EUn pakolaispolitiikka - onko järkee vai ei?

Geronimo

Ylipäällikkö
Taitaa mennä päin v...... koko homma kun puheista paistaa läpi ettei mitään ole tapahtunut eikä taida tapahtuakkaan.

Tusk: Kaksi kuukautta aikaa hoitaa pakolaiskriisi tai...
EUPolitiikka

2016014527453.jpg

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk hoputtaa jäsenmaita toimiin pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. KUVA: EPA
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja hoputtaa jälleen jäsenmaita toimiin.

Pakolaiskriisin hoidossa EU:ssa on "toimeenpanovaje", sanoo jäsenmaita edustavan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Samalla hän varoittaa, että mikäli toimeenpano ei tästä tehostu, vapaa liikkuvuus Euroopassa on todellisessa vaarassa. Tusk asettaa toimeenpanolle kahden kuukauden aikarajan.

"Maaliskuun Eurooppa-neuvosto on viimeinen hetki katsoa, toimiiko strategiamme. Jos ei, kohtaa vakavat seuraukset, kuten Schengenin romahtamisen. On varmaa, että tällainen vaihtoehto strategiallemme ei ole miellyttävä, ja siksi vetoan jäsenmaihin, jotta ne panisivat sopimuksemme toimeen", Tusk sanoi Euroopan parlamentissa tiistaina.

EU on pyrkinyt saamaan siirtolaismäärät hallintaan muun muassa tehostamalla rajavalvontaa, jakamalla eturintamamaiden taakkaa turvapaikanhakijoiden sisäisillä siirroilla ja tekemällä Turkin kanssa sopimuksen, jossa EU lupaa maalle kolmen miljardin tuen vastineeksi rajavalvonnan tehostamisesta.

"Poliittisesta etenemisestä huolimatta minun on myönnettävä, että monella rintamalla näemme selvän toimeenpanovajeen, joka koskee niin hotspotteja ja turvallisuusselvityksiä eturintamamaissa kuin uudelleensijoituksia ja palautuksia. Suunnitelma Turkin kanssa on lupaava, mutta ei ole vielä kantanut hedelmää", Tusk sanoo.

Joulun seutuun EU:hun saapui Frontexin mukaan noin 2000 ihmistä päivässä, mikä ei Tuskin mukaan ole rohkaiseva luku.

Hän myös hoputtaa EU-maita sopimaan kesäkuun loppuun mennessä EU:n yhteisen, nykyistä suuremmilla toimivaltuuksilla varustetun rajavalvontaviraston perustamisesta.
 
Taitaa mennä päin v...... koko homma kun puheista paistaa läpi ettei mitään ole tapahtunut eikä taida tapahtuakkaan.

Tusk: Kaksi kuukautta aikaa hoitaa pakolaiskriisi tai...
EUPolitiikka

Pakolaiskriisin hoidossa EU:ssa on "toimeenpanovaje", sanoo jäsenmaita edustavan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Samalla hän varoittaa, että mikäli toimeenpano ei tästä tehostu, vapaa liikkuvuus Euroopassa on todellisessa vaarassa. Tusk asettaa toimeenpanolle kahden kuukauden aikarajan.

"Maaliskuun Eurooppa-neuvosto on viimeinen hetki katsoa, toimiiko strategiamme. Jos ei, kohtaa vakavat seuraukset, kuten Schengenin romahtamisen. On varmaa, että tällainen vaihtoehto strategiallemme ei ole miellyttävä, ja siksi vetoan jäsenmaihin, jotta ne panisivat sopimuksemme toimeen", Tusk sanoi Euroopan parlamentissa tiistaina.

EU on pyrkinyt saamaan siirtolaismäärät hallintaan muun muassa tehostamalla rajavalvontaa, jakamalla eturintamamaiden taakkaa turvapaikanhakijoiden sisäisillä siirroilla ja tekemällä Turkin kanssa sopimuksen, jossa EU lupaa maalle kolmen miljardin tuen vastineeksi rajavalvonnan tehostamisesta.

