Eduskuntavaalit 2019

Sekä pitkäaikaistyöttömillä että syrjäytyneillä taitaa olla melkoinen ongelma siinä, että pystyvät saamaan jonkun työnantajan vakuuttuneeksi siitä, että heidät kannattaa ottaa oppisopimukseen. Siihen verrattuna normaalin ammattikoulunpaikan hankkiminen on lastenleikkiä.

Nuorissa miehissä löytyy silti niitä jotka onnistuvat kääntämään elämänsä ympärikin, työnantajahan voi katkaista suhteen koska vain jos toinen osapuoli ei noudata sopimusta.
 
Saksasta kopioisin oppisopimus mallin mutta ei se auta pitkäaikaistyöttömiin, syrjäytyneitä nuoria se voi tavoittaa.
Kuinka hyvin tunnet Saksan oppisopimusmallin?
Pyydän etukäteen anteeksi jos olen väärässä, mutta ilmeisesti et ollenkaan.
Siellähän ammattikouluja pyörittää yritykset, esim Münchenissä jossa olen jonkun verran pyöriny, nuori voi valita meneekö esim Bemarin vai Audin amikseen. Kaikille koulun läpäisseille löytyy työpaikka; kädet taskussa lorvijat lentää pellolle. En mä tätä silti miksikään oppisopimukseksi kutsuisi. Ne loppuunpäässeet nuoret osaa teoriat melkein yhtä hyvin kun meidän nuoret.
 
Hyvin piti paikkaansa taas foorumin ennustus...kun Antti suunsa avaa, niin kannatus laskee..jännäksi menee..

Kyllä melkoinen Arvo Pohjan pyöritys on luvassa, ennen kuin hallitus on kasassa..

Äänestäisin Essayahia jos voisin..
 
Hieno juttu, että hän on ehdolla. Mielenterveyskuntoutujilla lienee riskinä sohvan pohjalle jämähtäminen ja syrjäytyminen. Poliittinen vaikuttaminen ja muu yhteisöllinen toiminta on varmaan hyvä keino toimintakyvyn kohentamiseen. En tosin häntä äänestäisi ihan puolueensa takia. Venäläinen tuttavani sanoi, että Suomessa on oudonnäköisiä ehdokkaita vaaleissa. Oli nähnyt piraattien ja feministien vaalimainoksia. No joo, niinhän se tosiaan on. Mutta ihan hyvä vaan, että on vaihtoehtoja tarjolla.
 
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006067603.html

Tuusulalainen Jenna sai postilaatikkoonsa hyvin häiritsevän viestin: ”Kyseessä oli erikoinen salaliittojen kertomus”

Outoa salaliittolappua on jaettu ainakin Tuusulassa ja Helsingissä.
Tuusulalainen perheenäiti sai omakotitalon postilaatikkonsa erikoisen viestin.

– Tutkin lappua, kun juuri elämme vaalien aikaa ja luin tavallista tarkemmin, millainen viesti nyt tuli postilaatikkoon eli mikäs juttu tämä nyt on, Jenna kertoo.

– Aloin lukea lappua ja sisältö näytti todella häkellyttävältä. Kyseessä oli erikoinen salaliittojen kertomus. Sattumalta meillä oli kotona minun, mieheni ja kahden lapsemme kanssa neljä vierasta. Tutkimme tekstiä ja sen linkkejä. Linkit olivat sinänsä olemassa, mutta en kokenut tällaista asiaa uskottavaksi enkä realistiseksi, hän kertoo.

Viesti oli otsikoitu Mitä suurempi valhe sitä uskottavampi se on. Teksti vilisee tyypillisiä salaliittoteorioiden aineksia, kuten satunnaisten tapahtumien vainoharhaista yhdistämistä toisiinsa. Tekstissä mainitaan muun muassa, että kadonnut Malesian lento MH370 ei kadonnutkaan.

– Tällainen salaliittojen tarina ei iskenyt vakuuttavasti perheeseen eikä kylässä olleisiin, Jenna toteaa.

