Eduskuntavaalit 2023

Tuli taas kerran kaikki ennen eduskuntavaaleja käydyt pääpuolueiden väittelyt seurattua. Tälläisenä semi-autistina, ihmetystä jäi herättämään luovuttamattomien ihmisoikeuksien määritteen luonne suhteessa Suomeen ja oikeuteen maassaolosta, kataluuden arviointi tässä. Mikäli tuon määrittämättömän argumentin vastaisesti toimittaisiin.

Tässä olisin odottanut toimittajien tarkentavia kysymyksiä: Tanskan ja Ruotsin, etenkin jälkimmäisen radikaali muuttunut politiikka johtuu mistä?

-maahanmuuton ollessa vertailuissa muissa Pohjoismaissa merkittävästi sekä ajallisesti, laadullisesti että määrällisesti Suomea kaikilla mittareilla edellä. Ja tämän edelläolon ollessa peruslähtökohdiltaan suotuisaa, jopa välttämätöntä. Väitetysti. Miksi rajoittaa tätä yhteiskuntaa laajasti hyödyttävää eri muotoista siirtolaisuutta.

Poliittisesti tuo saattaa olla hyvin haastavasti muotoiltavissa. Erityisesti mikäli ulosannetun politiikan suunta on ollut mallia "meillä on tilaa"
1685632295321.png

Ehkä tuo osin liittyy tähän kädellisten todellisuuteen, josta puhuminen on käytännössä kiellettyä. Puheen suuntautuessa ideologisessa mielessä väärään suuntaan. https://www.worlddata.info/iq-by-country.php

Linkki ei missään mielessä ole definitiivinen näyte. Tämän tieteenalan stigmasta johtuen, tieteellinen aineisto melko vajavaista on. Ehkä merkittävintä tässä - ainakin omien kokemusteni pohjalta, mitä akateemisessa maailmassa (kännissä) on tullut harrastelua. On se, että esim. Aškenasijuutalaisten suhteen en ole mielenkuohuntaa tilastointia esitellessä havainnut. Tuon toisen ääripään edes spekulatiivisessa pohdinnassa taas... vihamielisyys on ns. selkeästi ja tunnetaso edellä olevaa.
 
Tässä kulttuurisen murroksen kynnyksellä ja osin jo sisällä olevana pienenä valtiona. Ehkä merkityksellisin pohdinnan aihe ei ole PS ja heidän (ilmoittamansa) harjoitettu politiikka.

Demografisen muutoksen olemus. Ei ole itsessään PS-puolueesta riippuva. Kuten, PS ei myöskään omista yksinoikeutta kriittiseen näkökantojen esilletuomiseen asiassa. Toki. tuo saattaa olla kanava kansalaiselle, huolen esiin tuomisessa. Sekä puolueelle, keino erottua ja raapia kannatusta.

Näennäisesti ehkä ilmiselvää, mutta käytännön tasolla on tainnnut tapahtua niin, että kokolailla kaikki kriittisyys on yhtäkuin PS. Näin ainakin omissa kuvioissa on ilmi tullut. Minun kriittisyyteni muutoksen potentiaaliin, ei millään tasolla liity PS-puolueeseen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun nämä sosiologian ensimmäisiä kursseja käyvät ihmisentaimet. Ovat mielipiteitäni yrittäneet nonseleerata tuolla epä-argumentilla.
 
Jälkikäteen tuomiten; oliko tuo ennen julkisuuteen ja valtakunnan politiikkaan esiin astumista suoritettu blogaaminen muodoltaan järkevää. Ei. Ei ollut.
Toisaalta, kun blogaajalla on niinkin kova roti kuin Halla-aholla, seisomaan sanojensa takana, on tuo ollut hyvä keskustelun herättäjä.

Aikaa myöten monet joutuvat tarkastelmaan kantaansa kun tuosta(kin) känkätään. Ne, jotka ovat kaivautuneet, eivät poteroistaan lähde. Meillä on tilaa, perkele.

