Eränkäynti

[Justin Case]

Mulla on vähän huonot rusakon nylkemispaikat nykyään mutta aina hätä keinot keksii.
Katso liite: 72110

Luurankoja kaapissa

 

[Justin Case]

Lähetään kuutamorusakointiin

 

[Wman]

Näyttää noita teeriä taas näkyvä, syksyn piilottelivat mutta nyt nevalla hiihdellessä lähti 30-päinen parvi kiepeistä.

Maisemat oli melko liki postikorttifiiliksiä, hanki kantoi jo jonkinverran kolmimetrisiä niin äkkiä se 10km meni

 

[Ikarus]

Jänismetällä. Niinhän siinä kävi, että jänispaistia päästään tekemään.

Kuvassa vainaja ja kaverin suomenajokoira, joka siinä hoksaa, että tämä ajo loppuikin nyt tähän. Jotkut ajokoirat saattaa ottaa ja jopa peitellä jäniksen, tältä puuttuu se taipumus tyystin.

 

[kolomaittis]

Katso liite: 72753

Jänismetällä. Niinhän siinä kävi, että jänispaistia päästään tekemään.

Kuvassa vainaja ja kaverin suomenajokoira, joka siinä hoksaa, että tämä ajo loppuikin nyt tähän. Jotkut ajokoirat saattaa ottaa ja jopa peitellä jäniksen, tältä puuttuu se taipumus tyystin.

No, metsästystä en harrasta, en tietenkään missään nimessä vastusta sitä ja kateellisena katselen vain tollaisia lumisia kuvia. Olis siinä hyvä hiihtäjän hiihdellä! Täällä nurmikot senkun vihertää ja vettä tulee nytkin.

 

[EK]

Tiistaina pääsi lopultakin hiihtämään (koronan jälkitautia, huonoa hiihtokeliä ja muita kiireitä ollut liikkeellä). Reilu kilometri työpäivän jälkeen umpihangessa, pehmeässä pakkaslumessa, mörköpimiässä metässä otsalampun kanssa, kun tykkylumi tekee nuoresta metsästä välillä läpitunkematonta seinää (etenkin 270-senttisillä metsäsuksilla) ja jopa alkoi oikeasti oma mielenterveys pohdituttamaan, että juuriko se piti tänne työntyä. No, haluttu latupohja tuli kuitenkin hiihdettyä ja paluumatka oli sitten jo huomattavasti helpompi. Lisäksi ensimmäisellä hiihtolenkillä umpihankeen hiihdettynä se 3 km/h ei kuitenkaan ihan surkeaa vauhtia ole.

Seuraavana iltana hiihdin samoissa olosuhteissa ensin lapsille oman lenkin takapihalle ja jatkoin siitä poikkimaiseen edellisen päivän hiihtouralle ja kävin vieläpä jatkamassa sitä seuraavaan etappiin. Vaikka umpista tuli hiihdettyä samat kuin edellisenä päivänä ja siihen päälle vielä tuota vanhaa latua kohtalainen pätkä, tunnelma oli huomattavasti vapautuneempi.

Ja sittenpä olikin ihanaa istua autossa torstaina, kun lämpöasteita oli se +2 ja taivaasta valui alas kusikuumaa vettä solkenaan! No, ei se latu tietenkään täysin hukkaan mene, mutta olisi se Gospodin voinut edes vähän sääliä.

Edit.
Mutta olipa pirusti jäniksen ja kauriin jälkiä, kuten myös muutama metso oli juoksennellut hangella. Harvinaista kyllä myöskin joku poro oli vielä tähän vuodenaikaan vapaana, eikä aitauksessa.

 

[Justin Case]

Aina tuo Dokumentti lapsuuden sankaristani Ikä-Alpista saa hyvälle mielelle,tuollaisen elämän kun olisi saanut itse elää,lepää rauhassa Alpi.

