Eränkäynti

lepinkäinen

Alikersantti
Tässäkin asiassa taitaa pyynti- ja saamamiehet erottua. Minäkään en ole paljon marinoinut kun en ole riistaiseen makuun vielä päässyt kyllästymään ;)
 

Rajajääkäri

Kenraali
Lahjoittaja
Moro. Joo, olen kokenut tuon leveyden (ahkio on nyt mökillä en pysty mittaamaan, muistelisin leveydeksi 52cm) umpisessa vähän haastavaksi. Tuossa ei oikein auta leveämpi hiihtoasentokaan, ko. mallin pohjassa on muottiin tehtynä aika korkeat jalakset. Tarkoitushan tietysti se, että seuraavat suksen uraa.
Kyllähän umpisessa paras ahkiomalli on kapea ja pyöreäpohjainen ja tuolla tuntureilla sitten leveä ja tasapohjainen. En nyt kummiskaan aio hankkia toista, vaimoraukkakin tuosta jälleen kerran hermostuisi. ("Mihi ihmees sie nuita kaikkii tavaroit tarviit"). Eli tarkoitus oli tuolla aisasysteemin muutoksella saada hiukkasen parempi kulku tuolla metsissä.
Tuo armeijan malli Sinex ja sen leveys toimii hyvin sotatyössä, jossa ryhmän verran miehiä etenee umpisessa ja ahkion vetäjä viimeisenä. Viimeisenä tullessaan, ahkiolle on tullut jo leveämpi ura.
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
https://yle.fi/uutiset/3-10036541
Tutkimus: Esivanhempamme osasivat nimetä hajut yhtä tarkasti kuin värit
Ruokansa metsästävillä ja keräilevillä kansoilla taito on tänäkin päivänä tallella.

Hajuaisti
26.1.2018 klo 17:10päivitetty 26.1.2018 klo 17:27

AOP
Anniina Wallius

Jaa artikkeli Facebookissa144

Jaa artikkeli Twitterissä

Punainen, sininen ja keltainen ovat useimmilla meistä helppoja nimetä, eikä myöskään pinkin toteaminen pinkiksi tai viininpunaisen viininpunaiseksi yleensä tuota ongelmia. Yhteisten täsmällisten sanojen löytäminen hajuille on aivan toinen juttu.

Tätä hankaluutta on pidetty ihmislajille tyypillisenä ominaisuutena. Länsimaalaisilla tehtyihin tutkimuksiin perustuvan vakiintuneen käsityksen mukaan hajut ovat "mykkiä aistimuksia"; niitä ei ylipäätään voi kuvailla yksiselitteisesti, sanoo hollantilaisen Radboudin(siirryt toiseen palveluun) yliopiston tutkija Asifa Majid.

Hänen ja ruotsalaisen Lundin yliopiston tutkijan Nicole Kruspen havainnot osoittavat, ettei käsitys päde ihmisiin, jotka edelleen elävät metsästämällä ja keräilemällä, kuten meidänkin esivanhempamme tekivät ennen maanviljelystä.

Veren hajussa on eroja
Majid ja Kruspe osoittivat edellisessä tutkimuksessaan(siirryt toiseen palveluun), että Malaijin niemimaalla Kaakkois-Aasiassa asuvilla jahailla hajusanat ovat yhä hallussa. He ovat metsästäjä-keräilijöitä.

Kun jahai sanoo "pa-uus", toinen jahai tietää hänen tarkoittavan eilisen ruoan ydinhajua, joka lemahtaa myös esimerkiksi kaalissa. Englanninkieliset käyttivät hajun kuvailuun Majidin ja Kruspen tutkimuksessa viisinkertaisen määrän sanoja, ja ne olivat harvalla samoja.

Jahailla on eri sanat myös esimerkiksi veren hajulle silloin, kun se lähtee raa'asta lihasta tai kalasta, ja silloin, kun he aistivat sen nimenomaan houkuttelevan tiikereitä.

Yhdellä sanalla välitetty tieto on hyödyllinen: kaikki osaavat välttää tuomasta kylään tiikerinsyöteiltä tuoksahtavia asioita.

Kuvaile yhdellä sanalla ruusun tuoksu
Selvittääkseen, ovatko jahait ainutlaatuisen tarkkanenäisiä, Majid ja Kruspe tutkivat, miten lyhyesti ja ytimekkäästi kaksi muuta malaijilaiskansaa osaa nimetä hajuja.

