Eduskuntavaalit 2019

No, valtion velka on kuitenkin aika eri juttu kuin kotitalouden velka.
Mielestäki myös poliitikot syyllistyvät aika usein puheissaan siihen että valtion velkaa kuvataan kuten se olisi kotitalouden velkaa.
Loppujenlopuksi, toki yksinkertaistaen, valtion velan määrällä on merkitystä vain siinä mielessä että valtio saa lainaa järkevin ehdoin.
Suomi ei ole erityisen velkainen valtio, eikä se sitä ollut Sipilän hallituksen aloittaessakaan. Sipilä ja kumppanit sortuivat siinä kohtaa varsin vahvasti valtion velan rinnastamiseen kotitalouden velkaa.
Ero on kuitenkin siinä että kotitalouden velka on maksettava suhteellisen nopeasti pois. Valtion ei käytännössä tarvitse maksaa velkaansa ikinä, jos ei se sitä halua maksaa.
Joku talousosaaja tämän valtion velka asian joskus hyvin kansantajuisesti selitti, siitä kyllä selvisi ainakin minulle miten eria asioita ovat kotitalouden velka ja valtion velka.

Onko olemassa tilannetta jossa tämä valtion velka täytyisikin maksaa suht nopeasti pois? Voiko se realisoitua nopeasti? Tällöinhän valtio joutuisi myymään kansallis omaisuuksia, yrityksiä, kenties infraa ja vai voidaanko rahaa kaivaa hätätilan tullen vaikka eläke rahoista?
 
No, valtion velka on kuitenkin aika eri juttu kuin kotitalouden velka.
Mielestäki myös poliitikot syyllistyvät aika usein puheissaan siihen että valtion velkaa kuvataan kuten se olisi kotitalouden velkaa.
Loppujenlopuksi, toki yksinkertaistaen, valtion velan määrällä on merkitystä vain siinä mielessä että valtio saa lainaa järkevin ehdoin.
Suomi ei ole erityisen velkainen valtio, eikä se sitä ollut Sipilän hallituksen aloittaessakaan. Sipilä ja kumppanit sortuivat siinä kohtaa varsin vahvasti valtion velan rinnastamiseen kotitalouden velkaa.
Ero on kuitenkin siinä että kotitalouden velka on maksettava suhteellisen nopeasti pois. Valtion ei käytännössä tarvitse maksaa velkaansa ikinä, jos ei se sitä halua maksaa.
Joku talousosaaja tämän valtion velka asian joskus hyvin kansantajuisesti selitti, siitä kyllä selvisi ainakin minulle miten eria asioita ovat kotitalouden velka ja valtion velka.
Valtion velka on todellakin vähän eriasia. Siinä missä kotitalous jättää velan maksamatta niin pankki tai velkojat vievät talon ja muuta helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta. Valtiolta kukaan ei voi ulosmitata teoriassa mitään. Teoriassa. Jos valtio jättää velat maksamatta niin se tulee helposti sulkeneeksi itsensä kansainvälisten lainamarkkinoiden ulkopuolelle joka on varmasti ongelma viennistä elävälle maalle. Laina itsessään ei ole ongelma vaan se kuinka paljon korkoja valtio joutuu vuositasolla maksamaan ulos. Korkokuvio on valtiolla pitkälti sama mitä kunnilla ja kotitalouksillakin. Ne on maksettava ja raha on muusta kulutuksesta pois.

Eli valtion ei tarvitse maksaa velkaa mutta tällöin ei olla mukana myöskään kansainvälisessä rahoituksessa. Kreikka, Islanti, ... Tuossa esimerkkejä. Islanti jätti maksamatta ja talous on vedossa. Kreikka maksoi ja muutti omaisuutta rahaksi ja myös myi sitä ulkomaalaiseen omistukseen. Kreikassa ehkä tapahtui yksi historian suurimmista yksityistämisista.
 
