Eduskuntavaalit 2019

Demareiden apupuolueeksi lähteminen olisi viimeinen niitti kepun arkkuun.. niin tyhmiä eivät kuitenkaan ole.

Kepu sai pataansa, niin että kolisi. Maaseutu jätettiin kuin nalli kalliolle, maaseudun kepua äänestäneet jätti kepun.

Muitakin syitä oli. Kuuluisa Arwo Pohja puolujohdossa ja perinteisillä kepun äänestäjillä on päässyt aika lailla etäälle toisistaan.

Siihen päälle vähän
sähköauton ylistystä teillä ja etäisyyksillä, joilla just ja just isotankkisella 4 wd dieselillä pääsee. Yleistä Ilmastonmuutos ja pienhiukkas hyperventilointia, täysin perseellään oleva suurpetopolitiikka, totaalisesti mäkeen mennyt taksiuudistus ja jotain muuta pientä.

Nyt sitten monttu auki, miksi näin meni vaalit(y)

Yhdellä sanalla...- 10 kansanedustajaa = Berner.
 
Sähköisessä äänestyksessä on todella paljon ongelmia. Vertailu verkkopankkeihin ei toimi koska pankeissa jokaisesta tapahtumasta jää jälki. Vaaleissa tämä ei ole mahdollista.

Kotikoneelta äänestys on tietoturvan kannalta mahdotonta, koska haittaohjelmia ei voida varmuudella välttää. Vaalisalaisuuteen, äänien myymiseen ja kiristykseen liittyy myös isoja ongelmia, ja jo epävarmuuden luominen vaalijärjestelmää kohtaan rapauttaa sen luottamusta.

Käytännössä homma on erittäin vaikeaa tai mahdotonta ja kallista toteuttaa, eikä maksa vaivaa sillä nykyinen systeemi toimii hyvin.
 
Näin on. Suurin vitutus sen pakottamisessa kohdistuu siihen, ettei nykyiseen järjestelmään verrattuna ole juuri voitettavaa. Paras yritys argumenttiin on "parempi äänestysprosentti". Mutta löyhä arvaus silti.
 
Sähköisessä äänestyksessä on todella paljon ongelmia. Vertailu verkkopankkeihin ei toimi koska pankeissa jokaisesta tapahtumasta jää jälki. Vaaleissa tämä ei ole mahdollista.

Kotikoneelta äänestys on tietoturvan kannalta mahdotonta, koska haittaohjelmia ei voida varmuudella välttää. Vaalisalaisuuteen, äänien myymiseen ja kiristykseen liittyy myös isoja ongelmia, ja jo epävarmuuden luominen vaalijärjestelmää kohtaan rapauttaa sen luottamusta.

Käytännössä homma on erittäin vaikeaa tai mahdotonta ja kallista toteuttaa, eikä maksa vaivaa sillä nykyinen systeemi toimii hyvin.
Ja kuitenkin ihan näköetäisyydellä Helsingistä systeemi on toiminut hyvin jo vuosia.
 
  • Tykkää
Reactions: Sir
Mitä jos vaikka ei. Jenkeistä voi katsoa mallia siitä, mitä käy kun julkista yleisradioyhtiötä ei ole ja kaupalliset pääsevät huseeraamaan ihan vapaasti.

No toi ei nyt oikeastaan ole täysin totta, täällä on kuitenkin (vasemmalle kallellaan oleva) NPR https://www.npr.org/ jota kuuntelen työmatkat eestaas ja joka toimii sekä julkisten että lahjotusvarojen turvin, on PBS https://www.pbs.org/ jota en ole pahemmin katsellut joten en siitä paljoa tiedä ja sitten on vielä esemes C-SPAN...

YLE nyt kuitenkin on suunnilleen yhtä riippumaton uutismedia kuin Pravda tai Izsvestija konsanaan. Verovaroilla rahotettu täysin poliittisessa ohjauksessa oleva toimija.
 
Nettiäänestyksen suurin ongelma on siinä, että siinä ei pystytä millään teknisellä keinolla takaamaan vaalisalaisuutta.

Eli ääni ja henkilö voidaan aina yhdistää toisiinsa.

Kaikkea nyt vaan ei kannata digitalisoida.
 
Sähköisessä äänestyksessä on todella paljon ongelmia. Vertailu verkkopankkeihin ei toimi koska pankeissa jokaisesta tapahtumasta jää jälki. Vaaleissa tämä ei ole mahdollista.

No kuitenkin jompi kumpi (en nyt muista) suurista iltapäivälehdistä julkaisi oisko ollut 80 luvulla äänestämättä jättäneiden nimiä, mistä sekä valtiovalta ja poliitiikot sitten pillasituivat, että se vaalisalaisuudesta Suomessa.... (jota rikkoi ja rikkoo valtio ei, julkaissut lehti).
 
Populistipuolueilla on tapana kasvaa siihen asti, kunnes joutuvat oikeasti kantamaan poliittista vastuuta. Persut oli viime hallituksessa, mutta sitten tuhosivat itse itsensä (siis eduskuntapuolueen), joten pääsivät menemään näihin vaaleihin samanlaisella protestimielellä kuin jos olisivat olleet oppositiossa. Sinisistä voi katsoa sitä, mikä on persujen tie, kun jossain vaiheessa joutuvat oikeasti tekemään vaikeita päätöksiä.

