Samses
Ylipäällikkö
No ei tuolla jahtimailla niin kovin tiheä kanta ole, se on peuroille kuitenkin levinneisyysalueen reunamaa. Yksi nähtiin tänään hirvijahdin yhteydessä.
Eränkäynti
- Viestiketjun aloittaja Torrakko
- Aloitus PVM
No ei tuolla jahtimailla niin kovin tiheä kanta ole, se on peuroille kuitenkin levinneisyysalueen reunamaa. Yksi nähtiin tänään hirvijahdin yhteydessä.
Ikarus
Respected Leader
D
Deleted member 2762
Guest
Onhan siinä pikkasen jo tunnelmaaLoppuu se viimeistään 31.12.
Muistan montakin uudenvuoden aattoa hirvijahdissa.
Ikarus
Respected Leader
Sama havainto Ylä-Savossa. Vasoja ei ole, ovat sudelle ja karhulle helppoa muonaa. Hirvikannalle pitemmällä juoksulla tuhon tie.
Moni seurue on jo joutunut toteamaan, että vasat jää saamatta.
Tyhjästä on tosi hankala nyhjästä se vasa.
Ensimmäinen syksy näin vähillä vasoilla. Syytä ei tarvitse edes arvailla.
Viimeksi muokattu:
Jos jollain on tarvetta taukohousuille talviretkeilyyn niin nämä saattaisi olla melko hyvät: https://www.supernova.fi/product/4602/bw-gore-tex-housujen-lampovuori-kayttamaton
Samses
Ylipäällikkö
Pitää ihan purkaa sydäntä tänne kun oli perin vaihteleva hirvijahtiviikonloppu, noin tunnetilojen puolesta.
Lauantaiaamu valkeni kauniina, aurinkokin pilkahteli. Lupa oli ampua vasaa ja vasatonta lehmää. Kaksi koiraa oli metsässä hirvien perässä ja hirviähän löytyi, kohta oli sekä jämptillä että norjanharmaalla hirviä edessä. Jämptin edessä olleet lehmä ja kaksosvasat menivät naapurin puolelle, koira perässään, ja norjanharmaan edessä oli yksi aikuinen hirvi josta ei ollut tarkempaa tietoa minkäsorttinen yksilö oli kyseessä. Norjanharmaa oli passistani reilun kilometrin päässä ja menossa hiljakseen hirven kanssa viistosti eri suuntaan, kun sen tutkapanta teki lakon. Kun vartti oli mennyt eikä pannasta tullut mitään signaalia, päättelin että pannasta oli akku simahtanut ja istahdin rauhassa kannon nokkaan passissani hakkuuaukon laidalla miettimään syntyjä syviä. Saattaa olla että join kahviakin, en suoraan sanoen muista. Yhtäkkiä havahduin siihen että ihan kuin askeleet läiskähtelisivät rapakoissa. Nostan katseen ja näen että sieltä tulee helevetinmoista kyytiä aukon yli iso hirvi, pää alhaalla ja kaula suorana niinkuin silloin kun ne menevät niin lujaa kuin kintuista lähtee. En ehdi miettiä mitään sen kummempaa kuin että tajuan että sarvia ei ole. Sitten näen jo pään: vasamainen pää, se on hieho! Ase nousee poskelle, varmistin samalla pois päältä, sitten ehtii päähäni ainoa toinen ajatus: hirven pää on noin alhaalla, ennakko pitää ottaa päähän eikä pään alle. Kun punapiste on päässä, puristan. Hirvi häviää näkyvistä, näkyy vain iso pärskäys kun vettä lentää joka puolelle. Sitten näkyy hakkuuaukon vesakon yli neljä suorana sojottavaa sorkkaa ja tajuan että hirvi kaatui selälleen ojaan. Samassa tulee kaverin norjanharmaa näkyviin ja tajuan että tämä on se yksinäinen iso jonka perässä koira oli! Ilmoitan kaadosta radioon ja loppupäivähän on yhtä juhlaa. Siinä oli tilanne, jossa olisi totta vieköön pitänyt olla GoPro piipussa kiinni, elämäni hienoin riistalaukaus bar none. Kävi ilmi että olin osunut kaularangan tyveen, mikä sammutti hirveltä sähköt välittömästi.
