Epidemiavarautuminen

Niin, en tiedä, mitä alkuperäinen kirjoittaja oli ajatellut asiasta kirjoittaessaan. Ehkä koirien halvahkoja liha-luu-vilja-naksuja?

Henkilökohtaisesti kaivaisin varmaan luonnonmuonaoppaan esille ennen Mustin ja Mirrin hyllyjen tyhjentämistä.
Kunhan veistelin, viikonloppuostoksilla ei löytynyt nötköttiä, mirrille laitettiin kuppiin nötkötin kissaversiota, kannen kun avasi haju oli vähän samankaltainen :cool:. Joskus on käynyt mielessä että elukat on paremmassa hoidossa kuin me humanoidit:D
 
Eräänlaista varautumista tämäkin :):

16.3 Aamulla Paavo Väyrynen ilmoittaa, että olisi vahvasti lähdössä takaisin politiikkaan, Keskustan puheenjohtajakisaan mukaan
16.3 Iltapäivällä Sanna Marin ilmoittaa, että kaikki yli 70-vuotiaat pysyy nyt kodeissaan ja pyrkii olemaan asioimatta muiden kanssa
 
Kävin eilen illalla kaupassa ja palauttamassa kirjaston kirjat hallituksen julistuksen jälkeen. Kirjastossa oli kova ryysis, mutta kaupassa oli mukavan rauhallista. Osa hyllyistä oli tyhjänä, mutta täydennyksiä oli selvästi tuotu hiljattain. Liha, makaroonit ja jauhot olivat selvästi kelvanneet. Myyjän mukaan ei ollut mitään merkkiä hamstraajista. Kansalaiset ovat varmasti nyt hankkineet tarpeeksi ruokaa ja vessapaperia hetkeksi.
 
Huoltovarmuus ja varmuusvarastointi korostuvat.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi näin:
Koronakriisi on jo saanut Ruotsin kysymään ruokaa Suomesta – Naapurimaan omavaraisuusaste historiallisen alhainen
"Ruotsista soitettiin jo viime torstai-iltana meille. Siellä käydään keskustelua ruuan riittävyydestä", kertoo Tommy Snellman.

Ruotsissa ruuan omavaraisuusaste on pudonnut jo 50 prosenttiin, kun se Suomessa on 80 prosenttia. Koronavirus onkin herättänyt ruotsalaiset huolestumaan, mitä tehdä, jos rajat menevät kokonaan kiinni ja ruoka loppuu.
"Ruotsissa alkavat jo tietyt raaka-aineet loppua", kertoo toimitusjohtaja Tommy Snellman pietarsaarelaiselta Snellmanilta. "Siellä käydään nyt keskustelua omavaraisuudesta."
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi...TeR0AI9pq9q2PG1v3oIK3McBLt6A5nzQxtWzk5RywvdiE

----------------
Mitä mieltä raati on isosta kuvasta?
Loppuuko meiltä mikään kaupasta, jos loppuu niin mikä?
Ovatko svedut turhaan huolissaan ruokansa riittävyydestä, se joka toinen suupala ulkomailta jatkuu kyllä normaalina tuontina?
Riittääkö meillä ruokaa ruotsalaisille?
Säännöstely, jos pitää ruokkia naapuria?

Itse olen tässä vaiheessa sitä mieltä, että ruokaa riittää ainakin omalle kansalle. Myönnän kuitenkin auliisti, ettei mielipiteeni perustu juuri muuhun kuin mutu-tuntumaan ja parin tuttavani supermarketti-kauppiaan sanomisiin.
Joka tapauksessa koronan jälkeinen aika tulee näkemään aivan toisenlaisen suhtautumisen varmuusvarastoon ja tuotannon turvaamiseen kotimaassa, oli ala mikä hyvänsä.
Kun hyviä aikoja on eletty kyllin kauan, tuppaa unohtumaan miksi se varmuusvarastointi on aikoinaan luotu. Nyt tuli muistutus.
Maatalouskin saa ymmärtäjiä aivan uusissa piireissä, veikkaan ma.

Perusteltuja mielipiteitä, olkaa ystävälliset.