Olemme eri mieltä siitä, mikä ja miksi johti sinisten puolueen valtausyritykseen hävittyään puheenjohtajavaalit, eli tuhosivatko persut itse itsensä. Sen voin todeta, että sinisten nykyinen "johto" (oikeasti se oli tietenkin Soini) oli täydellisen sokea omalle kannatukselleen ja sen syille. Aluksi sille mistä kannatus tuli, ja myöhemmin sille miksi ja kuinka matalalle se laski. Pj-vaalien ja sitä edeltävän palautteen ja gallupien olisi pitänyt se kertoa, mutta jostain ihmeellisestä syystä, ei mennyt jakeluun. Nyt se taisi viimein kirkastua eduskuntavaaleissa (Simon Elo, 587 ääntä), kun johtavat siniset ilmoittelevat kilpaa, että eivät europarlamenttiin pyri. Saman hallituksen johtohenkilöt ei kukaan selvinnyt puhtain paperein Sipilän teatraalisesta lentelystä ja u-käännöksistä, tai takakontissa piilottelevista avustajista. Kansa onneksi ymmärsi ja muisti.
 
Sen sijaan huomattava asia on se, että Perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet itsensä yhtenä suurista. Kolmet vaalit, ja 39-38-39 paikkaa.

Toivon, että puolue ja sen jäsenet jättäisivät liberaalien triggeröimisen vähemmälle, ja keskittyisi enemmän asialinjalle. Halla-ahon tenttiesiintymiset esimerkiksi olivat suorastaan erinomaisia.
Asialinjasta puheenollen. On pari persua joiden läpimeno ilahduttaa erityisesti. Toinen on Riikka Purra, joka on jatko-opiskelija Turun yliopistossa ja perussuomalaisten poliittinen suunnittelija. Toinen on Sakari Puisto. Cambridgen yliopistossa tohtoroitunut ja Kiinassa uraa tehnyt poliitikonalku. Erittäin asiallinen ja noheva kaveri. Tässä hyvä juttu Puistosta.

Demarien tulos ei kyllä anna aihetta suureen juhlaan. Lähtökohdat vaaleihin olivat ne, että kepu on hallitusvastuun jälkeen tekemässä historiallisen huonoa tulosta, ilmeisesti kepun tulos on huonoin sataan vuoteen. Myös kokoomus on ryvettynyt hallitusvastuussa ja Orpo on mokaillut sanomisiensa kanssa. Hallituksen keskeinen uudistus eli sotemaku oli pelkkä farssi. Bernerin ajama taksiuudistus herättää tunteita ja sitten vielä lähti SEB:n hallitukseen. Perussuomalaiset hajosi kesken vaalikauden ja Halla-aho sai ottaa luotsatakseen poliittisesti kokemattoman puolueen. SDP on saanut nauttia oppositioasemasta ja hallitus on tehnyt parhaansa, että SDP pärjäisi hyvin näissä vaaleissa.

Tästä huolimatta demarit on suurin puolue pienimmällä mahdollisella erolla. Eroa persuihin yksi paikka ja 0,3%. Rinne sai jännätä myöhään iltaan asti ennen kuin demarien ykkössija varmistui. Tommi Parkkonen kirjoitti, että demarien kenttä pettyi vaalitulokseen. Se on helppo uskoa.
Pitää tähän lisätä, että jos vasemmisto määritellään koostuvan demareista ja vasemmistoliitosta niin molempien puolueiden paikkamäärän lisääntymisestä huolimatta vasemmiston paikkamäärä on historian toiseksi huonoimmalla tasolla.

Jos SDP ja vasemmistoliitto haluaisi tehdä oikeasti vasemmistolaista talouspolitiikkaa, niin SDP + PS + Vas + RKP + KD kokoonpano voisi toimia. 109 paikkaa. Persujen annetaan määrittää järkevä maahanmuuttopoliittinen linja, varmaan jotain muitakin pieniä myönnytyksiä tehtäisiin. Demarit ja vasemmistoliitto määrittäisi talouden suuntaviivat. KD varmaan saataisiin mukaan, sillä KD:lle ei ole liikaa kysyntää. RKP on suurempi kysymysmerkki, mutta ei täysin poissuljettu. Tässä olisi mahdollisuus tehdä melko vasemmistolaista politiikkaa. Tämä on kyllä ihan kuvitteellinen skenaario, persut ei tässä hallituksessa tule olemaan, seuraavassa kyllä voivat hyvinkin olla.
 
Libyan pääministeri varoittaa Eurooppaa: ”Tehkää jotain ja nopeasti, 800 000 siirtolaista on tulossa”

On tässä mielenkiintoiset 4-vuotta tulossa. Ok, lähde on mikä on mutta jokatapauksessa Libyakin voi oireilla ja silloin olisi hyvä olla poliittista tahtoa päätöksiin.
 

On tässä mielenkiintoiset 4-vuotta tulossa. Ok, lähde on mikä on mutta jokatapauksessa Libyakin voi oireilla ja silloin olisi hyvä olla poliittista tahtoa päätöksiin.

Eikö sitä ole? Jos Rinne, Orpo, Haavisto ja kumppanit tuumaa että terve tulemasta. Vain ehkä vääränlaista tahtoa. :confused:
 

On tässä mielenkiintoiset 4-vuotta tulossa. Ok, lähde on mikä on mutta jokatapauksessa Libyakin voi oireilla ja silloin olisi hyvä olla poliittista tahtoa päätöksiin.

Kyllä siellä tahtoa riittää. Rajat auki ja talous kasvuun. Lisää ongelmia ja lisää pisnestä.
 
Me tienataan tällä!

Olen hämmästynyt siitä, että media ei ole enempää selvittänyt esim. vastaanottokeskusten taustahahmoja. Voi löytyä ylläreitä.

Mutta kai posliinivarpaille ei saa talloa.
 
Back
Top