Sunnuntaiaamu puolestaan valkeni siten että ei oikeastaan valjennut, oli harmaata ja tuli välillä räntää, välillä lunta. Viheliäisessä kelissä oli aamulla liikkeelle lähtenyt vajaat kymmenen ukkoa ja yksi koira. Lauantaina hämärissä oli nähty metsään menevän yksinäinen vasa, ja epäilys oli että se oli seurausta eräästä taannoisesta haverista josta ei sen enempää tässä yhteydessä. Luonnollisesti kaikki muut suunnitelmat jätettiin suitsait ja organisoitiin vasajahti niillä voimilla jotka käytettävissä oli. Vasan oletettu oleskelualue motitettiin sen verran kuin näillä miehillä voitiin, mikä tarkoittaa että erittäin harvasti, ja koira mottiin sisään. Vasan jälkiä ei löytynyt - lunta kun oli tullut koko aamun ajan - mutta aamulla oli nähty kaksi hirveä ja sieltä löytyi jäljet yhdestä isosta ja yhdestä vasasta, joten sitä jälkeä pitkin laitettiin koira koska se oli ainoa "johtolanka". Koiran sisäänmenopaikka oli minusta katsoen motin vastalaidalla. Seisoskelin hakkuuaukon (eri aukon kuin lauantaina) reunalla passissa ja myönnän että olin vähän ajatuksiini vaipunut taas kerran. Pari tuntia olin siinä ollut kun jostain silmäkulmasta tajuan yhtäkkiä että sinne harmaan lumisateen ja aukonlaidan pajukon sekaan on ilmestynyt musta möykky. Huomaamme toisemme yhtäaikaa, minä ja pienikokoinen musta yksinäinen hirvenvasa. Vasa lähtee juoksemaan mutta ei takaisin metsään vaan aukon yli, välillä kuusentarrien taakse kadoten. Ehdin miettiä tilannetta: juokseva vasa, matkaa toistasataa metriä, risuja edessä, lunta tulee, minulla sattumoisin optiikkana punapiste. Normaalitilanteessa en ampuisi mutta nyt on tarkoituksena saada yksinäinen vasa pois metsästä ja tiedän hyvin että tämä on se kyseinen yksilö, joten päätän että pakko se on yrittää. Ase nousee poskelle, koetan hakea piikille pyryn seasta juoksevan tumman möykyn ja mietin ennakkoa, sitten kosautan. Vasa heilahtaa mutta jatkaa juoksua, ammun uudestaan, taas heilahtaa mutta jatkaa matkaa, nyt hitaammin. Sanon radioon että vasaa ammuttu ja osui mutta jatkoi matkaa, käskevät ampua lisää. Matkaa on tässä vaiheessa jo varmaan kaksisataa tai ylikin mutta ammun vielä kerran, sitten vasa häviää kokonaan näkyvistä. Odotan passissa käskyn mukaan koiran ohjaajineen tulevan paikalle, mikä kestää tovin. Voitte kuvitella mitkä ovat fiilikset sillä aikaa. Sitten koiranohjaaja koirineen hakee vasan jäljet, kohta aukon takaa metsänreunasta kuuluu haukku. Koiranohjaaja hiipii sinne ja ampuu kaksi kertaa, minä seuraan aitiopaikalta tilannetta. Radiosta kuuluu: "Nurin". Tulen pois passista ja kävelen vasan jäljille. Verta on tullut suihkuna, koko matkan aukon yli tuoreessa lumessa on punainen vana. Vanan päästä löytyy paitsi koira ohjaajineen, myös näky joka muistuttaa teurastamoa: lumi on punainen ja myllätty aarin alalta. Verilöylyn keskeltä löytyy seulaksi ammuttu laiha vasanrääpäle. Nyljettäessä käy ilmi että minun kolme laakiani ovat kaikki osuneet, jokainen joko huonosti tai tosi huonosti: maksaan, suolille ja jalkaan. Vasa oli ollut makuulla mutta noussut ylös kun koiramies tuli paikalle. Koiramiehen laakit ammuttiin lyhyeltä matkalta ja seisovaan maaliin, ja ne osuivatkin moitteettomasti päästäen vasan tuskistaan.