Semaq Berin kansa on metsästäjä-keräilijöitä, semelait elävät ennen muuta riisinviljelyllä. Molemmat asuvat samankaltaisilla seuduilla sademetsässä ja ovat ainakin kieliltään läheistä sukua.

Kummastakin kansasta parikymmentä jäsentä osallistui kokeisiin, joissa piti nimetä 80 värinäytettä ja 16 raaputuskortista irtoavaa hajua. Korteissa tuoksahtivat muun muassa appelsiini, omena, ruusu ja kahvi sekä piparminttu, lakritsi, nahka ja tärpätti.

Tutkijoiden hypoteesi osoittautui oikeaksi. Semaq Beri -kansa nimesi sekä hajut että värit yhtä vaivattomasti kuin jahait. Semelaiden tulos vastasi brittien kykyjä: väreille löytyi yhteinen nimi helposti, hajuille ei.

Hajujen nimet ovat jopa tabu
Se on vielä selvittämättä, ovatko hajun nimeämiskyvyn erot kulttuurisia, vai katoaako sanatarkan haistamisen taito ihmisiltä myös biologisesti, kun he asettuvat aloilleen. Muita hajuihin liittyviä kulttuurisia eroja Majid ja Kruspe kyllä totesivat.

Semaq Beri -kansan mukaan jokaisella ihmisellä on synnynnäinen ominaishaju, joka on olennainen osa häntä itseään. Hajuja ei sovi sekoittaa miten vain. Esimerkiksi veli ja sisar välttävät istumasta rinnakkain, koska heidän hajujensa sekoittuminen olisi insestiä.

Semelait eivät usko niin, mutta metsässä liikkuessaan he eivät saa lausua ääneen hajujen nimiä. Se on heidän kulttuurissaan jopa tabu.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Current Biology(siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.
 

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Tuo armeijan malli Sinex ja sen leveys toimii hyvin sotatyössä, jossa ryhmän verran miehiä etenee umpisessa ja ahkion vetäjä viimeisenä. Viimeisenä tullessaan, ahkiolle on tullut jo leveämpi ura.
Moro. Joo, tuo oli tiedossa jo ostohetkellä. Kun silloin(kin) olin köyhä, niin tuo hinta ratkaisi. Tuolloisesta Fjällpulkenista olisi saanut pulittaa nelinkertaisen hinnan.
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Moro. Joo, tuo oli tiedossa jo ostohetkellä. Kun silloin(kin) olin köyhä, niin tuo hinta ratkaisi. Tuolloisesta Fjällpulkenista olisi saanut pulittaa nelinkertaisen hinnan.
Fjällpuökenia on ollut englannissa myynnissä välillä aivan tolkuttoman halvalla, ilmeisesti armeijan ylijäämänä. Rahti on vaan niin iso, etten raaskinut tilata.
 

Sarek1

Kenraali
Ahkiohommista osin kertauksena sen verran, että oman käytön, tarpeen, kukkaron ja avioliiton satamaan purjehtineiden kohdalla hallituksen mielipiteiden mukaan mallia ja hankintojen määrää joutuu mitoittamaan. Omalla kohdallani arsenaalista löytyy 60 - luvun lopulta peräisin oleva narulla vedettävä lasikuituinen ”armeijamallin” ahkio (samanlaisia ryhmäahkioita oli 80-l puolivälissä RVL:llä ennen uudemman helposti katkeavilla aisoilla varustetun testimallin saapumista) sekä kaksi omatekoista ja omaa suunnittelua olevaa kevyttä mutta jämäkkää ”suksiahkiota”, joista laitoin tähän ketjuun muutaman vanhan osviittaa antavan kuvan.

Narulla ahkion vetäminen erityisesti urien ulkopuolella vaatii harjoittelua ja valppautta sekä kulkureitin ennakoivaa suunnittelua ihan eri tavalla kuin aisa-ahkion kanssa kulkiessa. Erityisesti tämä tulee esille laskuissa, joissa naruahkiosta pitää ottaa löysät pois. Suosittelen ehdottomasti aisoja ellei tarkoitus ole tehdä asioita vaikeimman kautta. Omat mieltymykseni ja kokemukseni erilaisten ahkioiden vetämisestä puoltavat ristikkäistä aisojen kiinnitystapaa eli ns. X -aisaa. H-aisaa kokeiltiin suksiahkiota kehitettäessä ja samoin I-aisaa. Not even close.

