Esittele itsesi

Hejsan kirjoitti:
Noskapallonaama kirjoitti:
Baretti on naisten päähine väristä riippumatta

Siinähän se tuli, noskalla ei ole edes barettia..taijat olla malaj :D (laivakokki) :p

Kyllä merivoimilla on SUomessa baretti eli myös laivakokeilla.
 
baikal kirjoitti:
Pinkkiä baskeria ei taida VIELÄ olla millään puollustushaarakkeella.

EIkös jossain Körmy elokuvassa jo moisia näkynyt. Ei kauaa kestää kun sellainen otetaan käyttöön.
 
No jos jotain lyhyesti:

Lähtöisin Keski-Pohjanmaalta, nykyisin majapaikka pääkaupunkiseudulla. Työ/koulutus löytyy sulautettujen järjestelmien parista. Vapaa-ajalla workitaan mieluusti em. tuttujen asioiden parissa jos aikaa sattuu riittämään.

Sotilaskoulutusta saatu vuoden verran pioneeriaselajin parista.

Tänne päädyttiin, koska susi1 jäi eläkkeelle.
 
En ole tainnut muistaa esittäytyä:

Olen turkulaislähtöinen pioneerivänskä, siviilissä rakennuspuolella. Varusmiehenä 89-90, yhdet kertaukset 2005 jonka jälkeen on ollut hiljaisempaa. Siviilityö nähtävästi roikottaa wanhaa mukana sijoituksissa.

Luen foorumia säännöllisesti ja kirjoittelen satunnaisesti.
 
Hande kirjoitti:
noska kirjoitti:
Kyllä merivoimilla on SUomessa baretti eli myös laivakokeilla.

Ei kai laivalla palvelevat barettia käytä vaan ainoastaan maaorganisaatio/rannikkojoukot?

Olen ainakin kerran nähnyt laivapalveusta suorittavan nuoren miehen päällään maastopuku ja päässään baretti. Laivapalvelusasujen kanssa ei toki barettia käytetä vaan suikkaa tai aku ankka lakkia
 
noska kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Noskapallonaama kirjoitti:
Baretti on naisten päähine väristä riippumatta

Siinähän se tuli, noskalla ei ole edes barettia..taijat olla malaj :D (laivakokki) :p

Kyllä merivoimilla on SUomessa baretti eli myös laivakokeilla.

Sä olit ainakin merivoimissa, koska sä kirjoitit että olit tavannut Peten merivoimen valmiusjoukkojen kertausharjoituksissa.
 
Oletko koskaan kuullut aselajien yhteistoimintaharjoituksista? Ei Petekään muuten alunperin ole palvellut merivoimissa, vaan vasta valmusjoukoissa. Olen tavannut ihmisiä myös ilmavoimien harjoituksissa, olenko siis lentäjä? Yksi siellä tapaamistani on amiraali Kaskeala joten olenko merivoimien pilotti?
 
baikal kirjoitti:
Onttolanko? Olen samaa vuosikertaa nimittäin, mutten vänrikki.

Rovaniemi eli LR oli lähtöpisteenä. Siitä sitten Immolaan ja Haminaan ja takaisin. Voipa olla sitten, että Immolassa on samoja polkuja tallattu :) Saapumiserä oli muuten II/87.
 
ej kirjoitti:
sissinkiuas kirjoitti:
'87-'88 rajan sissi. Toistaiseksi vänskä, lutin päivät tuli täyteen keväällä. Olishan se vinhaa etenemistä sotilasuralla, jos ylennys napsahtais :)

Maanpuolustushommat on kiinnostaneet aina ja viimevuosina on tullu käytyä kertamaassa vapaaehtoisissa harjoituksissa.

Perinneammuntaa tulee harrastettua myös jonkin verran.

Koitan laittaa YV:tä rinkasta, mutta et salli sitä lähettävän sinulle.

Ok, oli näköjään asetuksissa säätämistä. Pahoitelut. Pistän sulle vielä mun sähköpostin privaviesteihin.
 
Kaukaasialainen, iso, ruma, mies vm -78. Lapin Ilmatorjuntarykmentti/Kainuun Prikaati/Lainassa Kadettikoululla, Varusmiespalvelu 1999. Vaikutan Kainuussa ja Helsingissä
 
Iso-Mursu kirjoitti:
Kaukaasialainen, iso, ruma, mies vm -78. Lapin Ilmatorjuntarykmentti/Kainuun Prikaati/Lainassa Kadettikoululla, Varusmiespalvelu 1999. Vaikutan Kainuussa ja Helsingissä

Tervetuloa :salut:
 
baikal kirjoitti:
Pinkkiä baskeria ei taida VIELÄ olla millään puollustushaarakkeella.