Että näin. Viikonlopun aikana mentiin jahtimiehen tunneskaalassa huipulle ja sieltä pohjaan.
Olen tässä yön yli miettinyt mitä minun olisi pitänyt tehdä vasan kanssa, olisko pitänyt jättää ampumatta kun en voinut olla varma hyvästä osumasta. En oikeasti tiedä kumpi on pahempaa: se että ammuin päin persettä ja vasa kärsi suolille ammuttuna melkein puoli tuntia, vai se että olisin jättänyt ampumatta ja sitten olisin todennäköisesti miettinyt lopputalven miten sen orvon vasan kävi. Jos se olisi löytynyt raatona keväällä, nälkään kuolleena ja korppien syömänä, olisi varmasti harmittanut että miksi en silloin marraskuussa ampunut. Ei ole aina tämä metsästyksen etiikka yksiselitteistä.
Lauantaiaamu valkeni kauniina, aurinkokin pilkahteli. Lupa oli ampua vasaa ja vasatonta lehmää. Kaksi koiraa oli metsässä hirvien perässä ja hirviähän löytyi, kohta oli sekä jämptillä että norjanharmaalla hirviä edessä. Jämptin edessä olleet lehmä ja kaksosvasat menivät naapurin puolelle, koira perässään, ja norjanharmaan edessä oli yksi aikuinen hirvi josta ei ollut tarkempaa tietoa minkäsorttinen yksilö oli kyseessä. Norjanharmaa oli passistani reilun kilometrin päässä ja menossa hiljakseen hirven kanssa viistosti eri suuntaan, kun sen tutkapanta teki lakon. Kun vartti oli mennyt eikä pannasta tullut mitään signaalia, päättelin että pannasta oli akku simahtanut ja istahdin rauhassa kannon nokkaan passissani hakkuuaukon laidalla miettimään syntyjä syviä. Saattaa olla että join kahviakin, en suoraan sanoen muista. Yhtäkkiä havahduin siihen että ihan kuin askeleet läiskähtelisivät rapakoissa. Nostan katseen ja näen että sieltä tulee helevetinmoista kyytiä aukon yli iso hirvi, pää alhaalla ja kaula suorana niinkuin silloin kun ne menevät niin lujaa kuin kintuista lähtee. En ehdi miettiä mitään sen kummempaa kuin että tajuan että sarvia ei ole. Sitten näen jo pään: vasamainen pää, se on hieho! Ase nousee poskelle, varmistin samalla pois päältä, sitten ehtii päähäni ainoa toinen ajatus: hirven pää on noin alhaalla, ennakko pitää ottaa päähän eikä pään alle. Kun punapiste on päässä, puristan. Hirvi häviää näkyvistä, näkyy vain iso pärskäys kun vettä lentää joka puolelle. Sitten näkyy hakkuuaukon vesakon yli neljä suorana sojottavaa sorkkaa ja tajuan että hirvi kaatui selälleen ojaan. Samassa tulee kaverin norjanharmaa näkyviin ja tajuan että tämä on se yksinäinen iso jonka perässä koira oli! Ilmoitan kaadosta radioon ja loppupäivähän on yhtä juhlaa. Siinä oli tilanne, jossa olisi totta vieköön pitänyt olla GoPro piipussa kiinni, elämäni hienoin riistalaukaus bar none. Kävi ilmi että olin osunut kaularangan tyveen, mikä sammutti hirveltä sähköt välittömästi.