 

[EK]

En jaksa kuin nauraa tätä talvisen metsäkanalinnunpyynnin lyhyyttä. Sitähän perustellaan metsästyksen vaikutuksella lintukantoihin. Pari vuotta sitten jonkin kyselyn (jota just nyt en jaksa googlata) mukaan yhtä saaliiksi saatua lintua kohden hiihdettiin reilut 100 km. Itse hiihdin viikko sitten sunnuntaina vajaat 7 km ja näin yhden teeren (mutta huijasin, kun noin 30 linnun parvi lensi pihan yli juuri kun olin lähdössä ja arvasin, että lentävät läheiseen koivikkoon), joka oli vartija ja pakoon lähtiessään vei koko parven mukanaan. Tänään hiihdin vajaat 8 km, enkä nähnyt kuin jälkiä. Edellisen kerran näin linnun talvimetsällä, kun olin hiihtänyt lenkin ja kotiin palatessa metso hyppäsi lentoon pihakoivusta...

Työkaveri kertoi hiihtäneensä suunnilleen 300 km vuosien aikana, eikä ole nähnyt lintuakaan. Aikoi siirtyä pilkkimiseen, kun viime viikonloppuna poikansa ampui teeren ja lankomies metson samoilla reissuilla, joilla itse oli mukana.

Pointtini on se, että a) tuolla metsässä hiihtää oikeasti aika harva metsämies, b) todella harva niistä saa saalista ja c) kansanterveydelle ja maanpuolustukselle olisi ihan Helvetin suuri hyöty siitä, että me läskimahareserviläiset jahtaisimme sitä tavoittamatonta palkintoa kairassa ja tiputtaisimme täkkää. Nyt sattumalla on liian suuri rooli ja esim. viime viikonloppuna lauantaina olisi täällä ollut silkkaa itsemurhaa lähteä räntäsateessa rämpimään metsään, joten ei ollut mikään menetys, vaikka käväistiinkin katsomassa anoppia leikkauksen jälkeen LKS:ssä. Vastaavasti taas seuraavana päivänä oli loistava keli, samoin tänään (tosin vähän liian kuiva, jolloin ääntä lähti turhan paljon). Ja toisaalta taas huomenna pitäisi olla hyvä keli, mutta juniori on luokkakaverin luona yökylässä, mikä meidän tapauksessa tarkoittaa 80+ km:n autoilua... Siispä päivänäkö taitaa mennä autoiluun ja sosiaaliseen elämään "naapurien" kanssa.

 

[Ikarus]

Kävin latvalinnussa myös minä. Ei niitä tällä talvijahdilla loppuun ammuta, se on varmaa.

Ampumatilanteeseen pääsy on haastavaa, jos pääset, saatko mistään aseelle järkevää tukea, suksien kanssa ensiksi säheltäminen, että ne on irti yms.

Teerikukko kuitenkin oli repussa kotiin tullessa.

 

[Mengele_Joseph]

Katso liite: 73076

Kävin latvalinnussa myös minä. Ei niitä tällä talvijahdilla loppuun ammuta, se on varmaa.

Ampumatilanteeseen pääsy on haastavaa, jos pääset, saatko mistään aseelle järkevää tukea, suksien kanssa ensiksi säheltäminen, että ne on irti yms.

Teerikukko kuitenkin oli repussa kotiin tullessa.

Puolarillako sä latvalinnustat?

 

[Ikarus]

Puolarillako sä latvalinnustat?

Hirvipyssy on pulttilukko, mutta kaliberiltaan sellainen, että sillä ei viitsi lintua. Lintukivääriä en viitsi vähäisen käytön takia ostaa, niin 308 puolarissa kiikari ja sillä. Keikahtaa teeri tuollakin 150 metriin ihan hyvin.

 

[vz]

Kyllähän Petrassa taitaa tarkkuutta löytyä ja liipaisukin lienee siedettävä.

Ei minullakaan varsinaista lintukivääriä ole. 223 Arskaa käytän kun se on talossa SRA:n tiimoilta. Sortaa linnun luotettavasti n. 200m asti.

Kävin minäkin tänään hiihtelemässä. Oli vain hiukan liian tuulinen keli niin ei ollut lintuja puissa.

 

[EK]

Löysinpä sitten kuivalta kankaalta saukon jäljet. Jos se kompassisuunnalla on mennyt, niin vähän vajaa 4 km vesipaikasta vesipaikkaan.