"Poliittisesta etenemisestä huolimatta minun on myönnettävä, että monella rintamalla näemme selvän toimeenpanovajeen, joka koskee niin hotspotteja ja turvallisuusselvityksiä eturintamamaissa kuin uudelleensijoituksia ja palautuksia. Suunnitelma Turkin kanssa on lupaava, mutta ei ole vielä kantanut hedelmää", Tusk sanoo.

Joulun seutuun EU:hun saapui Frontexin mukaan noin 2000 ihmistä päivässä, mikä ei Tuskin mukaan ole rohkaiseva luku.

Hän myös hoputtaa EU-maita sopimaan kesäkuun loppuun mennessä EU:n yhteisen, nykyistä suuremmilla toimivaltuuksilla varustetun rajavalvontaviraston perustamisesta.

Siinä homman pihvi, samanlainen kriisin varjolla ujutettu vallananastus kuin verotusoikeus ehdotuskin.

Suomi on hyökkäyksen kohteena ja meillä on maassa laaja viides kolonna, jokainen harkitkoon oman toimintansa näistä lähtökohdista tästä eteenpäin.
 
No, EU:sta eroaminen ei ole varmasti hyvä homma, mutta pitäisi leikata sitten niitä meidän maksuja sinne, että saadaan nekin asiat kuntoon siellä... :)
Kun kaikki pakolaisiin liittyvät asiat ei ole mennyt putkeen (tai edes nappiin) niiiiiiin, pitäisikö meidän nyt sitten vaatia toimimista eri tavoin, kuin EU:n mukaisesti ja mielestäni vastaus on KYLLÄ.

Pakolaiskriisi on ollut aika haastava case, eikä ole mennyt varmastikaan ihan putkeen.

Yksi tärkeimpiä asioita siinä olisi kunnolla toimiva EU:n ulkorajojen valvonta. Käytännössä Kreikka pitäisi saada kuriin.

Tähän EU-komissio on ehdottanut ratkaisua. Sitä on vain vastustettu osin Suomessakin, koska pelätään, että EU "tulee väkivalloin" Suomeen.

Todellisuudessa, jos Suomella olisi hätä kädessä itärajalla, ottaisimme erittäin mielellämme vastaan lisäresurssia EU:sta tilanteen hanskaamiseksi. Pelkästään Pietarissa on se viisi miljoonaa ihmistä. Siinä ei tarvitse kuin pienen prosentin liikahtaa ja Vaalimaan rajavartioasema on ihmeissään.
 
Aivan ja todellakin, Pietari on ainoa pohjoinen kaupunki. (kun maailmalla kaupungista puhutaan kun on asukkaita yli 1,5 miljoonaa). Tosiaan kyllä jotain tarttis tehdä siis saman tien! Mutta mikä olisi kupletin juoni? Erotaan EU:sta, jos se on Putlerin tavoite, niin millä voisimme tasapainottaa sitten tilannetta. NATO liitos? Pohjoismaiden yhteinen ase ja avunatntosopimus "Skandigun" vai mitä tehtäisiin? Jokatapauksessa, jollei karvaranteita saada pysäytettyä tulemasta meille, niin pelkään pahoin kansalaistemme kärsivällisyyden alkavan rakoilla ja homma menee raskaasti perseelleen!
 
Pakolaiskriisi on ollut aika haastava case, eikä ole mennyt varmastikaan ihan putkeen.

Yksi tärkeimpiä asioita siinä olisi kunnolla toimiva EU:n ulkorajojen valvonta. Käytännössä Kreikka pitäisi saada kuriin.

Tähän EU-komissio on ehdottanut ratkaisua. Sitä on vain vastustettu osin Suomessakin, koska pelätään, että EU "tulee väkivalloin" Suomeen.