Sunnuntaiaamu puolestaan valkeni siten että ei oikeastaan valjennut, oli harmaata ja tuli välillä räntää, välillä lunta. Viheliäisessä kelissä oli aamulla liikkeelle lähtenyt vajaat kymmenen ukkoa ja yksi koira. Lauantaina hämärissä oli nähty metsään menevän yksinäinen vasa, ja epäilys oli että se oli seurausta eräästä taannoisesta haverista josta ei sen enempää tässä yhteydessä. Luonnollisesti kaikki muut suunnitelmat jätettiin suitsait ja organisoitiin vasajahti niillä voimilla jotka käytettävissä oli. Vasan oletettu oleskelualue motitettiin sen verran kuin näillä miehillä voitiin, mikä tarkoittaa että erittäin harvasti, ja koira mottiin sisään. Vasan jälkiä ei löytynyt - lunta kun oli tullut koko aamun ajan - mutta aamulla oli nähty kaksi hirveä ja sieltä löytyi jäljet yhdestä isosta ja yhdestä vasasta, joten sitä jälkeä pitkin laitettiin koira koska se oli ainoa "johtolanka". Koiran sisäänmenopaikka oli minusta katsoen motin vastalaidalla. Seisoskelin hakkuuaukon (eri aukon kuin lauantaina) reunalla passissa ja myönnän että olin vähän ajatuksiini vaipunut taas kerran. Pari tuntia olin siinä ollut kun jostain silmäkulmasta tajuan yhtäkkiä että sinne harmaan lumisateen ja aukonlaidan pajukon sekaan on ilmestynyt musta möykky. Huomaamme toisemme yhtäaikaa, minä ja pienikokoinen musta yksinäinen hirvenvasa. Vasa lähtee juoksemaan mutta ei takaisin metsään vaan aukon yli, välillä kuusentarrien taakse kadoten. Ehdin miettiä tilannetta: juokseva vasa, matkaa toistasataa metriä, risuja edessä, lunta tulee, minulla sattumoisin optiikkana punapiste. Normaalitilanteessa en ampuisi mutta nyt on tarkoituksena saada yksinäinen vasa pois metsästä ja tiedän hyvin että tämä on se kyseinen yksilö, joten päätän että pakko se on yrittää. Ase nousee poskelle, koetan hakea piikille pyryn seasta juoksevan tumman möykyn ja mietin ennakkoa, sitten kosautan. Vasa heilahtaa mutta jatkaa juoksua, ammun uudestaan, taas heilahtaa mutta jatkaa matkaa, nyt hitaammin. Sanon radioon että vasaa ammuttu ja osui mutta jatkoi matkaa, käskevät ampua lisää. Matkaa on tässä vaiheessa jo varmaan kaksisataa tai ylikin mutta ammun vielä kerran, sitten vasa häviää kokonaan näkyvistä. Odotan passissa käskyn mukaan koiran ohjaajineen tulevan paikalle, mikä kestää tovin. Voitte kuvitella mitkä ovat fiilikset sillä aikaa. Sitten koiranohjaaja koirineen hakee vasan jäljet, kohta aukon takaa metsänreunasta kuuluu haukku. Koiranohjaaja hiipii sinne ja ampuu kaksi kertaa, minä seuraan aitiopaikalta tilannetta. Radiosta kuuluu: "Nurin". Tulen pois passista ja kävelen vasan jäljille. Verta on tullut suihkuna, koko matkan aukon yli tuoreessa lumessa on punainen vana. Vanan päästä löytyy paitsi koira ohjaajineen, myös näky joka muistuttaa teurastamoa: lumi on punainen ja myllätty aarin alalta. Verilöylyn keskeltä löytyy seulaksi ammuttu laiha vasanrääpäle. Nyljettäessä käy ilmi että minun kolme laakiani ovat kaikki osuneet, jokainen joko huonosti tai tosi huonosti: maksaan, suolille ja jalkaan. Vasa oli ollut makuulla mutta noussut ylös kun koiramies tuli paikalle. Koiramiehen laakit ammuttiin lyhyeltä matkalta ja seisovaan maaliin, ja ne osuivatkin moitteettomasti päästäen vasan tuskistaan.
Että näin. Viikonlopun aikana mentiin jahtimiehen tunneskaalassa huipulle ja sieltä pohjaan.
Olen tässä yön yli miettinyt mitä minun olisi pitänyt tehdä vasan kanssa, olisko pitänyt jättää ampumatta kun en voinut olla varma hyvästä osumasta. En oikeasti tiedä kumpi on pahempaa: se että ammuin päin persettä ja vasa kärsi suolille ammuttuna melkein puoli tuntia, vai se että olisin jättänyt ampumatta ja sitten olisin todennäköisesti miettinyt lopputalven miten sen orvon vasan kävi. Jos se olisi löytynyt raatona keväällä, nälkään kuolleena ja korppien syömänä, olisi varmasti harmittanut että miksi en silloin marraskuussa ampunut. Ei ole aina tämä metsästyksen etiikka yksiselitteistä.