Jennan mies oli nauranut salaliittolapun perusteluille ihan kippurassa.

– Oikeastaan tällaisten viestien lähettäminen toisten kotiin on jo häiritsevää. Onneksi lapsemme ovat niin pieniä, etteivät osaa vielä lukea tällaista hämmentävää tekstiä, Jenna sanoo.

Jennan mukaan lappuja on jaettu ainakin Tuusulassa melko monille ja suhteellisen laajalle alueelle. Myös Helsingin Malmin asukkaat olivat saaneet samanlaisen lapun.

– Lahelassa ainakin monet ovat saaneet näitä. Meille heräsi huoli siitä, että jospa näitä lappuja jaetaankin siinä tarkoituksessa, että asuntomurtoja tekevät haluavat vain selvittää, ketkä ovat kotona. Pääsiäinenhän lähestyy ja jotkut ovat matkoilla.

Murtovarkaudet lisääntyvät usein lomakaudella, kun ihmiset suuntaavat laskettelukeskuksiin ja etelän lämpöön. Lomalle lähtijän kannattaa jättää kotinsa mahdollisimman asutun näköiseksi.

Talvelan vaalityötä bongattu Uudellamaalla. :)
 
Kuinka hyvin tunnet Saksan oppisopimusmallin?
Pyydän etukäteen anteeksi jos olen väärässä, mutta ilmeisesti et ollenkaan.
Siellähän ammattikouluja pyörittää yritykset, esim Münchenissä jossa olen jonkun verran pyöriny, nuori voi valita meneekö esim Bemarin vai Audin amikseen. Kaikille koulun läpäisseille löytyy työpaikka; kädet taskussa lorvijat lentää pellolle. En mä tätä silti miksikään oppisopimukseksi kutsuisi. Ne loppuunpäässeet nuoret osaa teoriat melkein yhtä hyvin kun meidän nuoret.

En kovin hyvin mutta lähinnä tätä kontaktia työmarkkinoihin kannatan, on meillä itselläkin esimerkkejä kuten Kouvolassa jossa koulutetaan yhteistyössä Patrian kanssa.
 
Hyvin piti paikkaansa taas foorumin ennustus...kun Antti suunsa avaa, niin kannatus laskee..jännäksi menee..

Kyllä melkoinen Arvo Pohjan pyöritys on luvassa, ennen kuin hallitus on kasassa..

Äänestäisin Essayahia jos voisin..
Olen katsonut (vihdoin) ainoastaan nyt ton Maikkarin tentin ja tänpäiväisen. Tänään oli hyvää settiä. Essayah ja muikean oloinen varsinkin tänään Halla-aho onnistujia.

Sekä toki kaikki sillä hetkellä kun ovat eri mieltä Rinteen kanssa. :cool:
 
Sauli Niinistö sanoi, että Nato-optio on väärä sana, koska optio sisältää oikeuden. Hän puhuu mahdollisuudesta hakea Nato-jäsenyyttä. Sitä mahdollisuutta, vaihtoehtoa, ei pidä sulkea pois.
Näin mäki olen tuon ymmärtänyt.
Mutta en ymmärrä mitä järkeä koko optiossa on.

Suomi hakee NATOn jäsenyyttä jos meillä on valittu sellaiset päättäjät jotka sinne haluavat, oli optiota tai ei. Eihän hakemista voida mitenkään poliittisesti poissulkea seuraavilta päättäjiltä?
Esim:jos nyt päätettäisiin että luovuttaisiin optiosta.
Mitä tapahtuisi? Sanoisin että ei yhtikäs mitään. Edelleenkin NATOn kannattaja tahot yrittäisivät viedä suomea Natoon ja vastaavasti vastustajat jatkaisi vanhaan malliin.
 
