Eduskuntavaalit 2019

Itse olen aina ollut sitä mieltä että jokaiseln syntyvän lapsen isä pitäisi testeillä todentaa. Tämä antaisi uusia työkaluja mm. elatusapukikkailuija vastaan ja paljastaisi moniavoisia liittoja.. Pidän myös väärän isän nimeämistä törkeänä petoksena.

Melko erikoinen kuva sinulla avioliitosta.

Ehkä jotain henk.koht. traumoja taustalla?
 
Rinnehän on luvannut 700 miljoonan verokiristykset ja sillä rahoitetaan vappusatasia ym.

Arvatkaa vaan mitä sanoo esim. bensan hinnalle kun aletaan raipalla edistämään töpseliautojen hankintaa.

Hoituuhan se tietysti niinkin ja onhan täälläkin huudettu kuorossa, ettei töpseliautojen hankintaa saa tukea kun tuki valuu "niille rikkaille". Hyvä, ei tueta, mutta hoidetaan edistäminen sitten toista kautta eli lyödään entistä kovemmat verot polttiksille. Edistaämistä kai sekin. ;) Kallion punavihreät kehottavat ajamaan ratikalla.

Mitenköhän kepu aikoo punavihreässä hallituksessa tuon handlata, ettei käsissä ole taas uutta paskalakia ja keltaliivit kirkonkylien liikenneympyröissä.

Tuo on jo melko selvä kuvio. Sen nimi on Kilometrimaksu.

Veron korotus sitä kautta 1,4-1,5mrd. Ajoneuvoveroa pienennetään ja 400 miljoonaa menee keräämiskustannuksiin. Lopputulos on 700 miljoonaa nettokiristys ja homma on sillä selkeä.
 
Melko erikoinen kuva sinulla avioliitosta.

Ehkä jotain henk.koht. traumoja taustalla?

Omat lapset ovat yhtä rumia kuin minä joten isyys on todennäköinen.

Tiedän kyllä ihan lähipiiristä muunkinlaisia kohtaloita. Tiedän myös lähiöräkälän ryyppyporukan jossa katsotaan kortilla kuka menee tunnustamaan minkäkin isyyden. Noin yleisesti olen sitä mieltä että isällä pitää olla oikeus varmuuteen asiasta siinä kuin tietysti lapsellakin. Lapsen oikeus isään on vain osa totuutta. Suomessa kuitenkin sivuutetaan isän oikeudet usein aika kevyesti jos lapselle vain saadaan nimettyä elättäjä.

Kun ei voida osoittaa sormella osaa porukasta niin testataan kaikki. Samalla voidaan varmistaa mm. ettei lapsia vaihdu laitoksella ja saadaan myöhemminkin ihmisille tietoa perityvistä sairauksista yms.
 
Viimeksi muokattu:
Näinhän se vappusatanen saadaan Rinteen eläkeläisille.

Antamalla satanen lisää, verottmalla muilla tavoin 140 euroa lisää. Rinteen potti jää voiton puolelle, eläkeläiset maksavat vappusatasestansa muutaman kympin, ja kiittävät Rinnettä ja äänestävät tietämättömyyttään miehen, joka pienensi heidän eläkkeitään mielellään vielä toiselle kaudelle antamaan vaikka joulun parisatasen, josta verotusten nousujen jälkeen saadaan valtiolle itse asiassa satku lisää. Rinne pelaa eläkeläisiä ja he ovat ihan kujalla.
 
Otetaan kierroksia pois. Abortista puhuttiin aluksi, sitten mennään isyyksiin, huoltajuuskiistoihin, kumpi tankkaa auton, äitis oli ja jne. Kenenkään ei nykyään tarvitse tahtomattaan elättää toisen lasta (okei, joissain tapauksissa, ei liity raiskauksiin). Nämä jutut tuskin ovat laaja ongelma.
Raskaudenkeskeyttämistä harkitseva nainen piehtaroi isojen kysymyksien äärellä, sitä taakkaa ei pidä ulkopuolisten enää suurentaa. Jos isä haluaa lapsen mutta äiti ei, tilanne on mahdollisesti raastava, mutta päätös äidin. seuraa kevennys: aina on lapsia haluavia naisia.
Hyviä valintoja kaikille, älkää antako Päivin päättää...takaisin Košiceen.
 
Tuo on jo melko selvä kuvio. Sen nimi on Kilometrimaksu.

Veron korotus sitä kautta 1,4-1,5mrd. Ajoneuvoveroa pienennetään ja 400 miljoonaa menee keräämiskustannuksiin. Lopputulos on 700 miljoonaa nettokiristys ja homma on sillä selkeä.