Lähinnä kyseessä on vaarallisen oloinen ennakkotapaus. Seuraavan kerran kun plänätään jotain kansallista itsemääräämisoikeutta reippaasti kaventavaa sopimusta tai pykälää, sitä tullaan perustelemaan sanoin "Rajavalvontasopimuksessakin on tällainen kansallisen päätösvallan ylittävä kohta eikä siihen ole maailma kaatunut".
 
... jollei karvaranteita saada pysäytettyä tulemasta meille, niin pelkään pahoin kansalaistemme kärsivällisyyden alkavan rakoilla ja homma menee raskaasti perseelleen!
Juuri näin. Vaikka olisi millaiset enemmän ja vähemmän teoreettiset uhkat olemassa itänaapurissa, niin Suomen päätöstenteon on oltava ajankohtaan liittyviä.
Siirtolaistilanne etelästä on päätettävä nyt kun tilanne on päällä. Muut tilanteet sitten kun/jos niitä tulee.
 
Komissaari Katainen on sen verta liittovaltiomiehiä, että kannattaa suorilla rajavartijoiden lähettämistä suvereeniin maahan ilman kyseisen maan hyväksyntää.

Kysymys kuuluu näille EU:n fanittajille, onko tämä teidän mielestä ihan OK? Onko ihan OK, että komissaari/komissio edes puhuu tällaisia ehdotuksia?
 
Tähänasti EU`ssa valtiot ovat pitäneet kiinni suvereniteetistaan ja kunnioittaneet sitä, nykyinen kehitys näyttää aivan toisenlaiselta.
EU`lla on sama vastaus jokaiseen ongelmaan on kyse taloudesta tai mistä tahansa ongelmasta niin vastaus ja korjaus löytyy liittovaltiokehityksestä, siinä on vain yksi ongelma jos korjausta ei tapahdu tai taloustilanne huononee miten saadaan kansa vaakuutettua toiminnan hyödyllisyydestä?
Ilmeisesti uskotaan vakaasti että EU kriittiset puolueet saadaan pidettyä marginaalissa ja he puuhastelevat pakolaiskysymyksen kanssa jolloin poliittisella propagandalla saadaan joukkoja pidettyä kurissa, näinhän on tähänasti tapahtunutkin.

Historiassa on kuitenkin tapahtunut varsin nopeita muutoksia kun jokin puolue tai politiikko huomaa tilaisuutensa tulleen ja alkaa keinuttaa venettä ja saa sillätavoin kannatusta ja valtaa .

Donald Trumpin nousu varteenotettavaksi Presidentti ehdokkaaksi on varsin hyvä esimerkki, kaikki poliittiset vaikuttajat ovat hämillään miten mies joka haukkuu kaikki voi nousta Presidentiksi, muutama vuosi sitten ihmeteltiin samaa miten näyttelijästä voi tulla Presidentti ja tulihan hänestä tuli muutakin symboli kommunismin kukistumiselle.

Vaikka nyt Euroopassa pelotellaan "äärioikeiston" noususta se tuskin kaataa EU rakelnelmaa eikä myöskään "äärivasemmisto", mutta missä on se todellinen poliittinen johtaja joka etsii mahdollisuuksia? sitä etsii varmasti myös EU koneisto tarjotakseen kultaista kädenpuristusta.
 
Jha halutaan ymmärtää väärin koska on eri mieltä kuin vihervasemmisto niin Suomessa kuin Eu:ssakin.

Jha halutaan ymmärtää väärin koska on "nuiva" perussuomalainen.

Jha on tahallaan väärin ymmärretty kirjoituksiensa vuoksi josta on myös "oikeusvaltioperiaatteita" noudattanut Suomen "oikeuslaitos" langettanut Jha: lle tuomion

Eli se sanan ja mielipiteen vapaudesta jota Suomessa vasta opetellaan sisään rakennetun patriarkaalisen asenteen ohjaamina.
 
Jha halutaan ymmärtää väärin koska on eri mieltä kuin vihervasemmisto niin Suomessa kuin Eu:sakin.