Viimeksi muokattu:
näätä
Kersantti
Oikein teit.
Ikarus
Respected Leader
Samaa mieltä, kuin veli @näätä. Poishan se vasa piti saada ja saatiinkin kun ammuit. Tilanteita tulee ja menee, jotkut mietityttää jälkeen päin, mutta tuo ratkaisu oli selkeästi oikea. No, kärsihän se hetken, mutta kun olisi kitunut mahdollisesti monta kuukautta nälissään talvella. Emätön vasa saattaa selvitä, jos lyöttäytyy jonkun toisen aikuisen (-isän, vanha hirvimiesten vitsi-) hirven matkaan, mutta yksin se ei vielä talvesta selviä.
chigeen'a
Kapteeni
Maksaosumasta vasa ei mene kuin muutaman kymmene metriä. Heti munuaisosumasta tehokkain pysäyttäjä tappamatta heti. Kyllä yleensä on hengetön puolentunnin päästä. Maha ja jalkaosumat on sitten kinkympiä. Ensimmäinen tarinasi laaki on se jonka voit tykönäsi miettiä oliko tarpeen mutta sen jälkeen jos on epävarmuutta niin tulta perään vaan. Eli kyse on vähän hirviporukan sisäisestä kulttuurista onko pakko yrittää kaataa hirvi vai metsästetäänkö?
Samses
Ylipäällikkö
Näinpä. Tässä tapauksessa oli tilanne että yritetään saada pois konstilla millä hyvänsä, kun on orpo. Siksi en myöskään liiterillä saanut juurikaan kettuilua huonosta ammunnasta, eli ainoat syytökset tässä ovat itsesyytöksiä.
Kaato kyllä kirjattiin koiramiehen nimiin, itse olin sitä mieltä että kyllä se siihen runsaaseen verenvuotoon olisi kuollut melko pian, mutta en minä suurta sieluntuskaa kärsi siitä että meni toisen kaatotilastoon kun itse ammuin suolille.
No, lauantaina laaki ja vainaa ja sunnuntaina suolille roiskimista, eli viikonlopun ammunta noin keskimäärin oli keskinkertaista.
Metsästäminen on alati inhimillistä toimintaa. Kukin tilanne on oma tapauksensa ja jos arvelee tehneensä jotain törpösti, niin viisas ottaa opikseen, ei siinä muuta neuvoa ole. Pitkälle metsästäjäuranpoikaselle sopii kaikenlaista ja tulee sopimaan niin kauan, kunnes viimeisellä vedenjakajalla sitten tuuli vie mennessään. Minunkin mielessäni kajuilee eräs tapahtuma tasan 25 vuoden takaa ja eipä tuo taida unohtua. Törppöilin ja hätäilin, hutiloin ja alisuoritin huolella. Otin kyllä opiksi, perhana.
Metsästäjä 6/17
Ylitarkastaja Pitkänen...lainaan hänen kirjoitustaan tarkasti:
Länsi-euroopan merihanhien suurin kuolleisuustekijä on hanhien kaasuttaminen Hollannissa.
Menetelmä kohdistuu sulkasatoisiin, jotka aidataan ja kaasutetaan hengiltä.
Kaudella 15-16 tapettiin tällä tavoin 142 000 hanhea, munia tuhottiin 106 000 ja 16 000 pesää rikottiin.
Luonnollisesti merihanhi on metsästykseltä rauhoitettu Hollannissa.
Jos kenellä on tuo lehti, niin lukekaa artikkeli ja pohtikaa -hanhipolitiikkaa-.
Suomi on muuten mainittu aktiivisena edelläkävijänä. Tässä yhteydessä olisin jättänyt sen kuitenkin edes kertomatta. Edelläkävijyys on tässä kontekstissa erittäin sinisilmäistä tahvoilua piste.
Ylitarkastaja Pitkänen...lainaan hänen kirjoitustaan tarkasti:
Länsi-euroopan merihanhien suurin kuolleisuustekijä on hanhien kaasuttaminen Hollannissa.
Menetelmä kohdistuu sulkasatoisiin, jotka aidataan ja kaasutetaan hengiltä.
