja.

Sanoin, että hän ei nyt ymmärrä, mitä tarkoittaa ÄÄRIMMÄISEN PIENI julkinen sektori. Hyvinvointivaltiota kannattava Lepomäki on jenkki-libertaareihin verrattuna ihan talouskeskustaa. niin kuin onkin. Tässä vaiheessa upposi vähän paremmin, kun sanoin että Kokoomus on kansainvälisesti tarkasteltuna perin talouskeskustalainen puolue. No, ymmärrettäväähän tämä on kun Suomessa ei yleisestikään osata tunnistaa näitä politiikan kentän peruskäsitteitä, mutta vähän ihmetytti että itse politiikassa vaikuttava henkilö ei ollut tämän paremmin perillä suuremmasta kuvasta, mutta selvästi tämä kuviteltu oikeistolaisuus oli kovasti identiteetin osana.

Suomessa ei ole yhtään SELVÄSTI talousoikeistolaista puoluetta. Ja Suomessa ei ole ensimmäistäkään äärioikeistolaista eduskuntapoliitikkoa eikä kovin montaa äärikonservatiiviakaan.
 
Suomessa ei ole yhtään SELVÄSTI talousoikeistolaista puoluetta. Ja Suomessa ei ole ensimmäistäkään äärioikeistolaista eduskuntapoliitikkoa eikä kovin montaa äärikonservatiiviakaan.

Täysin samaa mieltä..

Olen samaa mieltä myös sosiaalipolitiikasta ja tulonsiirroista..edellyttäen että ensiksi rakennetaan terve talouspohja, kestävä tuotto-/tulorakenne. Vasta tämän jälkeen mitoitetaan tulonsiirtojen ns. jakovara. Sitä varmasti on riittävästi kunhan ylläpidetään kansantalous iskussa.
Siis ensin tienataan ja sitten vasta syödään..
 
Jep. Itse tosiaan kannatan järkevästi mitoitettuja tulonsiirtoja ja hyvinvointivaltiota, mutta vasemmiston retoriikka on siihen suuntaan, että jo nyt suurimman osan lisääntyneen työteliäisyyden hedelmistä joutuu luovuttamaan kaikille muille ja vielä enemmän pitäisi, koska yrittäjä tai isopalkkainen on RIISTÄJÄ ja jokainen palkkatyöläinen TULOKSENTEKIJÄ, vaikka se tulos olisi vahvaa pers'nettoa.

Ymmärtääkseni noin 33% ihmisistä on järjestelmässämme nettomaksajia. Tämä ei sinällään ole tavatonta, kun ajattelee veroprogressioita ym. Aina puhutaan, että yhteiskunta on mukavampi varakkaillekin kun on hyvinvointivaltio. Siis se legendaarinen yhteiskuntarauha, mitä ei esim. Brasiliassa tai Meksikossa ole. Onhan se arvokasta. Mutta miksi ei samat ihmiset kanna huolta myös siitä, että tuo 33% pysyisi tyytyväisenä? Heillä on usein kyky myös lähteä muualle. Ei varmaan ole kivaa subventoida osaamisellaan/riskinotollaan meidän muiden elämistä (olkoonkin, että pakostikin käyttää myös itse palveluja ja esim. julkisia opiskeluja), ja sitten tulla haukutuksi ja solvatuksi äijäfeministin porukoiden toimesta.

Henkilökohtaisesti kuulun nettomaksajiin, mutta perheenä olemme nettosaajia (etenkin kun huomioi lasten koulunkäynnin, terveydenhuollon ymym). Kaiken kaikkiaan koen itse olevani saamapuolella. Siksipä rakastankin riskinottajia, yrittäjiä ja tuloeroja (paitsi julkisen sektorin törkeissä suojatyöhommissa tyyliin Solidiumit ym).
 
En usko, että ketään harmittaa maksaa ilmaisesta koulutuksesta, tai terveydenhuollosta. Se mikä ihmisiä tuntuu harmittavan, on sosiaalipummien, ikuisten opiskelijoiden, elämää haittaavien byrokraattien ja maahan muuttajien elättäminen.
Hyvinvointivaltiolla on ehdottomasti hyvät puolensa kaikille.
 
Viimeksi muokattu:
Hjallis; mies, joka myi hallin ja kiakkojoukkueen miehelle, joka kuuluu sanktiolistalle. Muistutan vaan.

Ei kai se nyt ruplia vastaan myynyt? Kai se on hyvä asia lypsää Venäjältä ulkomaan valuutat parempiin taskuihin. Eivätpähän mene ranskalaisiin lämpökameroihin.

Todellisia vihollisia ovat Teboililla tankkaajat ja venäläistä kaasua ostava Saksa sekä aseita Venäjälle myyvät tahot. Juustoa ja jääkiekkojoukkueita voi minun puolestani myydä sinne niin paljon kuin EU:ssa riittää tuotantokapasiteettia.
 
