Oma masu on aina hyvä lähtökohta universumia tärisyttävienkin asioiden pohtimiseen.
"Breaking news. Ulko-avaruudesta on tulossa jättimäinen avaruusalus kohti maata" - "Hmm. Tuokohan ne meille pullaa, vai pyrkivätkö viemään pullat pois?" - pohtii Sarde huoltoaseman kahvilassa
”Euron isän” tyly ennuste yhteisvaluutasta: ”Olemassa kaikki katastrofin ainekset”
Jaa artikkeli:
Katja Incoronato
Luotu:
23.10.2016 12:35
- Kuva: EPA / All Over Press
Otmar Issing.
RAHA
|
EUROALUE
Euron isäksi kuvailtu Euroopan keskuspankin EKP:n entinen pääekonomisti ja johtokunnan jäsen, saksalainen Otmar Issing ei enää usko yhteisvaluutan tulevaisuuteen.
–Realistisesti on todettava, että euro kamppailee kriisistä toiseen. On vaikea sanoa, kuinka kauan tämä jatkuu, mutta selvää on ettei se voi jatkua loputtomiin. Hallitukset kasvattavat velkataakkaansa ja sitten, jonakin päivänä, korttitalo romahtaa, hän sanoo Central Bankin -lehden haastattelussa.
Issingin mukaan euroalueen vaikeudet johtuvat siitä, etteivät jäsenvaltiot ole kiinnittäneet tarpeeksi huomiota kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöihin.
–Ranska ja Saksa rikkoivat sopimusta ensimmäisinä vuonna 2003 ja antoivat kohtalokkaan iskun. Ja Euroopan komissio ei välitä.
Issingin mukaan yhteisvaluutan alkuperäinen ajatus rahapolitiikan mekanismeista ei enää toimi. Hän uskoo keskuspankkirahoituksen johtavan jatkuvaan velan kasvuun eikä rakennemuutoksiin taloudessa.
–EKP:n interventioiden takia markkinakuri ei toimi. Tässä on olemassa kaikki katastrofin ainekset, Issing toteaa.
MarketWatch kommentoi Issingin lausuntoja muistuttamalla, että juuri hänen ansiostaan euro muokattiin aikoinaan nimenomaan sellaiseksi, kuin Saksa halusi.
–Tavoitteena olivat tiukat rahapoliittiset linjat, joilla eurosta oli tarkoitus tehdä yhtä vahva kuin Saksan markka oli. Väistämättä näyttää kuitenkin siltä, että muut Euroopan maat eivät yllä Saksan standardeihin, MarketWatch huomauttaa kommentissaan.
Talouden nobelisti, Columbian yliopiston professori ja Roosevelt Instituutin pääekonomisti Joseph E. Stiglitz moitti elokuussa Saksaa siitä, ettei yhteisvaluutan rakenteita ole edes yritetty muuttaa ongelmien ratkaisemiseksi.
–Euroeluaan rakenteeseen, ei yksittäisten maiden sisälle, tarvittaisiin muutoksia pikaisesti. Joitakin askeleita tähän suuntaan on otettu, mutta ne ovat olleet vähäisiä ja liian hitaita. Saksa ja muutamat muut maat ovat keskittyneet syyttämään yhteisvaluutan uhreja, hän kommentoi.
Draghi tyrmää kritiikin: Toimemme eivät muuta tulonjakoa
Talouselämä 26.10. 10:03
Euroopan komissio
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi puolustautui tiistaina syytöksiltä, joiden mukaan keskuspankin voimallinen elvytys venyttäisi rikkaiden ja köyhien välistä juopaa.
"Minun on vaikea uskoa, että pitkällä aikavälillä politiikkamme tulos olisi ollut tai tulisi olemaan varallisuuden ja tulojen jakautuminen epäreilulla tai epätasa-arvoisella tavalla", Draghi sanoi Berliinissä pitämässään puheessa Financial Timesin mukaan.
Draghi korosti, että ilman EKP:n toimia euroalueen työttömyys olisi korkeampi ja inflaatio nykyistäkin alhaisempi, mikä kurittaisi eniten nuoria ja velkaantuneita. Hän kertoi luottavansa siihen, että EKP:n rahapolitiikka nytkin toimii odotetulla tavalla: vauhdittaa kulutusta ja investointeja ja luo työpaikkoja, mikä on aina sosiaalisesti edistävää.