Joihinkin videoihin naapurimaasta törmännyt, joissa työvoimapulan poistajat huorittelevat kovaan ääneen jokaista naispuoleista ei-hunnutettua. En tiedä kuinka yleistä se on, mutta voisin kuvitella että ei välttämättä kovinkaan tavatonta alueilla, joilla on jo tietty määrä tätä rikkautta.
 
"Kansainvälinen maine kärsii" Henrikssonin mukaan, jos kehitysyhteistyövaroista leikataan "liikaa". Hän antaa ymmärtää, että jos niistä liikaa leikataan, niin Suomen ei ehkä kannattaisi hakea YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi lähivuosina

Voi vittu. Tämäkö nyt on Suomen prioriteetti numero 1 ? Huolehtia jonkun täysin hampaattoman järjestön suojatyöpaikoista Suomen poliitikoille.
 
Kansainvälinen maine kärsii" Henrikssonin mukaan, jos kehitysyhteistyövaroista leikataan "liikaa".
Juuri myös uutisoitiin kuinka Suomen ulkopoliittiset vaikutusmahdollisuudet kapenisivat, jos ei olisi enää rahallista vipuvartta vaikuttaa asioihin. Kuitenkaan kehitysapua ei ole tähänkään asti haluttu käyttää vaikutuskeinona maiden kahdenvälisissä suhteissa. Kehitysyhteistyöministeriö on aina vastustanut näiden varojen käyttöä painostuskeinona. Tähän kaatui aikoinaan palautussopimus Irakin kanssa ja viimeksi ministeri Skinnari tyrmäsi aikeet puuttua Venäjän kanssa veljeilevien keharimaiden rahoitukseen.
 
"Kansainvälinen maine kärsii" Henrikssonin mukaan, jos kehitysyhteistyövaroista leikataan "liikaa".
Joo, taas tätä "mitä ne meistä ajattelee" touhua. Mä tulin jo parikytä vuotta sitten tulokseen, että keskimäärin ihminen ei paljoa ajattele ja joku köyhä afrikkalainen ajattelee Suomea ihan vitun vähän jos ollenkaan.
Että enemmän se on jossain kokouksen kahvipöydässä missä ei voikaan kehuskella kuinka Suomi antaa niin ja niin paljon rahaa, koska meillä on varaa. Paitsi että ei oikein ole...
 
Mikä lienee? Muuri katkaisee.
Jotain kai samanlaista kuin Tarja Halosella.
Eli huonoa johtamista, halventavaa kielenkäyttöä, äksyilyä yms.
 
Toisaalta, kun blogaajalla on niinkin kova roti kuin Halla-aholla, seisomaan sanojensa takana, on tuo ollut hyvä keskustelun herättäjä.

Aikaa myöten monet joutuvat tarkastelmaan kantaansa kun tuosta(kin) känkätään. Ne, jotka ovat kaivautuneet, eivät poteroistaan lähde. Meillä on tilaa, perkele.

Joihinkin videoihin naapurimaasta törmännyt, joissa työvoimapulan poistajat huorittelevat kovaan ääneen jokaista naispuoleista ei-hunnutettua. En tiedä kuinka yleistä se on, mutta voisin kuvitella että ei välttämättä kovinkaan tavatonta alueilla, joilla on jo tietty määrä tätä rikkautta.
Ilman poliittisen pelaamisen väistämättömyyttä. Olen siinä ajatuksessa, että etenkin aikaan suhteutettuna jossa kriittiset äänenpainot humanitaarisen- tai muun maahanmuuton suhteen olivat käytännössä olemattomissa. Tuo Halla-ahon blogi suorastaan välttämätöntä oli keskustelun herättämiseksi. Tuolloin vahvassa stigmassa olleeseen debattiin. Kriittisyyden suhteen.

Tuosta ajasta ei olisi lainkaan haastavaa poimia nykyäänkin johtavissa poliittisissa asemissa olevien, hämmentävän yksipuolisia ja tunnetason värittämiä väitteitä, joiden todenperäisyys on moneen kertaan kumotuksi tullut.

