Eränkäynti

EK kirjoitti:
Olipa vain savotta!

Minulla on sedältä rinnakkaisluvalla oleva Sakon .30-06 hirvikivääri, lähinnä kauriinpyyntiä varten. Heinäkuussa käväisin testaamassa käyntiä ja hyvin pelitti. Kaurislupa oli menossa vanhaksi ja kokeeseen piti päästä. Elokuun alussa pari päivää ennen hirvikoetta (tai siis kauriskoetta) käväisin sitten uudemman kerran verestämässä tuntumaa, und das Chaos was Bereit!

Ase syyti luoteja kuin vuoteenkastelija, eli siis täysin minne sattuu. Ensimmäinen laukaus 20 cm suoraan tähtäyspisteen yläpuolella. Korkeuden säätämisen jälkeen seuraava laukaus oikealla korkeudella, mutta 15 senttiä vasemmalla. Tarkistuslaukauksen jälkeen (ei siis säätöjä välissä) uusi reikä löytyi 30 cm oikealta ja 10 senttiä alhaalta. Tuo on aina syytänyt lämmittyään, koska piippu vähän vastaa tukkiin, mutta nyt se meni ihan sekaisin. Odottelin laukausten välissä etwaksen verran ja sitten taas uusi laukaus. Kaikkein pahinta oli, että välillä osuma oli kohdallaan ja välillä ei. Välillä kiikarin säätäminen vaikutti ja välillä ei. Lopulta totesin, että luultavasti kostea keli on saanut puutukin turpoamaan ja osumat olivat sen vuoksi jo alusta lähtien missä sattuu.

Siispä kotiin ja sopivana päivänä sitten raudat irti, jonka jälkeen tukki sai maistaa hiekkapaperia. Kun taitettu A4 liukui piipun ja tukin välillä helposti, raudat kiinni (on muuten oma hommansa) ja homma pakettiin. Ja sitten sopivana päivänä kohdistamaan kiikaria. Ja Saatana sama peli jatkui! Ei Jumalauta! Välillä osuma oli siellä missä pitikin ja sitten taas seuraava jossain aivan Helvetissä. 28 metrin matkalta heittoa saattoi olla 20 senttiä. Tuossa vaiheessa olisi pitänyt tajuta yksi homma kiikarin suhteen, mutta vitutti sen verran, että järki ei enää ihan 100% juossut ja lisäksi hämärä kaatui päälle, joten aikakin loppui kesken.

Kaveri harrastaa ampumista ammatikseen, joten soitto hänelle. Neuvoi, että kun raudat ovat kiinni kahdella ruuvilla, niin sitä taempaa ruuvia väännetään vain niin, että se on kiinni, mutta ei uhkakiinni. Jos se on liian tiukalla, se saattaa vaikuttaa käyntiin. Joten siis ruuvi löysälle (aseesta) ja sitten sopivasti kiinni. Lisäksi seuraavan kerran ampumaan mennessäni väänsin ensin kiikarin säädöt aivan ääriasentoihin ja tämä olisi pitänyt tajuta tehdä jo edellisellä kerralla. En tiedä, mikä näistä auttoi, mutta rupesihan se sihti löytymään. Kunnes. Saatuani kiikarin kohdalleen hirvipatruunoilla, päätin ampua vielä varmemmaksi vakuudeksi kaksi laukausta, ikäänkuin kasaksi. Ensimmäinen laukaus juuri siinä missä pitikin, mutta toinen - 15 senttiä oikealla ja 3 senttiä alhaalla! PERKELE! Nyt maltoin mieleni, pistin mietintämyssyn päähäni ja päättelin, että parikymmentä laukausta kokovaipoilla ja kymmenkunta nopeasti ammuttua laukausta hirvipatruunoilla saattavat lämmittää piippua niin, että se alkaa syytämään ilman mitään muuta syytä. Siispä odottelin rauhassa kymmenisen minuuttia (luin maanpuolustus.net -nimistä sivustoa) ja ammuin yhden laukauksen, joka meni juuri siihen mihin pitikin.

Pakko oli käydä vielä tämän jälkeen toisena päivänä ampumassa yksi laukaus ja toteamassa, että ase oli kohdallaan ja metsään voi lähteä huoletta.

Mutta olipahan homma. Kiikarina kolmisen vuotta vanha Leupold VX-Freedom, joten takuuseen vissiin olisi mennyt, jos kiikari olisi ollut sökö. Jos taas ase olisi mennyt horoksi, niin siinäpä olisi mietitty, että kannattaako vanhaa (1960-luvulta) pyssyä enää sepittää ja miten asia selitetään sukulaiselle, jolta ase on lainassa...

