Eränkäynti

Itse olen nähnyt usemman tyypin heittävän taskustaan hirvikiväärin patruunoita nuotioon. Olen ollut ainoa joka suojautuu, mutta aion tehdä sen vastakin. Arviolta n. 99,9% todennäköisyydellä ei aiheuta vahinkoa. Vaara on kuitenkin olemassa ja jos vahinko sattuu, niin voi olla henki pois. Kusipäistä touhua. Ainakin Sotkamolainen ja Raumalainen on tuollaista harrastanut minun nähden. Jo pelkkä nalli kiväärin hylsyssä nuotiossa paukahtaa siten, että saattaa heittää kipunoita silmille. Tiedän, kun hävitän joskus nalleja kiukaan pesässä. Joskus ladatessa tulee nallitettu ruttuhylsy, tai nalli menee ruttuun. Ne hävitän kiukaassa. Eli joku 1-5 kpl kerralla. Nekin poksahdukset tulee laskettua, ettei vaan jää tuhkan sekaan lojumaan. Arinaton kiuas tietty.

Minua ei vähäinen lyijyn käyttö juuri harmita, mutta muoviset haulikon hylsyt ja välitulpat risoo. Sellier Bellotilla on pahvihylsyjä huopavälitulpalla ja niitä käytänkin lintukauden jälkeen. Kalliita ovat, siksi ei tuu ympäri vuoden pelkästään niitä käytettyä.


Eräs tuttavani on zirrakuski. Olivat aikoinaan saaneet keikan eräälle mökille, missä oli nainen saanut osumaa jostain.
Kupletin juoni oli, että naisporukka oli alkanut grillaamaan kertakäyttögrillillä, jonka alle olivat laittaneet peltilootan.
Peltilootassa oli patruunoita, jotka alkoivat kuumenemaan. Yksi lähti ja nallinkanta peltilootasta läpi ja sirpale kaulavaltimoon.
Henki pois. Minulla ei ole epäilyksen häivää tarinan todenperäisyydestä. Hämeen alueella tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:
Kivasti politiikot ovat susien harventamisen puolella ennen seuraavia vaaleja. Vaan, kun vaalit on pidetty, niin
300K metsästäjän ja satojen tuhansien muiden tilallisten ja koirien omistajien jutut taas unohtuu, koska
puoluekuri ja EU. Jäljelle jää tuulen huuhtomat perseet, sekä saman tuulen voimasta väpättävät huulet suunpielissä.
Naurattaa tuo äänten kalastelu. Uskon, että korpilaki tulee näyttämään osaansa susien suhteen, enkä pidä sitä
pahana, vaikka olen itse niin kuuliainen, etten edes ylinopeuksia nykyään ajele.
 
Teetätin itselleni sateenkestävän retkihuovan.
2mm paksua sarkakangasta (sama josta sarkaunivormut ommeltiin) ja V-lekan myymä sadetakkikangas.



Aika seksikäs, mutta kuivunee kastuessaan aika hitaasti? Mikä sinänsä ei kyllä haittaa, kun villa ei menetä eristävyyttään märkänäkään.

Itse olen käyttänyt paloöljyllä käsiteltyä huopaa ja jos kestää snadisti epämiellyttävän hajun, niin on priima peli: pitää veden ulkopuolella, mutta hengittää silti hyvin. Lanoliini on kaikista 'luonnonmukaisin' ratkaisu, mutta se kuluu aika nopeaan pois, kun ei ole lampaan ihohuokosia tuottamassa kys. rasvaa.
Samoiten olen käsitellyt yhden ruotsalaisen sarkatakin (M/39) ja vettä ei tule kuin saumoista läpi.
 

Suomen nuorin naiskunnanjohtaja Pirre Seppänen lähti metsälle Siikalatvalla ja rikkoi ennakkoluulot – "Olivat äijäporukalla vitsailleet, ettei varmasti tule tästä stadilaisesta metsästäjää"​


Vauhdikas ensimmäinen puolivuotinen Siikalatvan johdossa on pitänyt sisällään konkurssin, yt-neuvottelut ja tehdasinvestoinnin.​

2020.11.19.14.24.55_neo-5443121.jpg

Pirre Seppäsellä on omiakin koiria, mutta tällä kertaa hihnan päässä on Arttu Ahon omistaman Raju. Seppänen osallistui Piippolan Kirkonkylän hirviporukan mukana jahtiin aseettomana ajomiehenä.

