Koronatilanne Espanjassa kriittinen – virus levisi vanhusten hoitokotiin Madridissa, jo 20 asukasta kuollut ja 75 saanut tartunnan
Tänään klo 11:59 (muokattu klo 13:42)
Pahan koronavirusepidemian riivaamaan hoitokotiin on nyt toimitettu happilaitteita ja kasvosuojaimia.
Madridissa sijaitsevassa Monte Hermosan yksityisessä vanhusten hoitokodissa on kuollut jo 20 vanhusta koronavirukseen ja 75 asukasta tai työntekijää on saanut tartunnan.
Terveysviranomaisten mukaan 200 asukkaan hoitokodissa riehuva epidemia tulee vaatimaan lisää uhreja.
Hoitokotiin on nyt lähetetty lääkäri, happilaitteita ja kasvosuojaimia. Osa sairastuneista on kuljetettu sairaalahoitoon, mutta osan hoitokodin asukkaista pelätään kuolevan sänkyihinsä ennen siirtoa.
El Mundo- ja El País -lehtien mukaan koronavirusepidemia alkoi hoitokodissa 8. maaliskuuta, ja kaikki vierailut kiellettiin saman tien.
Koronavirusepidemia täyttää sairaaloita Espanajssa. AP
Äiti ei saanut sairaalapaikkaa
Omaisten mukaan hoitokoti ei kuitenkaan ollut tiedottanut omaisille tilanteen vakavuudesta. Hoitokoti ei myöskään saanut apua Madridin kaupungin terveysviranomaisilta, eikä sillä ollut tarvittavia välineitä sairaiden hoitoon.
– He [hoitokodin henkilökunta] tekivät kaiken minkä pystyivät. Madridin kaupunki jätti heidät yksin, he eivät saaneet tarvikkeita, tänään [tiistaina] niitä tuli vähän, happilaitteita. Heidät jätettiin kuolemaan yksin,
Ana Ruiz selitti El Mundolle.
Ruizin 86-vuotias äiti kuoli toissa päivänä sairastettuaan viikon covid-19:ää. Ruizin 87-vuotias isä on vielä hoitokodissa. Nyt hän on karanteenissa mahdollisen tartunnan takia.
– Viime lauantaina yksi hoitokodin työntekijöistä soitti ambulanssia äidilleni, koska hänellä oli 39 astetta kuumetta. Hoitokodissa epäiltiin, että hän oli sairastunut covid-19:ään kuten monet muut hoitokodin asukkaat, Ana Ruiz selittää El País -lehdelle.
– Sairaala kieltäytyi auttamasta, koska 86-vuotias äitini ei täyttänyt kriteerejä, Ana Ruiz sanoi.
Ruiz sanoo nyt, ettei edes tiedä, missä hänen äitinsä ruumis on.
– Meidän ei anneta edes pitää ruumiinvalvojaisia, Ana Ruiz sanoi.
Francisco Torresin 86-vuotias
Juana-äiti on myös Monte Hermosassa. Äidille oli noussut kova kuume, mutta terveydenhoitojärjestelmän romahtamisen takia häntä ei voitu siirtää sairaalaan.
– Hoitokodin johtaja selitti minulle, että vanhukset otetaan sairaalahoitoon vain, jos he tarvitsevat hengityskonetta. Silloin on kuitenkin jo liian myöhäistä pelastaa heidän henkensä, Torres sanoi.
Madridin kaupungin terveysvirasto kertoo nyt Monte Hermosa -skandaalin jälkeen, että sairaaloista ollaan jatkossa yhteydessä kaikkiin hoitokoteihin.
Espanja on ryhtynyt tiukkoihin toimiin koronavirusta vastaan. Sotilaat valvovat karanteenin noudattamista. EPA/AOP
Espanjan tartuntojen määrä räjähti
Espanjassa oli keskiviikkoon mennessä todettu jo 13 700 koronavirustartuntaa eli toiseksi eniten Euroopassa Italian jälkeen. Epidemiaan kuolleita Espanjassa on jo 598.
Pahin tilanne Espanjan sisällä on Madridissa, jossa tartunnan saaneita on 5637 ja kuolleita jo 390.
Espanja on ryhtynyt tiukkoihin toimiin koronaviruspandemiaa vastaan. Koko maa on käytännössä karanteenissa, ja ihmiset saavat poistua kodeistaan vain töihin tai ostamaan elintärkeitä tarvikkeita.
Koronavirusepidemian odotetaan entisestään pahenevan Espanjassa. Pahimpien skenaarioiden mukaan pandemia voi vaatia Espanjassa jopa 87 000 ihmisen hengen, jos suojatoimenpiteitä ei noudateta.
Tämän hetkisen tilanteen perusteella arvioidaan jopa 278 435 ihmisen joutuvan sairaalahoitoon seuraavien 12 viikon aikana ja 55 987 menehtyvän. Optimistisimpien arvioiden mukaan kuolleiden määrä olisi 36 000.
Pahan koronavirusepidemian riivaamaan hoitokotiin on nyt toimitettu happilaitteita ja kasvosuojaimia.
www.iltalehti.fi