Epidemiat maailmalla

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f0514e54-de28-492c-967a-44a058f2e9e0

Keuhkoruttoa Kiinassa.
"Tauti tappoi 1300-luvulla 30-60 prosenttia Euroopan väestöstä."

"Jos katsotaan viimeiseksi kulunutta 20 vuotta, ruttotapauksia on ollut maailmanlaajuisesti yli 50 000. WHO onkin julistanut ruton uudelleen palanneeksi taudiksi.

Kaikkein eniten tautitapauksia on havaittu Kongossa, Madagaskarilla ja Perussa.

Ruttoon ei ole olemassa rokotusta, mutta se on bakteeritautina hoidettavissa antibiooteilla, jos hoito pystytään aloittamaan ajoissa. Madagaskarilla on tavattu myös antibiooteille vastustuskykyistä kantaa keuhkorutosta."

Eikös mustassa surmassa ollut kyse paiserutosta, toki keuhkoruttoa epäilty myös. https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma "Suurin osa tutkijoista uskoo nykyisin, että mustan surman aiheutti paiserutto, joka leviää mustarotan kirppujen puremista. Tämä käsitys on saanut tukea myös uusista DNA-tutkimuksista. Myös keuhkoruttoa ja jotain sittemmin kadonnutta tautia on epäilty mustan surman aiheuttajaksi. "
 
Joku dokumentti oli jossakin vaiheessa (mahdollisesti tässä ketjussa aikaisemmin) jossa arvailtiin olisiko musta surma ollut paiserutto ja jokin toinen tauti yhtä aikaa. Ebolaa veikkasivat.
 
Paiserutto ja keuhkorutto ovat etiologisesti sama tauti, bakteeri Yersinia pestis on niiden aiheuttaja. Paiserutto on se yleisempi muoto, jossa bakteeria kantavan kirpun puremasta tai muusta paikallisaltistuksesta (esim. saastuneen eläimen käsittely, epäonninen kontakti sairastuneeseen tai tämän tavaroihin) alkanut paikallisalkuinen tulehdus leviää imusolmukkeisiin, ja em. ruttobakteeri sitten alkaa lisääntyä siellä paisuttaen imusolmukkeet rutolle ominaisiksi paiseiksi.

Keuhkorutto siitä voi kehittyä, jos ruttobakteerit menevät vereen ja sitä kautta keuhkoihin, jolloin se voi alkaa levitä yskösten kautta pisaratartuntana, ja tällöin levitessään se aiheuttaa suoraan keuhkoruton. Periaatteessa keuhkoruton voi saada myös epäonnisesti hengitetystä roiskeesta, jossa bakteeria on. Keuhkorutto tappaa siihen sairastuneen noin kahdessa vuorokaudessa, muistaakseni lähestulkoon 100% kuolleisuudella, jos antibioottia ei aloiteta ajoissa.

Osittain Mustaa surmaa selittänee se, että siitä selvinneissä oli paljon sellaisia, joilla oli vahvempi vastustuskyky ruttoa vastaan - kaikki kun eivät paiseruttoon kuole. Sen jälkeen siis aivan yhtä tuhoisia epidemioita ei tullut, kun kaikkein altteimmat kuolivat pois, ja jäljellejääneessä väestössä vastustuskykyisten osuus oli suurempi kuin ennen.

Joku dokumentti oli jossakin vaiheessa (mahdollisesti tässä ketjussa aikaisemmin) jossa arvailtiin olisiko musta surma ollut paiserutto ja jokin toinen tauti yhtä aikaa. Ebolaa veikkasivat.
Tästä on viime aikoina päästy DNA-tutkimusten avulla kuitenkin käytännössä yksiselitteiseen vastaukseen, että Musta surma oli nimenomaan (paise-/keuhko)rutto - mutta tarkalleen ottaen kaksi eri saman lajin bakteerikantaa.
 
Viimeksi muokattu:
Paiserutto ja keuhkorutto ovat etiologisesti sama tauti, bakteeri Yersinia pestis on niiden aiheuttaja. Paiserutto on se yleisempi muoto, jossa bakteeria kantavan kirpun puremasta tai muusta paikallisaltistuksesta (esim. saastuneen eläimen käsittely, epäonninen kontakti sairastuneeseen tai tämän tavaroihin) alkanut paikallisalkuinen tulehdus leviää imusolmukkeisiin, ja em. ruttobakteeri sitten alkaa lisääntyä siellä paisuttaen imusolmukkeet rutolle ominaisiksi paiseiksi.