Eihän tuota autoilua harrasta kuin ökyporhoklubi joten veroa voi laittaa vaikka 500%:n tasolle niin ei tunnu yhtikäs missään. Jos joku argumentoi, että eihän tuo voi päteä Lada ja Datsun100-kuskeihin niin viis vuotiaskin tietää, että nämä ovat ainoastaan tavallista kurinalaisimpia ökyilijöitä. Vasta sitten kun naapurin Matti on säännöllisesti imemässä autosi tankista hänen Jerry-kannuun löpöt niin sitten voidaan puhua optimitason bensan hinnasta.
 
Näinhän se vappusatanen saadaan Rinteen eläkeläisille.

Antamalla satanen lisää, verottmalla muilla tavoin 140 euroa lisää. Rinteen potti jää voiton puolelle, eläkeläiset maksavat vappusatasestansa muutaman kympin, ja kiittävät Rinnettä ja äänestävät tietämättömyyttään miehen, joka pienensi heidän eläkkeitään mielellään vielä toiselle kaudelle antamaan vaikka joulun parisatasen, josta verotusten nousujen jälkeen saadaan valtiolle itse asiassa satku lisää. Rinne pelaa eläkeläisiä ja he ovat ihan kujalla.

Jos eläkkeitä alennettaisiin, se tarkoittaisi keskimääräiseen noin 20 000 euron vuosieläkkeeseen 140 euron leikkausta.

Nythän oltiin antamassa satanen alle 1400 kuussa saaville. Keskieläkkeen ollessa ~1680€.. en tiedä, mutta voisi "ketuttaa" jos eläke olisi 1401€, tai vähän yli...

Eipä tuo satanen noille alle 1400 saaville mitään hyödytä.. asumistuki laskee samanverran ellei asu omistusasunnossa, ja viimeistään vanhainkoti ottaa sen pois.. pienet ne eläkkeet kuitenkin täällä on

30084

Sitähän on näköjään oma äitimuori ihan ökyeläkeläinen reilulla kahden ja puolen tonnin eläkkeellä...
 
Nythän oltiin antamassa satanen alle 1400 kuussa saaville. Keskieläkkeen ollessa ~1680€.. en tiedä, mutta voisi "ketuttaa" jos eläke olisi 1401€, tai vähän yli...

Noin kolmannes miehistä ja puolet naisista näyttäisi olevan alle tuon 1400€ rajan.
 
Helpoiten myytävää löytyy Solidiumista, mutta osakkeiden kehitys on ollut kuitenkin ihan kiitettävää ja tuottanut vuosittain tuloja valtiolle satoja miljoonia. Viime vuonna valtiolle tuloutettiin 351 miljoonaa. Lypsävää lehmää ei kannata panna lihoiksi

Tätä lypsävien lehmien niittämistä olen itsekin ihmetellyt. Jos lainaa saa juuri nyt kohtuullisella korolla, niin tosiaankin ennemmin kannattaisi jättää niitä tuottavia osakkeita salkkuun. Nyt niitä myydään jonkun yksittäisen hankkeen vuoksi josta otetaan tappiota seuraava vuosikymmen. Mutta kun viitekehys tuntuu olevan seuraavat 4 vuotta, kun sen pitäisi olla 40.

Sama tietenkin pätee yksityistämiseen. Olen ollut pitkälle sitä mieltä että julkisella ja kunnallisella puolella voidaan tuottaa peruspalvelut ja infrat edullisemmin, ainakin silloin jos ei ole valmiiksi olemassa jättimäistä yksityistä toimijaa joka tuottaa täsmälleen samaa halvemmalla eli suuremmissa erissä muillekin kuin valtiolle/kunnalle. En ole missään nähnyt lukuja missä tulisi halvemmaksi perustaa uusi yksityinen toimija tekemään sitä mitä kunnallinen tekee valmiiksi. Tietenkin poliittisesti se on kiva, kun voidaan ajaa palveluiden rahoitus alas ja sitten syyttää yritystä että kun ei saa palvelua..
 
Mitä luulet Hansai, onko tuon 11v aikana mitä tuosta linkkaamastasi uutisesta on aikaa, tapahtunut mitään merkittäävää venäjän toiminnassa?
Älkää laventako aikaan Krimin jälkeen...

2014 Kokoomuslainen puolustusministeri...

"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä."

Seitsemän vuotta sitten tämä puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.)

