Esiselvitys Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamisesta

Viime päivinä aiheeseen pintapuolisesti perehtyneenä todella toivon järjen voittavan ja seuraava hävittäjä on Jas Gripen E.

Päihittää F-35:n kaikilla osa-alueilla, paitsi häiveessä. Nykyinen Gripen C on jo hämmästyttävän vaikeasti tutkalla havaittava (edestä n 10-15 kertaa vaikeammin havaittava kuin Hornet) ja uuden sukupolven Gripen varmasti petraa. F-35 on hävittäjäpommittaja ja parhaimmillaan hiipii sukkasillaan kohteeseen. Ei Suomi moisia iskuja tee, ne muutamat keikat voi hoitaa jassmeilla.

Gripen on niin helkkarin paljon halvempi hankkia, lentää ja ylläpitää. F-35 vaatii 10x määrän huoltoa per lentotunti, tositilanteessa niistä on operatiivisia saman verran kuin NH90:stä, muutama. Lisätään siigen vielä takuuvarmat lastentaudit ja bugit niin avot.

Gripen toimii tienpätkiltä ja voi lähteä takaisin 10 minuutissa ilmapuolustustehtävään, avioniikka, sensorit/tutkat/irst ja networking huippuluokkaa, semi-häive, halpa, toimintavarma, yhteensopiva naton ja ennen kaikkea Ruotsin kanssa yhteistä ilmapuolustusta ajatellen...

Jäis rutosti rahaa ilmatorjunnan kehittämiseen ja meillä olisi ilmavoimat, jotka lentää, eikä ole pajalla koko ajan.


Vanhemmat mallit eivät ole Hornettia kummoisempia ja tulevan version kyvyistä ei ole muita todisteita kuin tutkimukset paperilla koska länsinaapuri ei saanut yhtäkään valmistettua saatika testattua (hinnastakaan ei siis tietoa). On se kumma kun tuollaista superhävittäjää ei ole paljoa myyty... kaiken järjen mukaan ostajia pitäisi riittää jonoksi asti.
 
Vanhemmat mallit eivät ole Hornettia kummoisempia ja tulevan version kyvyistä ei ole muita todisteita kuin tutkimukset paperilla koska länsinaapuri ei saanut yhtäkään valmistettua saatika testattua (hinnastakaan ei siis tietoa). On se kumma kun tuollaista superhävittäjää ei ole paljoa myyty... kaiken järjen mukaan ostajia pitäisi riittää jonoksi asti.

En usko, että sitä Suomeenkaan näkemättä ostetaaan. Eli jos ei päästä oikeasti koelentämään (eli seuraavan 5 vuoden sisällä ei ole oikeata konetta olemassa), niin pudonnee pois mahdollisista koneista. Kuulopuheita ei kannata rahoittaa.
 
Tuo on jo ns. "debunked" monessakin jutussa. Tietysti tulee turpaan jos on ohjelmallisesti liikehtimiskykyä rajoitettu ja vastassa on yksi maailman parhaista "dogfight"-koneista. Kyseisen testin tarkoitus oli selvittää voidaanko nuo ohjelmalliset rajoitukset turvallisesti poistaa. Ei siis että pärjääkö F-35 tuolle vastustajalle.

Debunkkaan debunkkauksesi. Tässä vaiheessa (IOC lähestymässä ja toistasataa konetta lentämässä) ei mitään mainittavia ohjelmallisia lentotilarajoituksia enää ole. Lähinnä tuossa sanottiin että ohjattavuutta voitaisiin vielä parantaa ohjelmistomuutoksilla.
Koneen liikehtimiskyvyssä on tuon raportin perusteella kyllä ongelmia, mutta se on sitten eri asia miten paljon se vaikuttaa kokonaissuorituskykyyn. Luultavasti ei kovinkaan paljon, ainakaan tuollaisenaan.
 
Jos koulutus ja harjoittelu loppuu, ei meillä ole niihin lentäjiä. Osa lentäjistä siirtyy uuteen konetyyppiin, osa siviili-ilmailun puolelle. Mitä teknisempi vehje, sen enemmän pitää harjoitella pysyäkseen terässä.

Tietysti, jos ostetaan myös n kpl superhornetteja, voisi teoriassa kouluttaa ylimääräisiä lentäjiä ja antaa vanhoja hornetteja kriisivarastosta kriisin sattuessa heille. Meidän Horneteissahan on jo jonkin verran Superhornetin päivityksiä mm. ohjaamossa. Tutkakin taisi olla sama kuin ensimmäisessä superhornet -sarjassa. Eri juttu sitten, onko meillä varaa jemmailla niitä pahan päivän varalle. Varastoitunakin ne ymmärtääkseni tarvitsevat ainakin minimaalisen huollon, varastointitilat ja vartioinnin.

Sodan aikana tuskin on niin tarkkaa, jos rungolla on lennetty vaikkapa jonkin verran alle 6000 tuntia.
Näyttää jenkitkin lentävän noilla viisinumeroisia lukuja
http://www.military.com/daily-news/...age-on-f18-hornets-caught-us-by-surprise.html
 
Niin ja Pentagon on päättänyt päivittää ainakin 300 F-16 konetta ihme virityksillänsä. Eipä olisi yllätys että F-16 päivitykset pitkälle tulevaisuuteen leviäisivät muihinkin maihin. Ainakin valmistaja puhui messuilla siihen suuntaan, että uskovat siinä olevan hirveät markkinat vielä.
Olen odottanut kokoajan ilmoitusta F-16 Stealth versiosta.
 
Back
Top