Keuhkorutto siitä voi kehittyä, jos ruttobakteerit menevät vereen ja sitä kautta keuhkoihin, jolloin se voi alkaa levitä yskösten kautta pisaratartuntana, ja tällöin levitessään se aiheuttaa suoraan keuhkoruton. Periaatteessa keuhkoruton voi saada myös epäonnisesti hengitetystä roiskeesta, jossa bakteeria on. Keuhkorutto tappaa siihen sairastuneen noin kahdessa vuorokaudessa, muistaakseni lähestulkoon 100% kuolleisuudella, jos antibioottia ei aloiteta ajoissa.

Osittain Mustaa surmaa selittänee se, että siitä selvinneissä oli paljon sellaisia, joilla oli vahvempi vastustuskyky ruttoa vastaan - kaikki kun eivät paiseruttoon kuole. Sen jälkeen siis aivan yhtä tuhoisia epidemioita ei tullut, kun kaikkein altteimmat kuolivat pois, ja jäljellejääneessä väestössä vastustuskykyisten osuus oli suurempi kuin ennen.

Tästä on viime aikoina päästy DNA-tutkimusten avulla kuitenkin käytännössä yksiselitteiseen vastaukseen, että Musta Surma oli nimenomaan (paise-/keuhko)rutto - mutta tarkalleen ottaen kaksi eri saman lajin bakteerikantaa.

Heitän tuohon vielä veriruton, eli edelleen sama bakteeri. Tämä tulee muistaakseni silloin kun paiserutto pääsee verenkiertoon. Tämä siis usein kun joku noista paiseista puhkeaa/puhkaistaan ja samalla aiheutetaan haava. Tämäkin on sitten 100% kuolleisuudella, ellei antibiootteja saada. Antibioottien kanssa kuolleisuus on silti 50% luokkaa.
 
Viimeksi muokattu:
1765.jpg

Ebola responders are on lockdown in the Democratic Republic of the Congo after angry residents stormed a UN peacekeepers camp in protest at fatal militia attacks on civilians, the World Health Organization has said.

On Tuesday, the WHO evacuated 49 non-essential staff out of the 120 people working on the epidemic in the city of Beni in North Kivu, one of the recurring Ebola hotspots.

The UN children’s fund, Unicef, also temporarily evacuated 27 staff, leaving 12 in Beni, Reuters reported. Some NGOs suspended their operations temporarily.
https://www.theguardian.com/global-...-lockdown-after-angry-residents-storm-un-camp

Tämä on melkein kuin walking deadin historiasta.
 
Useille eri antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit yleistyvät Suomessa. Asiasta kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (siirryt toiseen palveluun) marraskuun puolivälissä.
Varsinais-Suomessa tilanne on pahempi kuin muualla maassa.
– Täytyy sanoa, että ei se kauhean kehuttava ole. Verrattuna moniin muihin sairaanhoitopiireihin, olemme huonommassa tilanteessa – valitettavasti, sanoo Tyksin ylilääkäri Esa Rintala.
Erityisen hankala tilanne on VRE-bakteerin suhteen, jonka epidemia alkoi vuosi sitten. Tänä vuonna Varsinais-Suomesta on löydetty jo 122 VRE-kantajaa, kun koko maassa luku on 263.
Siis lähes puolet koko Suomen VRE-tapauksista on löydetty Varsinais-Suomesta.
– Kyllä se tilanne meillä on erittäin huono. Tällä hetkellä ollaan valitettavasti Suomen sairaanhoitopiireistä huonoin tässä suhteessa, Rintala voivottelee.

Satakunnassa on rauhallista
Varsinais-Suomen naapurissa Satakunnassa eletään aivan toisenlaisessa VRE-todellisuudessa.
– Tänä vuonna Satakunnassa on todettu yhdeksän tapausta. Viime vuonna löydöksiä oli kolme. Tilanne Satakunnassa on siis hyvin rauhallinen, sanoo Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.
Muutenkin antibioottiresistenssien bakteerien osalta Satakunnassa ollaan paremmassa tilanteessa kuin Varsinais-Suomessa.
– Meidän tilanne on saman tyyppinen kuin aikaisempina vuosina. MRSA-bakteereja on tavattu hieman aiempaa enemmän, ESBL-bakteereja taas aiempaa vähemmän, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Paremmat ajat koittavat
Esa Rintala uskoo, että Varsinais-Suomessakin koittavat paremmat ajat VRE:n suhteen. Uusia tapauksia tosin on tullut esiin vielä syksyn aikanakin.
– Toivotaan, että tämän vuoden loppuun mennessä saataisiin tilanne hallintaan, Rintala sanoo.
https://yle.fi/uutiset/3-11086156

Vaimolla oli VRE. Sai sen sairaalassa MRSAn jälkeen. Ei ole mikään helppo asia. VRE on vaarallinen koska se on suora seuraamus vastustuskykyisestä bakteerista ja se suoraan osoittaa siihen katastrofiin joka syntyy kun ei ole enään antibioeetteja mitkä pystyvät pitämään ukon elossa.
 