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja sen kauriskokeen pystyy ampumaan aseella, jolla voi ampua vähintään 3,6 grammaisia luoteja, joten vanha kunnon 5,7 pelasti päivän.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuollaista heittoa (20cm@28m) ei aiheuta mikään muu kuin rikkinäinen kiikaritähtäin tai jalat. Tuollaisen muutoksen näkee ja tuntee käsissä jos kiikarinjalat heiluu. Mitkä jalat sulla on käytössä? Leupparin laittaisin takuuhuoltoon joka tapauksessa.
 
Berkele kirjoitti:
Tuollaista heittoa (20cm@28m) ei aiheuta mikään muu kuin rikkinäinen kiikaritähtäin tai jalat. Tuollaisen muutoksen näkee ja tuntee käsissä jos kiikarinjalat heiluu. Mitkä jalat sulla on käytössä? Leupparin laittaisin takuuhuoltoon joka tapauksessa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Jotkut vanhat edellisen omistajan laittamat jalat. Kokeilin ja olivat kiinni. Nyt se kiikari on taas ihan kunnossa. Joku paha henki siihen meni vissiin...
 
Mulla oli yks Karl Kapps jossa piti kasan tiukasti, mutta kun eka kerran säädin kuvaa terävemmäksi niin jo alkoi tulla heittoa, taas kun pistin säädön kiinni niin kasa oli taas tiukka.
 
Kävin kauniin syyspäivän iloksi ulkoiluttamassa 98 vuotta vanhaa belgialaista perintökalua.

Karsin kannettavat kamat sellaiseen minimiin, että päivän selviää enkä ottanut kivääriäkään mukaan. Pieni termari kahvia, vesipullo, eväsleivät, muutama varapatruuna, puukko ja tupakat vyölaukkuun eikä reppua lain.

Tarkoitus oli lähinnä fiilistellä tosi kevyin kamppein ja nauttia hyvästä säästä ulkona ilman pientäkään saalispainetta. Tavallaan viettää yhdenlaista erikoispyhää niissä samoissa metsissä, joissa tuo ase on nähnyt eniten käyttöä aiemman omistajan toimesta, sillä edellinen lupatodistus on myönnetty papalleni päivälleen 83 vuotta sitten eli 9. lokakuuta 1939 vain päiviä ennen Ylimääräisten Harjoitusten alkua.

Tämä ase näkee nykyään tosi vähänlaisesti käyttöä. Se on kauniin ilman juhlapyssy, jolla toivottavasti aikanaan omat jälkipolvetkin voivat metsästää. Tunnearvoa on enemmän kuin rahallista tai edes käyttöarvoa ja kaapista löytyy sopivampiakin. Siinä on rinnakkaiset 30 tuuman piiput kaliiperissa 12/65 ja koneisto kahdella liipaisimella. Tällä kertaa mukaan lähti pahvihylsyistä Gyttorp Traditional Röda paukkua 3,0 mm haulilla. Vähänlaisesti tulee pahvihylsyistä käytettyä, mutta tämän kanssa sen pitää olla lähtökohta.

Uskomattoman siro, kevyt ja elegantti ase. En ole punninnut, mutta tuntuu selvästi kevyemmältä kuin Valmetit, Baikalit tai Beretat. Perä on minulle lyhyt ja tottumus on yhdellä liipaisimella oleviin päällekkäispiippuisiin, joten tällä ampuminen ei tule niin luonnollisesti kuin voisi tulla. Aseella on kuitenkin Sielu.

Pitkästä aikaa näkyi omissa metsissä musta teeri. Lähti edestä lentoon. Pyitä näkyi useampia ja parhaimmillaan pilliin vastasi samalla paikalla kolme yksilöä.

Yksi pudotus. Ihan vitun hieno päivä.

pyssy.jpg
 
Mengele_Joseph kirjoitti:
Nätti haulikko.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kiitos. Minunkin mielestäni tuo on kaunis ase, mutta ei se ihan orkkiskunnossa ole.

Pappa kuoli jo ennen minun syntymääni ja tuo jäi sitten jemmaan, kun ei vallesmanni tiettävästi sen perään kysellyt ja mamma halusi pitää sen kättäpidempänä pahan päivän varalle jäätyään yksin isoon taloon.

Sitten kun se palasi päivänvaloon luvitettuani sen lähimpänä miespuolisena jälkeläisenä, niin totesin sulun olevan väljä, aseen kirkkaiden pintojen olevan rumasti "patinoituneita" ja sinistysten kuluneen ja aseessa olevan lisäksi ruostetta monessa paikassa. Lisäksi liipaisinkaari oli kadonnut ja korvattu rumalla taivutetulla terästangolla ja vielä rumemmalla hitsillä. Tukista oli myös lohjennut pala irti. Käytännössä siis ampumakelvoton romu.

