Eduskuntavaalit 2019

Mahtaisko monella puolueella/valtaapitävällä/Suomella olla samanlainen tauti mitä tavataan joillakin yksilöillä eli ulospäin näytetään onnellisilta, rikkailta, hyvinvoivilta, menestyviltä, jne. Mutta tosiassa kotona neljän seinän sisällä jotka pankki omistaa tapellaan päivittäin. Kummallakin puolisoista on rakastaja mutta erota ei voida jottei kulissit kaadu ja kaamea totuus paljastu läheisille ja ystäväpiirille, työkavereista puhumattakaan.
 
Enemmän Kokoomus on kyllä polttanut "kansainvälisten sopimusten" nimellä jo viimeisen 5v aikana

Kantava ajatus on ollut että kun Suomi sitoutuu "kansainvälisiin sopimuksiin" niin se saa vastavuoroisesti vastineeksi jotain arvokasta. Rauhan aikana se voi toimiakin. Mutta kun paska roiskuu, Merkel on poissa vallasta, YK on menettänyt uskottavuutensa ja Suomea sotkettu "kansainvälisillä sopimuksilla" niin tilannehan on oikeasti entistäkin pahempi.

Kuuntelin tuossa päivällä (ex?) kokoomuslaisen rouvan kiroilua. Minulla meni melkein korvat punaiseksi - no en tiedä miksi, kun enää kohta itsekään ole kokoomuslainen. Ehkä se menneisyys vaikuttaa.

Mutta kuvitelkaa. Se teksti oli sellaista että en voi tähän kirjoittaa. Bussitapahtumat, raiskaukset, kokoomus, Mykkänen ja Orpo. Barbaria joka Oulunkin on vallannut.

Vähän yli neljäkymmentä vuotta kokoomuslaisena, ja kyllä se tykitti. Ei yleensä noin avaudu.

Kuvitteletteko että kansa ei laske yhteen 1+1 = ?
 
Viimeksi muokattu:
Kuuntelin tuossa päivällä (ex?) kokoomuslaisen rouvan kiroilua. Minulla meni melkein korvat punaiseksi - no en tiedä miksi, kun enää kohta itsekään ole kokoomuslainen. Ehkä se menneisyys vaikuttaa.

Mutta kuvitelkaa. Se teksti oli sellaista että en voi tähän kirjoittaa.
Bussitapahtumat, raiskaukset, kokoomus, Mykkänen ja Orpo.

Vähän yli neljäkymmentä vuotta kokoomuslaisena, ja kyllä se tykitti. Ei yleensä noin avaudu.

Kuvitteletteko että kansa ei laske yhteen 1+1 = ?
Vastaavan kuulin minäkin eilen..kokoomuslaisuutta reilusti enemmän takana. Äänestyskäyttäytymistä ulostulot ei kuitenkaan muuta.
 
Ilmeisesti Vihreät ovat ruvenneet saamaan nousua Haaviston myötä ja eniten on kärsinyt SDP. Pitää toivoa, että Vihreät saavat syötyä SDPn kakkossijalle asti, jotta Kokoomus pääsisi pääministeripiolueeksi. Kokoomuksen luotsaama sinipuna on maanpuolustuksellisten hankintojen suhteenkin jo paljon parempi kuin SDPn luotsaama sinipuna SDPn luotsaamasta punavihreästä puhumattakaan.
 
Kokoomus ykköspallilla tarkoittaa kylmää kyytiä sisäiselle turvallisuudelle ja varsinkin heikommalle kansanosalle. Toki viimeeksi kaksinkertaistivat valtionvelan. Ei tuolla hyviä vaihtoehtoja olekkaan. Kaksi oikeistopuoluetta jotka viis veisaavat ihmisistä ja sitten vihervasemmisto. Nämäkin ovat löytäneet toisensa mitä tulee maan romuttamiseen. Keinot vain ovat erit.
 
Orpo ”vetoaa vakavasti” muihin puoluejohtajiin: ”Ei repivää keskustelua ennen vaaleja”

Tänään klo 17:41 (muokattu klo 17:44)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on huolestunut ”viime päivien tapahtumista”.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo keskittyi puolueensa satavuotisjuhlien juhlapuheessaan Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla maalailemaan tulevaisuuden Suomen hyviä puolia, jos kokoomus saa jatkossakin olla päättämässä Suomen asioista.
– Suomalaiset ansaitsevat lisää toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Ja minä olen varma, että ne lisääntyvät, kun Suomessa saa tehdä, Orpo totesi vaalipuheenomaisesti.
dc26cdbdf6578a4e66432ecfb650162a5014c878136a1ca1c5f77e3ce5d89809.jpg

dc26cdbdf6578a4e66432ecfb650162a5014c878136a1ca1c5f77e3ce5d89809.jpg

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vetoaa muihin puheenjohtajiin, että keskusteluilmapiiri ei muuttuisi nykyistä repivämmäksi, vaikka eduskuntavaalit lähestyvätkin. Orpon taustalla Akseli Gallen-Kallelan maalaus ”Kullervon sotaanlähtö” Vanhan ylioppilastalon musiikkisalissa. TOMMI PARKKONEN

– Saa tehdä -Suomelle on tarjolla myös vaihtoehto. Se on Suomi, jossa – yllätys yllätys - ei saa tehdä. Suomi, jossa ei luoteta ihmisiin, vaan säännellään, ja jonkun toisen toimesta määritellään, mikä kullekin on parasta. Se on Suomi, jossa takerrutaan vanhaan, ja verotetaan talouden kasvu ja ihmisten toimeliaisuus hengiltä.