Pelkästään tämän takia, arvostan Halla-ahoa nykypoliitikoiden ryhmässä korkealle. Ja tietenkin, tuon blogin alkutahteja kirjoittaessa. Halla-aholla tuskin oli näkemystä nykyisestä asemastaan. Ehkäpä hyvä niin. Itsesensuurin kannalta.
 
Annika Saarikko: «Älkää hajottako sotea!”.
Suomennettuna: ”Älkää viekö Kepun hillotolppia!”.

Hohhoijaa. Kyllä sitä SOTEa pitää korjata todella raskaalla kädellä, valitettavasti.
 
Hohhoijaa. Kyllä sitä SOTEa pitää korjata todella raskaalla kädellä, valitettavasti.
SOTE-arkkitehdit Marin ja Saarikko vetäytyivät pikaisesti pois mahdollisesta hallitusvastuusta, mutta hillotolppiin ei saa koskea.

Harmi että hallitusneuvottelija on Orpon kaltainen vässykkä, tulisi jopa RKP:hen vauhtia kun kilpailutettaisiin rantaruotsalaisten ja toisaalta kepun hyvinvointialueiden palkintovirat toisiaan vastaan.
 
Hohhoijaa. Kyllä sitä SOTEa pitää korjata todella raskaalla kädellä, valitettavasti.
No montakos kk on sote ollut, olisko nyt kuudes alkamassa. Mutta joo, säästöt jäivät vähäisiksi mutta kulut kasvoivat. Että jotain sille pitäisi tehdä. Sen yhden mielestä lyödään parinkympin hinta yksityiselle tuli jo torjuttua. Mun mielestä se olisi ollut ihan ok...

Sitä minä tässä pelkään että Kokoomuksen johdolla säästetään julkinen saattohoitoon ja tehdään yksityisestä se varsinainen.
 
Aivan hallituspohjasta riippumatta, taaksepäin katsoessa. Tiedollinen ymmärrys demografisen muutoksen laajuudesta on onnistuttu ohittamaan huoltosuhteen näkemyksissä politiikan tekemiseen. Tuo muutoksen tieto oli hyvin vähäisellä perehtymisellä nähtävissä jo vuosikymmen sitten, vaikkapa Kevan tilastoinnista.

Miten olisi voitu omilla kansallisilla toimilla suunnata väistämättömän kehityskulun negatiivisia vaikutuksia keventävään suuntaan:
1) verotuksellinen etuajo-oikeus Suomeen muuttaville osaajille, määräaikaisena (toiveena sitouttaminen). Tähän liittyvien edullisten olosuhteiden markkinointi, esim. turvallisuusaspektiin liittyen perheellisille
2) kuten nyt on suunta myös Ruotsissa, humanitaarisen tai tuohon liittyvän ja tilastollisesti hahmotetun erinomaisen kalliiksi käyvän maahanmuuton drastinen kaitseminen. Pisteytys maahantulossa.
3) eläke-etuuksiin ja muuhun tulonsiirtomekanismeihin liittyvä järkeistäminen. Esim. myös varallisuus huomioonotettuna asumistuki- ja muissa tulonsiirroissa

Olen satavarma, että ylläolevista aikalailla extempore luoduista hahmotelmista ongelmia on löydettävissä. Laajin ja merkittävin ongelma on kuitenkin se, että tiedossa oleviin väestöpolitiikan haasteisiin ei millään merkittävällä muutospaineen tuomalla tietopohjalla ole ratkaisuja haettu.

SoTe on tuo merkittävimmällä tasolla kansallista varallisuutta ottava sektori. Paljolti liittyen väestöennusteisiin. Tuohon olisi pakotettua puuttua.

Tuotakin vasten, PM Marinin väsymyksiin saakka hoettu agenda hyvin vähämieliseltä on tuntunut. Kansallisten ongelmien jäädessä jonnekin marginaaliin.
 
