EU - onko järkee vai ei?

Totuus satuttaa. Ainakaan oman työpaikan virolaiset eivät pidä eu:sta sen enempää kuin moskovankaan sanelusta.

"Väitteeni on, että suomalaisilla oli autonomian aikana enemmän itsenäisyyttä kuin EU-ajalla. Venäläisillä ei ollut kansalaisoikeuksia Suomessa, toisin kuin EU-maiden kansalaisilla nyt miltei on. Suomea hallitsi senaatti, ja keisari-suuriruhtinas teki päätöksensä duuman ohi senaatin esitysten mukaan. Toisin on EU:ssa, johon kuuluessamme kolme neljäsosaa lainsäädännöstä on direktiivien määräämää. Ennen meillä oli oma raha, keskuspankki, maatalous ja tullilaitos, toisin kuin nyt EU:ssa, jossa tullimaksutkin humahtavat valtioliiton kassaan."

Mikä tuosta ylläolevasta lainauksesta ei pidä paikkaansa?

Kyllä se on nähty kerta toisensa jälkeen, että eu jäsenyyttä kannattavat aivan samat henkilöt jotka aikoinaan kannattivat yya:ta.

Ja argunmentitkin on käytännössä samat.

Hankamäki osuu täysin oikeaan todetessaan.

"Mitä suurempi ja monipuolisempi yhteiskunta on, sitä enemmän sen on standardisoitava, harmonisoitava ja sertifioitava, kun taas suurimmillaan henkinen vapaus on yleensä pienessä valtiossa, jossa ulkoinen kontrolli ei rajoita."

Tämä ensimmäinen lause ei pidä paikkaansa. "Väitteeni on, että suomalaisilla oli autonomian aikana enemmän itsenäisyyttä" Perustelin sen jo aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ensimmäinen lause ei pidä paikkaansa. Väitteeni on, että suomalaisilla oli autonomian aikana enemmän itsenäisyyttä Perustelin sen jo aiemmin.

Jaahas..... Aika kova väite.
 
Tämä ensimmäinen lause ei pidä paikkaansa. Väitteeni on, että suomalaisilla oli autonomian aikana enemmän itsenäisyyttä Perustelin sen jo aiemmin.

Ei sinä olet vain järkyttynyt siitä, ettet pystynyt kumoamaan perusteluja.

Tosiasia on se, että venäjän vallan alla olimme riippuvaisia Pietarin valtiaan hyvästä tahdosta. Ja eikös säädyt päättäneet asian Porvoon valtiopäivillä? No tosin myöhemmät tsaarit eivät sitten lupauksista piitanneet.

Tosiasia on se, että nykyisin meillä on EU alamaisina lähinnä oikeus panna toimeen mukisematta Brysselin tahto. Ja eikö tästä asiasta järjestetty kansanäänestys. Tosin se EY johon liityttiin ei ollut sama eurostoliitto joka nykyisin on olemassa kaiken tukahduttavan keskusvaltana.
 
Viimeksi muokattu:
Ostamaan uuden vuoden vastaanottajaisiin tarvikkeita Prismasta. Rakettikauppa vielä sujui. Tiedossa oli, että tinat kielletään maaliskuussa 2018.
Minä kyselemään, että missä tinat? Ajatuksena ostaa siltä varalta, että loppuiäksi riittävät.

Myyjä: ''Eu kielsi, ei ole.''
Minä: '' Aivan, mutta vasta maaliskuussa, missä tinat?''
Myyjä: '' Prisma otti jo varsin varulta ennakkoa ja ei enää myy!''

:mad: Perkele, en viitsinyt rueta niiden perässä enempää juoksemaan. Jos tinoja haluatte vielä ostaa, suosittelen muuta ketjua kuin ääss-ryhmää.

Vituttaa yleisellä tasollakin, minkä takia Eu:n on pakko joka lillukanvarteen takertua.
Siihenkin voitte varautua, että raketitkin on kohta kielletty.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...ukentuvat-eu-kieltaa-uudenvuodentinat/6703852
Toki. Ruotsissa jo kokeiltiin laservaloja. Jotta lemmikit.
Tulee täälläkin keskusteluun.
 