Onko olemassa tilannetta jossa tämä valtion velka täytyisikin maksaa suht nopeasti pois? Voiko se realisoitua nopeasti? Tällöinhän valtio joutuisi myymään kansallis omaisuuksia, yrityksiä, kenties infraa ja vai voidaanko rahaa kaivaa hätätilan tullen vaikka eläke rahoista?
En oikein keksi mikä se tilanne olisi? Kyse on koroista, ei sinänsä velasta.
 
Jos Rinteellä esikuntineen ei olisi niin kova hinku päästä hankaamaan housua Audin nahkapenkkiin, voisi osoittaa olevansa Pelimies.
Luulenpa että (Rinteellä) on tarkoituksena saada vain lokimerkintä, jossa maininta "pääministeri". Demarit tietävät, että uusiin vaaleihin ei voi mennä (Rinne) keulilla. Toista kertaa, varsinkaan (Rinteen) pääministeriyden jälkeen lykky ei riitä yhtä täpärään voittoon.

Sopiva rytmihäiriö tulee yllätyksenä ja pyytämättä, jolla sankarpuheenjohtaja saadaan takarivikansanedustajaksi ja kohti eläkettä.
 
Luulenpa että (Rinteellä) on tarkoituksena saada vain lokimerkintä, jossa maininta "pääministeri". Demarit tietävät, että uusiin vaaleihin ei voi mennä (Rinne) keulilla. Toista kertaa, varsinkaan (Rinteen) pääministeriyden jälkeen lykky ei riitä yhtä täpärään voittoon.

Sopiva rytmihäiriö tulee yllätyksenä ja pyytämättä, jolla sankarpuheenjohtaja saadaan takarivikansanedustajaksi ja kohti eläkettä.
Tuosta demareiden varaanpuheenjohtaja jo a-studiossa antoi "varoitukset". Jos ei ihan suoraan syyttänyt niin antoi vahvasti ainakin ymmärtää, että Rinne on vastuussa demareiden "heikosta" tuloksesta. Ja kyllähän se Rinteen touhu noissa paneeleissa aikamoista suhmurointia olikin. Mielenkiintoista nähdä miten pärjää pääministerinä jos sinne saakka pääsee.
 
En oikein keksi mikä se tilanne olisi? Kyse on koroista, ei sinänsä velasta.

Siksi minä sitä kysyinkin.

Katsoisin velallakin olevan väliä. Sen kummemmin asiaa tuntematta valtion kannalta. Luulisi että vähemmän korko menoja olisi 50miljardista kuin siitä reilusta 100 mitä nyt on. Täytyyhän korkoihin menevän rahan olla pois budjetista ja sitä kautta yhteiskunta rakenteen pidosta pois.
 
Onko olemassa tilannetta jossa tämä valtion velka täytyisikin maksaa suht nopeasti pois? Voiko se realisoitua nopeasti? Tällöinhän valtio joutuisi myymään kansallis omaisuuksia, yrityksiä, kenties infraa ja vai voidaanko rahaa kaivaa hätätilan tullen vaikka eläke rahoista?
Lainaeriä erääntyy jatkuvasti, ja käytännössä niihin otetaan tällä hetkellä uusi laina. Ongelmia tulee, jos uusien lainojen korkotaso syystä tai toisesta alkaakin nousta. Korkomenot voivat siis olla se ongelma kuten tuossa olikin jo mainittu.
 
Vahvistus A-studiossa: Juha Sipilä vetäisi keskustan hallitusneuvottelut – Antti Rinteelle ”sikaa säkissä”

17.4.2019 10:48
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent arkisto
    Kuva

    Juha Sipilä on väistymässä keskustan johdosta. Silti hän johtaisi keskustan osalta hallitusneuvotteluita, jos keskusta niihin lähtee.

Juha Sipilä johtaa keskustan osalta hallitusneuvottelijoita, vaikka hän on päättänyt erota puolueen puheenjohtajan tehtävästä. Näin totesi keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen Ylen A-studiossa tiistai-iltana.

”Kyllä. Keskustan osalta se on ilman muuta Juha Sipilä”, Pirkkalainen sanoo.

Muu puoluejohto sai kuulla Sipilän ratkaisusta maanantaina.