Vähän aikaa piti miettiä, että mikä se on ollut, koska ensimmäisellä kerralla jäljet nähdessäni mukana oli koira talven ensimmäisellä hiihtolenkillään, eikä me ehditty oikein niitä jälkiä katsella, kun oli kiire nähdä kaikki muutkin paikat. Lisäksi toisessa suksensiteessä oli toimintahäiriö, joten piti lähinnä keskittyä pysymään pystyssä. Tänään toisen kerran jälkien päältä hiihdettäessä koiralla oli talven ensimmäinen pitempi pikataival takana, joten oli jo vähän kiire kotiin. Lisäksi jälkeen oli tuiskuttanut jo vähän lunta, joten ei niistä nyt enää hirveästi riemuakaan olisi ollut. Mutta saukko se varmaankin oli, tai sitten helvetin lihava mäyräkoira tai matalajalkainen lihava kissa.

 

[Anar69]

Löysinpä sitten kuivalta kankaalta saukon jäljet. Jos se kompassisuunnalla on mennyt, niin vähän vajaa 4 km vesipaikasta vesipaikkaan.

Vähän aikaa piti miettiä, että mikä se on ollut, koska ensimmäisellä kerralla jäljet nähdessäni mukana oli koira talven ensimmäisellä hiihtolenkillään, eikä me ehditty oikein niitä jälkiä katsella, kun oli kiire nähdä kaikki muutkin paikat. Lisäksi toisessa suksensiteessä oli toimintahäiriö, joten piti lähinnä keskittyä pysymään pystyssä. Tänään toisen kerran jälkien päältä hiihdettäessä koiralla oli talven ensimmäinen pitempi pikataival takana, joten oli jo vähän kiire kotiin. Lisäksi jälkeen oli tuiskuttanut jo vähän lunta, joten ei niistä nyt enää hirveästi riemuakaan olisi ollut. Mutta saukko se varmaankin oli, tai sitten helvetin lihava mäyräkoira tai matalajalkainen lihava kissa.

Ei mäyräkoira tai kissa askella niinku näätäeläin. Saukon häntä joskus piirtää jälkeä lumeen.
Mutta ens vloppu varattu hihtamiseen. Mukana kamera ja melki .260. Katomma...

 

[Anar69]

vloppu meni lentsun takia pieleen mutta huomenna mennään...

 

[EK]

vloppu meni lentsun takia pieleen mutta huomenna mennään...

Ensimmäisenä viikonloppuna lauantaina paska keli ja anoppia piti käydä katsomassa sairaalassa. Toisena viikonloppuna piti hakea tytär naapurista (80+ km huonosti kunnossapidettyjä pikkuteitä) ja nyt viimeisenä viikonloppuna emännällä töitä ja lauantaina lastenjuhlat meillä. Että pikkuisen tuo metsästysharrastus kärsii, mutta ehken se perhe on kuitenkin asetettava etusijalle. Ei näitä pilheijä enää montaa vuotta tarvitse järjestää.

 

[EK]

Olisi se linnustuskauden viimeinen reissu voinut huonomminkin päättyä. Ukkometso menetti surmansa kiväärinlaukaukseen.

 

[Ikarus]

Olisi se linnustuskauden viimeinen reissu voinut huonomminkin päättyä. Ukkometso menetti surmansa kiväärinlaukaukseen.

Menetti surmansa, sutaisit ohi? Sai surmansa, menetti henkensä, reppuun.

En arvaa nyt ihan tarkasti, pitäisikö onnitella vai pahoitella.

Mikäli reppuun, onnittelut, harvinaista herkkua on latvalinnustuksessa pudotettu metsokukko.

Edit: maalaile meille tilanne, paljonko matkaa, jouduitko lähestymään ampumamatkalle pääsemiseksi jne. Sinulla on kyky kuvailla tilanne niin, että päästään eläytymään fiilikseen.

 

[EK]

Menetti surmansa, sutaisit ohi? Sai surmansa, menetti henkensä, reppuun.

En arvaa nyt ihan tarkasti, pitäisikö onnitella vai pahoitella.

Mikäli reppuun, onnittelut, harvinaista herkkua on latvalinnustuksessa pudotettu metsokukko.

Edit: maalaile meille tilanne, paljonko matkaa, jouduitko lähestymään ampumamatkalle pääsemiseksi jne. Sinulla on kyky kuvailla tilanne niin, että päästään eläytymään fiilikseen.

Huonohko sisäpiirivitsi, eli kyllä metsorukka on jääkaapissa.