Kaudella 15-16 tapettiin tällä tavoin 142 000 hanhea, munia tuhottiin 106 000 ja 16 000 pesää rikottiin.
Luonnollisesti merihanhi on metsästykseltä rauhoitettu Hollannissa.
Jos kenellä on tuo lehti, niin lukekaa artikkeli ja pohtikaa -hanhipolitiikkaa-.
Suomi on muuten mainittu aktiivisena edelläkävijänä. Tässä yhteydessä olisin jättänyt sen kuitenkin edes kertomatta. Edelläkävijyys on tässä kontekstissa erittäin sinisilmäistä tahvoilua piste.
chigeen'a
Kapteeni
Hmmm...niissä porukoissa joissa pidetään kaatotilastoja yllä pitäisi sitten olla myös käytössä vakiintunut kansainvälinen käytäntö;
Kaato kuuluu sille jolta putkesta lähti "ensimmäinen kivääristä, viimeinen haulikosta".
Silti mielestäni paras on kun unohdetaan mokomat tilastojen ylläpito.
chigeen'a
Kapteeni
Vielä tuohon @Samses hyvään kirjoitukseen. Ymmärsin kyllä mistä teillä oli kysymys hirvijahdissanne ja siitä voisin lausua vielä muutaman sanan. Eli tuosta vasasuojastahan tuossa oli kyse. Aiemmin lehmän ampuminen vasan edestä tiesi pääsyä poliisin pakeille mikäli porukka noudatti metsästyslakia. Nythän tuota asetusta on hiukan väljennetty eikä kyseessä enää taida olla ihan niin vakava rikos. Ja sanon vielä että näihin vuodenaikoihin yksinjäänyt vasa kyllä selviää luonnossa mutta mutta olen metsästysporukkanne kanssa samaa mieltä siitä että yksin jätetyn vasan ampumisella täytyy olla seurauksia. Eli juuri tuo mitä teillä ilmeisesti oli. Vasa nurin kaikin keinoin. Tämä siksi että se joka on lehmän pistänyt pötkölleen jättäen vasan juoksentelemaan ymmärtää ensi kerralla että koko porukka joutuu hankalaan tilanteeseen teon seurauksena.
Olen käynyt jonkun verrankin jahdeissa ulkomailla joissa ei ole mitään väliä ammutaanko elukat missäkin järjestyksessä ja sanon että se aikaan saa täydellisen Suomeen sopimattoman tulikurikulttuurin. Periaate jonka mukaan yleensä ampumaton laukaus on parempi kuin hätähinen vetäsy, loistaa täysin poissa olollaan. Ja juuri tämä maltti tulee tästä meikäläisestä ajatuksesta että aina kun näet hirvi lehmän varmista ettei sillä ole vasaa. Karhu ja pentu vieläkin selvemmin. Ainoa seikka joka tätä hyvää periaatetta Suomessa vahvasti sotkee on se asenne että kun porukalle on myönnetty X määrä lupia niin ne on pakko käyttää syksyn aikana. Silloin pysytään aina jossain metsästyksen ja lahtaamisen välimaastossa. Ampumatilastot taas puolestaan tuovat kuvaan mukaan kilpailu elementin joka ei sovi senkään vertaa metsästykseen. Metsästetään nyt sitten yksin tai porukassa. Ainoastaan vahinkoeläinten hävittämisessä kilpailu saattaa olla puolusteltavissa jonkin asteisena motivaattorina. Kilpailu kuuluu ampumaradalle ja pilkkimiseen. Ei metsään.