Jha halutaan ymmärtää väärin koska on "nuiva" perussuomalainen.

Jha on tahallaan väärin ymmärretty kirjoituksiensa vuoksi josta on myös "oikeusvaltioperiaatteita" noudattanut Suomen "oikeuslaitos" langettanut Jha: lle tuomion

Eli se sanan ja mielipiteen vapaudesta jota Suomessa vasta opetellaan sisään rakennetun patriarkaalisen asenteen ohjaamina.

Suomessa on keskustelukulttuuri aikalailla jämähtänyt lillukanvarsien vääntämiseen tai keskustellaan mitä pitäisi kieltää, tämän sanoessani tunnen vakavan piston sydämmessäni kun olen nähnyt Suomalaisia nuoria argumentoimassa näkemyksiään tavalla josta Amerikkalainen Yliopistokin olisi kateellinen.

Ilmeisesti on odotettava tämän kadotetun sukupolven väistymistä jotta Suomalainen politiikkakin saa oikean keskustelu kulttuurin ja pystytään puhumaan asioista ilman kieltoja ja syyllistämisiä tai sanoja toisten suuhun syöttämisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Jha halutaan ymmärtää väärin koska on eri mieltä kuin vihervasemmisto niin Suomessa kuin Eu:ssakin.

Jha halutaan ymmärtää väärin koska on "nuiva" perussuomalainen.

Jha on tahallaan väärin ymmärretty kirjoituksiensa vuoksi josta on myös "oikeusvaltioperiaatteita" noudattanut Suomen "oikeuslaitos" langettanut Jha: lle tuomion

Eli se sanan ja mielipiteen vapaudesta jota Suomessa vasta opetellaan sisään rakennetun patriarkaalisen asenteen ohjaamina.

Et vastannut. Mikä oli se tahallinen väärinymmärrys?
 
Suomessa on keskustelukulttuuri aikalailla jämähtänyt lillukanvarsien vääntämiseen tai keskustellaan mitä pitäisi kieltää, tämän sanoessani tunnen vakavan piston sydämmessäni kun olen nähnyt Suomalaisia nuoria argumentoimassa näkemyksiään tavalla josta Amerikkalainen Yliopistokin olisi kateellinen.

Ilmeisesti on odotettava tämän kadotetun sukupolven väistymistä jotta Suomalainen politiikkakin saa oikean keskustelu kulttuurin ja pystytään puhumaan asioista ilman kieltoja ja syyllistämisiä tai sanoja toisten suuhun syöttämisiä.

Koetetaan pitää keskustelukulttuuri täällä hyvällä mallilla.

Yksi osa hyvää keskustelukulttuuria on välttää kärjistävää retoriikkaa. Tankit, kultaiset kädenpuristukset etc, voisit jättää siis pois.

Mielellään kuulen kommenttejasi siihen edelliseen viestiini (EU:n) osalta. Se, mihin et halunnut vastata.
 
Viimeksi muokattu:
Komissaari Katainen on sen verta liittovaltiomiehiä, että kannattaa suorilla rajavartijoiden lähettämistä suvereeniin maahan ilman kyseisen maan hyväksyntää.

Kysymys kuuluu näille EU:n fanittajille, onko tämä teidän mielestä ihan OK? Onko ihan OK, että komissaari/komissio edes puhuu tällaisia ehdotuksia?

Tuo taisi olla lähinnä retorinen kysymys? ;)
 
Ei, kyllä se oli ihan oikea kysymys. Ihmettelen kovasti niitä, jotka ei edes kyseenalaista sitä kysymystä, että miksi komissiossa edes puhutaan toisen maan rajoille menemisestä ilman kyseisen maan lupaa.

Okei, siinä oli kyllä retorisen kysymyksen tunnusmerkit vahvoina :) https://fi.wikipedia.org/wiki/Retorinen_kysymys

Retorinen kysymys tarkoittaa interrogatiivi- eli kysymysmuotoista lausumaa, joka esitetään keskustelun tehokeinona eli retoriikkana ja johon odotetaan lähinnä samanmielisyyden osoitusta eikä niinkään vastausta.