Metsäsuksilla umpisessa hiihtäessä vauhti on verkkaista verrattuna latuhiihtoon perinteisellä tyylillä tai luisteluhiihtoon latu-uralla. Perinteisellä tyylillä hiihtäessä ahkio tulee suoraan perässä, mutta luistellessa liikkeen sivuttaisuudesta johtuen ahkio kiemurtelee herkästi. Kiemurtelun vähentäminen onnistuu hiihtotekniikkaa muuttamalla eli sivuttaisliikettä vähentämällä. Sivuttaisliike jarruttaa ahkiota, mikä korostuu erityisesti leveäkeulaisissa ahkioissa ja varsinkin, jos niissä on keulapainoa. Olen nähnyt erään isän vetävän latu-uralla lyhyessä ja tasaleveäkeulaisessa ahkiossa lastaan ja tavaraa luistelusuksilla. Riski kaveri, täytyy sanoa. Lumi pöllysi kovalla latupohjalla kun ahkio käärmeili vetäjän tahtiin puolelta toiselle ja keula raapi sivusuunnassa latupohjaa. En tiedä, tuliko matkustaja merisairaaksi heilutuksessa.

Kun esikoisen kanssa aloitettiin vuosituhannen vaihteessa hiihtoretkeilyt latuverkostoja pitkin, ei lapsia juuri näkynyt laduilla. On ilahduttavaa, että asiat ovat sittemmin muuttuneet. Kasvun myötä meillä siirryttiin lasten kanssa ahkiosta pikkuhiljaa hiihtohinaukseen ja varttumisen myötä hiljalleen kokonaan omatoimiseksi kulkijaksi.

Hiihtohinaus onnistuu halvoilla välineillä. Tarvitset leveän vyön, sopivan pitkän pikalukollisen kapean kuormaliinan ja kalikan (harjanvarren pätkä tai sähköputkea tms.). Jos liina on liian lyhyt, sitä voi jatkaa sopivalla narulla. Kuormaliina kiinnitetään vyöpäähän pikalukon läpi ja kalikka sitaistaan poikittain toiseen päähän. Vyö kiinni vetäjään, kalikka hinattavan käsiin ja ei kun varovaisesti kiihdyttäen liikkeelle. Lasten ja hinaajien taitojen kehittyessä vauhti voi olla hurjaa etenkin lentokelillä luistelutyylillä hinatessa ja lapsen kulkiessa latu-uraa pitkin. Ahkion perässä voi myös hinata ja lapsen sauvat on kätevä laittaa sinne hinaustaipaleen ajaksi. Muuten lapsen sauvat on hyvä kiinnittää retkirepun kylkeen tai ottaa muuten isomman hiihtäjän huolehdittaviksi. Hinaajan on syytä huolehtia siitä, että hihna ei pääse löystymään liikaa ja rullautumaan hinattavan suksien alle. Tekniikkalaji tämäkin, vähän samanlaiset jutut kuin naruahkion kanssa ovat hinatessa toimivia. Suksisauvallakin voi vetää, mutta loukkaantumisen ja vahingon riski on suurempi etenkin pienten lasten kanssa. Isommalle voi sauvalla antaa buustia esim nousussa tai pikataipaleella. Vetotanko eli I-aisa on myös yksi mahdollisuus, mutta sen kuljettaminen muuten on hankalampaa kuin liinaratkaisun. Liinan ja ja pyöreän narun välillä valitsen liinan.

Itse olin 60- luvun lopulla 3-6v lapsena lukemattomia kertoja isän perässä vyöstä narulla kiinni silloin kun oma jalka alkoi painaa ja tuli väsy. Silloin hiihdeltiin umpista tai itse hiihtämällä tehtyjä latuja pitkin.

Raskain hinauskokemus oli eräässä aikuisten partiohiihtokilpailussa, jossa oli tehtävärasteja latu-uran varressa. Keli oli luistavasta jääkelistä pikkuhiljaa päivän myötä äärimmäisen raskaaksi kehittyvä vesikeli ja yhtä miestä lukuun ottamatta olimme liikkeellä luistelusuksilla. Isoin kaveri oli Peri Aatteesta ottanut alleen metsäsukset. Oivoi. Vauhtiero oli jo lähtiessä hurja. Sitten, kun metsäsuksiin ei enää saanut pitoa ja kaverilta alkoi puhti loppua ja vähäinenkin vauhti hiipua, nappasin pari liinaa repusta ja viritin niistä kaverin vyöhön kiinni vedon. Sanon vain sen, että itseä puolitoista kertaa raavaammalle kaverille buusterina toimiminen ei ole ihan kevyttä hommaa. Hinausmatkaa oli kymmenkunta kilometriä ja kyllä muuten, mutta tuntui sano entinen äijä.
 