A measles epidemic in Samoa has killed 39 people, with the World Health Organization (WHO) blaming an anti-vaccine messaging campaign for leaving the Pacific island nation vulnerable to the spread of the virus.

The UN health agency warned that a steep decline in vaccination rates in Samoa had paved the way for a “huge outbreak”, with almost 3,000 in a country of just 200,000 people.

The death toll has been rising steadily since the country declared a national measles epidemic in mid-October. The Samoan government released an update on Wednesday that confirmed the death toll had risen to 39, with 35 of those deaths children under the age of four.

Measles is caused by a virus and can lead to serious complications including pneumonia and inflammation of the brain that can cause permanent damage and be deadly, especially in small children.
 
Jos verta ei vuodeta viruksen takia, niin sitten tyhmien asioiden vuoksi.
Four health workers fighting the Ebola outbreak in the Democratic Republic of the Congo have been killed and five injured in an attack by rebel militia, the World Health Organization has said.

The attacks occurred early on Thursday morning in the restive east of the vast central African country.

“We are heartbroken that people have died in the line of duty as they worked to save others,” said Dr Tedros Adhanom Ghebreyesus, the WHO’s director general. “The world has lost brave professionals.”

Casualties include a member of a vaccination team, two drivers, local officials, a UN staff member and a police officer.

The campaign against the epidemic has shown signs of progress in recent months. In the past week, seven cases of Ebola were recorded, down from a peak of more than 120 a week in April 2019, health officials said.

“Ebola was retreating. These attacks will give it force again, and more people will die as a consequence,” said Tedros. “It will be tragic to see more unnecessary suffering in communities that have already suffered so much. We call on everyone who has a role to play to end this cycle of violence.”
https://www.theguardian.com/global-...s-killed-and-injured-by-rebel-attack-in-congo
 
https://yle.fi/uutiset/3-11086156

Vaimolla oli VRE. Sai sen sairaalassa MRSAn jälkeen. Ei ole mikään helppo asia. VRE on vaarallinen koska se on suora seuraamus vastustuskykyisestä bakteerista ja se suoraan osoittaa siihen katastrofiin joka syntyy kun ei ole enään antibioeetteja mitkä pystyvät pitämään ukon elossa.

Millä tavalla hänellä todettiin MRSA ja VRE?
Ympärilläni on myös esimerkkiä. Viimeisin niistä on yksi iäkäs rouva, jolla virtsatietulehdus ei parane millään, ja hänet laitettu jatkuvalle antibiottikurille, mikä bakteeri hänessä on, hän ei tiedä tai kerro. Hänen miehensä sai sairaalabakteerin selkäleikkauksen aikana, sitä hän kertonut, hän. halusi kotiin kuitenkin makaamaan, eikä lojumaan toista kuukautta sairaalassa, joten hänet kotiutettu ja kannettu paareilla sisään. Toipunut kuitenkin pahemmasta, eli vähän aikaan mutta kuoli saattuan alzheimerin taudin. Tunnen toistakin MRSA kantaja, tästä hän kertonut itse, sen kummemmin ei kertonut.

Heikot, sairaat ja vanhukset ovat aina riskiryhmissä. Minusta tuntuu että olisi kyllä oikeudenmukaista kertoa sitä näille ihmisille, kenen kanssa on jatkuvassa kontaktissa, jos saanut tartunnan, jotta pesisivät paremmin kädet, ja välttelisi kantaja silloin kun itse ovat sairaita ja immunipuolustus laskenut. Laki ei ilmeisesti velvoita ketään kertomaan antibiottiresisdenssin bakteerin kantajuudesta? On olemassa myös antibiotteille resistenssi tuberkuloosikin, ja väkisin ketään ei saa hoitoon.
Tietää sitten vaikka itsekin olen jo jonkun vaarallisen bakteerin kantaja.
Saavatko kaikki oireet jos nämä bakteerit pääsevät elimistöön? Vai voiko elää tiedottomana kantajana?
 
Viimeksi muokattu:
Oireettomia kantajia on vaikka kuinka paljon. Synnyttämään meneviltä testataan MRSA rutiinisti (tuli ihan puskista kun yks kaks yllättäen lykkäsivät topsipuikon tiedätte kyllä minne..). Tota ei ollut vielä 2012, mutta 2016 kuulema tutkittiin kaikilta.
Mies oli 2vkoa iv antibioottia ja nyt napsii kotona tavanicia ja clindamycinia tammikuun lopulle. Bakteeria ei tunnistettu tai ei kerrottu, mutta isosti porukkaa siellä sairaalassa oli potemassa kuka minkäkin ruumiinosan bakteeritulehduksia. Moni oli jo uusintakierroksella.
 