No montakos kk on sote ollut, olisko nyt kuudes alkamassa. Mutta joo, säästöt jäivät vähäisiksi mutta kulut kasvoivat. Että jotain sille pitäisi tehdä. Sen yhden mielestä lyödään parinkympin hinta yksityiselle tuli jo torjuttua. Mun mielestä se olisi ollut ihan ok...

Sitä minä tässä pelkään että Kokoomuksen johdolla säästetään julkinen saattohoitoon ja tehdään yksityisestä se varsinainen.

Siis eihän nyt ole kyseessä se, että kukaan olisi olettanut, että kulut laskisi heti. Ei sitä alunperinkään oletettu. Mieti nyt jos tuhansia työntekijöitä ja systeemejä muutetaan eri organisaation alle, se maksaa. Väkisinkin.

Mutta alkaa paljastumaan, että mitään ei ole suunniteltu etukäteen, oikeastaan yhtään. Vain ihan ylimmän tason organisaatiot, ei mitään käytännön tekemistä. Kaikki on ihan täydellisesti kesken. Helvetti, että asiat on hoidettu huonosti.

Säästöjä kyllä tulee jossain vaiheessa väkisinkin, koska mosaiikki järjestelmissä vähenee. Mutta kun Suomessa väestön ikääntymisen takia SOTE kustannukset nousevat joka tapauksessa 1,5 miljardilla vuodessa ja pelkät SOTE-muutokset vievät ainakin 3 v, niin on aika hikinen paikka tulevalle hallitukselle.

On kyllä todella vaikea uskoa, että tulevan hallituksen säästötavoitteet toteutuisi millään.

Ei yksityinen sektori ole koskaan halunnut ottaa erikoissairaanhoitoa Suomessa. Ihan turha sitä on pelätä. Ei sitä halua ketään, kustannukset on ihan käsittämättömät. Sitä ei saa Suomessa kukaan kannattavaksi. Kukaan Suomessa ei olisi valmis maksamaan niitä julkisen sektorinkaan nykyisiä kustannuksia, ilman vakuutuksia. Tehohoito 2500 € päivä. Synnytys 3 000-5 000 €. Leikkaukset yms maksavat ihan typerryttäviä summia julkisellakin puolella, jos ne laskutettaisiin asiakkailta.

Alle 10% väestöstä vie miltei 90% kaikesta SOTE-rahoista. Se on matematiikka.

Kun ajelin lomareissuilla itäsuomesta takaisin noita Suomen todella huonossa kunnossa olevia tietä takaisin, ihmettelin mihin helvetissä ne 40 miljardia Suomesta on viimeiset 4 vuotta hukattu. Mihin ne velkamiljardit on oikeasti menneet, kun ne ei näy missään ?
 
Viimeksi muokattu:
"Kansainvälinen maine kärsii" Henrikssonin mukaan, jos kehitysyhteistyövaroista leikataan "liikaa". Hän antaa ymmärtää, että jos niistä liikaa leikataan, niin Suomen ei ehkä kannattaisi hakea YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi lähivuosina

Voi vittu. Tämäkö nyt on Suomen prioriteetti numero 1 ? Huolehtia jonkun täysin hampaattoman järjestön suojatyöpaikoista Suomen poliitikoille.

Tätä kansainvälinen maine kärsii mantraa en ole koskaan sisäistänyt.

Etusijalla pitää olla Suomalaisten hyvinvointi ja verorahojen käyttö kotimaassa, eikä ulkomailla.

Mukava olisi tietää mihin miljardi käytetään kehitysavussa konkreettisesti.
 
No montakos kk on sote ollut, olisko nyt kuudes alkamassa. Mutta joo, säästöt jäivät vähäisiksi mutta kulut kasvoivat. Että jotain sille pitäisi tehdä. Sen yhden mielestä lyödään parinkympin hinta yksityiselle tuli jo torjuttua. Mun mielestä se olisi ollut ihan ok...