Kuva: Sari Kihnula

Siikalatva

Pirre Seppäsellä on omiakin koiria, mutta tällä kertaa hihnan päässä on Arttu Ahon omistaman Raju. Seppänen osallistui Piippolan Kirkonkylän hirviporukan mukana jahtiin aseettomana ajomiehenä.


Pirre Seppäsellä on omiakin koiria, mutta tällä kertaa hihnan päässä on Arttu Ahon omistaman Raju. Seppänen osallistui Piippolan Kirkonkylän hirviporukan mukana jahtiin aseettomana ajomiehenä.

Kuva: Sari Kihnula

Viimeiset kymmenen vuotta Helsingissä asuneesta Pirre Seppäsestä tuntui alkukesästä Pulkkilasta vuokraamaansa hirsitaloon muuttokuormaa purkaessa, aivan kuin olisi tullut kesäksi mökille. Hiljaisuuteen ja rauhallisempaan elämänrytmiin on ollut helppo tottua.


– Iso osa päivästä on työpäivää. Arkirytmi ja rutiinit ovat löytyneet aika hyvin.


Seppänen kuvailee vauhdikkaaksi ensimmäistä puolivuotiskauttaan kunnanjohtajana.


– Samalla viikolla, jolloin aloitin työt Siikalatvalla, tapahtui vuokrataloyhtiöiden konkurssi ja julkistettiin Siklan tehdasinvestointi. Lisäksi kunnassa oli käynnissä yt-neuvottelut. Siikalatvan Vuokrataloyhtiöiden konkurssista aiheutui takaamiemme velkojen maksaminen, joten alettiin etsiä säästöjä, Seppänen listaa.


Kesä suunniteltiin Pulkkilan ala-asteen rakentamista, mutta hanke kaatui urakoitsijan vetäydyttyä.


– Koko ajan on ollut pohdintaa tilakysymyksistä ja kouluverkon tulevaisuudesta. Korona on väijynyt taustalla, vaikka vieläkin ollaan selvitty täysin ilman tapauksia.


"Elän sitä unelmaa, mistä olin haaveillut"​


Aiemmin kansanedustajan avustajana, ministerin erityisavustajana ja apulaispormestarin erityisavustajana sekä vakuutusvirkailijana toiminut Pirre Seppänen aloitti työt tilanteessa, jossa kunnanjohtaja Pauli Piilman irtisanoutumisesta oli ehtinyt kulua jo yhdeksän kuukautta.


– Uuden kunnanjohtajan tuloon oli ehkä aika paljon patoutunut asioita ja myös koronan takia asioita oli jäänyt odottamaan. Kun aloitin työt, monien asioiden kanssa lähdettiin liikkeelle.


Pirre Seppänen antaa kiitosta virkamiehille ja luottamushenkilöille, joilla on ollut kova työ päivittää uusi kunnanjohtaja kunnan asioihin. Ihanteellinen tilanne olisi ollut, että edeltäjä olisi ollut perehdyttämässä.


– Elän sitä unelmaa, mistä olin haaveillut. Ehkä olen yllättynyt työmäärästä. En tiedä, osaako kukaan arvioida uuteen tehtävään tarttuessa työmäärää. En ole kellokortin kanssa tehnyt vuosiin töitä. Silti yllätyin, kuinka raskasta johtaminen on.


Metsästysporukalla suuri merkitys​


Vapaa-aikanaan Seppänen on lähtenyt tutustumaan siikalatvalaisiin harrastusten kautta.


– Kuntonyrkkeily oli minulle ennestään tuttua. Oli tosi iso yllätys, että pääsin Siikalatvallakin kuntonyrkkeilemään kansalaisopiston opintopiirissä.


Metsästysharrastukseen tutustumisinto syttyi kunnallispoliitikkoja kuunnellessa.