Ei ollut mitään vaikutusta Alexin ulostuloon?

Olen kuvitellut, ilmeisesti erheellisesti, että kokoomus on käynyt aatteellista taistoa itänaapuriamme vastaan kaikki vuosikymmenet itsenäisyydestä lähtien...Alex oli ilmeisesti omalla asialla?
 
Tätä lypsävien lehmien niittämistä olen itsekin ihmetellyt. Jos lainaa saa juuri nyt kohtuullisella korolla, niin tosiaankin ennemmin kannattaisi jättää niitä tuottavia osakkeita salkkuun. Nyt niitä myydään jonkun yksittäisen hankkeen vuoksi josta otetaan tappiota seuraava vuosikymmen. Mutta kun viitekehys tuntuu olevan seuraavat 4 vuotta, kun sen pitäisi olla 40.

Sama tietenkin pätee yksityistämiseen. Olen ollut pitkälle sitä mieltä että julkisella ja kunnallisella puolella voidaan tuottaa peruspalvelut ja infrat edullisemmin, ainakin silloin jos ei ole valmiiksi olemassa jättimäistä yksityistä toimijaa joka tuottaa täsmälleen samaa halvemmalla eli suuremmissa erissä muillekin kuin valtiolle/kunnalle. En ole missään nähnyt lukuja missä tulisi halvemmaksi perustaa uusi yksityinen toimija tekemään sitä mitä kunnallinen tekee valmiiksi. Tietenkin poliittisesti se on kiva, kun voidaan ajaa palveluiden rahoitus alas ja sitten syyttää yritystä että kun ei saa palvelua..

Julkista toimintaa tulisi tehostaa oikein kunnolla. Ihan esimerkkinä kun käyt julkisella päivystyksessä, lääkäri ottaa vastaan, määrää vaikka röntgeniin ja ODOTTAA sinua sen röntegenin ajan, eli ihan FIFO peritaatteella mennään. Yksityisellä kyllä otetaan seuraava potilas siinä välissä kun ensimmäinen on toisissa tutkimuksissa.

Jo pelkästään tästä kertyy valtava ero vuositasolla.
 
Olen kuvitellut, ilmeisesti erheellisesti, että kokoomus on käynyt aatteellista taistoa itänaapuriamme vastaan kaikki vuosikymmenet itsenäisyydestä lähtien

No ei kyllä ole. Siellä kähmivät 70-luvulta alkaen Tehtaankadun kanssa muiden mukana että pääsisivät piireihin.
 
Älkää laventako aikaan Krimin jälkeen...

2014 Kokoomuslainen puolustusministeri...

"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä."

Seitsemän vuotta sitten tämä puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.)

Ei ollut mitään vaikutusta Alexin ulostuloon?

Olen kuvitellut, ilmeisesti erheellisesti, että kokoomus on käynyt aatteellista taistoa itänaapuriamme vastaan kaikki vuosikymmenet itsenäisyydestä lähtien...Alex oli ilmeisesti omalla asialla?

Olen tainnut ennemminkin sanoa, ja useaankin kertaan, ettei se kokoomus täydellinen ole. Paras vaihtoehto huonoista, ja mielestäni huomattavasti parempi kuin persut.

Ikävä silti todeta suomen puoluekentän taso sellaiseksi että persutkaan eivät huonoimmasta päästä ole.
 
Julkista toimintaa tulisi tehostaa oikein kunnolla. Ihan esimerkkinä kun käyt julkisella päivystyksessä, lääkäri ottaa vastaan, määrää vaikka röntgeniin ja ODOTTAA sinua sen röntegenin ajan, eli ihan FIFO peritaatteella mennään.
Ei vastaa kyllä omia kokemuksia, joskaan onneksi en ole kovin paljoa lääkärissä joutunut käymään... Jos noin nykyään on, voisiko johtua siitä, että julkisilla on ymmärtääkseni lääkäreille sälytetty aika paljon kirjanpitohommia? Eli lääkäri tuossa välissä kirjoittaisi potilaskertomuksia, purkaisi saneluita ja tekisi muuta pakollista työtä? Puhdas arvaus kyllä osaltani, mutta pikkuisen tuollainen mielikuva minulla on julkisen puolen "tehostamisesta" ollut - säästetään tukijoukoista, jolloin sitten hommat joudutaan tekemään oman toimen ohella.
 
Syitä en tiedä, omakohtainen kokemus on vuoden takaa, ja juuri oli puhetta kaverin kanssa jolla oli tälläviikolla ollut sama kokemus.
 
Back
Top