Viimeksi muokattu:

Fremen

Ylipäällikkö
Moro. Joo, tuo oli tiedossa jo ostohetkellä. Kun silloin(kin) olin köyhä, niin tuo hinta ratkaisi. Tuolloisesta Fjällpulkenista olisi saanut pulittaa nelinkertaisen hinnan.
Terve @samovaari , löytyi tälläinen suomalaispariskunnan tekemä retkeilyvideo Englantiin ja Walesiin, hidastempoinen mutta näyttää just niitä paikkoja joista oli taannoin puhe. Katsomisen arvoinen, ja vierailemisen!
Cheers, Fremen

 

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Moro. Jäsen
Ahkiohommista osin kertauksena sen verran, että oman käytön, tarpeen, kukkaron ja avioliiton satamaan purjehtineiden kohdalla hallituksen mielipiteiden mukaan mallia ja hankintojen määrää joutuu mitoittamaan. Omalla kohdallani arsenaalista löytyy 60 - luvun lopulta peräisin oleva narulla vedettävä lasikuituinen ”armeijamallin” ahkio (samanlaisia ryhmäahkioita oli 80-l puolivälissä RVL:llä ennen uudemman helposti katkeavilla aisoilla varustetun testimallin saapumista) sekä kaksi omatekoista ja omaa suunnittelua olevaa kevyttä mutta jämäkkää ”suksiahkiota”, joista laitoin tähän ketjuun muutaman vanhan osviittaa antavan kuvan.

Narulla ahkion vetäminen erityisesti urien ulkopuolella vaatii harjoittelua ja valppautta sekä kulkureitin ennakoivaa suunnittelua ihan eri tavalla kuin aisa-ahkion kanssa kulkiessa. Erityisesti tämä tulee esille laskuissa, joissa naruahkiosta pitää ottaa löysät pois. Suosittelen ehdottomasti aisoja ellei tarkoitus ole tehdä asioita vaikeimman kautta. Omat mieltymykseni ja kokemukseni erilaisten ahkioiden vetämisestä puoltavat ristikkäistä aisojen kiinnitystapaa eli ns. X -aisaa. H-aisaa kokeiltiin suksiahkiota kehitettäessä ja samoin I-aisaa. Not even close.
Moro. Ja iso kämmen:salut:.
Olet paljon minua enemmän perehtynyt näihin ahkio ja hinaushommiin. Ja vielä sillä mielellä että lapsille pitää saada hyviä kokemuksia. Nuo oman isäsi kanssa tulleet kokemukset sitten vuosien jälkeenkin jalostuvat. Kuvittelisin näin vähän vanhempana miehenä, tuo lapsille tuotu ja luotu elämys kruunautuu vielä paremmin sitten kun lapsenlapsille voi tuoda näitä kokemuksia. Kun aina välillä tuntee vähän syyllisyyttä, ei ollut omana työura-aikana ehkä sittenkään tarpeeksi aikaa omille lapsille, nyt on sitten pyritty korvaamaan.
Tuo luisteluhiihto ahkio perässä on kyllä mulle aika vierasta. Ei mulla ole edes luistelusuksia eikä tuohon läheisesti kuuluvia kokovartalokond(haalareita).

Ok, olen tuollaista naruvetoista ahkiota silloin kivi ja kirves tuolla intissä vetänyt ja jarrutellut. Tuohan on min. kolmen miehen peli, kaksi vetää ja yksi jarruttaa.
Mites Sun mielestä nuo aisavetoiset, kun jotkut käyttää aisan sisällä narua, joka hoitaa varsinaisen vedon ja tuo aisa on vain varmistuksena? Mielestäni tuo naru aiheuttaa vain turhaa nykimistä ja on tosi ärsyttävää.
 