Millä tavalla hänellä todettiin MRSA ja VRE?
Hänet siirrettiin yliopistollisesta erikois sairaalaan, ja hän meni sisään MRSA kantajana. Ne sai sen hallintaan, mutta koska hän joutui viettämään siellä pitkän aikaa hänelle ensin tuli verenmyrkytys, sitten iski VRE ja tuon jälkeen MRSAn toiseen kertaan. Selvisi. VRE on Vacomycillin Resistant Entrococci, ja Vacomycilin on kaikkein eniten käytetty antibiootti esim keuhkotulehduksia vastaan. Kun lääkäri määrää sitä sulle, niin se on yleensä vacomycillin, koska se toimii niin hyvin. VRE kuitenkin vie sut intensiiviselle osastolle suoraan.
 
Samoa’s main streets were eerily quiet on Thursday as the government stepped up efforts to curb a measles epidemic that has killed 62 people.

The government told most public and private workers to stay home for two days and shut down roads to nonessential vehicles as teams began going door-to-door to administer vaccines.

Families in the Pacific island nation were asked to hang red flags from their houses if they needed to be vaccinated.

Most of those who have died from the virus are young, with 54 deaths among children aged four or younger.

The Samoa Observer newspaper said the normally bustling capital of Apia was a ghost town, with only birds nesting in the rooftops and stray dogs roaming the streets.

The prime minister, Tuilaepa Sailele Malielegaoi, told reporters the vaccine drive was unprecedented in the nation’s history. He said one challenge was that a lot of people hadn’t considered that measles could be deadly.

“They seem to take a kind of lackadaisical attitude to all the warnings that we had issued through the television and also through the radio,” he said.

Another challenge, he said, was that some people had been seeking help from traditional healers, who had been successfully treating tropical diseases in Samoa for some 4,000 years.

“Some of our people pay a visit to traditional healers thinking that measles is a typical tropical disease, which it is not,” the prime minister said.

Samoan authorities believe the virus was first spread by a traveler from New Zealand.

The nation declared a national emergency last month and mandated that all 200,000 people get vaccinated. The government has also closed all schools and banned children from public gatherings.

According to the government, more than 4,000 people have contracted the disease since the outbreak began and 172 people remain in hospitals, including 19 children in critical condition.

Figures from the World Health Organisation and UNICEF indicate that around 30% of Samoan infants were immunised last year. That low rate was exacerbated by a medical mishap that killed two babies who were administered a vaccine that had been incorrectly mixed, causing wider delays and distrust in the vaccination program.
 
Cases of bird flu have been confirmed at a chicken farm in Suffolk, the government has said.

All 27,000 birds at the commercial farm will be culled after a number were found to have the H5 type of avian flu, the Department for Environment, Food and Rural Affairs said on Tuesday.

The strain has been identified as “low pathogenic avian flu”. Public Health England (PHE) has said the risk to public health is very low and the Food Standards Agency (FSA) has said food safety is not at risk.

All the birds will now be humanely culled and a 1km restriction zone has been implemented to limit the risk of the disease spreading
https://www.theguardian.com/science...utbreak-in-uk-since-2017-confirmed-in-suffolk
 
Chinese criminals have been exploiting the country’s African swine fever crisis by intentionally spreading the disease to force farmers to sell their pigs for a low price before smuggling the meat and selling it on as healthy stock, state media has reported.

Sometimes the gangs spread rumours about the virus, which is fatal to pigs, but in more extreme cases they are using drones to drop infected items into farms, according to an investigation by the magazine China Comment, which is affiliated to state news agency Xinhua,

The disease has reduced the country’s pig herds by over 40 per cent because of mass culls designed to stop it spreading further.

The resulting shortages have seen pork prices more than double, providing opportunities for the criminals to exploit.
https://www.scmp.com/news/china/pol...nal-gangs-spreading-african-swine-fever-force

Voiko tämä levitä käsiin?
 
Voiko tämä levitä käsiin?

Voi. Toisaalta olettaisin tuon rajoittuvat Kiinan sisälle, ellei hallitus päätä heittää vahinkoa kiertämään. Mutta kyllä, tuo voi levitä käsiin. Joskin voisi sanoa että se on jo levinnyt käsiin jo ennen kuin rikolliset pääsivät asialle.
 
Back
Top