Ei kai se nyt ruplia vastaan myynyt? Kai se on hyvä asia lypsää Venäjältä ulkomaan valuutat parempiin taskuihin. Eivätpähän mene ranskalaisiin lämpökameroihin.
No ei, mutta Putinin markkinointiorganisaatiolle. Ei kovin isänmaallinen teko (oli sitten Narreista mitä mieltä tahansa).
 
Tällainen kokoonpano eduskuntaan tulisi uuden mittauksen luvuilla

JUHA-PEKKA TIKKA | 03.05.2018 | 11:41- päivitetty 03.05.2018 | 16:35

Ylen kannatusmittauksen tuloksella Sdp olisi kansanedustajien määrässä suurin.

Ylen/Taloustutkimuksen huhtikuun puoluekannatusmittaus julkaistiin torstaina aamulla. Mittauksen kärjessä ovat kokoomus 20,2, Sdp 20,0 ja keskusta 17,0 prosentilla.
Verkkouutiset laski, mitä mittaus käytännössä tarkoittaisi.

Kansanedustajan paikkoina mittaus antaa vaalipiirikohtaisesti laskien seuraavaa (muutos eduskuntavaaleista 2015):

Sdp 46 (+12)
Kokoomus 43 (+6)
Keskusta 38 (-11)
Vihreät 30 (+15)
Vasemmistoliitto 17 (+5)
Perussuomalaiset 14 (-24)
RKP 7 (+ Ahvenanmaa 1) (-2)
KD 4 (-1)

Sdp nousisi vaalimatematiikalla siis suurimmaksi, vaikka kokoomus sai kyselyssä hieman enemmän kannatusta.

Sdp:llä olisi vaalipiireissä kolme viimeistä läpimenneen paikkaa ja kokoomuksella kolme ensimmäistä putoajaa. Tämä tarkoittaa, että varsin pienillä kannatusmuutoksilla suurimman puolueen paikka vaihtuisi.

Lukuihin liittyy lukuisia epävarmuustekijöitä. Yle ei kertonut, kuinka moni vastaajista vastasi kyselyyn.

Sinisen tulevaisuuden paikkojen määrää ei voi ennustaa ja heillä ehdokasasettelun merkitys on erittäin suuri.

Kokoomuksen lisäpaikat tulisivat Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Hämeestä, Vaasasta ja Lapista.

Vihreiden voimakas gallupkannatus on usein jäänyt realisoitumatta itse vaaleissa.

Seppo Kääriäinen@seppokaariainen

https://twitter.com/seppokaariainen/status/991894836197412866

Sanonpa senkin, että uuden hallituksen muodostaminen noilla luvuilla ja nykyisillä asenteilla/puheilla voi olla kova paikka.
7.18 - 3. toukok. 2018
Twitter Ads -tiedot ja yksityisyys

Seppo Kääriäinen@seppokaariainen

https://twitter.com/seppokaariainen/status/991890336057196544

Kolmen kärki huhtikuussa 2019 voi olla mikä tahansa. Silti; miten on mahdollista, että sdp mataa noin alhaalla? Missä oppositiohyöty? Analyysi? #Ylegallup
7.00 - 3. toukok. 2018
https://www.verkkouutiset.fi/tallainen-kokoonpano-eduskuntaan-tulisi-nyt/
 
Noilla luvuilla se on sitten punavihreä hallitus. Laskeskelin että yhdistelmä SDP + Vihr. + Vas. + RKP tekisi sata paikkaa. Tiedä häntä sitten mitenkä kokkarit luikertelisivat tuohon kuvioon. Taitaa olla ideologiset erot aika suuret. Kepu ottaa kunnolla turpiin. Siniset häviävät kuin pieru Saharaan. Jeesustelijat ovat tarvittaessa varmaan ihan kelpo pikku takiaispuolue. Ei näytä PS:lle oikein minkäänlaista kasvua. Olisiko kohtalona olla sellainen 10 prosentin puolue, jolla ei ole mitään asiaa hallituksiin ? Hallituskelpoisena sitä kun ei taida pitää yksikään muu puolue.
 
Kolme perinteistä jatkaa samaa vanhaa leikkiä. Perussuomalaisilla ei tämänhetkisellä asetelmalla ole asiaa hallitukseen oli kannatus 10 tai 30 prosenttia. Muut eivät suostu leikkiin, vaikka PS pääsisi muodostamaan hallitusta.

Status quo järkkyi hetkeksi, mutta nyt se on palautettu. Siniset katoavat ja persut on pelattu ulos. Mielestäni tämä ei ole kovinkaan hyvä asia. Miksi äänestää, jos sillä ei ole käytännössä juurikaan vaikutusta?
 
Back
Top