Epidemiavarautuminen

Sanon nyt sen mitä aiemminkin, me ihmiset ollaan valitettavasti eläimiä. Meidän ihmeellinen osaaminen antaa mahkut huijata kuolemaa ja luontoa, mutta joskus luonto on meitä ketterämpi. Se on ikävää, on oma äitikin riskiryhmässä vankasti mutta ei se THL:ää kritisoimalla muutu. Se nyt vain on niin, että buffalolaumasta ei kaikki kesää näe. Kun äiti luonto kurmoottaa meitä, niin se vain otettava mitä annetaan. Näin se on ollut aina ja niin se tulee olemaan tulevaisuudessakin.
Niin kyllä se ketteryys loppuu viimeistään silloin kun THL heittää kapuloita rattaisiin kaksin käsin ja mariini taputtaa käsiään.
 
En ole susi, taikka tiedosta olevani johtaja. Mulla on noin kuukauden varasto. Steriloituja käsineitä on 40 kappaletta omiin tarpeisiin. Lääkeitä on tarpeeksi. Hoitotarpeita tarpeeksi. Maskeja nolla (ei ollut rahaa hankkia ja nyt ei saa). Kokemusta hoitamisesta ja sairauksista liikaa. Olen aina varautunut, mutta en tiedosta olevani preppaaja. Joten mikä olen?

Älykäs?
 
Vähän pistää silmään nuo väärin oletuksin tehdyt laskelmat. Siis esim jos kansasta saa tartunnan vaikka joka kolmas ja kuolinprosentti on esim 3%. Olisiko tilanne katastrofi? No ei ole koska prosentti lasketaan todetuista potilaista eikä tuosta isosta massasta.

Mitäs jos laittaisit omat oikeat laskelmat tänne näkyviin?

Prosentit ei kuole, ihmiset kuolee.
 
Mitäs jos laittaisit omat oikeat laskelmat tänne näkyviin?

Prosentit ei kuole, ihmiset kuolee.
Tässä ketjussa viesti #570 on laskelma jos kansasta 50% saa tartunnan ja kuolinprosentti on 2.3.

En väitä että on oikeat laskelmat, mutta siinä periaate kuinka tuo prosentti lasketaan. Näillä lähtötiedoilla ei tule kymmeniä tuhansia vaan muutama tuhat.
 
Ensin nauratti, sitten olin vähän kateellinen. Jos olisi mahdollisuus eristäytyä, käyttäisin vähintään vastaavaa suojausta asioilla käydessäni.
nassesetä.jpg
Kuva citymarketista Oulusta
 
Tässä ketjussa viesti #570 on laskelma jos kansasta 50% saa tartunnan ja kuolinprosentti on 2.3.

En väitä että on oikeat laskelmat, mutta siinä periaate kuinka tuo prosentti lasketaan. Näillä lähtötiedoilla ei tule kymmeniä tuhansia vaan muutama tuhat.

Ei näin. Tee ihan oikea laskelma väkiluku*sairastuneet*sairastuneiden_kuolleisuus_%. Tilanteissa, joissa yritetään arvioida vakavassa paikassa em. jonossa etenevää kertolaskua tulee helposti isojakin arviointivirheitä.

Jostain syystä julkisuudessa ei koskaan lätkäistä laskelmaa lehteen vaan jätetään asia puolimatkaan. Esim. Merkel pisti tiskiin luvun 80% niksmanneista sairastuu. Tuosta kun tekee pari skenaariota, niin ei Horstia enää hymyilytä.

Ja paras syy laittaa ihan omat numerot tiskiin, on laadunvarmistus. Itse arvuuttelin tänne 11 200 kuollutta, tietyillä oletuksilla. Kaipaisin muiden näkemyksiä aiheesta. Saattaahan olla, että olen jauhanut täyttä paskaa, mutta itsekritiikillä sitä on vaikea huomata.
 
Ei näitä oikeasti pysty laskemaan. Jos pitäisi veikata niin veikkaukseni olisi pieni luku. Niin pieni etten kehtaa sitä kirjoittaa näkyviin.
 
Ei näitä oikeasti pysty laskemaan. Jos pitäisi veikata niin veikkaukseni olisi pieni luku. Niin pieni etten kehtaa sitä kirjoittaa näkyviin.

Laita vaan, mitä sitä turhaan ujostelemaan... Meikäläisen luvun jos sanoisi jossain pressikonfrenssissa, niin varmaan olisi päällä valkoinen takki ja hihat selkäpuolella solmussa...

Itse pistin luvut palstalle ihan sen takia, ettei ensi keväänä rupea turhaan leijumaan, jos menikin ihan metsään. Muisti tekee tepposet niin helposti.
 
siinä voi olla punavuoressa asusteleva graafikko-pirkko ohuesti karheena kun on ruttopuistossa citykania pyytämässä.. paljain käsin
[/QUOTE

Rupesi pyörimään päässä kevyesti humorististen videoklippien sarja.

