Eduskuntavaalit 2019

Ei mutta SDP;lle ei oikein käy amerikkalainen kone ja jos tämä voittaa niin demarit saattavat alkaa änkyröimään vastaan että pienempikin määrä riittää.

Katsotaan ihan rauhassa mihin tässä päädytään. Demarithan voivat sitä paitsi olla vaalien jälkeen edelleen oppositiossa. Uskoisin että se kustannustehokkain ratkaisu on lopulta lähinnä demarienkin sydäntä. Ja Gripen on itsestään selvästi taloudellisin ainoastaan Saabin markkinointiosaston mielestä. SDP oli ainoa joka selkeästi liputti Pv:n asiantuntemusta HX-päätöksessä. On mielenkiintoista että siitä seuraa demonisointia ja sontavyöry somessa.
 
Jussi Halla-ahon facebookista

"Ylen turvallisuuspoliittisesta kyselystä on tullut paitsi paljon odotuksenmukaista räksytystä poliittisilta vastustajilta, myös vilpittömiä täsmennyspyyntöjä omilta. Siksi on syytä sanoa muutama sana.

Haasteeni poliitikkona on taipumus vastata aina siihen, mitä kysytään, ja taipumus ajatella liikaa. Tämä istuu huonosti keskustelukulttuuriin, jossa monimutkaisiin kysymyksiin vaaditaan yksinkertaisia vastauksia, analyysin sijaan halutaan julistuksia, ja kaikki pyritään tulkitsemaan pahimman kautta.

Minä tai perussuomalaiset emme ole esittäneet, että uusia hävittäjiä hankittaisiin vähemmän kuin 64. Eduskuntapuolueilla on vasemmistoliittoa lukuunottamatta yksimielisyys siitä, että a) nykyinen hävittäjäkalusto korvataan, ja että b) uuden kaluston hintahaarukka on 7-10 miljardia euroa. Tähän perussuomalaiset ovat sitoutuneet.

Korvaavasta hävittäjämallista ei kuitenkaan ole vielä tietoa, eikä siis kokonaishinnastakaan. On tosiasia, ei mielipide, että tuleva hallitus ja eduskunta joutuvat tekemään tarjousten perusteella päätöksen hävittäjien määrästä ja niihin käytettävästä rahasta. Tulevasta hallituskokoonpanosta ja eduskunnan koostumuksesta taas ei vielä ole tietoa.

Kyselyn vastauksissa korostin myös sitä, että kun puolustukseen käytettävät määrärahat ovat erittäin rajalliset, on haettava suurinta mahdollista kustannustehokkuutta.

Perussuomalaiset on ollut ja on edelleen Suomen maanpuolustusmyönteisin puolue. Ne olivat aivan muut puolueet, jotka päättivät esimerkiksi maamiinojen hävittämisestä ja sodanajan reservin leikkaamisesta. Varsinkin kokoomus näyttää kärsivän muistinmenetyksestä.

Toinen kyselyssä esiintullut mielenkiintoinen aihe on Venäjän pyrkimys vaikuttaa Suomen vaaleihin. Itselläni ei valitettavasti ole pääsyä Kremlin strategiahuoneeseen, mutta keskustelu on ajautunut omituiseen noidankehään: Jokainen, joka kyseenalaistaa itsetuhoisen maahanmuuttopolitiikan tai Brysselin kasvavan kuristusotteen jäsenmaista, on Putinin asialla. Ja jokainen, joka kiistää Putinin agenttien läsnäolon jokaisen kiven alla ja jokaisen kulman takana, on Putinin agentti.

Putinin aikeista ja suunnitelmista en tiedä, mutta Putinin käyttäminen sisä- ja turvallisuuspoliittisena lyömäaseena myrkyttää vaarallisella tavalla Suomen ja muiden länsimaiden yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Kannattaa tosiaan lukea noista uutisista muutakin kuin otsikko (ja vastustajien tekemät "johtopäätökset"). Keskustalle ja kokoomukselle sopii mitä mainioimmin, että vaalien alla jankutetaan perussuomalaisten sitoutumisesta 64 hävittäjän hankintaan kuin esimerkiksi maahanmuuton hallinnasta tai suuruudenhulluista ilmastotavoitteista."