Tuolta voi ammentaa lisää halutessaan:
https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/
 
Ei meitä suomalaisia nälänhätä uhkaa, siitä pitää huolen varmuusvarastot ja kohta onkin jo onneksi kasvukausi, jonka jälkeen varastot taas pullistelevat. Korona tulee hyvään aikaan, jotta ehditään tehdä päätöksiä tarpeen vaatiessa (viljan ja elintarvikkeiden vientikiellot, tuotannon uudelleenjärjestelyt ym. toimenpiteet). Toimitushäiriöitä voi toki esiintyä erityisesti kaukomailta tulevissa tuotteissa, jos siellä määrätään laajamittaisia karanteeneja, jolloin ruokaa ei ehkä tuoteta enää vientiin asti.

Ruotsalaisia ei ruokita. Sehän on meitä isompi maa ja jo ennestään käyttäytynyt käen tavoin (viittaan edelleen vuoden 2015 rajat auki ja ylimääräiset vuorot Tornioon -politiikkaan), joten ruotsalaiset ovat meille palveluksen velkaa. Ruotsalaisten pitäisi itse laittaa säännöstely käyntiin.

Ruotsi lopettakoon lihan (ml. kalan) tehotuotannon, jos meinaa ruoka loppua. Maitoa ja munia sekä Itämeren roskakalaa, eiköhän noilla proteiinintarve saada tyydytettyä. Säästynyt vilja ym. sitten ihmiskäyttöön ja lihaa satunnaisesti, kun lypsylehmä lakkaa lypsämästä ja kana munimasta. Saa ne kalorit tuollakin tapaa...
 
Ihmisten henkilökohtainen varmuusvarastointikin on nykyään täysin eri tasolla kuin ennen. Nykyaikainen säännöstely voi siis olla ankarampaa, ennenhän ikä ja työn raskaus olivat määrääviä tekijöitä, mutta nyt siihen tulisi lisätä rinnalle myös painoindeksi.
 
Kävin itse äsken kävelemässä lähimmässsä Prismassa. Ei mahdottomasti ollut porukkaa, mutta leipä- ja lihahyllyt olivat lähes tyhjiä. Samoiten Fazerin karkit oli ostettu lähes loppuun, suklaa oli kelvannut myös. Vessapaperiosastolla en jaksanut pyörähtää. Alkossa oli Italian viinejä vielä vaikka kuinka, mutta Absolut oli yhtä pulloa vaille loppunut. Minun jälkeen ei jäänyt yhtään pulloa.

FFP2/3 suojaimia näkyi yhdellä ihmisellä. Joko laudan käyttäjät ovat ottaneet omansa käyttöön?
 
Tässä oli järkipuhetta varautumisesta. Ei höpöttänyt kolmesta päivästä ja sosiaalihuollosta, vaan suositteli suoraan varautumaan 4-8 viikon ruokavarastolla. Näyttää olevan Espoossa varavaltuutettuna tämä kaveri.
 
Ruotsalaisia ei ruokita. Sehän on meitä isompi maa ja jo ennestään käyttäytynyt käen tavoin (viittaan edelleen vuoden 2015 rajat auki ja ylimääräiset vuorot Tornioon -politiikkaan), joten ruotsalaiset ovat meille palveluksen velkaa. Ruotsalaisten pitäisi itse laittaa säännöstely käyntiin.

Ruotsi lopettakoon lihan (ml. kalan) tehotuotannon, jos meinaa ruoka loppua. Maitoa ja munia sekä Itämeren roskakalaa, eiköhän noilla proteiinintarve saada tyydytettyä. Säästynyt vilja ym. sitten ihmiskäyttöön ja lihaa satunnaisesti, kun lypsylehmä lakkaa lypsämästä ja kana munimasta. Saa ne kalorit tuollakin tapaa...
Samaa mieltä hyvinkin.
Tässä kohtaa vain voi tulla joku hallituksemme solidaarisuuskohtaus eteen. Voihan olla, että riittääkin ruotsalaisille, mutta kylmää harkintaa peräänkuulutan.
 
Ei pitäisi riittää. Valmiusvarastot on olemassa, jotta olisi, mistä ottaa hädän tullen. Koronan päälle voi iskeä muitakin Suomeen vaikuttavia kriisejä, ja jos varastot on syöty, niin...