Mitään järkeähän tuollaisen aseen kunnostamisessa ei ole. Kunnostutin sen silti, koska musta on kiva ampua eläimiä samalla pyssyllä millä pappa, johon en koskaan ehtinyt tutustua.

Sulku on nyt tiukka kuin en sano mikä. Tukki korjattu niin taitavasti, että en itse enää erota korjauskohtaa ellen erikseen tarkastele läheltä juuri sitä kohtaa. Piippupari on sinistetty uudestaan ja runko kiillotettu. Piippujen sisäpuoli kiiltää kuin vastanaitu kulli. Ilmeisesti kyläsepän fiksaama liipaisinkaari on amputoitu ja korvattu varaosalla. Jokaikisen ruuvin kannat osoittavat samaan suuntaan horisontaalisesti tai vertikaalisesti riippuen mistä ruuvista on kyse. Perärauta on myös kunnostettu uutta vastaavaksi ja laukaisukoneistoon tehtiin uudet jouset sekä nallipiikit.

Noin perusteellisen kunnostamisen jälkeen ase on teknisesti kuin uusi ja sillä on toivottavasti käyttöikää jäljellä vähintään toinen satavuotta. Ellei se sitten joskus aikanaan päädy taas jemmaan jälkeen jäävien toimesta ja kärsi sen johdosta... Aseseppäoppilas hoiti homman näyttötyönä 200 euron hintaan. Oikea hinta olisi varmaan ollut vielä yksi nolla perään.
 
Viimeksi muokattu:
pstsika kirjoitti:
Kiitos. Minunkin mielestäni tuo on kaunis ase, mutta ei se ihan orkkiskunnossa ole.

Pappa kuoli jo ennen minun syntymääni ja tuo jäi sitten jemmaan, kun ei vallesmanni tiettävästi sen perään kysellyt ja mamma halusi pitää sen kättäpidempänä pahan päivän varalle jäätyään yksin isoon taloon.

Sitten kun se palasi päivänvaloon luvitettuani sen lähimpänä miespuolisena jälkeläisenä, niin totesin sulun olevan väljä, aseen kirkkaiden pintojen olevan rumasti "patinoituneita" ja sinistysten kuluneen ja aseessa olevan lisäksi ruostetta monessa paikassa. Lisäksi liipaisinkaari oli kadonnut ja korvattu rumalla taivutetulla terästangolla ja vielä rumemmalla hitsillä. Tukista oli myös lohjennut pala irti. Käytännössä siis ampumakelvoton romu.

Mitään järkeähän tuollaisen aseen kunnostamisessa ei ole. Kunnostutin sen silti, koska musta on kiva ampua eläimiä samalla pyssyllä millä pappa, johon en koskaan ehtinyt tutustua.

Sulku on nyt tiukka kuin en sano mikä. Tukki korjattu niin taitavasti, että en itse enää erota korjauskohtaa ellen erikseen tarkastele läheltä juuri sitä kohtaa. Piippupari on sinistetty uudestaan ja runko kiillotettu. Piippujen sisäpuoli kiiltää kuin vastanaitu kulli. Ilmeisesti kyläsepän fiksaama liipaisinkaari on amputoitu ja korvattu varaosalla. Jokaikisen ruuvin kannat osoittavat samaan suuntaan horisontaalisesti tai vertikaalisesti riippuen mistä ruuvista on kyse. Perärauta on myös kunnostettu uutta vastaavaksi ja laukaisukoneistoon tehtiin uudet jouset sekä nallipiikit.

Noin perusteellisen kunnostamisen jälkeen ase on teknisesti kuin uusi ja sillä on toivottavasti käyttöikää jäljellä vähintään toinen satavuotta. Ellei se sitten joskus aikanaan päädy taas jemmaan jälkeen jäävien toimesta ja kärsi sen johdosta... Aseseppäoppilas hoiti homman näyttötyönä 200 euron hintaan. Oikea hinta olisi varmaan ollut vielä yksi nolla perään.
Klikkaa laajentaaksesi...
Itselläni ukin vanha rinnakkainen, 60 luvun Unkarilainen, jäi minulle, ja käytössä edelleen. Enkä aio ostaa toista. Tunnearvo minulle enemmän kuin valtava.
 