– Kaikki puhuvat metsästyksestä, tuntuu, että jokainen melkein on jollain tavalla siinä mukana. Se on sellainen vapaa-ajanjuttu, joka on tällä seudulla tosi iso asia. Ystäväni, Satakunnassa asuva naismetsästäjä taisikin sanoa, että nyt sinun täytyy hankkia itsellesi metsästyskortti. Hän arvioi, että se on maalla ihan pakollista.


Näiden kommenttien pohjalta Pirre Seppänen jäi miettimään asiaa, kun huomasi, kuinka huomattava sosiaalinen merkitys Siikalatvalla on nimenomaan metsästysporukkaan kuulumisella.


Loppukesästä Seppänen suoritti Pyhännällä metsästystutkinnon.


– Tutkinto oli jo yleissivistyksen kannalta hyvä kurssi. Sain paljon tietoa metsästyksestä, nimenomaan kestävästä metsästyksestä.


Kausi alkoi sorsastuksella​


Pirre Seppänen sai metsästyskortin sorsastuskauden alkaessa, joten hän pääsi sorsametsälle.


– Erityisesti sorsastuksessa rytmi on aika nopeatempoista. Olihan se kiva, kun itsekin osuin. Se oli tosi hauska päivä, muistelee Seppänen Siikalatvan Keskuspuhdistamon perinteisesti sorsastuksen alkaessa järjestämää päivää.


Seppäsellä oli tieto, että Siikalatvan edellisetkin kunnanjohtajat ovat olleet mukana Keskuspuhdistamon sorsajahtipäivissä.


Arttu Ahon seurassa aseettomana ajomiehenä hirvijahtiin osallistunut Pirre Seppänen kokee, että vapaa-ajanharrastusten kautta pääsee parhaiten tutustumaan paikallisiin ihmisiin.


Arttu Ahon seurassa aseettomana ajomiehenä hirvijahtiin osallistunut Pirre Seppänen kokee, että vapaa-ajanharrastusten kautta pääsee parhaiten tutustumaan paikallisiin ihmisiin.

– En missään tapauksessa halunnut jäädä huonommaksi tai heikommaksi. Olivat kuulema äijäporukalla vitsailleet, ettei varmasti tule tästä stadilaisesta metsästäjää, mutta kun tulisi edes mukaan. Oli hieno rikkoa niitä ennakkoluuloja, joita minuun liittyy, kun olen kaupunkilaistyttö.


Ystävät ovat sanoneet, etteivät olisi kuuna päivänä uskoneet, että Pirre lähtee metsälle.

– Metsästysporukoissa olo on omalta osaltaan opettanut siikalatvasista. Olen iloinen, että olen päässyt mukaan. Jos näkisin ihmisiä vain töiden kautta, jäisi vajaammaksi ymmärrys paikallisia asioita ja ihmisiä kohtaan.


Sorsastukseen verrattuna ihan erilainen kokemus oli jahtipäivä Piippolan Metsästysseuran Kirkonkylän hirviporukan mukana.

– Oli mielenkiintoista nähdä, mikä koiran rooli on hirvimetsällä, miten merkittävässä osassa koiran onnistuminen on. Huomasin, kuinka monelle metsästäjälle ei ole tärkeintä se saalis, vaan mahdollisuus viettää mukava päivä metsässä. Totta kait on hienoa, jos joku onnistuu saamaan hirven. Päivän hirvijahdissa ajomiehenä oltuaan Pirre Seppänen kokee, ettei ole ainakaan vielä valmis liittymään hirviporukkaan, mutta silloin tällöin hän voisi jatkossakin osallistua jahtipäivään ajomiehenä. Metsästysreissun jälkeen Seppänen on hakenut Piippolan Metsästysseura ry:n jäsenyyttä.


fakta

-


Kuva: Sari Kihnula

Pirre Seppänen​


Siikalatvan kunnanjohtaja.

29-vuotias sinkku.

Syntynyt Jyväskylän Vaajakoskella, varttunut Lahdessa ja muutti Siikalatvalle Helsingistä.

Isän puolen sukujuurilta Vaalan Seppäsiä.

Valtiotieteiden maisteri (Helsingin yliopisto), merkonomi.

