Epidemiavarautuminen

Jos olisin HVK:n dirika, ehdottaisin varmuuden vuoksi nyt öljyn hinnan ollessa pohjissa, muutaman raakaöljyä täynnä olevan ison tankkerin vuokraamista varastoksi Suomen aluevesille. Ties millainen hässäkkä tästä tulee globaalisti. Öljy on nyt historiallisen halpaa, sen voisi sitten myydä hintojen noustua.

(Masterahan myytiin varmuuden vuoksi ulkomaille viime vuonna...)

Masteran myynti on kyllä niitä temppuja joilla oikeasti Suomen huoltovarmuutta on koitettu vähentää. Olisikin hyvä selvitellä ketkä tämän takana ovat (siis Bernerin lisäksi. Bernen on kyllä toimillaan osoittanut, että ei taida Suomen etu olla lähelläkään kärki prioriteeteissa). Olisi luullut, että persut (ennen ja jälkeen hajaannuksen) olisivat asian estäneet? No samaa voisi kyllä odottaa kokoomukseltakin. No Mastera myytiin.
 
Persut ovat kysyneet, onko Mastera pakolainen? Jos ei, ei kiinnosta. Siniset ovat painaneet joka tapauksessa kyllä -nappia.
 
Suomen menoa seuraillut niin päätä kylmää jos vanha vihjulainen joskus aloittaa hommat nopealla tilannekehityksellä. Todella kylmää.

Puolustusvoimat on varautunut. Miten muut sektorit? Tässä nähdään koulutyö aiheesta.

No tätä minäkin olen koko ajan taudin rinnalla yrittänyt seurata: miten -poikkeusolo- sujuu ja tai ei suju. Se, että ylipäätään saatiin valmiuslaki tulille, se lienee terveellinen signaali myös suhteessa itään. Mutta sitten mutta.

Työkalupakki ja menetelmät. Näissä on Suomen vahvuudet ja samalla myös heikkoudet. Kun työkalupakista löytyy vastaus, niin ollaan vahvoja, kun pakista ei löydy valmista jakoavainta alkaa tavaton tahmeltaminen. Tämä koskee siviiliyhteiskuntaa ja epäilen kyllä, että pv:ssakin tämä ilmiö on ja elää.

Jos idässä on analysoitu näitä tapahtumaketjuja, niin varmasti on huomattu ja nähty miten pitää vaikuttaa, jos niikseen tulee. Kyllä tiettyjä kysymyksiä on herännyt viikkojen varrella ei siitä pääse mihinkään.
 
Kyllä, kampaviinerimiehiä ja naisia on huolestuttavan paljon yhteiskunnan joka portaalla, ehkä selektioprosessin kautta erityisesti yläportailla. Kannattaa kiinnittää huomioita myös vahvuuksiin. Poliittinen johto reagoi jopa itselleen epämieluisia tapoja käyttäen, kunhan sitä potkitaan. Yritykset ja alemmat julkiset organisaatiotasot kykenevät reagoimaan nopeasti. Kansalaisilla on vahva lähimmäisen auttamistahto. Kansalaisilla on myös, jopa absurdin, korkea luotto valtion toimivaan johtoon. Kun setä tai täti puhuu televisiossa vakavia, häntä uskotaan.

Nyt on suomalaisen yhteiskunnan näytön paikka. Jos tämä kriisi hoidetaan kunnolla, kuten nyt alkaa näyttämään, seuraa massiivinen yleisen luottamuksen nousu insitituutioihin yleisesti. STM ja THL ovat maineensa menettäneet, mutta muut instituutiot eivät.

Harjoitusvaikutuksena myös HVK joutuu pölyttämään prosessejaan ja pohtimaan ketteryyttä esimerkiksi suojavälineiden osalta. Institutionaalinen kokemus auttanee kovankin paikan varalta.
 