vastaan tänne Ukraina-ketjusta poimittuun aiheeseen, En metsästä itse.
MSH kirjoitti:
Mahdollisesti, supikoirastahan on EU-tasolta asti mielestäni harras toive että lajin leviäminen pysäytettäisiin. Lisäksi joillekin tihentymäalueille myönnetään lupia käyttää keinovaloa ja yötähtäimiä peuran metsästyksessä. Omakin seura taisi noita lupia hakea. En tiedä kattaako se kuitenkaan dronen käyttöä, en ole ennen kuullut kenenkään kokeilleen moista muuten kuin mediatuotannossa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Jenkeissä näkyvät käyttävän droneja ainakin sikojen ja muiden laumaeläinten metsästyksessä. Näyttää helpottavan huomattavasti eläinten löytämistä Youtube-videoiden perusteella.
esim

 
Olisko sitten Suomessa sikojen hävityksessä käytetty sitä tronea lämpökameralla. Saisiko siihen kuitenkin luvan.. En jaksa uskoa että muussa metsästyksessä kukaan käyttäisi ja esittelisi touhua muille.
 
EK kirjoitti:
Jotkut vanhat edellisen omistajan laittamat jalat. Kokeilin ja olivat kiinni. Nyt se kiikari on taas ihan kunnossa. Joku paha henki siihen meni vissiin...
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuollaisella yhdistelmällä ei mitään asiaa metsään ennen kuin vika selviää. Tuollainen vika ei itsestään parane. Jos sä kuvittelet että se on nyt kunnossa niin joudut valitettavasti pettymään.

Eka veikkaus olisi tuo romu kiikari tai jokin juttu jaloissa. Ensin tietysti piippu putsataan kunnolla. Ammoniakilla kuparit veks ja tarkistetaan ettei ole karstaa esim ylimenossa mitä joutuisi timantilla ottaan. Piipunpään kunto kannattaa myös tarkistaa. Kun piippun kunto selvitetty niin sitten jalat. Myös toisella kiikarilla kannattaa testata. Heitot on kuitenkin niin isoja että en oikein usko muuhun kuin kiikariin. Tukossa oleva piippu ampuisi vaan huonoa kasaa mutta ei syydä aivan minne sattuu.
 
Viimeksi muokattu:
zlm kirjoitti:
www.is.fi

Ulla ampui hirven ja julkaisi kuvan someen – sai kuulla olevansa ”mielisairas sadisti”

Ulla Hurskaisen suuri unelma toteutui tänä syksynä, kun hän onnistui kaatamaan elämänsä ensimmäisen hirven – jopa kaksi. Kun hän kertoi asiasta somessa, reaktio yllätti.
www.is.fi www.is.fi
Klikkaa laajentaaksesi...
''Mielisairas sadisti''.

Osa ihmisistä on jo niin vieraantunut arkitodellisuudesta, että se on lähes uskomatonta. Enkä tarkoita tällä Ullaa.

Edit: täälläkin yksi mielisairas sadisti pakkaa aamulla eväät reppuun ja hirvijahtiin.
 
Toinenkin mielisairas sadisti ilmoittautuu aamulla jahtipalvelukseen. Kaksi aikuista ja yksi vasa on vielä saamatta.

Lisää lunta ja pikkupakkasta on toiveissa, jotta hirvet lähtevät siirtymään talvilaitumille ja tulevat pahaa aavistamatta meidän mielisairaiden sadistien alueelle. Winter is Coming.

Niin, pahuuden määrä on mittaamaton. Elävän saaliin ollessa epävarma otetaan pötkylöiksi puristettua kuollutta eläintä mukaan reppuun, viillellään kylkiin haavoja, seivästetään viattomat uhrit puisella tai metallisella tikulla ja kidutetaan niitä hiljaa nuotiolla himokas kiilu silmässä ja vesi kielellä. Makaaberin rituaalin huipennukseksi nuotion ympärille kokoontuneet sadistilahkolaiset syövät julmasti kidutetut uhrieläinvalmisteet. Jotta kasvikunta ei pääsisi yhtään helpommalla, otetaan mukaan rodullistetuista, kuumentamalla paahdetuista ja puristamalla murskatuista kasvien osista kiehuvan kuumalla vedellä kidutettu liemi lämpöä eristävään säiliöön jotta kidutusmenetelmä ei pääse unohtumaan. Näin valmistettua uutosta nautitaan virkistykseksi ettei sadismin harjoittamisessa tapahtuisi herpaantumista.
 
Metsästyksen terminä kärsimän inflaation Senkin hirviö- mittarilla johdosta siirryin jo vuosia sitten harrastamaan "viattomien mutta herkullisten luontokappaleiden murhaamista".
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top