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Terve @samovaari , löytyi tälläinen suomalaispariskunnan tekemä retkeilyvideo Englantiin ja Walesiin, hidastempoinen mutta näyttää just niitä paikkoja joista oli taannoin puhe. Katsomisen arvoinen, ja vierailemisen!
Cheers, Fremen
Moro. Ja Thank You. Meni nyt vähän yksäripuolelle mutta sitten v.2020 voidaan tuollakin sarkaa vinguttaa. Muistan kyllä tuon varoituksen kelien äkillisestä muuttumisesta.
 

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Fjällpuökenia on ollut englannissa myynnissä välillä aivan tolkuttoman halvalla, ilmeisesti armeijan ylijäämänä. Rahti on vaan niin iso, etten raaskinut tilata.
Moro. Nyt keskusteltiin vuoden -86 tilanteesta. Silloin tuo hintaero oli valtava, hyvä jos nyttemmin kaventunut. Tuo Fjällpulken on nimittäin ihan hyvä ostos, toimii avotuntureilla, mihin se on suunniteltu, mutta kohtuullisesti myös pehmeän lumen metsämaastossa.
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Pitipä sitten ajaa autokin kiinni tuonne jumalan selän taakse:mad: Kaks tuntia sitä lapioin pois, mutta eihän se tollanen etupotku v70 mihinkään nouse. Sitte keitin kahvit ja paistoin makkarat ja just sopivasti tuli yks puolituttu Maasturillaan. Siinäki sai vielä aika kauan kiskoa että sai koslan ylös. Vittumaisessa kunnossa metsäautotiet kun on keskellä jääpalle ja sivut ihan pehmeänä, siitä kun uralta sieppaa pois, niin ei oikein mitään mahda kun auto istuu pohjia myöten. Kenttälapio ja nuotiovehkeet tuli tarpeen ja samaten pakkasvermeet. Vaimokaan ei enää pitänyt mua puolihulluna varusteiden vuoksi ku olin hänelleki varannu pakkasasun, tyytyväisenä natusti makkaraa eikä edes yllättäen antanut viisaita neuvoja, arveli varmaan mun pään väristä, että kannattaa olla kommentoimatta :D
 
Viimeksi muokattu:

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Vaimokaan ei enää pitänyt mua puolihulluna varusteiden vuoksi ku olin hänelleki varannu pakkasasun, tyytyväisenä natusti makkaraa eikä edes yllättäen antanut viisaita neuvoja, arveli varmaan mun pään väristä, että kannattaa olla kommentoimatta :D
Moro. Joo, ne vaimot osaa joskus yllättää (positiivisesti).
 

Torni

Luutnantti
Lahjoittaja
Riistan maku on tosiaan voimakas ja sitä on kyllä hyvä vähän muokata. Itselle kävi 15 vuotiaana niin, että kun oli palvattua hirvenlihaa ja säilykettä melkein koko talveksi kotona, niin söin itseni molemmista niin”ulos” että ei vieläkään palviliha taikka nöde maistu. Muuten laitettua hirveä kyllä saattaa syödä.
Voin lohduttaa ettei mene kuin reilu 20v ja palviliha alkaa maistumaan taas. :)
Olen kanssa sitä koulukuntaa, että riistaa tai yleensäkin hyvää lihaa maustetaan mahdollisimman vähän. Esimaerkiksi hirven jääpaisti ja mausteena pelkkä suola toimii aina.
Nuo voimmakkaat mausteet on karvakäsien ja vinosilmien juttuja, kun joutuvat epämääräisistä puoli märännysistä lihoista ruokaa laittamaan. Myönnän kyllä että itsellekin hyvin tehty kebbi maistuu.:cool:
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Voin lohduttaa ettei mene kuin reilu 20v ja palviliha alkaa maistumaan taas. :)
Olen kanssa sitä koulukuntaa, että riistaa tai yleensäkin hyvää lihaa maustetaan mahdollisimman vähän. Esimaerkiksi hirven jääpaisti ja mausteena pelkkä suola toimii aina.
Nuo voimmakkaat mausteet on karvakäsien ja vinosilmien juttuja, kun joutuvat epämääräisistä puoli märännysistä lihoista ruokaa laittamaan. Myönnän kyllä että itsellekin hyvin tehty kebbi maistuu.:cool:
Noo, kyllä kai se muutaman vuoden päästä ehkä alkaa taas maistuun. Ei noi grillikastikkeet ihan istu riistaan, jos hifistellä haluaa, niin voi marinoida punkulla tai sit käärästä pekoniin. Mutta pääsääntösesti ihan suolalla ja pippurilla, sipulia, sieniä ja pottuja kaveriksi.
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Käväsin iltahiihdolla kuutamolla pellon reunoja pitkin. Melkein kävi leimasin housuissa kun lähti kauris ihan sylistä. Oli naapurin isäntä näköjään laittanut kauriille ruokintapaikan, jälkiä oli tosi paljon, pari kunnon polkuakin kulki kauempaa kun tarkemmin katselin.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Noo, kyllä kai se muutaman vuoden päästä ehkä alkaa taas maistuun. Ei noi grillikastikkeet ihan istu riistaan, jos hifistellä haluaa, niin voi marinoida punkulla tai sit käärästä pekoniin. Mutta pääsääntösesti ihan suolalla ja pippurilla, sipulia, sieniä ja pottuja kaveriksi.
Täällähän on selvästi keskusteltu laittamastani ruokaohjeesta :) enpäs huomannutkaan.
Johtuneeko siitä, etten itse metsästä, eikä isäni, mutta kyllä se voimakas riistanmaku ei suuhuni istu. Ehkä siihen ei lapsena tottunut tarpeeksi. Ja sitten kun pitää saada koko perhe myös syömään sitä könttiä, niin minulle sopii tehdä liha jumalaisen makuiseksi :p
Se on sitten makuasia mitä suurimmassa määrin mikä on jumalaista, mutta takaan ja vannon, että helvetin hyvää lihaa tuolla marinadireseptillä tulee. Jokainen maistanut on puhjennut ylistämään :devilish:
 