Tosin jos meillä on ylimääräistä ruokatuotantoa, en tiedä tarkalleen nykytilannetta, niin sitten voi miettiä esim. vientikaupan ohjaamista tärkeisiin kumppanimaihin Kiinan ym. kaukomaiden sijaan. Tosin jo kysyntä ja tarjonta ohjaavat myymään eniten tarjoavalle.
 
Kävin itse äsken kävelemässä lähimmässsä Prismassa. Ei mahdottomasti ollut porukkaa, mutta leipä- ja lihahyllyt olivat lähes tyhjiä. Samoiten Fazerin karkit oli ostettu lähes loppuun, suklaa oli kelvannut myös. Vessapaperiosastolla en jaksanut pyörähtää. Alkossa oli Italian viinejä vielä vaikka kuinka, mutta Absolut oli yhtä pulloa vaille loppunut. Minun jälkeen ei jäänyt yhtään pulloa.

FFP2/3 suojaimia näkyi yhdellä ihmisellä. Joko laudan käyttäjät ovat ottaneet omansa käyttöön?
Onneksi en ole absolutisti ;)
 
Ei meitä suomalaisia nälänhätä uhkaa, siitä pitää huolen varmuusvarastot ja kohta onkin jo onneksi kasvukausi, jonka jälkeen varastot taas pullistelevat. .
Juu en minäkään usko että ruoka ihan heti loppuu, mutta valitettavasti on Suomessakin varmuusvarastoja supistettu
 
Moniin muihin maihin verrattuna ollaan yhä hyvällä tasolla. Puoli vuotta leipäviljaa.
 
Kävin itse äsken kävelemässä lähimmässsä Prismassa. Ei mahdottomasti ollut porukkaa, mutta leipä- ja lihahyllyt olivat lähes tyhjiä. Samoiten Fazerin karkit oli ostettu lähes loppuun, suklaa oli kelvannut myös. Vessapaperiosastolla en jaksanut pyörähtää. Alkossa oli Italian viinejä vielä vaikka kuinka, mutta Absolut oli yhtä pulloa vaille loppunut. Minun jälkeen ei jäänyt yhtään pulloa.

FFP2/3 suojaimia näkyi yhdellä ihmisellä. Joko laudan käyttäjät ovat ottaneet omansa käyttöön?
Heitin omani reppuun. Kulkeepa ainakin mukana ja on käsillä tarvittaessa.
 
Kävin itse äsken kävelemässä lähimmässsä Prismassa. Ei mahdottomasti ollut porukkaa, mutta leipä- ja lihahyllyt olivat lähes tyhjiä. Samoiten Fazerin karkit oli ostettu lähes loppuun, suklaa oli kelvannut myös. Vessapaperiosastolla en jaksanut pyörähtää. Alkossa oli Italian viinejä vielä vaikka kuinka, mutta Absolut oli yhtä pulloa vaille loppunut. Minun jälkeen ei jäänyt yhtään pulloa.

FFP2/3 suojaimia näkyi yhdellä ihmisellä. Joko laudan käyttäjät ovat ottaneet omansa käyttöön?

En ole vielä ottanut käyttöön. Ensi viikolla on varmaan ajankohtaista, ainakin "hotspoteissa" asioidessa (apteekit, terveydenhuolto, kansoitetut kaupat ja liikennevälineet). Toki parhaani mukaan yritän pysytellä poissa, mutta muuten täytyykin sitten pohtia käyttöä tarkemmin. Saako riittävää hyötyä keskellä yötä liki autiossa kaupassa vai riittäisikö ylösvedetty putkikauluri ja talouspaperi?

Todennäköisesti tämän suojausluokan materiaalia ei ole mahdollista täydentää ennen epidemian hiipumista, ja optimitilanteessa varastoa ei käytetä tyhjiin. Ei korona poissulje vielä tappavampien tautien lähtemistä liikkeelle. Pikemminkin korona voi jopa kasvattaa suojautumista vaativan tapahtuman riskiä, mikäli jossakin lähialueella joudutaan ajamaan ydinreaktoria vajaamiehityksellä...
 
Jos länsinaapuria auttaisi, niin olisiko mahdollistaisiko se paketissa olevien peltojen ottamisen uudelleen käyttöön?
 
Back
Top