Minulle tämä ei ole vaihtoehto. Voimme varmistaa, että Suomi kulkee oikeaa tietä vain, jos olemme vaaleissa ykkönen.

Tämä olikin tulkittavissa piikiksi oppositiopuolue SDP:lle, jonka kanssa kokoomus taistelee paikasta kevään eduskuntavaalien suurimpana puolueena.
SDP suhtautuu veroihin ja esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeiden sääntelyhaluun perinteisesti kokoomusta ymmärtäväisemmin.

”Viime päivien tapahtumat”
Muuten Orpon puhe keskittyi muiden haukkumisen sijaan oman puolueen toiminnan kehumiseen ja omien kannattajien kannustamiseen.
Tähän löytyi selitys juhlatilaisuuden päätyttyä: Orpo toivoi muiltakin puoluejohtajilta rakentavaa ja rauhallista retoriikkaa, vaikka ensi huhtikuun eduskuntavaalit lähestyvätkin vauhdilla.
– Aina vaalien lähestyessä retoriikka tuppaa kovenemaan.Mutta jotenkin tässä viime päivien tapahtumien seurauksena oikeasti ja vakavasti vetoan kollegoihin, että yritettäisiin pitää keskustelu mahdollisimman rakentavana, eikä revitä. Tässä yhteiskunnassa on jo ihan riittävästi repimistä.
– Saamme varmasti ne (puolueiden väliset) linjaerot ihan fiksullakin tavalla esille, ettemme enää ruokkisi eripuraa ja epävarmuutta yhteiskunnassa - mikä on tällä hetkellä suurin haasteemme.Meidän tehtävämme on luoda varmuutta, uskoa ja optimismia tulevaisuuteen.

Orpo tarkensi tarkoittavansa ”viime päivien tapahtumilla” esimerkiksi Oulun raiskausepäilyjen, itsenäisyyspäivän hakaristilippujen ja ulkomaalaisten tekemien bussi-iskujen herättämää keskustelua.
– Meillä on tällä hetkellä hyvin paljon repivää keskustelua, väärin ymmärtäminen on aika yleistä. Ei tämä ole pelkästään poliitikkojen ongelma, vaan yhteiskunnassa laajemminkin.
– Meidän on kaikkien pysähdyttävä siihen, miten me voimme omalta osaltamme käyttäytyä fiksummin toinen toisiamme kohtaan. Yhdessä toimiminen kun on viime kädessä Suomen vahvuus.

”Hallitusohjelma sitoo loppuun saakka”
Kokoomuksen riveissä ihmeteltiin pari viikkoa sitten keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän puheita keskustan puoluevaltuuston kokouksessa.
Sipilän tulkittiin tekevän eroa oman hallituksensa päätöksiin ja myös hallituskumppaneihinsa lupailemalla muun muassa seuraavalla vaalikaudella lisää työpaikkoja opettajille, vaikka Sipilän hallitus on tällä vaalikaudella nimenomaan leikannut koulutuksesta ja siten opettajien työllistymisestä.
Orpo ei ollut lauantaina innokas Sipilän puhetta kommentoimaan.
– Minusta se oli vaalipuhe omille.Hän oli puhumassa omiensa joukossa, Orpo tyytyi toteamaan Iltalehdelle.
Orpo kuitenkin sanoi, että hallituskumppani keskustan alamäki kannatusgallupeissa näkyy hallituksen keskinäisessä työskentelyssä ”joissakin asioissa”.
– Ehkä ei suoraan hallituksen pöydässä, mutta se näkyy kun käy keskusteluja heidän kanssaan ja joissakin julkisissa kannanotoissa.Mutta ehkä se on tyypillistä aina ennen vaaleja.
– Olen kuitenkin tyytyväinen, että meitä sitoo hallitusohjelman vieminen loppuun asti. Se on kiistattomasti tuottanut tulosta ja sen päälle on hyvä rakentaa.Puolustan hallituksen tekemiä päätöksiä ja suosittelen samaa kaikille hallituspuolueiden kansanedustajille.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/145f2c60-a1f9-4928-8a4b-1987cc6e8bdb
 
Eikä kevyttä poliittista leukojenlouskutusta tuo tuollainen.

http://valtionbudjetti.fi

Siitä vaan tasapainottamaan budeja ja välittämään lisää ihmisistä. Nyt SoTe-budi vei kolmanneksen valtion menobudjetista. Paljonko välitetään lisää?
Kyllä valtion pitää huolehtia omasta kansastaan. Toki voidaan olla satsaamasta perusterveyden huoltoon ja maksaa kalliisti sitten erikoissairaanhoidosta. Samoin vankila vuorokauden hinta on hemmetin moinen. Ihminen on siitä jännä elukka, että ei se normaalisti itseään tapa. Sinnittelee viimeiseen saakka. Siinä matkalla tulee sitten tuhoa ja kustannuksia.

Näkisin, että heikompiin kansalaisiin panostaminen on pitkässä juoksussa paitsi halvempaa myös keski- ja suuri tuloisemmille se mukavampi vaihtoehto pitkässä juoksussa. Turvallisuus on aika iso juttu ja sen yleensä huomaa vasta kun sen tunteen menettää. Sitä alkaa muuttaa omaa elämäänsä.

Budjettia voidaan tasa painottaa vaikka poistamalla isoilta yrityksiltä tarpeettomat yritystuet. Samoin kehitysapu voitaisiin hoitaa kansalaisten lahjoituksilla jne.
 
Juu ei ole tulossa. Matkassa on paljon mutkia matkassa.
 
Back
Top