Veikkaan, että komissiossa on vähän hankala tilanne.

On sovittu periaate, että Kreikka pitää rajoistaan huolta. Sitten se ei pidäkään, vaan päästää kansainvaelluksen eteenpäin Eurooppaan. Sehän on ymmärrettävää sinänsä, koska sääntöjen mukaan Kreikan pitäisi jo itse rekisteröidä ne jolloin ne helposti jäisivät Kreikan riesaksi.

Jotenkihan tuota asiaa siis pitäisi ratkaista, käytännössä, kun Kreikka ei toimi sovitusti.

Asia on tietysti periaatteellisella tasolla problemaattinen.
 
Okei, siinä oli kyllä retorisen kysymyksen tunnusmerkit vahvoina :) https://fi.wikipedia.org/wiki/Retorinen_kysymys

Veikkaan, että komissiossa on vähän hankala tilanne.

On sovittu periaate, että Kreikka pitää rajoistaan huolta. Sitten se ei pidäkään, vaan päästää kansainvaelluksen eteenpäin Eurooppaan. Sehän on ymmärrettävää sinänsä, koska sääntöjen mukaan Kreikan pitäisi jo itse rekisteröidä ne jolloin ne helposti jäisivät Kreikan riesaksi.

Jotenkihan tuota asiaa siis pitäisi ratkaista, käytännössä, kun Kreikka ei toimi sovitusti.

Asia on tietysti periaatteellisella tasolla problemaattinen.
Problemaattinen, kyllä, minua ei oikeastaan kiinnosta hirveästi mitkään selittelyt, jotkut kannattaa muiden maiden rajavartijoita omille rajoille ilman hyväksyntää, minä en, oli se sitten ihan kenen maan tahansa. Sano suoraan, kannatatko samaa mitä Katainen edellisellä videolla, eli "EU-rajavartijoiden lähettämistä suvereenin maan rajoille riippumatta maan omasta tahdosta.".
 
"EU-rajavartijoiden lähettämistä suvereenin maan rajoille riippumatta maan omasta tahdosta.".
EU on suvereenien valtioiden liitto. Minulle se tarkoittaa itsenäisten valtioiden yhteisöä, vaikka en nyt IVY:ä tarkoitakaan siten kuin se heillä on.
EU:n pilareina EU:n kansalaisten ja talouden rajaton liikkuminen on vielä ok, mutta siinä se raja oikeastaan meneekin. Ja jokaisella rajalla itsenäisten valtioiden omat valvojat jos sille päälle sattuu.
Tiettyyn pisteeseen saakka tällainen yhteisö toimii, mutta on turhaa kuvitella Brusselin näkökulmasta, että hovi voisi käskyttää joukkojaan ihan mihin vaan itsenäisten valtioiden alueella. Siinä se raja on eikä sille mitään voi.
Liitot toimivat niin kauan kun osapuolilla on hyvä olla. Huonosta olosta tai käskyttämisestä liitot tuppaavat purkautumaan.'

.
 
Tomppa hyvä, keskustelutyylisi ei varsinaisesti kutsu dialogiin. En ole yllättynyt, ettei kukaan ole uskaltanut vastata :)

Problemaattinen, kyllä, minua ei oikeastaan kiinnosta hirveästi mitkään selittelyt, jotkut kannattaa muiden maiden rajavartijoita omille rajoille ilman hyväksyntää, minä en, oli se sitten ihan kenen maan tahansa. Sano suoraan, kannatatko samaa mitä Katainen edellisellä videolla, eli "EU-rajavartijoiden lähettämistä suvereenin maan rajoille riippumatta maan omasta tahdosta.".

Kysymykseesi sinänsä, siten kuin sen tuossa esität, on äärimmäisen yksinkertaista vastata.