Draghin mukaan EKP on myös onnistunut selättämään deflaatiokierteen uhan. Vaikka euroalueen inflaatio nousi syyskuussa 0,4 prosenttiin, luku on vielä reippaasti alle EKP:n kahden prosentin tavoitetason.
The Intellectual Yet Idiot
What we have been seeing worldwide, from India to the UK to the US, is the rebellion against the inner circle of no-skin-in-the-game policymaking “clerks” and journalists-insiders, that class of paternalistic semi-intellectual experts with some Ivy league, Oxford-Cambridge, or similar label-driven education who are telling the rest of us 1) what to do, 2) what to eat, 3) how to speak, 4) how to think… and 5) who to vote for.
But the problem is the one-eyed following the blind: these self-described members of the “intelligentsia” can’t find a coconut in Coconut Island, meaning they aren’t intelligent enough to define intelligence hence fall into circularities — but their main skill is capacity to pass exams written by people like them. With psychology papers replicating less than 40%, dietary advice reversing after 30 years of fatphobia, macroeconomic analysis working worse than astrology, the appointment of Bernanke who was less than clueless of the risks, and pharmaceutical trials replicating at best only 1/3 of the time, people are perfectly entitled to rely on their own ancestral instinct and listen to their grandmothers (or Montaigne and such filtered classical knowledge) with a better track record than these policymaking goons.
Indeed one can see that these academico-bureaucrats who feel entitled to run our lives aren’t even rigorous, whether in medical statistics or policymaking. They can’t tell science from scientism — in fact in their image-oriented minds scientism looks more scientific than real science. (For instance it is trivial to show the following: much of what the Cass-Sunstein-Richard Thaler types — those who want to “nudge” us into some behavior — much of what they would classify as “rational” or “irrational” (or some such categories indicating deviation from a desired or prescribed protocol) comes from their misunderstanding of probability theory and cosmetic use of first-order models.) They are also prone to mistake the ensemble for the linear aggregation of its components as we saw in the chapter extending the minority rule.
The Intellectual Yet Idiot is a production of modernity hence has been accelerating since the mid twentieth century, to reach its local supremum today, along with the broad category of people without skin-in-the-game who have been invading many walks of life. Why? Simply, in most countries, the government’s role is between five and ten times what it was a century ago (expressed in percentage of GDP). The IYI seems ubiquitous in our lives but is still a small minority and is rarely seen outside specialized outlets, think tanks, the media, and universities — most people have proper jobs and there are not many openings for the IYI.
Beware the semi-erudite who thinks he is an erudite. He fails to naturally detect sophistry.
The IYI pathologizes others for doing things he doesn’t understand without ever realizing it is his understanding that may be limited. He thinks people should act according to their best interests and he knows their interests, particularly if they are “red necks” or English non-crisp-vowel class who voted for Brexit. When plebeians do something that makes sense to them, but not to him, the IYI uses the term “uneducated”. What we generally call participation in the political process, he calls by two distinct designations: “democracy” when it fits the IYI, and “populism” when the plebeians dare voting in a way that contradicts his preferences. While rich people believe in one tax dollar one vote, more humanistic ones in one man one vote, Monsanto in one lobbyist one vote, the IYI believes in one Ivy League degree one-vote, with some equivalence for foreign elite schools and PhDs as these are needed in the club.
More socially, the IYI subscribes to The New Yorker. He never curses on twitter. He speaks of “equality of races” and “economic equality” but never went out drinking with a minority cab driver (again, no real skin in the game as the concept is foreign to the IYI). Those in the U.K. have been taken for a ride by Tony Blair. The modern IYI has attended more than one TEDx talks in person or watched more than two TED talks on Youtube. Not only did he vote for Hillary Monsanto-Malmaison because she seems electable and some such circular reasoning, but holds that anyone who doesn’t do so is mentally ill.
The IYI has a copy of the first hardback edition of The Black Swan on his shelves, but mistakes absence of evidence for evidence of absence. He believes that GMOs are “science”, that the “technology” is not different from conventional breeding as a result of his readiness to confuse science with scientism.
Typically, the IYI get the first order logic right, but not second-order (or higher) effects making him totally incompetent in complex domains. In the comfort of his suburban home with 2-car garage, he advocated the “removal” of Gadhafi because he was “a dictator”, not realizing that removals have consequences (recall that he has no skin in the game and doesn’t pay for results).