Yksikään patriootti ei halua vahingoittaa yhteiskuntaa. Ulkopuoliset voivat tehdä siirtojaan.

Jos Kreml haluaa vaikuttaa talouden yläportaan kautta, sillä ei ole mitään syytä murentaa Rosatom-Fennovoima-Fortum-Nord Stream -kuviota. Esko Ahot ja Ilpo Kokkilat sekä Kalervo Kummolat ja sen kaltainen väki on tärkein.

Maahanmuuttovastaiset ja EU-vastaiset pitäisi saada 51%:n kannatukseen, että Suomi lähtisi Unkarin tielle. Teoriassa tietenkin voisi olla joku uzbekki tilattuna. Siinä ei kuitenkaan olisi mitään järkeä. Johan perussuomalaiset menivät hallitukseen keväällä 2015. Jussi Halla-Aho on ollut puolueen jäsen ja kansanedustaja koko ajan, samaten Huhtasaari. Siis he olivat hajoamiseen asti hallituspuolueen merkittäviä jäseniä myös kansainvaelluksen aikana.

Populismia on oppositiosta huudella, miten asiat hoituvat. Soini teki ihan samaa vuosia.

Poliitikkojen puheille ja lupauksille voi viitata kintaalla. Totta kai puolueilla on joku pääagenda. Mutta ainoa asia, mitä yksilöt oikeasti miettivät on, miten tulisivat valituksi uudelleen.
 
Minä en usko, että suurin osa kansanedustajista toimii siten kuin toimii vain siksi, että tulisi valituksi uudelleen. Ei ainakaam itsekkäistä syistä. Varmaan joku 70-90% kansanedustajista on tienannut aikaisemmassa työssään paremmin.
 
Varmaan joku 70-90% kansanedustajista on tienannut aikaisemmassa työssään paremmin.

No ei. Esimerkiksi Eero Lehti kyllä, mutta hän hoitaa bisneksiään eduskunnastakin ja ehkäpä hyötyy päättäjän asemasta. Harkimo oli konkurssin partaalla, kunnes Rotenberg pelasti persaukisen jätkän. Sitten on monia, jotka ovat aina olleet nimenomaan politiikassa nuorisojärjestöistä lähtien ja eläneet sillä.

Voisin kerätä kaikkien oikeasti työssä olleiden ammatit tähän, siis mitä tekivät, kun heidät valittiin ensi kaudelleen, mutta siinä menisi melko lailla aikaa. Palkka ei ole se juttu kuitenkaan, vaan siinä on jotain vallan kanssa tekemistä ja onpa kohtuulliset lomatkin ja monenlaisia luontoisetuja.
 
Ja sivutulot kasvavat kun on kaikenlaista hallituspaikkaa tarjolla sekä valtion että eri intressiryhmien firmoissa ja järjestöissä.
 
No ei. Esimerkiksi Eero Lehti kyllä, mutta hän hoitaa bisneksiään eduskunnastakin ja ehkäpä hyötyy päättäjän asemasta. Harkimo oli konkurssin partaalla, kunnes Rotenberg pelasti persaukisen jätkän. Sitten on monia, jotka ovat aina olleet nimenomaan politiikassa nuorisojärjestöistä lähtien ja eläneet sillä.

Niinpä. Olleet myös myyriä tai jopa maanpettureita

@veitera Jos #SDP vaihtaa Tuomiojan pois, siinä asetetaan puolueen sisäinen valtapeli
isänmaan edun edelle #turpo #politiikka Ping @IsmoKainulainen
9:12 AM - 27 May 2014

@veitera 28 May 14
Replying to @IsmoKainulainen
@IsmoKainulainen Se oli hyvä. Ei varmaan ollut helppo kuvio, mutta tämä ratkaisu kaikkineen oli ryhdikäs.

@veitera 29 Jun 14
Replying to @LauraHuu @THUotila
@LauraHuu @THUotila Tuomioja hahmottaa loistavasti ulkomaailman tapahtumia ja sitten välillä kovin pikkusieluisesti kotimaan #turpo-kuvioita

Onkohan Väyrynenkin "isänmaan asialla". Ja tää Harkimo.
 
Minä en usko, että suurin osa kansanedustajista toimii siten kuin toimii vain siksi, että tulisi valituksi uudelleen. Ei ainakaam itsekkäistä syistä. Varmaan joku 70-90% kansanedustajista on tienannut aikaisemmassa työssään paremmin.