Harrastaa hiihtoa, kuntosalia ja kuntonyrkkeilyä ja aloittelee eräharrastusta.
 
IMG_20201222_155318.jpg
Hirvestyskausi -20 osaltamme ohi, siinä on viimeiset pakkaseen lähdössä. Luvat käytettiin, koiria ei menetetty.

Ehkä noin 7 viikonloppua tuohon harrastukseen, ei paha. Dieseliä muutama tankillinen.Lihalle ei pidä laskea hintaa, kyllä ne on muut intressit päällimäisenä, vaikka hyvää se laatikossa näkyvä tuote kieltämättä onkin.

Yhtään en kaatanut, yhden kylläkin lopetin, vaan sitä ei lasketa.
Jonakin vuonna kaato tai parikin, tänä vuonna ei. Kaataminenkaan ole se pääasia.

Mukavaa erähenkistä tekemistä, nuotiolla maailman parantamista makkaran paistoineen. Raitista ilmaa sekä liikuntaa.
Ja kun tilanne iskee päälle, koira haukkuu tai tuo kohti hirveä:).

Hyvää Joulua ketjun lukijoille!
 
Kaataminenkaan ole se pääasia.
Kyllä se joillekin tuntuu olevan pääasia.
En nyt viitsi etsiä mutta sinäkö se oli vai joku muu joka kertoi siitä yhdestä tyypistä joka yksin metsästi ja saatuan kaaadettu soitti porukalle että hoitakaa te ruho pois metsästä. Hän on osansa tehnyt.
 
Kyllä se joillekin tuntuu olevan pääasia.
En nyt viitsi etsiä mutta sinäkö se oli vai joku muu joka kertoi siitä yhdestä tyypistä joka yksin metsästi ja saatuan kaaadettu soitti porukalle että hoitakaa te ruho pois metsästä. Hän on osansa tehnyt.
Meitä on moneen junaan, niin hirven metsästäjissäkin. Muusta seurueesta on kiinni, annetaanko näiden lihanhimoisten sankareiden mellastaa.

Kivaa ei ole kenelläkään, jos kuvatun kaltainen mestari päästetään valloilleen.

Seurue yhteisesti päättää pelisäännöt. Säännöissä voi olla haluttaessa sanktioita, sovitaan yhteisesti vaikka niin, että yksin toimiva ei saa ampumastaan lihaosuutta.

Yksin toimiminen ei edes ole mahdollista, ellei henkilö ole metsästyksen johtaja tai varajohtaja. Epäilenpä, että näitä ''työnsankareita'' kyseisille posteille edes valittaisiin.

Kun jahti on käynnissä, johtaja tai joku varajohtajista pitää olla paikalla ja kantaa vastuun seurueen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Kuten määrää passimiesten ampumasektorit ja että metsästyslakia kaikilta osin noudatetaan. (Mm. henkilökohtaiset aseluvat kunnossa, ampumakoe suoritukset voimassa ja metsästyskortti maksettu.)

Hirvenammuntakokeeseen tuli koronan takia ylimääräinen voimassaolo kausi. Ensi syksynä pauke käy radoilla, kun kahden vuoden suoritukset tulee uusittaviksi kerralla. Hirvenammuntakoe on voimassa kolme jahtikautta.
 
Osaatko reserviläisveli @Ikarus sanoa näistä metsästysonnettomuuksista, joita on kasautunut tälle syksylle jo ainakin neljä kappaletta, joista kaksi fataaleja - ovatko vain satunnaista ryvästä, vai onko porukkaa (jotka eivät ole vähän aikaan olleet jahdilla) enemmän myös metsällä tänä syksynä ja alkutalvena, kuten on uutisoitu nyt koronan aikana porukan luonnossa liikkumisesta jo keväällä ja kesällä?

Tässä taas aika huolestuttava tapaus, vaikea ymmärtää miten tuo on mahdollista, koska kauriit eivät käytä huomioliivejä.
AMET 100m, ja vielä suht valoisaa noilla korkeuksilla klo. 15.00. Kaksi saksanseisojaa vielä mukana.

