Ei pakopaikkaa, minne konservatiivin tulisi siirtyä mikäli maa takavarikoidaan jalkojen alta?

Voisin muuttaa maalle. Voisin ehtiä vielä pistämään jotain pientä palveluyritystä pystyyn ja antaa jollekulle työtä. Jonkunhan ne hommatkin pitää tehdä.

Pitää vain luoda suhteet paikalliseen kepuun. He kuitenkin päättävät, kuka saa tehdä ja mitä saa tehdä. Uskon onnistuvani.
 
"Yritysvastuuta tutkivan kansalaisjärjestön mukaan muuttomaita olivat esimerkiksi Portugali, Sveitsi, Luxemburg ja Singapore. Raportti toteaa suurilla omaisuustuloilla ja kohdemaan myyntivoittoverotuksella olevan selvä yhteys muuttotilastojen valossa, vaikka ei esitäkään yksioikoista syy-seuraussuhdetta.
...
Selvityksen mukaan yli 50 000 euron omaisuustuloja saaneet muuttavat tilastollisesti muita useammin kohdemaihin, joissa sijoitusten myyntivoittoja ei veroteta lainkaan tai niiltä on mahdollista vapautua osittain tai kokonaan. "
....
Finnwatch vaatii Suomeen arvonnousuveroa, jollainen on sen mukaan käytössä lähes kaikissa keskeisissä verrokkimaissa. Tarkoituksena olisi tällöin saattaa Suomessa asumisaikana kerrytetyt omaisuudennousut veronalaiseksi siinäkin tapauksessa, että verovelvollinen muuttaa ulkomaille ennen omaisuuden realisointia."

Vittu, kai tuokin tulee, ihanaa kun saa maksaa tätä paskaa.
 
Eikö se vaadi yli miljoonan possua jo tuollainen omaisuustulo, että pääsee tilastoihin?
 
Arvonnousuvero, en ole sellaisesta kuullut koskaan. Järjetön konsepti, ellei sitten valtio maksa arvonlaskusta veronpalautusta. Järjetön se on muutenkin, koska ajaa helposti voittojen nopeaan realisointiin veronmaksua varten.

Toisaalta kun katsoo tätä Finnwatchia, niin en ottaisi kauhean vakavasti:

Finnwatch on suomalaisen yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö, jonka taustalla vaikuttaa 11 kehitys-, ympäristö-, ay- ja kuluttajajärjestöä: Solidaarisuus, Eettisen kaupan puolesta, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Attac, Kirkon Ulkomaanapu, Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo, Dalitien solidaarisuusverkosto, Maan ystävät, Kuluttajaliitto, Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS ja Suomen Lähetysseura
 
Arvonnousuvero, en ole sellaisesta kuullut koskaan. Järjetön konsepti, ellei sitten valtio maksa arvonlaskusta veronpalautusta. Järjetön se on muutenkin, koska ajaa helposti voittojen nopeaan realisointiin veronmaksua varten.
Käytössä muun muassa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Yleensä on mahdollista saada lykkäystä maksuajankohtaan.
 
Tappiothan saa vähentää voitoista verotuksessa, kunhan se tapahtuu tietyn ajan kuluessa. Olisko viisi vuotta, tietääkö joku tarkasti?

Puhe oli arvonnousuverosta, ei luovutusvoittoverosta. Siis, että vero pitäisi maksaa ilman myyntiäkin.

Ostat osakkeen 10€
Vuoden päästä sen arvo on 30€ > maksa veroa 5€
2 vuoden kuluttua osakkeen arvo 5€ > sijoituksen tuotto -100%
Mistäs vähentelet?
 
Aa, juu, omenoista puhuin kun appelsiineista oli puhe, sori.

Tuossa tilanteessahan olet verovelvollinen jossakin muualla, joten ainoa mitä voi sanoa että "riippuu valtiosta". Mutta jos Suomeen tulee verovelvolliseksi, voisi ehkä olla että arvopapereiden hankinta-arvoksi tulee kirjojen siirron hetki? En kyllä tiedä, miten byrokratia tuossa toimii.
 
Näiden verojen suurin negatiivinen vaikutus on että ne estävät keskiluokan vaurastumisen, ilman niitä meillä olisi sitä perittyä varallisuutta kuten muuallakin.
Ilmeisesti tarkoitus on että kaikki lähtevät aina uudestaan samasta lähtöruudusta, karua tulevaisuutta tuleville sukupolville.
 
Viimeksi muokattu:
En tunne @Talvela'a, joten on syytä olla varovainen kun lähtee arvioimaan itselleen tuntemattomia nimimerkkejä, sillä usein sellaiset arviot menevät pahasti metsään. Tämän sanottuani täytyy mainita, että olen saanut sellaisen kuvan Talvelasta, että Viro ja muut Baltian maat voisivat olla Talvelalle sopivia kohteita. Erilainen arvomaailma ja vähän humanitaarisia maahanmuuttajia, mutta silti monella tapaa melko lähellä Suomea, joten Talvela voisi sopeutua uuteen kotimaahansa hyvin. Tästä huolimatta the world is your oyster, Talvela.
 
Back
Top