Epidemiavarautuminen

Itse veikkaan rakennusalan pärjäävän kohtuudella taudista.

Jonkin aikaa.

Rakennusalalla syödään ja käydään vessoissa lounaspaikoissa. Useat kiertävät eri pisteitä. Mahdollisuudet jatkuvaan käsien pesemiseen ovat heikot. Iso osa porukasta ottaa asian niin että kyse on tavallisesta flunssasta. Voi olla paineita mennä vähän kipeänä töihin.

Rakentamisen aloitukset ovat kiinni sekä rahoituksesta että gryndereiden riskinarvioinnista.

Jos ja kun pankit alkavat katsoa asiaa niin että niiden on turvattava aiempaa voimakkaammin omat riski- ja tuottomarginaalit, niin lainoittaminen kiristyy. Se johtaa ihan suoraan uusien työmaiden aloittamisten vähenemiseen.

Grynderit törmäävät siihen, että toisella puolella pankit ovat tiukempia ja toisella viivästymis-, toimitusvaikeus- ja sairaspoissaoloriskit lisääntyvät. Heidänkin pitää arvioida omat riski- ja tuottomarginaalit uudestaan.

Kun ketjun alkupäässä kahdella ratkaisevalla askelmalla vedetään suitsia tiukemmalle, niin töiden määrä vähenee sitä mukaa kun työmaat valmistuvat.

Tämä ilmiö nähtiin aikanaan aika selvänä 90-luvun laman yhteydessä. Finanssimarkkinat tyrkkäsivät yleisen talouden alas. Se tyrkkäsi asuntojen ja kiinteistöjen arvot laskuun. Nämä saivat rakennusalan stoppiin ja monet kahden asunnon loukussa olijat liriin.

Kun osakemarkkinat ovat vapaapudotuksessa, niin pankit joutuvat varmistamaan omaa pystyssä pysymistään sillä että laskevat vakuuksien arvoja vähän nopeammin kuin ne laskevat markkinoilla. Tästä tulee helposti kierre.
 
Arvio perustui käytännön havaintoihin työmailta. Nykyään lähes kaikki toiminta on yksin tai hyvin pienryhmätoimintaa eli etäisyydet on suuria.
Mahdollisuudet käsien pesemiseen on hyvät, mutta tarve likaisuuden vuoksi on tavallaan vähäinen normaalisti, koska käsineet alkaa olla pakkoja nykyään. Käsidesillä hoituu.
Omat eväät näkyy olevan hyvin suosittuja tänäpäivänä.

Talousasiat on sitten asia erikseen.
 
Koska minun ei tarvinnut tänään kouluun YTO-päivän takia, päätin suorittaa kohdetiedustelua kaupoissa.

Seinäjoen Prismassa oli paljon asiakkaita ja hyllyjä tyhjinä. Koulunäkki, riisi, tonnikala ja pullovesi oli lopussa. Hernaria oli vähän jäljellä ja vessapaperit oli melkein loppu.

Huvittavin asia minkä kuulin prismassa oli "tultiin nyt kun muutkin". Ostosrieha innostaa ihmisiä o_O:LOL:
 
Eikös kohta ala Hullut Päivät?
 
Itse veikkaan rakennusalan pärjäävän kohtuudella taudista.
Mä taas veikkaan, että koko talousjärjestelmä ottaa hittiä ja Suomi isosti siinä samalla. Rakennusala tuskin jää osattomaksi.
 
Päivölän Cittarissa oli lähinnä tonnikala ja vessapaperi lopussa. Muuten riitti. Eilen oli kuulemma ostosryntäys alkanut, kun tieto tästä kansanhuvista levisi. Illalla oli ollut hyllyt tyhjät.

Tokmannissa oli pientä vajausta, mutta muuten vielä riitti hyvin. Vessapaperia oli monella kärryssä. Kaikki hengityssuojaimet paitsi maalarin puolinaamarit oli ostettu.
 
Minimanissa oli aika normaalia, suojainpuolella ja käsidesipuolella oli ei-oota. Kumihanskoja oli kyllä vielä.
Lidlissä oli jauhot loppu ja vessapaperia tuotiin juuri hyllyyn lisää.
Alkoissa oli hyllyt täysiä.
Törnävän apteekissa oli myös hamstrattu kuumelääkkeet, käsidesi ja suojaimet. Lääkkeitä toki oli vielä. Töitä oli kuulemma enemmän kuin kerkesi tekemään. Tupa oli täynnä asiakkaita.

Joka kaupassa kassojen jonot olivat pitkiä kuin nälkävuosi (pun intended).