Tietenkään en! Hullu kysymys. Olisin ihan yhtä lailla Helsinki-Vantaan laitamilla kuin moni muukin odottamassa.

1992-2.jpg

Asia on kuitenkin aika monimutkainen, kuten vaikeat asiat usein ovat.

EU on suvereenien valtioiden liitto. Minulle se tarkoittaa itsenäisten valtioiden yhteisöä, vaikka en nyt IVY:ä tarkoitakaan siten kuin se heillä on.
EU:n pilareina EU:n kansalaisten ja talouden rajaton liikkuminen on vielä ok, mutta siinä se raja oikeastaan meneekin. Ja jokaisella rajalla itsenäisten valtioiden omat valvojat jos sille päälle sattuu.
Tiettyyn pisteeseen saakka tällainen yhteisö toimii, mutta on turhaa kuvitella Brusselin näkökulmasta, että hovi voisi käskyttää joukkojaan ihan mihin vaan itsenäisten valtioiden alueella. Siinä se raja on eikä sille mitään voi.
Liitot toimivat niin kauan kun osapuolilla on hyvä olla. Huonosta olosta tai käskyttämisestä liitot tuppaavat purkautumaan.'

.

Lainasin rauhantekijän tekstiä mm. koska se sisältää hyvin nykyisen tilanteen ristiriitaisuuden.

Oleellista on ymmärtää, että Euroopan Unionissa Kreikan raja on myös meidän ulkorajamme. Vastaavasti Suomen rajalla ollaan vastuussa 500 miljoonan, ei pelkästään 5 miljoonan ihmisen ulkorajasta. Me olemme sopineet yhdessä, että ulkorajoista pidetään huolta.

Nyt tullaan ristiriitaisuuteen
  • Vapaa liikkuvuus ja pitävät ulkorajat = ei ongelmaa
  • Vapaa liikkuvuus mutta vuotavat ulkorajat = iso ongelma
Sinulla on käsittääkseni @TomTom vahva periaatteellinen oikeudenmukaisuuden taju. Samoin minulla.

Miten toimit, jos olet sopinut jotain jonkin toisen tahon tai henkilön kanssa, eikä hän pidäkään lupaustaan ja toimi sovitusti? Vaan vieläpä toimii lähes täysin päinvastoin? Mikä on mielestäsi oikein?

Minun oikeuskäsitykseni, ja samoin esimerkiksi Suomen oikeusjärjestelmän näkemys asiasta on, että sopimuksen rikkojaa voidaan rankaista.

Kreikan tapauksessa vaihtoehtoja ovat nähdäkseni nämä seuraavat
  1. Kreikka pitää sovitusti huolta ulkorajoistaan (lähtökohtatilanne, joka ei ole toiminut)
  2. Kreikka ottaa vastaan apua ulkorajoista huolehtimiseen vapaaehtoisesti (johon nyt ollaan kai siirtymässä)
  3. EU voi lähettää rajavartijoita Schengen-alueen ulkorajoille takaamaan unionin turvallisuus jos raja vuotaa, huolimatta siitä, pyytääkö aluetta valvova maa sitä erikseen. (tämä toimii todennäköisesti lähinnä pelotteena kohdalle 2)
  4. Kreikka suljetaan Kreikkaa kuulematta Schengen alueen ulkopuolelle. Vapaa liikkuvuus EU:n alueelle loppuu kreikkalaisten osalta
  5. Kreikka erotetaan kokonaan EU:sta
Pihlajanmarjat ovat happamia, valitse omasi.

Minun oikeuskäsitykseni mukaan, jos Kreikka ei noudata tekemiään yhteisiä sopimuksia, voidaan kaikkia kohtia 3,4,5 toteuttaa. Kohta 3 on kuitenkin paljon miedompi kuin kohdat 4 ja 5. Kohta 3 on Kreikan auttamista, kohdat 4 ja 5 rankaisemista ja ulkopuolelle sulkemista.
 
Back
Top