Pirkkalaisen mukaan Sipilä on puheenjohtajana syyskuun ylimääräiseen puoluekokoukseen saakka ”täysin toimintakykyinen ja hänen asemansa on vahva”.

”Puolueen puheenjohtajan tehtävässä hän on hyvin toimintakykyinen. Kuten puoluehallituksen päätöksestä ja tiedotteesta oli nähtävissä ja luettavissa, Sipilä jatkaa täysipainoisesti ylimääräiseen puoluekokoukseen saakka”, Pirkkalainen toteaa.

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi tiistaina Uudelle Suomelle, että keskustan puheenjohtajatilanne vaikuttaa myös hallitusneuvotteluihin. Jokisipilä katsoo, että puheenjohtajavaihdoksesta tulee myös linjavaali, jossa valitaan keskustalle uutta suuntaa. Sipilän mahdollisesti tekemät sitoumukset hallitusneuvotteluissa voisivat kuitenkin sitoa linjan toisenlaiseksi.

Eikö hallitusyhteistyöhön ryhtyminen keskustan kanssa siis olisi kuin ostaisi sikaa säkissä, kun uuden puheenjohtajan linjaa ei voida tietää?

”Näinhän se on. Kenelläkään ei ole tietoa, kuka on uusi puheenjohtaja ja mihin hän lähtee viemään puoluetta”
, Jokisipilä vastasi.

Puoluesihteeri Pirkkalainen kiistää jyrkästi, että Sipilän asema olisi nyt väistyvänä puheenjohtajana heikko. Hän korostaa, että keskustan säännöt sanelevat, että hallitusneuvottelijoita ovat myös muu puoluejohto, eli varapuheenjohtajat, puoluesihteeri, puoluevaltuuston puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

”Keskustassa puolue-elimillä on politiikan sisältöjen ja toiminnan osalta suurin päätösvalta. Puolueen puheenjohtaja johtaa täysipainoisesti siihen asti, kunnes puoluekokous uuden puheenjohtajan valitsee”, Pirkkalainen toteaa Ylellä.

Pirkkalainen sanoo myös, että vastuu hallituksen muodostamisesta on ”ensisijaisesti vaalien voittajille, joihin keskusta ei lukeudu”.

”Keskusta on nyt menossa oppositioon.”


https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/27...keskustan-hallitusneuvottelut-antti-rinteelle
 
Juu. Ja porvarit pelkämään, että kansanrintaman karvainen kopra sieppaa omaisuudet....:) Taas vedettäisiin asfalttia kyläteille ja maitokopit kunnostettaisiin kuntarahoituksen turvin, syrjäkylien penskoille jaettaisiin kenkärahaa ja linja-autot vetäisivät vuoroja ilman kyytiläisiä pitkin saloja. Parhaassa tapauksessa asiansa voisi jättää kirjaimellisesti pääministerin haltuun:
Ja lisätään vielä linja-autovuorojen väliin postiautovuorot! Minusta tämä nykyinen rappio alkoi siitä, että postiautoliikenteestä luovuttiin :D

13-3-6957780.jpg
 
Ihan samanlainen vasurien propagandabyroo tuo BBC:kin on kuin YLE.
joopajoo. Ei se mikään Reuters ole mutta tuottaa varsin korkealaatuista ja neutraalia uutisointia, sekä korkealaatuista muuta mediaa. Ongelmana näissä uutistoimistoissahan on lähinnä se, että journalistiikkaa ja viestintää hakevat enenevissä määrin opiskelemaan liberaalit ja "tiedostavat" nuoret naiset siinä missä oikeistolaisemmat kaverit hakeutuvat opiskelemaan muita aloja. Täysi neutraalius on käytännössä mahdotonta ja vaikka neutraaliuteen pyrittäisiin, on kaikessa uutisoinnissa (ja kaikessa ihmiselämässä) taustalla aina toimijoiden omat ennakko-oletukset ja arvot. Jos haluaa nähdä YLE:n siirtyvän neutraalimpaan suuntaan on yksi keino saada monipuolisempaa arvopohjaa opiskelemaan journalismia. Päätoimituksen vaihto ja faktantarkistuksen monipuolistaminen voi myös osittain auttaa.
 