"Ruttopuiston Pirkko citykanijahdissa".
"Pirkon keittiöniksit - steariinissa paistetut kengänpohjat".
"Lokkipaisti Pirkon tapaan".
"Koronadietillä kuntoon".
"ProCreaten alkeiskurssi - hinta vain yksi lihalörtsy".
 
Tammiston cittarin sisällä olevasta Yliopiston apteekissa oli suuri osa flunssa/tulehduskipulääkkeitä loppu ja farmaseutti säännösteli niitä. Ei saanut kuin yhden ostaa per vaikuttava aine...(esim vain 1 pkt parasetamolia ja yksi pkt ibuprofeiinia

Millainen oli tilanne muuten? Jonoja reseptipuolella?
 
Sanon nyt sen mitä aiemminkin, me ihmiset ollaan valitettavasti eläimiä. Meidän ihmeellinen osaaminen antaa mahkut huijata kuolemaa ja luontoa, mutta joskus luonto on meitä ketterämpi. Se on ikävää, on oma äitikin riskiryhmässä vankasti mutta ei se THL:ää kritisoimalla muutu. Se nyt vain on niin, että buffalolaumasta ei kaikki kesää näe. Kun äiti luonto kurmoottaa meitä, niin se vain otettava mitä annetaan. Näin se on ollut aina ja niin se tulee olemaan tulevaisuudessakin.

Kirjoitit huolella auki tismalleen sen, mitä itsekin tästä ajattelen. Minunkin äitini on raskaasti riskiryhmässä, ikää on sen ja sen verran ja perustautia piisaa. Ymmärrän varsin hyvin sen, että seuraava keuhkokuume todennäköisesti siirtää mamman ikuisuuteen.

Käykeehän maalaispojat kahtomassa, miten kasvukeskuksiin pakkautunut timanttinen viisaus ja armoton älykkyys näyttäytyy esim. marketeissa. Meno on kuin Tuomiopäivän sarastuksessa.

Ihmiset on opetettu siihen, että kun ostaa ja paljon, niin on turvassa.....saapihan nähdä. Kaupanhyllystä voidaan ostaa Elämälle Varmuus. Anekdootti Natoon löytyy: ihan samalla tavalla kuvitellaan lunastettavan Turvallisuuskin...ostamalla se Naton markethyllystä, suit sait. Sitten on kyllä -ostettu- ja ratkaistu sekin.....ja kun selviö olisi, että pojista ja tytöistä pitäisi kasvattaa muuta kuin jonniinjoutavia lutjakkeita, mieli se kansallisen turvallisuuden pointti tulisi -varmistettua-.
 
Tämä hamstrausvimma menee ohi muutamassa päivässä, riisiä ja makaroonia riittää kyllä keskusvarastolla ostettavaksi, kunhan rekkamiehet sitä ehtivät roudata sitä markettiin asti.

Laajemmasta ja pitkäaikaisemmasta huolesta kielisi esim merisuolan, hillosokerin ja umpiopurkkien loppuminen. Se olisi merkki siitä, että usko päivittäistavarakaupan jatkumiseen horjuu.
 
Laajemmasta ja pitkäaikaisemmasta huolesta kielisi esim merisuolan, hillosokerin ja umpiopurkkien loppuminen. Se olisi merkki siitä, että usko päivittäistavarakaupan jatkumiseen horjuu.

Ei, vaan kahvin loppuminen, ilman ruokaakin ihminen pärjää jonkun aikaa...

No, toivottavasti tämä kriisi opettaa kansakunnalle kotivaran ja huoltovarmuuden merkityksen. Toki varmaan kymmenen vuoden päästä sitten on ehkä uusi onnen ja rauhan aika jolloin kaiken voi unohtaa.
 
No onko se ruuan ja muun kotivaran hommaaminen vain siitä syystä että pelätään niitten loppuvan?
Itsellä ainakin se syy on vain ettei tarvitsisi käydä kaupassa edes joka viikko.
Normaalisti kauppareissu on kerran viikossa muutenkin.
 
Ihmiset on opetettu siihen, että kun ostaa ja paljon, niin on turvassa.....saapihan nähdä.

Näkyy tässäkin ketjussa.

Aloittaessani tämän ketjun korostin ruoka- ja tavarapuolen lisäksi työn, tekemisen, toiminnan, liikkumisen, viestinnän, hygienian ja sen rutiinien, luontoon liittyvän talouden, koulun, opetuksen, henkisen/psyykkisen ja hengellisen, normien, ohjeiden... tapaisia asioita.

Tavara on tuntuu kuitenkin ketjua hallitsevalta asialta.

Nyt on mielessä se, että rupeaisin jo korostamaan sosiaalisen, viestinnällisen ja stressinhallintaan liittyvän varautumisen merkitystä ja jättäisin ruuan ja krääsän niille jotka yhä jaksavat sitä käsitellä.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Back
Top