Viimeksi muokattu:

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Täällähän on selvästi keskusteltu laittamastani ruokaohjeesta :) enpäs huomannutkaan.
Johtuneeko siitä, etten itse metsästä, ei isäni, mutta kyllä se voimakas riistanmaku ei suuhuni istu. Ehkä siihen ei lapsena tottunut tarpeeksi. Ja sitten kun pitää saada koko perhe myös syömään sitä könttiä, niin minulle sopii tehdä liha jumalaisen makuiseksi :p
Se on sitten makuasia mitä suurimmassa määrin mikä on jumalaista, mutta takaan ja vannon, että helvetin hyvää lihaa tuolla marinadireseptillä tulee. Jokainen maistanut on puhjennut ylistämään :devilish:
Noin syvällä rintaäänellä vuodatettu teksti melkein pakottaa kokeilemaan kaikesta huolimatta tätä reseptiä. Pitääpä tehdä ens viikonloppuna inventaario pakastimeen, että vieläkö siellä hirvenlihaa majailee.
 

Sarek1

Kenraali
Moro. Jäsen

Moro. Ja iso kämmen:salut:.
Olet paljon minua enemmän perehtynyt näihin ahkio ja hinaushommiin. Ja vielä sillä mielellä että lapsille pitää saada hyviä kokemuksia. Nuo oman isäsi kanssa tulleet kokemukset sitten vuosien jälkeenkin jalostuvat. Kuvittelisin näin vähän vanhempana miehenä, tuo lapsille tuotu ja luotu elämys kruunautuu vielä paremmin sitten kun lapsenlapsille voi tuoda näitä kokemuksia. Kun aina välillä tuntee vähän syyllisyyttä, ei ollut omana työura-aikana ehkä sittenkään tarpeeksi aikaa omille lapsille, nyt on sitten pyritty korvaamaan.
Tuo luisteluhiihto ahkio perässä on kyllä mulle aika vierasta. Ei mulla ole edes luistelusuksia eikä tuohon läheisesti kuuluvia kokovartalokond(haalareita).

Ok, olen tuollaista naruvetoista ahkiota silloin kivi ja kirves tuolla intissä vetänyt ja jarrutellut. Tuohan on min. kolmen miehen peli, kaksi vetää ja yksi jarruttaa.
Mites Sun mielestä nuo aisavetoiset, kun jotkut käyttää aisan sisällä narua, joka hoitaa varsinaisen vedon ja tuo aisa on vain varmistuksena? Mielestäni tuo naru aiheuttaa vain turhaa nykimistä ja on tosi ärsyttävää.
Joo, RVL -aikana naruvetoista ryhmäahkiota veti yksi partio ja kaksi teki edellä latua. Joskus lainattiin jarrumies toisesta partiosta. Ryhmässä oli kymmenen kaveria. Ennen viikonloppulomille lähtöä olleissa ahkionvetokilpailuissa vetäjiä oli yleensä kolme ja jarrumiestä ei juuri tarvittu. Nuoren miehen lomakutina ja vapaa, mutta pakollinen reitinvalinta aiheuttivat ”we brake for nobody” -ilmiön ja määrätietoisen lasittuneen katseen, mitä ei omissa retkeilyissä tapahdu.

