Eikö varusmiehellä saa olla enää puukkoa?

Platypi

Luutnantti
Ainakaan meillä (Kaarti 1/14) puukon tuonti palvelukseenastumispäivänä oli kiellettyä, tai ei ainakaan kovin järkevää. Ensimmäisiltä lomilta sen kuitenkin voi jo tuoda kasarmille, tai jos ei lomille pääse ennen metsäkeikkaa voi vanhempia pyytää tuomaan sen vierailupäivinä. Kasarmilla puukkoa ei saanut kantaa, mutta metsässä oli ainakin kaikilla johtajilla puukko jossain kohdassa tetsaria.
 
skärdis

Ylipäällikkö
Nostetaan.
Onko tästä uutisia? Yksi nuoremman sukupolven tuttu menee ulkomailta palvelukseen tammikuussa. Tuskin pääsee kotonaan käymään ennen ekaa skuttakeikkaa.
Kyllä kruunu pojistaan huolen pitää, eli ainakaan alokkaalta ei vaadita muuta kuin mitä on jaettu.

Leukun ehtii hyvin viedä viikonloppuvapailtakin, niin eipähän tarvitse vääntää perkissä.
 
Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
Onkohan tositilanteessa etulinjan joukoille jotakin teroitettuja metallinpaloja jakovarustuksena? Suomen oloissakin käyttötilanne on tietysti harvinainen, mutta niitä aivan varmasti tulisi, siinä vaiheessa kun raitapaita ilmestyy eteen tiheästä puskasta metrin päässä ja torrakko sattuu JUURI silloin olemaan hyvin epätaktisella tavalla kannossa niin olisi hyvä olla jotakin minkä voi kiskaista esille ns. hätäpäissään. Pistoolihan olisi ideaali, mutta puukko paremman puutteessa ja siitä on muutakin hupia metsässä.
 
Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Tuskin ehdit siinä tilanteessa mitään tekemään ennenkuin sanottu raitapaita asentaa yhden tai useamman luodin sun sisuskaluihin.
 
pstsika

Haukka

Pistin.
 
Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
Tuskin ehdit siinä tilanteessa mitään tekemään ennenkuin sanottu raitapaita asentaa yhden tai useamman luodin sun sisuskaluihin.
No, paskaako sitä sitten yrittämään edes. Vaikka raitapaita saattaa olla myös ryssinyt kiväärinsä kanssa.
 
maalaisjärki pitäisi kertoa että ottaa inttiin ja kertaamaan kotoaan puukon mukaan.
 
Minuteman

Eversti
Kasarmilla puukkoa ei saanut kantaa, mutta metsässä oli ainakin kaikilla johtajilla puukko jossain kohdassa tetsaria.
Ööö...mulla oli kokelasaikana pioneeriupseerin puukko koko ajan kiinni rähinäremmissä. Muiden aselajien koksuilla oli RUK:n kurssipuukko ja se oli aina mukana minne vaan mentiin ilman tetsareita.

(Nyt varmaan pitää kertoa junioreille mikä on rähinäremmi. Jalkarätti? Lankapuhelin? c-kasetti? Kirjoituskone? Puhelinkoppi? ..ttu mä oon vanha.)
 
Sarek1

Kenraali
Minulla on ollut sotahommissa aina vähintään yksi puukko mukana. Useimmiten niitä on ollut kolme ja kaikilla on oma käyttötarkoituksensa. Palvelusaikana sisäasiainministeriön eli "securitaten" joukoissa puukkoa ei kannettu kasarmiolosuhteissa vyöllä, sillä niille ei ollut silloin tarvetta. En muista kirjoitettua sääntöä, mutta ei kukaan koskaan puukkoa muuten kantanut kuin silloin kun työkalulle oli koulutuksellinen tarve olemassa. Puukot olivat omia. No joo, kun metsässä tuli oltua +220/330vrk niin enimmän aikaa puukko oli mukana. Maastoelämää on vaikea kuvitella ilman puukkoa.

Muuten olen sitä mieltä, että puukko on monikäyttöinen arkipäiväinen työkalu, ei lengailulelu tai pullisteluesine. Pkrl, minulla on autoissakin 2 puukkoa/kosla siltä varalta että tulee tärskyt esim. vaarallisimman liikenne-eläimen eli umpiluupäisen poron kanssa. Ja kirves jos rattaat sattuvat hyytymään pakkasella jossain huitsin kuikassa. Lapsillakin on ollut omat ja terävät puukot retkihommia varten pienestä pitäen ja säilyttävät niitä omissa romulootissaan. Ja lapset ovat kaupunkilaislapsia, eivät syrtsylandelaisia kuten itse olin. Väärinkäytöksiä ei ole ollut.

Jos varusmiehelle ei voi uskoa puukkoa vyölle, ei missään nimessä kannata antaa asetta käteen. Varsinkaan ladattua.
 
Viimeksi muokattu:

Platypi

Luutnantti
Ööö...mulla oli kokelasaikana pioneeriupseerin puukko koko ajan kiinni rähinäremmissä. Muiden aselajien koksuilla oli RUK:n kurssipuukko ja se oli aina mukana minne vaan mentiin ilman tetsareita.