Toki. Ruotsissa jo kokeiltiin laservaloja. Jotta lemmikit.
Tulee täälläkin keskusteluun.
Noh se vähän riippuu minkä siiven lemmikit kyseessä... mutta tina-asiaan! Olikos se niin että röpelöinen "muru"-pinta merkitsi rahaa tulevana vuonna, ja sellainen siivekäs protuberanssi pitkää ulkomaanmatkaa..? Mitäs tulkintoja reserviläisveljille on jäänyt mieleen nuoruudesta?
 
Noh se vähän riippuu minkä siiven lemmikit kyseessä... mutta tina-asiaan! Olikos se niin että röpelöinen "muru"-pinta merkitsi rahaa tulevana vuonna, ja sellainen siivekäs protuberanssi pitkää ulkomaanmatkaa..? Mitäs tulkintoja reserviläisveljille on jäänyt mieleen nuoruudesta?
Suuresti kunnioittamani isäni ei tinoihin uskonut. Eikä ollut muutenkaan koskaan tinoissaan, kotona ainakaan.
Eka raketit ammuttiin, kun jossain myöhäisessä vaiheessa ala-astetta älysin alkaa pyytää raketteja joululahjaksi. Tuohon aikaan niitä sai muulloinkin kuin nykyisinä ostohetkinä.
Myös papaattimattoja ammuskeltiin pitkin vuotta :).
Ja tyhjä kuulakärkikynä, toiseen päähän papaatti, tulta, ja sillähän pystyi ampumaan vihollista (kaveria, sisätiloissa)!
 
Suuresti kunnioittamani isäni ei tinoihin uskonut. Eikä ollut muutenkaan koskaan tinoissaan, kotona ainakaan.
Eka raketit ammuttiin, kun jossain myöhäisessä vaiheessa ala-astetta älysin alkaa pyytää raketteja joululahjaksi. Tuohon aikaan niitä sai muulloinkin kuin nykyisinä ostohetkinä.
Myös papaattimattoja ammuskeltiin pitkin vuotta :).
Ja tyhjä kuulakärkikynä, toiseen päähän papaatti, tulta, ja sillähän pystyi ampumaan vihollista (kaveria, sisätiloissa)!
Tuo on muuten yhteinen muisto meikäläisellä, faija vähän ihmetteli mihin kuulakärkikynät tuppasivat haviämään, ostettiin niitä stytoksista tehtyjä mersuja joihin siivet työnnettin sivusta, laitettiin noita kuminauhoilla kiviin yms. kinnitettyjä papari-it -tykkejä riviin ja laitettiin konetta liukuun niiden edestä kun toinen nuorimies sähläsi sytyttimien (stendari) kanssa... saatiin jopa muutama pudotus per sataa laukausta, yhteinen onnistumisen riemu oli rajaton!!
Oltiin itse asiassa häkellyttävän lähellä US Navyn pudotustilastoja per laukaus virityssytyttimellä / proximity fuze (heidän) parhaimmillaan...
 
Suuresti kunnioittamani isäni ei tinoihin uskonut. Eikä ollut muutenkaan koskaan tinoissaan, kotona ainakaan.
Eka raketit ammuttiin, kun jossain myöhäisessä vaiheessa ala-astetta älysin alkaa pyytää raketteja joululahjaksi. Tuohon aikaan niitä sai muulloinkin kuin nykyisinä ostohetkinä.
Myös papaattimattoja ammuskeltiin pitkin vuotta :).
Ja tyhjä kuulakärkikynä, toiseen päähän papaatti, tulta, ja sillähän pystyi ampumaan vihollista (kaveria, sisätiloissa)!
Nämä on varmaan jo vanhentuneita niin voi kertoa: paineilmaporan porakangesta joita löytyi tietyömaan liepeiltä sai kätevän tykin cal 16mm. Perä hitsattiin kiinni ja sankkireikä poralla, sitten vain sopiva lavetti lankusta ja ruutia faijan haulikon patruunoista tai jälleenlataustarvikkeista. Luoti tuli siitä 16mm pultista. Tulilankaakin löytyi nurkista kun maalla oli joskus tarvinnut jäistä maata irrotella aniitilla.. Ja tehokas tykki siitä tuli, läpäisyä oli monta lankkua tai useamman millin paksuinen rautalevy. Nämä siis ajalta ennen nettiä ja muita hirveyksiä josta nykynuoret saavat vaikka mitä huonoja vaikutteita.. Ja kaikki turvamääräykset otettiin huomioon, osa jopa ylitettiin. Ja sorry ot!
 