Ongelmana näissä uutistoimistoissahan on lähinnä se, että journalistiikkaa ja viestintää hakevat enenevissä määrin opiskelemaan liberaalit ja "tiedostavat" nuoret naiset siinä missä oikeistolaisemmat kaverit hakeutuvat opiskelemaan muita aloja. Täysi neutraalius on käytännössä mahdotonta

Niinhän se Suomessakin eräs toimittelijaopiskelija totesi, "valkoisia keski-ikäisiä miehiä on kuultu riittävästi" - olikohan Helsingin Sanomien NYT-liitteessä. Siinä on kyllä röyhkeys kohdallaan. Kun pitäisi pyrkiä olemaan neutraali niin ollaan äärilaitaa ja vielä kehuskellaan.
 
Toistaiseksi valituksi tulemisen ohella AOC:n merkittävin saavutus on 25000 työpaikan menetys kaataessaan Amazonin suunitelmat rakentaa toinen pääkonttori New Yorkiin... Semmosta siistiä saastuttamatonta sisätyötä, arvioitu keskimääräinen liksa 150 000$, ja hanke piti kaataa, koska kaupunki lupasi Amazonille verohelpotuksia miljardi investointeja vastaan.... Suomessa vihreät pyrkisivät samaan....
Siis tarkalleen miten kongressiedustaja vaikutti siihen, mitä a) New York City saati b) Amazon inc. teki päätöksiä pääkonttorista?

Kysehän on siitä, että Amazonin haluaa rakentaa pääkonttorin johonkin päin Amerikkaa. Sen sijaan, että toimisi niin kuin rehellisten firmojen kuuluisi toimia, ja siis vain valitsisi pääkonttoripaikan sen mukaan, missä sen toimintaedellytykset olisivat parhaat (kulkuyhteydet, työvoiman saatavuus, jne.), se ryhtyi sikamaiseen kiristykseen. Eli koska se tiesi, että jokainen kaupunki haluaisi sen pääkonttorin alueelleen, se ryhtyi kiristämään niiltä verohelpotuksia. Sillä on tähän mahdollisuus, koska on niin iso toimija. Jos joku paikallinen pikku kirjakauppa rupeaisi vaatimaan New York Cityltä jotain erityiskohtelua verotuksessa, se naurettaisiin ulos. Amazonin toiminta oli siis puhdasta kilpailuaseman väärinkäyttöä ja sellaiselle kuuluukin panna toppi. Mutta siis AOC ei siinä päätöksenteossa ollut missään roolissa muuta kuin että toi puheissaan esiin tuon saman, minkä minä kirjoitin yllä.

Jos sinä pystyt perustelemaan, miksi Amazonin kuuluu saada verotuksessa erityiskohtelu muihin firmoihin verrattuna vain siksi, että se on isokokoinen, niin kerro ihmeessä.
 
Ei pidä paikkaansa, Euroopassa on käytetty paljon jyrkempää kieltä, siellä rajat on saatu kiinni ja rakennellaan hiilivoimaloita.

Kyse on siitä että Suomea ei ole vielä riittävästi paskottu, maata pitää tuhota vielä 4-8 vuotta, muuttaa demografia pysyvästi, balkanisoida alueet, velkaannuttaa, yhteisvastuuttaa, ulosliputtaa teollisuus ja myydä kansallisvarallisuus.

Kaikki jotta poroporvarit voivat pitää imagostaan ja arwopohjastaan kiinni loppuun saakka.
Missä rakennellaan hiilivoimaloita? Hiilen käyttö sähköntuotantoon on vähentynyt Euroopassa kolmanneksella viimeisen 4 vuoden aikana ja tahdin ennustetaan jatkuvan. Toki joitakin yksittäisiä voimaloita on varmaan korvattu uudemmilla ja joissakin yksittäisissä maissa osuus on voinut hieman kasvaakin, mutta Euroopan mittakaavassa suunta on selvä.