Jos jotain johtopäätöksiä tästä pitäisi vetää ennen viimeisten työläisten ruuhkaa, niin Prismaan oli keskittynyt pahin ryysis. Liekö sitten asiakaskunta vai paikka syynä, hyllyttäjien puute tai täydennyksen viivästyminen voi omalta osaltaan vaikuttaa.

Tiedä sitten saisiko tälle nauraa, mutta ihmisten laumamieli, joukkopsykoosi ja yhtäkkinen ostosryntäys hieman huvittavat minua. Tästä voisivat oppia sen, jos viitsivät asiaa ajatella koskaan pintaa syvemmälle, että kotivara, jonka riittävyys lasketaan viikoissa, olisi hyvä olla olemassa. Mutta tavallinen keskiluokkainen ihminen tuskin miettii tällaisia. "Mennään nyt kun muutkin". Siinä korostuu tämä lampaiden mieli. Toivottavasti eivät nyt tartuta toisiaan kaupassa ja pahenna pandemiaa.

Sitä en tiedä miten jatkossa käy, kun tämä rauhoittuu hieman tästä. Elävätkö ihmiset ostamillaan ruuilla käymättä kaupassa, joka taas aiheuttaa kuivaa kautta kaupan puoleen. Se jääköön nähtäväksi.
 
Tästä voisivat oppia sen, jos viitsivät asiaa ajatella koskaan pintaa syvemmälle, että kotivara, jonka riittävyys lasketaan viikoissa, olisi hyvä olla olemassa. Mutta tavallinen keskiluokkainen ihminen tuskin miettii tällaisia. "Mennään nyt kun muutkin". Siinä korostuu tämä lampaiden mieli.

En ole susi, taikka tiedosta olevani johtaja. Mulla on noin kuukauden varasto. Steriloituja käsineitä on 40 kappaletta omiin tarpeisiin. Lääkeitä on tarpeeksi. Hoitotarpeita tarpeeksi. Maskeja nolla (ei ollut rahaa hankkia ja nyt ei saa). Kokemusta hoitamisesta ja sairauksista liikaa. Olen aina varautunut, mutta en tiedosta olevani preppaaja. Joten mikä olen?
 
Järkevä ihminen joka osaa ajatella itsenäisesti?
 
Muutoksia asevelvollisten koulutuksessa ja lomajärjestelyissä koronavirustilanteen vuoksi

Puolustusvoimat tekee muutoksia varusmiesten ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien lomajärjestelyihin, koulutuksen toteuttamiseen sekä kertausharjoitusten järjestämiseen koronavirustilanteen vuoksi. Muutos astuu voimaan 13.3.2020.

Viikonloppuvapaat alkavat perjantain sijaan poikkeuksellisesti lauantaina.
Samalla siirrytään malliin, jossa yksi kolmasosa palveluksessa olevista on kerrallaan viikon verran lomalla, mitä seuraa kahden viikon palvelusjakso varuskunnassa.
Päätökset lomien ajankohdista tehdään joukko-osastokohtaisesti.

Eri ryhmiin kuuluvien keskinäiset kontaktit varuskunnissa pyritään minimoimaan erilaisilla tila- ja liikkumisjärjestelyillä.

Asevelvollisten koulutuksen järjestelyillä ylläpidetään valmius ja varmistetaan Puolustusvoimien kyky täyttää lakisääteiset tehtävät ja normaaliolojen kriittisten tehtävien toteuttaminen.

Järjestelyn tavoitteena on hidastaa koronaviruksen leviämistä varuskunnissa ja vähentää varusmiesten altistumisriskiä.
Samalla mahdollistetaan varusmieskoulutuksen jatkuminen.

Varusmiehiä ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavia informoidaan erikseen järjestelyn vaikutuksista heidän palvelukseensa.

Kertausharjoitukset perutaan toistaiseksi.
Pääesikunta käskee erikseen keskeytetyn koulutuksen uudelleen käynnistämisestä.

Koulutustoimenpiteiden lisäksi Puolustusvoimat on varmistanut johtamisjärjestelynsä sekä muun muassa rajoittanut virkamatkustamista ja lisännyt etätöiden tekemistä läpi organisaation.
Tavoitteena on koronaviruksen vaikutusten tasaannuttaminen ja minimointi.
 
Maksoikohan kortilla? Entä kuinkakohan desinfiointi toimii kotopuolessa, kun puku otetaan pois? :unsure:

Ei tuossa nyt sinänsä mitään, jos vaan ottaa oikeassa järjestyksessä rojut pois. Jos olisin itse kuvassa, niin järjestys olisi seuraava:

-Autolle mentäessä kumikäsineet pois.
-Nasse pois
-Kotona ulkokengät pois hyvään paikkaan, sen jälkeen heti käsien pesulle
-Suojapuku pois, ja paikkaan missä vaimo tai lapset eivät härvää sen kanssa
 
Back
Top