Olen käynyt jonkun verrankin jahdeissa ulkomailla joissa ei ole mitään väliä ammutaanko elukat missäkin järjestyksessä ja sanon että se aikaan saa täydellisen Suomeen sopimattoman tulikurikulttuurin. Periaate jonka mukaan yleensä ampumaton laukaus on parempi kuin hätähinen vetäsy, loistaa täysin poissa olollaan. Ja juuri tämä maltti tulee tästä meikäläisestä ajatuksesta että aina kun näet hirvi lehmän varmista ettei sillä ole vasaa. Karhu ja pentu vieläkin selvemmin. Ainoa seikka joka tätä hyvää periaatetta Suomessa vahvasti sotkee on se asenne että kun porukalle on myönnetty X määrä lupia niin ne on pakko käyttää syksyn aikana. Silloin pysytään aina jossain metsästyksen ja lahtaamisen välimaastossa. Ampumatilastot taas puolestaan tuovat kuvaan mukaan kilpailu elementin joka ei sovi senkään vertaa metsästykseen. Metsästetään nyt sitten yksin tai porukassa. Ainoastaan vahinkoeläinten hävittämisessä kilpailu saattaa olla puolusteltavissa jonkin asteisena motivaattorina. Kilpailu kuuluu ampumaradalle ja pilkkimiseen. Ei metsään.
Minulla on nuo ollut jo vuosia..kalvopöksyjen alle joskus hommasin. On kuin 70-luvun toppapukua..Jos jollain on tarvetta taukohousuille talviretkeilyyn niin nämä saattaisi olla melko hyvät: https://www.supernova.fi/product/4602/bw-gore-tex-housujen-lampovuori-kayttamaton
Jenkkien fleece(polartec) takki on toistaiseksi ollut yksi parhaista Supernovan hankinnoista.
Bushmaster
Greatest Leader
Enpä enään tälle vihervasemistolaiselle paskalaudalle enään kirjoittele/kommentoi tai postaa juurikaan yhtään mitään.... tämä lauta taitaa olla niinsanottu "kärpäs -ansa"... mutta oli miten oli, niin tässä vielä yksi kuva niille, jotka ovat laudalla oikeasti isänmaallisella asenteella ja kiinostuneita metsästyksestä ...
Koiran on pian 12 v ja olen jo pitkään surrut ystävän tulevaa siirtymistä "paremmille metsästysmaille"
Kuva on otettu heti aamusta kaadon jälkeen, jolloin vihdoinkin oli tullut yöllä lunta ja kun menimme alueelle missä oli jälki niin koiran irrottamisesta oli kulunut maksimissaan 2 min niin kuvan pupu oli nurin...ampuja kuvassa joka en ole minä..
Samana päivänä meillä oli koiran toimesta kolme ajoa mutta vain yksi pupu... eli koira oli taas kerran äijiä parempi metsästäjä
Koiran on pian 12 v ja olen jo pitkään surrut ystävän tulevaa siirtymistä "paremmille metsästysmaille"
Kuva on otettu heti aamusta kaadon jälkeen, jolloin vihdoinkin oli tullut yöllä lunta ja kun menimme alueelle missä oli jälki niin koiran irrottamisesta oli kulunut maksimissaan 2 min niin kuvan pupu oli nurin...ampuja kuvassa joka en ole minä..
Samana päivänä meillä oli koiran toimesta kolme ajoa mutta vain yksi pupu... eli koira oli taas kerran äijiä parempi metsästäjä
Liitteet
Viimeksi muokattu:
samovaari
Kapteeni
Perkele sanon nyt. Jos Luke ilmoittaa susien määräksi 150 yksilöä ja minä useiden aktiivijäljestäjien havaintojen perustella ainakin 500 yksilöä, niin kumpiko meistä on hollilla? Ja joku lauma vajaassa kolmessa vuorokaudessa "vaelsi" reilut 300km, mitä luulette, pantasellaisia mukana, älkää uskoko paskapuhetta. Ja sitten ihmetellään, missä hirvenvasat?
Te koiran kanssa metsällä olevat. Säälin, Pohjois-Karjala, Kuhmo, Kainuu, Pohjois-Savo ja jopa Lounais-Suomi, teillä näillä seuduilla koiran kanssa erästävillä, jättäkää koiraystävät tarhaan ja muuttakaa metsästysharrastus toisenlaiseksi. Tää on nykyisen Luken kannan mukaan teille parempi.
Te koiran kanssa metsällä olevat. Säälin, Pohjois-Karjala, Kuhmo, Kainuu, Pohjois-Savo ja jopa Lounais-Suomi, teillä näillä seuduilla koiran kanssa erästävillä, jättäkää koiraystävät tarhaan ja muuttakaa metsästysharrastus toisenlaiseksi. Tää on nykyisen Luken kannan mukaan teille parempi.