 
Tuli mieleen että jos tuo ampuja on niitä jääräpäitä jotka eivät suostu tunnistamaan että olisi jo tarvetta silmälaseille. Ei lue että oliko kiikaritähtäin vai ei. Tuntuu kyllä että kiikaritähtäimellä ei pitäisi olla mitään ongelmaa tunnistaa mies eläimestä 100m etäisyydellä.
 
Noh olisi itse ehkä pitänyt hankkia lukulasit... vihaan Yleä niin paljon etten lukenut loppuun; eli tuo tilanne on mahdollisesti tulkittavissa niin, että kaksi ei metsästyshommissa olevaa miestä seisoskeli pellon reunassa kahden saksanseisojan kanssa... joten heillä ei välttämättä ollut oranssia päällä. Toisaalta typerää liikkua metsässä metsästysaikaan ilman jotain väriä, koska turha ottaa pienintäkään riskiä että jollain lähtee mopo heittolaukaukselle.

Ellei sitten ole tarkoitus liikkua tilanteenomaisesti :) ... itse meinaan pyrin liikkumaan ns. taktisesti, siinä mielessä että jos kuulen jotain, otan mieluummin alas polvelle ja tarkkailen vähän että mitä vitun idiootteja tuolta mahtaa nyt tulla. Ja tämä siis Vantaalla, kun olin marjassa ja sienessä...
Eikä mikään huono idea välttämättä niillä kulmilla.
 
Osaatko reserviläisveli @Ikarus sanoa näistä metsästysonnettomuuksista, joita on kasautunut tälle syksylle jo ainakin neljä kappaletta, joista kaksi fataaleja - ovatko vain satunnaista ryvästä, vai onko porukkaa (jotka eivät ole vähän aikaan olleet jahdilla) enemmän myös metsällä tänä syksynä ja alkutalvena, kuten on uutisoitu nyt koronan aikana porukan luonnossa liikkumisesta jo keväällä ja kesällä?

Tässä taas aika huolestuttava tapaus, vaikea ymmärtää miten tuo on mahdollista, koska kauriit eivät käytä huomioliivejä.
AMET 100m, ja vielä suht valoisaa noilla korkeuksilla klo. 15.00. Kaksi saksanseisojaa vielä mukana.

Ei ole suhteellisen valoisaa vaan erittäin hämärää klo 15. Suurin syy Suonenjoen tapaukseen huono näkyvyys ja ammuttu ''ehkä'' kaurista. Koskaan ei pidä ampua, ellei tunnistus ole 100 % varma.

Voit olla oikeilla jäljillä. Todennäköisesti porukkaa, joka käy jahdissa todella harvoin, on nyt koronan takia (eipä tässä nyt muutakaan, jos lähtisi jahtiin) aktivoitunut.

Tätä porukkaa aseen takana ja toisella puolen samanlaista satunnaispatikoijaa, joka ei ymmärrä, että oman turvallisuuden takia maastossa kannattaa metsästyskaudella käyttää hyvin erottuvaa vaatetusta, oranssia pipoa, keltaista takkia jne.

Sattuma ja äärettömän huono onni selittää osan.

Eihän näitä saisi tapahtua yhtäkään.
 
Tätä porukkaa aseen takana ja toisella puolen samanlaista satunnaispatikoijaa, joka ei ymmärrä, että oman turvallisuuden takia maastossa kannattaa metsästyskaudella käyttää hyvin erottuvaa vaatetusta, oranssia pipoa, keltaista takkia jne.
Tästä on ihan pakko itsekin metsästäjänä olla eri mieltä. Riistalaukaus on ammuttava niin, että sekä kohde että tausta on varmistettu.

Jos taas lähdetään siitä että "kannattaa", se osoittaa että metsästyskulttuurissa on jotain pahasti pielessä.
 
Tästä on ihan pakko itsekin metsästäjänä olla eri mieltä. Riistalaukaus on ammuttava niin, että sekä kohde että tausta on varmistettu.

Jos taas lähdetään siitä että "kannattaa", se osoittaa että metsästyskulttuurissa on jotain pahasti pielessä.
Näin tietysti.

Silti näiden satunnaismetsästäjien takia edelleen olen sitä mieltä, että väriä maastossa ylle. Näin teen itsekin. Pienentää vahingon sattumisen riskiä. Teerenä on ammuttu mustapipoinen ainakin kerran.