Rajakoulussa oli käytössä pienemmät yhden vetäjän partioahkiot (meillä oli vielä ns. vanhaa aisatonta mallia), uudet aisavetoiset partiomallit tulivat samoihin aikoihin ”kotikustannuspaikassa” hiljalleen käyttöön. Niissäkin käytettiin jarrumiestä etenkin sen takia, että vetoaisat tuppasivat herkästi katkeilemaan. Mutta, se oli 80-lukua se.

Aisavetoisissa nykiminen ei tuntuisi minustakaan yhtään hyvältä. Kun välystä on vähemmän, ahkio ei nyi tai töni jatkuvasti harmittavalla pikkuviiveellä. Nykiminen hankaloittaa hiihtämistä. Naru aisan sisällä voi olla ihan ok varmistuksena. Omiin suksiahkioihin tehtyyn alumiiniputkirakenteiseen aisaviritykseen ei naruja laitettu putkien sisälle edes varmistukseksi. Keveys oli valttia. Ko. atrapissa välys tulee oikeastaan siitä, kun vanhan satularepun putkirunkoon on laitettu lantio/mahavyö ja sitä ei viitsi mukavuussyistä liian tiukalle laittaa. Satularepussa (60-luvulla tehty) ei lantiovyötä ollut oletusarvoisesti. Minulle vyö olisi saanut ehkä tulla aavistuksen alemmaksi (rujo ruoto on 185cm), mutta ahkiot ja vetolaitteet tehtiin tuolloin saatavilla olleista materiaaleista ja tarvikkeista eikä käytössä

Lapset halusin nostaa mukaan keskusteluun siksi, että ketjua saattaa lukea myös sellaisia henkilöitä, joilla on pieniä lapsia tai lastenlapsia (!). Nuorna vitsa väännettävä, sanoo sananparsi - ja oikeassa on. Hiihtäjiä ja retkeilijöitä tulee vain harjoittelun kautta ja lasten kanssa yhdessä tekeminen maksaa itsensä monin verroin takaisin jossain vaiheessa. Luistelusukset nostin mukaan sen vuoksi, että kuntoilumielessä hiihtäviä liikkuu laduilla ja jos esim. itse haluaa pitää kovempaa vauhtia ja saada vähän lisää rasitusta, voi lapsen ottaa mukaan sopivalle lenkille hinauksessa. Näin tulee oltua yhdessä lapsen kanssa harrastuksessa ja samalla edistettyä lapsen tasapainon hallinnan ja motoriikan kehittymistä.

Meille oli lasten kanssa retkeillessä tärkeää ottaa aina mukaan eväät. No, on edelleen. Hiihtoreittien tulipaikoilla tulien tekeminen, makkaran paistaminen, juustolla päällystettyjen ruisleipien lämmittäminen tikun nokassa jne. Tunnelma on tärkeä juttu.

@samovaari :
Sama syyllisyys työn ja kaiken muun vs. omien lasten kanssa vietetyn ajan vähäsyyden suhteen elämän kiireisimpinä aikoina kalvaa myös täällä, mutta toisaalta vähänkin on aina kotiin päin. Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Omat lapset ovat nykyään jo teinejä ja aikuisikäisiä, joten saatan päästä hyvässä lykyssä pian itse hinattavaksi. Tai jos seuraavaa sukupolvea siunaantuu ja olen itse kulkukelpoisessa kunnossa, pääsen taas hinaushommiin. On se vaari hinannut ja vetänyt minunkin tenavia silloin kun nämä olivat pieniä. ;)
 
Viimeksi muokattu:

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Moro. Edelleen iso kämmen jäsen @Sarek1 lle. Jos kaikki vanhemmat hoitaisivat tuon jälkikasvun luontoon ja liikuntaan tutustuttamisen ja ohjaamisen tuohon malliin, veikkaan, ei kun tiedän, hyvinvointimme lisääntyy. Ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti. Enkä nyt tarkoita näitä lapsiamme, vaan myös itseämme.
 
Top