Katsoin Ylen huutotentin ja vaikka itselläni on PS-lasit päässä niin Rinteen esiintyminen vaikuttaa usein siltä kuin aamutohveleissa olisi ollut koiran kakkaa sisällä. Kovin kireä ja riidanhaluinen vaikutelma. Todennäköisesti SDP säilyttää ahkerien mummo-äänestäjien turvin ykkössijan paikkamäärässä, mutta ei Rinne tästä olemuksellaan kovin helppoa tee, ei todellakaan. Tähän sitten päälle heitto, että kun henkilöä ei kyetä palauttamaan, niin eikun työelämään, siitä ei kolumnistit päätä silittele ja lause leviää laajempaan tietoisuuteen.

Keskustan ja Kokoomuksen uskottavuus amiskoulutuksen elvyttämisessä on tämän tentin silmin heikko.
 
Katsoin Ylen huutotentin ja vaikka itselläni on PS-lasit päässä niin Rinteen esiintyminen vaikuttaa usein siltä kuin aamutohveleissa olisi ollut koiran kakkaa sisällä. Kovin kireä ja riidanhaluinen vaikutelma. Todennäköisesti SDP säilyttää ahkerien mummo-äänestäjien turvin ykkössijan paikkamäärässä, mutta ei Rinne tästä olemuksellaan kovin helppoa tee, ei todellakaan. Tähän sitten päälle heitto, että kun henkilöä ei kyetä palauttamaan, niin eikun työelämään, siitä ei kolumnistit päätä silittele ja lause leviää laajempaan tietoisuuteen.

Keskustan ja Kokoomuksen uskottavuus amiskoulutuksen elvyttämisessä on tämän tentin silmin heikko.


Halla-aho oli kipeänä parissa edellisessä tentissä ja oli vähän puhti pois, nyt napsi terävillä iskuilla ainakin 50.000 ääntä lisää.
Uskomatonta miten hänelle syötettiin suoraan lapaan juontajien ja muiden toimesta.
 
Sivviilipalvelusmies ei univormua ole päällensä laittanut.Käytäntö ja teoria on eri asia.Jussi ei ole yrittäjänä ollut eikä yhtään työllistänyt ketään.Tuottamattomalla sektorilla lukuun ottamatta tarjoilijan työtä.Odotan mielenkiinnolla ensimmäisiä näyttöjä.

Itse en odota. Odotan ehkä pitkäjänteistä työtä oppositiostakin käsin ja sitten kun demarit tai muut isot valtapuolueet keksivät omiin ohjelmiinsa neljän vuoden päästä tms näitä tiukennuksia haitalliseen maahanmuuttoon ja pitävät niitä omina loistavina ideoina,niin sitten poksahtaa korkki kattoo, että kiitos Halla-aho työstäsi ja tuloksesta jonka profetioit jo vuosia sitten viitaten mm Tanskaan.
 
Rinteen arvopohja vaatii pääomatulojen verotuksen nostamista, SDP haluaa viedä keskiluokalta kaikki mahdollisuudet sijoittaa, säästää ja vaurastua.
Oikeasti varakkaat pystyvät suojamaan varallisuuttaan joten tällainen politiikka on puhdasta keskiluokan ryöstöä.
Ei pääomatulojen verotus ole kovinkaan korkea ansiotuloverotukseen verrattuna.
 
Viimeiset tentit katsoneena ja pieniä huomioita:

-Ihan perusasiat, kuten käyttäytymistavat on puheenjohtajilla hieman hukassa.
Tälläiset perusasiat, kuten vain vuoron saanut puhuu..tuntui olevan ylivoimainen tehtävä.
Parhaiten onnistui Halla-aho, melkoinen Ice-Man.
Huonoiten Rinne ja Orpo.

-Esitettyihin kysymyksiin vastaaminen..
Hyvin haastavaa oli myös tämä. Tosin osin ongelma oli huonoissa kysymyksissä.
Tässä ei oikein ollut voittajia.

-Ulostulojen selkeys..
Tässä nähtiin mitä uskomattomampia koukkauksia syvien vesien kautta hevon helvettiin.
Tässä osassa ylivoimaisesti surkein oli Rinne ja myös Henriksson ja Orpo taitaa tämän.
Parasta antia tarjosi Essayh, Andersson ja Halla-aho.
 
Back
Top