Hirvestyksessä oranssit kamppeet niskaan säätää jo metsästyslaki.

Vaihtoehtonahan tietenkin olisi, että harrastuneisuus pitää näyttää toteen, ellei, aseluvat peruutetaan. Näinhän on laita pistoolilupien osalta.

Tämä karistaisi pääosan aktiivisistakin pois. Metsästyskortti on noin 300.000:llä. Aktiivisia joka vuosi erällä käyviä ehkä kolmasosa, enintään puolet, oma arvio.

Mitä vähemmän teet tai harrastat ihan mitä tahansa, sitä suurempi on vahingon riski, se pätee myös tässä.

Sitten on niitä tapauksia, että ne eivät oikeastaan ole kenenkään käsissä. Teertä latvaan ja kolmen kilometrin päässä kaveri tuupertuu siitä luodista tulille.

Voin mennä maaliksi kolmen kilometrin päähän, sellaista Simo Häyhää ei ole vielä syntynyt, että normaalilla metsästyskiväärillä yhdellä laukauksella osuisi. Muuten kuin äärimmäisen suurella onnella kohti tähdättynäkin.

Täysin turvallista harrastusta tai tekemistä ei oikeastaan ole. Jos haluaa välttää kaikki riskit 100 %, kannattaa makoilla sohvalla. Vaan loppu tulee ennemmin tai myöhemmin siinäkin tekemisessä.
 
Näin tietysti.

Silti näiden satunnaismetsästäjien takia edelleen olen sitä mieltä, että väriä maastossa ylle. Näin teen itsekin. Pienentää vahingon sattumisen riskiä. Teerenä on ammuttu mustapipoinen ainakin kerran.

Hirvestyksessä oranssit kamppeet niskaan säätää jo metsästyslaki.

Vaihtoehtonahan tietenkin olisi, että harrastuneisuus pitää näyttää toteen, ellei, aseluvat peruutetaan. Näinhän on laita pistoolilupien osalta.

Tämä karistaisi pääosan aktiivisistakin pois. Metsästyskortti on noin 300.000:llä. Aktiivisia joka vuosi erällä käyviä ehkä kolmasosa, enintään puolet, oma arvio.

Mitä vähemmän teet tai harrastat ihan mitä tahansa, sitä suurempi on vahingon riski, se pätee myös tässä.

Sitten on niitä tapauksia, että ne eivät oikeastaan ole kenenkään käsissä. Teertä latvaan ja kolmen kilometrin päässä kaveri tuupertuu siitä luodista tulille.

Voin mennä maaliksi kolmen kilometrin päähän, sellaista Simo Häyhää ei ole vielä syntynyt, että normaalilla metsästyskiväärillä yhdellä laukauksella osuisi. Muuten kuin äärimmäisen suurella onnella kohti tähdättynäkin.

Täysin turvallista harrastusta tai tekemistä ei oikeastaan ole. Jos haluaa välttää kaikki riskit 100 %, kannattaa makoilla sohvalla. Vaan loppu tulee ennemmin tai myöhemmin siinäkin tekemisessä.
Jahah, ai näin tässä Lapin maastopyöräilytapauksessa kävi? Noin ajattelinkin aluksi, mutta kun jossain kirjoitettiin että ampuja ilmoittautui poliisille, ihmettelin vähän että mistä hän tiesi. Toisaalta ainoastaan paikallisilla oli oikeus ampua alueella, joten kaipa hän ajatteli että suoraselkäisenä voi mennä selvittämään asiaa itse.
Millään ei ole ampuja voinut tietää mitä on tapahtunut, joo peninkulma on koiran haukku kuulaalla tyynellä pakkaskelillä ja 6,5 kilometriä ehkä jossain kansanperinteessä, mutta jollei ole järveä välissä niin miten sitä kuulisi ihmisten huutoa edes kilometrin päästä? Ohi on ohi, jossei näy pölähdystä ja höyheniä.
Sitten kotia. Meinaan ne kaikki muut linnut kyllä kuuli sen laukauksen aika paljon yli kilsan säteellä.
 
Back
Top