Mutta yleisön pyynnöstä:

Erinäisistä syistä kovin pitkiä reissuja ei voi tehdä, joten kävin jälleen hiihtelemässä takapihalla. Parin kilometrin jälkeen suonreunasta lähti kolme ukkometsoa maasta. Lähin päästi ohitseen ja lähti ehkä 50 metriä takavasemmalla ja kauimmainen vajaa 100 metriä etuvasemmalta harvahkossa männikössä.

Hiihtelin siinä sitten jotain kolmatta kilometriä pitkän lenkin ja ne samat metsot lähtivät lentoon hakkuuaukean siemenpuista noin puoli kilometriä siitä ensimmäisestä kohtaamispaikasta. Ensimmäistä en edes nähnyt, vaan kuulin vajaa 100 metriä vasemmalla, toinen lähti keskeltä aukeaa suunnilleen saman matkan päästä edestä ehkä viisi metriä hiihdettyäni. Viimeinen odotti noin 50 metrin päässä oikealla ja lähti lentoon juuri kun havaitsin sen.

Vielä yksi lenkki käteniosoittamaansuuntaan, joku puolentoista kilometriä ja sitten omia jälkiä takaisin kotia kohden. Oltiin samoilla seutuvilla, josta metsot olivat lähteneet ensimmäisen kerran. Ja sieltähän ne reilu kymmenmetrisestä männiköstä hyppäsivät yksi kerrallaan lentoon noin sadan metrin päästä. Mutta yksi niistä teki sen virheen, että jäi läheisen taimikon taakse semmoisessa suorääseikössä kasvavan muita puita vähän korkeamman männyn latvaan. Mäntymetsän suojissa saattoi hiihtää ladulta kymmenisen metriä syrjään ja nakata repun pienen mättään päälle, joka muodosti pienen kumpareen hankeen. Sauvat ja rukkaset kädestä, sukset jalasta ja mahalleen hieromaan ampuma-asentoa.

Kivääri (vanha Sakon .222 rem) on tarkkuutettu 220 metriin, jolloin teerenkokoiseen maaliin ei tuon matkan sisäpuolella tarvitse pahemmin etäisyyksiä arvioida, koska pyyhkäisyala mahtuu linnun profiilin sisään. Metsosta puhumattakaan. Niinpä siis vedin patruunan piippuun, tähtäsin kylkeen ja ammuin tappavan riistalaukauksen. Tai siis piti ampua, mutta enpä sitten ampunutkaan. Laukeamaton patruuna. Siispä odotusta kymmeneen laskien, latausliike ja uusi yritys. Laukauksen jälkeen näin, että metso tökötti edelleen kuin tatti siellä puunlatvassa. Tuumin asiaa etwaksen ja päätin liipaista uudestaan. Tosin ihan 100% varma en enää siitä aseen kohdistuksesta ollut, mutta siksi tai siitä huolimatta tähtäsin vielä tarkemmin. Taas laukeamaton. Jälleen odottelua, lukko auki, taskusta viimeiset kolme patruunaa lippaaseen ja yksi niistä pesään. Tarkka tähtäys, laukaus kajahti ja se pirun metso edelleen istuu siellä puussa. Vielä hetkinen lisää harkintaa, uusi patruuna piippuun, tähtäys reilu 10 senttiä yli metson pään (istui todella nätisti suoraan kyljittäin minuun) ja aseen laulettua synkkää surmanvirttään metsokukko putosi sukkana latvasta maahan.

Ase reppuun, repunsuoja päälle, sukset jalkaan, siteet kiinni, sauvat käteen ja katse tiukasti metson istumapaikkana olleen männyn latvaan kohdistettuna, saalista noutamaan. Paitsi että siihen pikku mukkelis-makkelis. Ja olipa muuten todella työläs savotta, johon kuului siteiden aukomista ja hangen läpi vajoamista perse edellä, hassuun asentoon vääntyneitä nilkkoja ja kaikenlaista muutakin surkeutta ja pahaa mieltä. Kuitenkin lopulta jälleen hiihtimet jalkaan ja vihdoinkin matka saaliin luo voi alkaa. Vain viitisen metriä oikean puun viereen hiihtäneenä metsovainaa löytyi helposti. Siinä asiaankuuluvat ihastelut ja valokuvat sekä kiitokset kaikille mahdollisille ja mahdottomille ylisen ja alisen maailman henkiolennoille. Viimeinen 700 metriä kotiin taittui melko kevyesti metso repussa.