En usko ihan noin korkeaan prosenttiin, mutta harva kansanedustaja tyhjänpäällekään putoaa.

Monella on pakastevirka odottamassa, kuten poliisikansanedustajilla ja kontaktit muutoinkin kunnossa.

Lopputuloksena valtaosa ei siellä pelkästään rahan vuoksi ole.
 
Minultakin on kokonaan mennyt ohi se, että mitä on sen ajatuksen taustalla, kun sanotaan " ei se 64 ole niin kiveen hakattu luku".
  • Tarkoittaako että voi olla enemmänkin koneita?
  • Tarkoittaako että koneita vähemmän ja erotuksella ostetaan maasta laukaistavia ohjuksia? En nyt muista kuka suomalainen poliitikko 2000 luvulla (?) sanoi: " ei riitä että koko ajan puolustetaan, välillä pitää myös hyökätä"
.
Tässä pitäisi tietää se että meillä on tälläkin hetkellä vähemmän kuin 64 hävittäjää.
 
Palkka ei ole se juttu kuitenkaan, vaan siinä on jotain vallan kanssa tekemistä ja onpa kohtuulliset lomatkin ja monenlaisia luontoisetuja

Kunnian- ja vallanhimo lienee useimmilla SE? Kyllä se on vähän omanlaisensa ihmislaji nuo poliitikot. Hirmu tarve päästä säätämään ja -verkostoitumaan-, hankkia valtaa ja olla mukana itseään suuremmissa kuvioissa. Taitavimmat ja onnekkaimmat osaavat käyttää edustajuutta ponnahduslautana vastaisiin tekemisiin.

Puolueet palkitsevat myös niitä, jotka eivät pääse läpi. Heille työnnetään maakuntavirkoja ja -hommia jne. Eli ääntenkeruutalkoita ei tarvi tehdä pelkästään huvikseen. Huomattavaa on se, että tämä palkitsemistapa ei maksa puolueille mitään, koska veronmaksajan karttuisa kopra luovuttaa hillot tähän leikkiin.

Melkoinen osa edustajista on oikeasti ihmisiä, jotka ovat melkoisia työniiloja, ahertavat valiokunnissa jne. ja loistavat toki harvoin lööpeissä. Yleensä he ovat myös niitä, jotka putoavat jonkun missin tai urheilijan tieltä veks....koska demokratia.

Kyllä me aika hyvin saadaan justi sitä, mitä tilaamme.
 
Joku loikkaa Liike.Nyt. iin.

Kertokaas nyt mulle. Käyvätkö Siniset vaalinsa ja läpi päässeet loikkaavat saman tien seuraavaan hallituspuolueeseen? Se on nimittäin aivan mahdollista ja heidän selkärankaisuutensa jo tietäen myös todennäköistä.
 
No toisaalta Niinistön Jussin osalta näin toivonkin.
 
Lohelaan liittyen on oleellista onko hän Turun tienoolla ehdolla vai ei, jos on niin syö ääniä Perussuomalaisilta. Hän oli aiemmin ilmoittanut, ettei hae jatkokautta, varmaan kunnioituksena Halla-ahoa kohtaan joka mahdollisti hänen eduskuntaan nousun.
///
https://yle.fi/uutiset/3-10606421

"Rinne kertoo omalla Facebook (siirryt toiseen palveluun)-sivullaan, että Helsingissä tehdyn lääkäriarvion mukaan sairauslomaa jatketaan näillä näkymin helmikuun loppupuolelle."

Sairaala-bakteeria ja sepelvaltimoleikkaus.
 
Lohelaan liittyen on oleellista onko hän Turun tienoolla ehdolla vai ei, jos on niin syö ääniä Perussuomalaisilta.
///
https://yle.fi/uutiset/3-10606421

"Rinne kertoo omalla Facebook (siirryt toiseen palveluun)-sivullaan, että Helsingissä tehdyn lääkäriarvion mukaan sairauslomaa jatketaan näillä näkymin helmikuun loppupuolelle."
Ei ole ehdolla. Aika moni "harjatuista" näyttää luopuvan politiikasta ainakin toistaikseksi.
 
Back
Top