(Nyt varmaan pitää kertoa junioreille mikä on rähinäremmi. Jalkarätti? Lankapuhelin? c-kasetti? Kirjoituskone? Puhelinkoppi? ..ttu mä oon vanha.)
Katos kun toinen meistä on selvästi käynyt intin rähinäremmien aikaan mm. Ennen case Murasta ja toinen meistä on oppinut varusmiesaikana TST15:sta mukaiset peliliikkeet ;)

Meinaan vaan, että tavat ja ohjeistukset kehittyy firmankin sisällä vuosien aikana, vaikkei välillä siltä tunnukkaan :)
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
Olen tavannut harjoituksessa herrasmiehen, joka oli pukeutunut M/62 maastopukuun ja varustautunut rähinäremmillä, vaikka kaikilla muilla oli silloin jaossa ollut tai kuitattu M/91 päällä. Peruste M/62 puvun käyttöön oli se, että rähinäremmiä ei käytetä maastopukujen M/91 ja M/05 kanssa paitsi paraatissa miekan kanssa.

Rähinäremmiä toki voi tietysti käyttää myös esim. pikkujouluissa mustan kauluspaidan ja sinisen solmion kanssa. Tyylikäs yhdistelmä.
 
Laamanator

Eversti
Rähinäremmiä toki voi tietysti käyttää myös esim. pikkujouluissa mustan kauluspaidan ja sinisen solmion kanssa. Tyylikäs yhdistelmä.
Edustat nähtävästi tuota vähän miedompaa liikettä, mutta remmi sopii yhtä hyvin myös ruskean kauluspaidan ja solmion kanssa. Omat tunnukset, omat miehet ja omat asiapaperit, vai miten se nyt meni?:)
 
Sijoittamaton

Korpraali
Kummalliseksi ovat ajat menneet. Meille ainakin jaettiin 90-luvulla tuliterät Marttiinin puukot ihan firman toimesta. Siellä se odotti ensimmäisenä päivänä punkan päällä. Saimme puukot todellakin omaksi, eikä niitä tarvinnut palveluksen lopussa palauttaa.
 
VUps

Majuri

Olisiko ollut lahjoitus joltain maanpuolustusjärjestöltä tms?
 
Rajajääkäri

Kenraali
Lahjoittaja
80-luvun alussa RVL:ssa, ensimmäinen alokkaan investointi oli hankkia hyvä puukko edessä olevaan, runsaaseen ulkoilmaelämään.
Oma valintani oli Marttiini, joka on nyt lasivitriinissä. Kasarmilla ei puukkoa tietenkään kannettu, mutta kun maastopuku laitettiin päälle, oli kaikilla puukko vyötäisillä.
 
BlackFox

Ylipäällikkö
Saa olla puukko, suositeltavaa jopa.
Puukkoa saa kuitenkin pitää vain harjoituksissa eikä esim sotilaskodissa roikkumassa vyöllä.
Tietysti voi olla maakunnallisia eroja mutta kyllä puukko on sotilaan perus työkaluja.
 
AJJV

Kapteeni
Aikoinaan olin jääkäriprikaatissa vuoden varusmiehenä. Tuolloin puukko sai aluksi olla vyöllä kokoajan, mutta jossain vaijheessa, en muista oliko se jo AUK:n aikana vaikko vasta joukkotuotannossa, tuli käsky ettei puukkoa saanut kantaa, kuin metsässä ollessa.

Minusta kyllä tuo teräaseella ihmisen sohiminen nykypäivänä on todella epä todennäköistä... Jos pyssystä paukut loppuu ja iigori on tulossa päälle niin ennen lyön sillä kiväärillä, kuin rupian puukkoa kaivamaan. Puukko on työkalu vuolemiseen katkomiseen syömiseen noin niin kuin ensisijaisesti. Kyllähän kaikeenlaisia erikoistilanteitakin voi olla, mutta noin niin kuin pääasiassa. Toisin sanoen, puukolla tökkimisen harjoittelu on ajan hukaa. Paini tai muu kamppailulajion harjoittelu vastana aikana paljon fiksumpaa..
 
Lepukki

Majuri
Omana aikana (saapumiserä 1/12) luulin palvelukseen astuessa, että saisimme puukot firman puolesta, mutta kävi ilmi, että oli kotoa tuotava. Kuullostaa järjettömältä, että puukko kiellettäisiin sotilaalta. Niin hyödyllinen työkalu metsässä, että kuuluisi pikemminkin pakollisena osana suomalaiseen TST-varustukseen. Kasarmilla puukon pitäminen vyöllä oli kielletty tai pikemminkin kiellettiin jossain kohtaa, mutta vaikka se harmittikin, niin mielestäni sääntö oli aivan oikea. Mihin sitä kasarmilla muka tarvisi (laphalainen kouluttajakaverini piti silti, sillä sanoi lappalaisten erioikeudeksi pitää puukkoa vyöllä riippumatta tilanteesta :rolleyes:. Kuuluu kansallispukuun jne.).

Kaverini mukaan viime saapumiserän laskuvarjojääkäreille ihan jaettiin morat palveluksen alussa. Ihan niinkuin asian pitäisi olla. Suurin osa toi sitten jossain vaiheessa oman puukkonsa.
 
Lunni

Eversti
90-luvun puolivälissä se AUK:n kurssipuukko, tai vesurihan se ennemmin oli, oli aina vyöllä kun maastopuku oli. Mentiin sitten sodeen tai metsään niin puukko kulki mukana. Lomapukuun k.o väline ei kuulunut. Kyllähän sille yleensä metsässä käyttöä oli, parempi se oli puiden pienimisessä kuin RK:n perä...
 
Top