Sittenpä edessä olikin enää saaliin käsittely ja asehuolto sekä debriefing.

Noita aiempia karkkoja en osaa edes harmitella. Kova hanki on hyvä hiihtää, mutta vähän äänekäs. Tosin siihen hangen pinnalle on satanut kerroksen vitilunta, mikä vaimentaa pahimmat äänet, mutta siltikin. Etenkin sen ensimmäisen pakenemisen jälkeen ne metsot olivat melko herkällä päällä. Lisäksi nuo minun lenkkini olivat niin pienellä alueella, että ne luultavasti kuulivat minut suurimman osan matkasta.

Sen sijaan tuota asetta pitää tutkailla vähän tarkemmin. Ne laukeamattomat ovat tietysti monien omien mokien summa, eli patruunat jostain vuosien takaa rasian jämiä, jotka sattuivat löytymään varastojen kätköistä. Pakkasella (nyt lämpötilä oli -9) tuo ase on aiemminkin tehnyt laukeamattomia ja tänä syksynä en ole purkanut ja puhdistanut lukkoa - eli kättä ylös virheen merkiksi. Nuo kaksi ohilaukausta vähän mietityttävät, sillä syksyllä ase kävi juuri niin kuin pitikin. Piikillä se metso niissä ohilaukauksissakin oli ja äkkiä kartasta katsottuna matkaa piti olla noin 200 metriä, eli sattua piti. Nyt se viimeinen, yli tähdätty laukaus, osui siististi päähän, eli ne ensimmäiset laukaukset menivät ali, mutta melkolailla mahahöyheniä hipoen. Meikäläisen näkökyky kyllä on sitä luokkaa (miinusta toisessa silmässä vähän alle ja toisessa reilusti yli 10), että kovin pitkälle matkalle en edes näe lintua paljaalla silmällä. No, pitää lähipäivinä käydä siinä ampumapaikalla ja mitata etäisyys. Nyt oli sen verran kiireentuntua, että en laittanut tarkkaa ampumapaikkaa talteen. Saaliin löytöpaikka sen sijaan on tallessa.

Eli joko etäisyydenarviointini meni pieleen tai sitten tähtäin on liikkunut. Pahasti ei kyllä ole pyssyn (tai siis kiikarin) pitänyt kolista. Ja tätä kirjoittaessa mieleen tuli, että tietysti mahdollisuuksien rajoissa on, että +30-vuotiaan Bushnellin parallaksisäätö tai matkarumpu on kääntynyt asetta Savotan asereppuun laitettaessa ja sieltä pois otettaessa. Pitääpä tarkistaa nuokin paremmalla aikaa.

 

[Ikarus]

Mukava erätarina, onnistunut riistalaukaus ja hieno saalis @EK :lta!

Toisinaan metso ja teeri kestää ampua vaikka laatikon, seuraavalla kerralla ensimmäinen ohilaukaus on viimeinen.

Kerran kaverin kanssa pohojosessa, saapasteltiin taimikon laitaa, lunta oli jo 10 cm. Kauempana aihkimänty ja mikäs möykky latvassa, siellähän töröttää vain aavistuksen Hornettia pienempi ukkometso.

Kaverilla kannossa vastaava 5.7, saattoi olla juuri 222. Matkaa 250 m, sivutuulta 5 metriä. Kaveri ottaa viimeisen päälle hyvän tuen kyntöpaltteesta. Patruunoita kaverillani oli mukana alta kymmenen.

Laukauksia lähtee, metso kääntelee päätään.
Kohta: loppuipa panokset. Sivutuuli oli haittana ja matkaakin, yritti kyllä kompensoida sivutuulta, mutta ei onnistunut.

En nyt muista oliko ase ihan kohdallaan, radalle aikoi sen lähteä tarkistamaan.
Montakin kertaa olen tapauksen jälkeen muistanut tervehtiä tavatessa ohiampujaa: Moro, mitä tarkka-ampuja! Kevyt kenttähuumori piristää aina ja sopii myös eränkäyntiin.

Yritettiin sitten päästä haulikkohollille, eihän metso kovista hermoistaan huolimatta päästänyt.