Maavoimat - vihreä
KV (eli FRDF)-joukot - vihreä, kokardina kultainen leijona
Ilmavoimat - kirkas sininen
Soittokunta - vaaleansininen
Merivoimat - tummansininen
Panssarijoukot - musta
Laskuvarjojääkärit - viininpunainen
Rajavartiosto - turkoosinvihreä, kokardina kultainen karhu
Rannikkojääkärit - kirkkaan vihreä, kokardina kultainen kotka
 
Musta musta on paras :D. Oltiin vähän katkeria vuonna -83; kuultiin, jotta PsPr saapi mustat baretit käyttöönsä "lähi tulevaisuudessa".

Milloin muuten mustat baretit tulivat paraati- ja lomapäähineiksi?.
 
Wikipedia sanoo:

Ensimmäiset suomalaiset baretit jaettiin 1960-luvulla Laskuvarjojääkärikoulun henkilökunnalle ja varusmiehille. 1970-luvulla ne otettiin käyttöön Rannikkojääkärikoulussa ja Panssariprikaatissa vuonna 1983, jotka nauttivat tuolloin eliittiyksikköjen statuksesta. Barettien värit valittiin länsimaisen perinteen mukaisiksi: laskuvarjojääkäreille punainen, rannikkojääkäreille vihreä ja panssarimiehille musta.
 
Hejsan kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Pinkkiä baskeria ei taida VIELÄ olla millään puollustushaarakkeella.

Maavoimat - vihreä
KV (eli FRDF)-joukot - vihreä, kokardina kultainen leijona
Ilmavoimat - kirkas sininen
Soittokunta - vaaleansininen
Merivoimat - tummansininen
Panssarijoukot - musta
Laskuvarjojääkärit - viininpunainen
Rajavartiosto - turkoosinvihreä, kokardina kultainen karhu
Rannikkojääkärit - kirkkaan vihreä, kokardina kultainen kotka
Korjataas hieman

Maavoimat - oliivinvihreä kokardina hopeinen kruunaamaton leijonanpää
valmiusjoukot - oliivinvihreä, kokardina kruunattu kultainen leijonanpää
Ilmavoimat - kirkas sininen, kokardina ilmavoimien tunnus kultainen kotka hopeisessa siipiseppeleessä
Soittokunta - vaaleansininen, kokardina kultainen sotilassoittokunnantunnus
Merivoimat - tummansininen, kokardina kultainen leijona hopeisen ankkurin päällä
Panssarijoukot - musta, kokardina hopeinen kyrassieerikypärä
Laskuvarjo- ja erikoisjääkärit - viininpunainen/vaarainpunainen kokardina hopeinen laskuvarjo ja nuoli
Rajavartiosto - oliivinvihreä, kokardina kultainen karhunpää havu ja miekka eli RVL:n tunnus
Rannikkojääkärit - tummanvihreä, kokardina kultainen merikotkanpää
Maavoimien ilmailu - kirkas sininen, kokardina hopeinen aarnikotka
Erikoisrajajääkärit - ruskea, kokardina kultainen karhunpää havu ja miekka eli RVL:n tunnus
 
Ylikersantti, saapumiserä 2/92, PorPr. 90-luvulla YK-reissu Makedoniassa, tätä nykyä lähinnä aktiivinen asioiden seuraaja.
 
TKM VaaRPsto:ta 83. Nykyään Alik. Vaikuttaa Kokkolan alueella... Ammun SRA:ta ja ohi tauluista!
Haluaisin nähdä voimakkaat ja tehokkaat puolustusvoimat ennenkuin monttubileissäni sanotaan; täyteen... Tätä menoa saan elää satakymmenen vuotiaaksi...
 
Reserviupseeri Etelä-Suomesta. Puoliharrastuksena SA-suorituskykyjen kehittäminen ja RA-älyttömyyksien väistely ja torjunta. Ampuu, juoksee, väkertää varusteiden kanssa yksin, perheessä ja kavereiden kanssa. Omistaa lukuisia mielipiteitä, joista ekumeenisesti jakaa muillekin. Liikkuu vaivattomasti laajalla alueella lukuisilla moottorikäyttöisillä "laveteilla". Arvostaa hikeä säästämättömiä tekijöitä ja kehittäjiä, ärsyyntyy nillittämisestä ja itsekkyydestä. Elämänkatsomus perustuslaillis-libertaari.

Olen eri mieltä kanssasi, ja olen valmis käymään taistoon vihulaista vastaan puolustaakseni oikeuttasi olla eri mieltä. (Mottoni foorumillla ja elämässä.)
 
Back
Top