Ruokavarautumisesta:

Tärkeimpiä varautumisen syitä on muutama:

1. Omasta eristysajasta selviäminen ilman kaupparamppaamista.

2. Yleinen epidemian leviämisen jarruttaminen sillä että kauppojen asiakkaat ovat harvemmassa.

3. Globaaleihin ja paikallisiin logistiikka- ja tuotantohäiriöihin varautuminen.

Kolmosen määrä on tähän asti ollut lähes nolla. Niitä voi tulla, olla tulematta tai tulla todella rajukin määrä.

Jos varautuu, eikä häiriötä tule, ei menetä mitään.

Jos varautuu ja häiriötä tulee, niin selviää paljon helpommalla.

Jos varautuu ja tulee rajuja, pidempiaikaisia häiriöitä, niin selviää paljon, paljon helpommalla.

Korona ja sen vaikutukset ovat nyt eteisessä. Me emme tiedä kauanko tuo kuokkavieras kyläilee emmekä sitä, että miten se häiriköi kyläillessään.

Siitä ei ole mitään haittaa että varautuu myös ikävien vaihtoehtojen varalta.

On kyllä alusta asti haisseet nämä lauselmat. Oma lehmä ojassa jne.. Totta hitossa FFP3 maski suojelee käyttäjääsä esim. ruokakaupassa asioidessa ja samoin kevyt paperinen "kirurgin" maski auttaa pisaratartunnan leviämisessä jos sitä sattuu käyttämään oireeton viruksen kantaja. Onneksi tuli jo kuukausia sitten hankittua FFP3 maskeja ja muutama ABEK-P3 suodatin lisää varastoon. Ja ei, en tunne huonoa omaa tuntoa että meidän taloudessa niitä on ja jollain taas ei. Tällä(kin) foorumilla on moni käyttäjä jo todella hyvissä ajoin ennen varsinaista pandemiaa tarjonnut erittäin hyvää infoa kun suodattimia oli vielä hyvin saatavilla. Jokaisella on onneksi tänäpäivänä vapaus valita omat tietolähteensä.
 
Kuinka noissa suotimissa menee nuo tyypit.
Onko noihin joku peruskaava/ merkintä joka on eri valmistajilla sama?

Tässä esim kolme suodatinta. Toimiiko koronaa vastaan kaikki.
Katso liite: 38901
Katso liite: 38902

Kaikki P3 suodattimet tarjoavat suojan bakteereita ja viruksia vastaan (eli toimii koronaan). Nuo A, B, E ja K kirjaimet kertovat suodattimen muut ominaisuudet ja käyttöalueet (erilaiset kaasut ja höyryt).

ABEK-P3 mallimerkinällä oleva suodatin on siis ns. yhdistelmäsuodatin joka toimii aika monenlaista uhkaa vastaan ja on ainakin nasse-käyttäjille loistava valinta.
 
”Itse en henkilökohtaisesti pidä siitä, että ihmiset käyttävät rautakaupoista ostamiaan maskeja. Se lisää ahdistusta ja epäsolidaarisuutta, kun niitä ei ole kaikilla käytettävissä”, Rintala sanoo.

Lisää ahdistusta ja epäsolidaarisuutta?? Senkö vuoksi on viikot selitetty että älkää käyttäkö maskeja ei niistä hyötyä ole, on jopa haittaa?

Tässä meni kyllä sanattomaksi: Aivan sanattomaksi. Siksikö ei saa suojautua eikä samalla suojata muita - eikä yrittää vähentää mahdollista terveydenhuollon kuormitusta - koska jotkut "ahdistuvat"

Joku toimittajahan kertoi ahdistuneensa kun näki metrossa "kaasunaamarimiehen". Siis metrossa jossa voi olla paljon ihmisiä ja kansalaisella vapaus suojautua haluamallaan tavalla. Samat ahdistujat ahdistuivat varmaan Trumpin valinnasta ja ahdistuvat milloin mistäkin. Onko niitä ahdistujia hallituksessakin?
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsalaismalli on että yks perkele upotti rynkyn ja kypäränsä suohon, ei sitten ole kellään, ettei stressaannuta ja ahdistuta :D
 
Vetäydyn muutamaksi päiväksi tekemään työtä. Kun kerran on terve, pitää vähän painaa jotain fyysistäkin.