Sitä minä tässä pelkään että Kokoomuksen johdolla säästetään julkinen saattohoitoon ja tehdään yksityisestä se varsinainen.
Yksityisen terveyspalvelun toimintalogiikka on aika selkeä - hoidetaan ne helpoimmat potilaat eli maksukykyiset, suhteellisen terveet ihmiset. Jos / kun potilaan hoitaminen menee oikeasti kinkkiseksi niin laitetaan lähete julkisen puolen erikoissairaanhoitoon.

Ei tällainen systeemi voi eikä halua sitoutua sen monisairaan ja moniongelmaisen työkyvyttömän tai persaukisen, jo dementoituneen eläkeläisen hoitoon. Jos tällaisia tapauksia päätyy vaikka sitten sillä parillakympillä yksityisvastaanotolle kertakäynnille niin mitä iloa siitä on kenellekään?
 
Viimeksi muokattu:
Yksityisen terveyspalvelun toimintalogiikka on aika selkeä - hoidetaan ne helpoimmat potilaat eli maksukykyiset, suhteellisen terveet ihmiset. Jos / kun potilaan hoitaminen menee oikeasti kinkkiseksi niin laitetaan lähete julkisen puolen erikoissairaanhoitoon.

Ei tällainen systeemi voi eikä halua sitoutua sen monisairaan ja moniongelmaisen työkyvyttömän tai persaukisen eläkeläisen hoitoon. Jos tällainen tapaus päätyy vaikka sitten sillä parillakympillä yksityisvastaanotolle kertakäynnille niin mitä iloa siitä on kenellekään?

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä hölinää Suomessa yksityisestä terveydenhoidosta. Kun sitä ei oikeastaan ole kuin työterveydessä ja se on diagnosointia.Ja senkin maksaa työnantaja. Eihän yksityinen puoli Suomessa hoida ketään. Koska se on niin kallista, että siihen ei ole kenelläkään varaa. Kuten on kallista myös julkinen erikoissairaanhoito.

Voihan toki mennä esim. polvileikkaukseen yksityiselle. Aika hiljaista on, kun lykätään eteen se 20 k€ ennakoitu lasku. Suomalaiset yleensä on hämmästyttävän pers'aukisia ja niillä yleensä ei ole, ainakaa omasta mielestään, varaa maksaa terveydenhoidosta itse mitään. Mutta jonkun muun pitäisi maksaa se heidän puolestaan.
 
Viimeksi muokattu:
Itse ollut pari kertaa yksityisellä puolella operoitavana, työtapaturmien takia työnantajan vakuutuksella. Mukavaa kun ei tarvitse itse maksaa, mutta silti vähän yskityttää kun niitä hintoja katseli. Ekalla kerralla oli olkapään korjaus tähystysleikkauksella, hinta 6000e ja siihen päälle kaikki magneettikuvat, erikoislääkärien konsultaatiot, jälkihoidot sun muut niin vakuutusyhtiö maksoi varmaan sen 8000e koko höskästä.

Toisella kerralla vähän kättä operoitiin, kaikki mahdolliset testit ja kuvat ja konsultaatiot mitä lääkärikeskus keksi, sitten leikkaukseen ja vaikka suhteellisen pieni operaatio niin kyllä oli yksityisen sairaalan koko organisaatio kimpussa. Mitä pääsin laskutusta vähän näkemään niin kymppitonnin yli meni siinä vaiheessa kun olin kotona saikuttelemassa.

Mutta nopeaa ja tehokasta oli, ja palvelu parasta A-luokkaa. Ekasta lääkärikäynnistä meni molemmissa tapauksissa kolme, neljä päivää ja olin jo korjattuna kotona, eikä siis ollut mistään hätätilasta kyse. Koko hoitoruljanssi hoitui pikavauhtia, aikoja sai heti tai melkein heti, lääkärit ja kirurgit suunnilleen odottivat seuraavan oven takana, ja leikkausaikaa tarjottiin samalle päivälle tai jos ei sovi niin mites huomenna- tyyliin.

Että onhan yksityisellä ja julkisella puolella eroja.
 
Back
Top