Pääosa EU:sta sijaitsee meren takana. En oikein näe sitä uhkana muuten kuin että Bryssel toimii joko tahtomattaan niin että se on alkanut meitä jakaa tai sitten Brysselissä on myyriä jotka haluavat EU:n hajoavankin.

Hyvä esimerkki Puolan kohtelu. Miksi EU:ta hajotetaan? Mikä Saksaa vaivaa?

Toinen esimerkki asedirektiivi. Miksi sen tyyppiset toimet pääosin juuri kantaväestöä kohtaan kun pääasiallinen syy on monikulttuurisuuden politiikka ja sen edesauttama terrorismi? Päinvastoin kuin Bryssel haluaa luoda mielikuvia niin terroritekoja ei ole juurikaan tehty luvallisilla aseilla. Todellinen syy ovat tietyille alueille pesiytyneet rinnakkaiset yhteiskunnat ja lokerot joita ei olisi syntynyt ilman väärää politiikkaa. Tila ja valta on otettu haltuun.

Kolmas laiton maahantulo jolle ei tehdä mitään jotteivat italialaisten ja kreikkalaisten bisnekset kärsi.
Mutta italialaisen mafian tuotoksia meidänkin on harteillamme kannettava? Niin se Liisa Jaakonsaarikin älähtää heti kun rikollisten veneisiin haluttaisiin koskea. "Upottaakko ne pitäisi", kysyy hän. Niin, upottaa.

EU hajoaa vielä ja aika monet meistä tulevat kaipaamaan sitä mitä se parhaimmillaan oli. Oltiinko silloin kuplassa, oliko se oikeasti harhaa. Kreikkakin, velaksi pystytettyjä kulisseja ja tehtailtuja taloustilastoja.

Mitenkäs muuten on Italian pankkien tila?
 
Viimeksi muokattu:
Onhan Suomi ollut nettosaajakin:
Nettosaaja Suomi oli vuosina 1996, 1997 ja 2000.

Ja alla ajatusten Tonavan kommenttia:
”Nettomaksu ei kerro kaikkea sitä hyötyä, joka myös Suomen osaksi koituu esimerkiksi yhteisistä sisämarkkinoista tai työvoiman vapaasta liikkuvuudesta. Samalla EU ponnistelee yhteisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi, puolustaa kansalaisiaan sekä ratkaisee pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Nämä ovat niitä asioita, jotka tarvitsevat yhteisiä EU-tason ratkaisuja ja tuovat toteutuessaan lisäarvoa kaikille”, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo.

(vm.fi)

Tämä oli helmien helmi :D:love::LOL:

Saamme EU-nettomaksutalkoistamme vastineeksi maksaa VIELÄ lisää osallistuessamme tieteellisesti hiukka vipattavaan CO2-proggikseen ja ottaa laumoittain EU:n läpi PITKÄN matkan tulleita tulevaisuuden moniosaajia juurikin niiltä lähtöalueilta, joissa työnteko valkoisen miehen systeemissä ei vaan kuulu kulttuuriin.

Mitähän vielä saisimme, jos vain maksaisimme lisää?

Mahdollisuuden pääomittaa hommansa kusseita eurooppalaisia pankkeja?
 
Ei sinä olet vain järkyttynyt siitä, ettet pystynyt kumoamaan perusteluja.

Tosiasia on se, että venäjän vallan alla olimme riippuvaisia Pietarin valtiaan hyvästä tahdosta. Ja eikös säädyt päättäneet asian Porvoon valtiopäivillä? No tosin myöhemmät tsaarit eivät sitten lupauksista piitanneet.

Tosiasia on se, että nykyisin meillä on EU alamaisina lähinnä oikeus panna toimeen mukisematta Brysselin tahto. Ja eikö tästä asiasta järjestetty kansanäänestys. Tosin se EY johon liityttiin ei ollut sama eurostoliitto joka nykyisin on olemassa kaiken tukahduttavan keskusvaltana.

Ei vaan en edes lukenut niitä perusteluja,koska se alkoi jo täysin virheellisellä väitteellä missä verrattiin alistetun yksinvaltaisen diktatuurin alla elävän orjakansan tilannetta Eu:hun. Eu:sta pääsee pois kuten Britit tekivät. Britit eivät olisi päässeet venäjän autonomiasta pois. Heidät olisi ammuttu ja karkoitettu siperiaan. En tosiaan tiedä onko väite perusteluiltaan millainen, kun se on jo virheellinen alusta asti.