Mietin tätä varautumista henkilökohtaiselta kannalta. Mitä tässä tuli tehtyä? Minulla on ollut noin viikon kotivara. Helmikuuun ensi viikon aikana kasvatin sen kolmeen viikkoon pieninä paloina (paitsi vesi pysyi viikon annoksessa ja siitäkin osa oli vissyä). Ostin panadolit, ja niitä paperisia hengityssuojia on oman sairastumisen varalta ja vähän vaihtoonkin. Paskapaperiakin on vähemmän kuin vitsit edellyttävät, mutta pari viikkoa pärjättäisiin, vaikka kauppa menisi heti kiinni.

Talvilomien tullessa olin valmis. Minusta oli itsestään selvää, että se homma tuodaan jostain Alpeilta ja Italiasta pitkin Suomea. En ole ottanut mitään pulttia tästä hommasta. Laitoin vain merkille.

Kahden viikon aikana olen poistanut kaikki tarpeettomat käynnit missään kodin ulkopuolisissa rakennuksissa. Ulkoilen joka päivä, etäällä muista. Hemmetin etäällä, oikeastaan.

Jos näen pihalla naapurin, voimme höpötellä viiden metrin päässä toisistamme muutaman sanan. Käsiä tiskataan, naamaa ei räplätä.

Edellytän samaa kuria myös perheeltä.

Muuta en toistaiseksi aio tehdä, ellei uutta virallista tietoa tule.
 
Tästä maskiasiasta:

moniko teistä käyttää maskia ja jos ei niin miksei? Ei ole kaupoissa, jos olisi, niin käyttäisittekö....kun ei ole, niin eikö voi käyttää palestiinahuivia kolminkerroin vaikka...niinkuin @adam7 avattaressaan?

Kukaan ei kiellä ketään käyttämästä maskia, jos siltä tuntuu. Käyttäkää itse, jos siltä tuntuu, mitä tuossa odottamaan valtion määräystä.
 
Veikkaan että monella maskin käyttämättömyyden syy on pelko naurunalaiseksi joutumisesta, kun suomessa on viralliset tahot toitottanut että maskista ei ole hyötyä.
 
Meillä varotaan tosissaan:
En käy kaupassa lainkaan.
Ostoksia tulee kotiinkuljetuksella ja kaikki pestään 60 asteisella vedellä.
Ostokset mitä ei voi pestä laitetaan suljettuun laatikkoon viikon karanteeniin.
Läpi vuorokauden seurataan vauvalehden keskustelupalstaa missä on kaikki tieto pari päivää ennen kuin muualla.
Toinen etsii huonoja uutisia, toinen hyviä.

Ps.
Tänne hus-alueelle suurin tehohoidon tarve tulee ensi viikolla. Sitten pysyy sillä korkealla tasolla noin viikon ajan jonka jälkeen laskee hiljalleen.
 
Meneekö foliokin karanteeniin?
 
Veikkaan että monella maskin käyttämättömyyden syy on pelko naurunalaiseksi joutumisesta, kun suomessa on viralliset tahot toitottanut että maskista ei ole hyötyä.
Tämä on kyllä totta. Minäkin hankin hyvissä ajoin laatikon ffp2 suodattimia, tosin silloin tarvitsin niitä myös remontissa. Sitten sanottiin, että ei niistä ole mitään hyötyä, vähintään ffp3 pitää olla. No kaapissa ne vieläkin ovat mutta tällä ohjeistuksella pienellä paikkakunnalla kaupassa käydessä naamari päässä olet automaattisesti taudin kantaja. Lisäksi en halua ajaa partaani, koska näytän silloin lihavalta 10-vuotiaalta pojalta.
 
Back
Top