 
Ja lisätään vielä linja-autovuorojen väliin postiautovuorot! Minusta tämä nykyinen rappio alkoi siitä, että postiautoliikenteestä luovuttiin :D

13-3-6957780.jpg


https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/...-kiitajat-porhalsivat-pitkin-ja-poikin-suomea
 
Harkimoa syytetään nyt Orpon pääministeriyden tuhoamisesta – näin hän itse kommentoi
17.4.2019 11:20 Päivitetty: 17.4.2019 11:25



Nyt käydään eduskuntavaalien jälkipyykkiä. Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala kirjoitti Twitterissä, että muutosta vaativan liikemies Harry ”Hjallis” Harkimon Liike Nyt varmisti Sdp:lle pääministerin paikan.

Kokoomuskonkari Pertti Salolainen yhtyy Haapalan kantaan.
– TIMO juuri näin siinä kävi. HARKIMON porukka tuhosi Orpon pääministeritien, saavutus sekin!

Myös kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on samoilla linjoilla.
– Kyllä analyysissäsi on perää. Keski-Suomessa kok. jäi toisesta paikasta runsaan kolmesataa ääntä. Liike nyt sai täällä yli 2100 ääntä. Uskonpa, että meitä rokottivat täällä eniten. Ehkä Harkimo on nyt tyytyväinen, kun sai Demarit piikkipaikalle? Wallinheimo tviittaa.

Hjallis Harkimo on itse jakanut Twitter-tilillään Uuden Suomen uutista, jossa kerrotaan Haapalan, Salolaisen ja Wallinheimon viestien vaihdosta.
– Kannattais tarkistaa äänimäärät kun tekee jutun, hän lisää tviittiin.
– Tästä ne nyt puhuu että minä olisin ollut syypää että Kokoomus ei ole pääministeripuolue. Kyllä kokoomus on ihan itse syypää siihen. Haluan itse olla uudistamassa politiikkaa, Harkimo kuittaa.

Demokraatti kysyi eilen kokoomuksen puheenjohtajalta Petteri Orpolta syitä siihen, että kokoomus jäi vaaleissa kolmospaikalle. Hän näki syitä niin hoitajamitoituskeskustelussa, Ylen gallupissa kuin Harkimon liikkeen vaalisuorituksessa.

Hän totesi, ettei halua spekuloida, kuinka paljon Liike Nytin äänistä oli kokoomuksen ääniä ja kuinka paljon heidän omia ääniään.

Harkimo jätti kokoomuksen eduskuntaryhmän keväällä 2018. Myöhemmin kirjassaan hän väitti, että hänelle olisi luvattu parikin kertaa ministerinsalkkua kokoomuksesta.


 
Niinhän se Suomessakin eräs toimittelijaopiskelija totesi, "valkoisia keski-ikäisiä miehiä on kuultu riittävästi" - olikohan Helsingin Sanomien NYT-liitteessä. Siinä on kyllä röyhkeys kohdallaan. Kun pitäisi pyrkiä olemaan neutraali niin ollaan äärilaitaa ja vielä kehuskellaan.
Joo, en mä tästä kategorisesti ole eri mieltä. Aika monella toimittajalla on myös sen oman kuplan sisällä lähtenyt sitten vähän laukkaamaan se hevonen. Hommaa ei varmaan auta se, että journalistiikka ja viestintä on enenevissä määrin samoissa koulutusohjelmissa muun poliittisen vaikuttamisen kanssa. Tästä ihan hyvänä esimerkkinä vaikka tän oman Helsingin Yliopistoni, "Politiikka ja Viestintä". Opiskelijat on pääosin naisia ja vihervasemmistolaisten nuorisopoliitikkojen ja kuplautuneen liberaalin keskusteluilmapiirin sisällä sitten kasvatellaan tulevaisuuden viestinnän ammattilaisia. Ei sinänsä ihme jos tulee vahvistusvinoumia.

Toki ongelman purkaminen onkin sitten vähän vaikeampaa. Ei sitä viestintää ja journalistiikkaa voi välttämättä ihan täysin eriyttääkään näinä koulutusleikkausten aikakautena. Esim. Jyväskylässä toki on erikseen ihan journalistiikan linja.
 
Back
Top