Sen verran kuitenkin luin että väite senkun paranee. Siinä nostetaan Venäjän jargonille tyypilliseen tapaan ensimmäiseksi ongelmaksi muut ja muiden asema Suomeassa. Mutta Kun ne muut....Ja verrataan sitä Tsaarin diktatuurin aikaan. Tyypillistä asioiden sekoittamista,.
 
EU-budjetissa musta aukko, joka kaipaa paikkaa.

Rahankäyttö täytyy Junckerin mukaan perata silti tarkasti läpi, sillä EU ei voi olla paikka, jossa "tarjotaan ilmaiset kaljat kaikille" katsomatta, miten rahat käytetään.

EU:n budjetti on ollut tähän asti noin yhden prosentin jäsenmaiden vuotuisesta yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Viime vuonna se oli noin 158 miljardia euroa.

Britannian on arvioitu jättävän EU:n budjettiin 10–11 miljardin euron vuosittaisen aukon. Lisäksi EU:lle on kaavailtu uusia menoja muun muassa maahanmuuttoon ja puolustusyhteistyöhön.

Suomi on lähtenyt siitä, että sen nettomaksuosuus ei saa kasvaa, vaan Britannian jättämä aukko on paikattava säästämällä.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.219967

Ei ilmaista kaljaa kaikille, vaan vain konjakit Jean-Claudelle.
 
EU-komissio laittomuudet pois somesta entistä nopeammin – voi vaikuttaa Youtuben ja jopa Tinderin toimintaan
https://www.marmai.fi/uutiset/eu-ko...-youtuben-ja-jopa-tinderin-toimintaan-6696699
Komission esityksessä palvelut velvoitettaisiin seulomaan sisältöä aiempaa rajummin. EU listaa laittoman sisällön otsikon alle runsaasti eri osa-alueita: sisältöä valvomalla on tarkoitus suitsia niin vihapuhetta, terrorismia, lasten hyväksikäyttöä kuin tekijänoikeuksien alaisen materiaalin levittämistä.

Saksassahan vastaavanlainen laki astui voimaan vastikään.
 
https://www.express.co.uk/news/worl...pe-federation-Jean-Claude-Juncker-state-video

United States of Europe: German minister unveils shocking EU vision to TAKE OVER continent

GERMAN Foreign Minister Sigmar Gabriel revealed his shocking vision of the future that would see the European Union completely control the continent.


Tämähän nyt on ollut tiedossa ...mutta kuten kaikki "eu fantsut" kieltävät tämän ja kertovat kaikkea ihanaa ja suvaitsevaista-visiota EU arvoista...


 
Näyttää EU olevan vaikeuksissa, kasassa pysyminen on aina vaan vaikeampaa ja liberaalivihervassareiden unelmahöttö tuhoutuu omaan mahdottomuuteensa.

Miten sellainen valtio voi pysyä koossa joka simputtaa omia kansalaisiaan ja on siiränyt oman rajavalvontansa Kreikan kohdalla Turkin hoidettavaksi ja Italian laivasto toimii matupirssinä aivokirurgeille ja koneinsinööreille.
Suomen ulkorajojen valvonnan pisti Venäjä kuntoon ja matuvyöry loppui joten Suomen rajavalvonta voi valvoa pottunokkia jotteivat tuo liikaa tupakkia ja viinaa.

EU toimii samoinkuin Itä-Saksa rajoja valvotaan ettei kukaan pääse ulos ja sisään tulevien valvonta on ulkoistettu Venäjälle ja Turkille jos joku edes uskaltaa yrittää rajoja valvoa alkaa jumalaton haukkuminen ja tukien leikkaukset.

Norjalla ja Irlannilla taitaa olla muitakkin haluja kun kumartaa Brysselin juoppokööriä. ja Irlannissa alkaa kohtapuoliin aseet puhua kuten Kataloniassa ja Korsikalla, olemme saaneet rauhan elinajaksemme.

https://www.hs.fi/paivanlehti/16012018/art-2000005525812.html
https://www.theguardian.com/politics/2018/jan/15/norway-may-rip-up-eu-deal-over-uk-brexit-demands
https://www.hs.fi/paivanlehti/17012018/art-2000005526369.html

Ja mailma haluaa vapautua muuallakin roistoista, ai anteeksi liberaalivihervassareista piti sanomani, sori siitä
https://www.hs.fi/paivanlehti/16012018/art-2000005525925.html
 
Back
Top