The IYI has been wrong, historically, on Stalinism, Maoism, GMOs, Iraq, Libya, Syria, lobotomies, urban planning, low carbohydrate diets, gym machines, behaviorism, transfats, freudianism, portfolio theory, linear regression, Gaussianism, Salafism, dynamic stochastic equilibrium modeling, housing projects, selfish gene, election forecasting models, Bernie Madoff (pre-blowup) and p-values. But he is convinced that his current position is right.
The IYI is member of a club to get traveling privileges; if social scientist he uses statistics without knowing how they are derived (like Steven Pinker and psycholophasters in general); when in the UK, he goes to literary festivals; he drinks red wine with steak (never white); he used to believe that fat was harmful and has now completely reversed; he takes statins because his doctor told him to do so; he fails to understand ergodicity and when explained to him, he forgets about it soon later; he doesn’t use Yiddish words even when talking business; he studies grammar before speaking a language; he has a cousin who worked with someone who knows the Queen; he has never read Frederic Dard, Libanius Antiochus, Michael Oakeshot, John Gray, Amianus Marcellinus, Ibn Battuta, Saadiah Gaon, or Joseph De Maistre; he has never gotten drunk with Russians; he never drank to the point when one starts breaking glasses (or, preferably, chairs); he doesn’t even know the difference between Hecate and Hecuba (which in Brooklynese is “can’t tell sh**t from shinola”); he doesn’t know that there is no difference between “pseudointellectual” and “intellectual” in the absence of skin in the game; has mentioned quantum mechanics at least twice in the past five years in conversations that had nothing to do with physics.
He knows at any point in time what his words or actions are doing to his reputation.
But a much easier marker: he doesn’t even deadlift.
Not a IYI
Olisiko meille US taala oikeampi valuutta? Vai sittenkin joku muu, jonka voi devalvoida?
Olisiko meille US taala oikeampi valuutta? Vai sittenkin joku muu, jonka voi devalvoida?
Näkökulma: Kaksi erilaista syytä, miksi euro epäonnistui – ja lopulta hajoaa
Julkaistu: 1.1. 6:07
Euro epäonnistui ja luultavasti lopulta myös hajoaa valuvikojensa takia, kirjoittaa Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri.
Suomessa oli viime sotavuosien jälkeen poliittisesti soveliasta lausua julkisesti mitään vähänkään kriittistä Neuvostoliiton valuvioista ja haitoista vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli ehtinyt lähemmäs 70 vuoden ikään – ja lakannut olemasta.
Nähtävästi euromaiden rahaliitto EMU ei ole yhtä pelottava kuin Neuvostoliitto oli:
Meikäläiset taloustutkijat rohkenevat jo julkisesti arvostella euron haittoja, vaikka rahaliiton perustamisesta on vasta kulunut alle 20 vuotta ja sen näkyvimmän symbolin, käteisen eurorahan, käyttöönotosta on vasta 15 vuotta. Ja vaikka EMU ja euro ovat vielä olemassa eikä Suomi ole vain niiden naapuri vaan itsekin niissä mukana.
Viimeksi euroon kohdistui Suomessa poikkeuksellisen laajaa kriittistä huomiota Helsingin Sanomain tällä viikolla (30.12.)raportoimassa eurokyselyssä, jossa suuri joukko kotimaisia taloustutkijoita arvioi eurosta koituneen Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Lehden kyselyyn vastanneiden tutkijoiden enemmistö arvioi, että Suomi olisi toipunut vuonna 2012 alkaneesta taantumasta oman kelluvan valuutan avulla nopeammin kuin eurovaluutan oloissa on käynyt. Tämän perusteella euro näyttää ainakin Suomen talouden näkökulmasta epäonnistuneen, lehti päättelee.
Lehden eurokysely ja taloustutkijoiden vastaukset ovat kaikin puolin asiallisia, joten kyselyn kysymykset tai vastaukset eivät mitenkään rinnasta euromaiden rahaliittoa ammoiseen Neuvostoliittoon.
Euroliiton ja Neuvostoliiton rinnastusta voikin helposti pitää asiattomana, sillä vain huonosti käyttäytyvät irvileuat ilkkuvat euroaluetta ”eurostoliitoksi” ja julkeavat kutsua euroja ”Brysselin rupliksi”.
Juuri taloustutkijoiden kriittiset puheenvuorot ja omalla tavallaan irvileukojen rienauksetkin todistavat yhdestä erittäin suuresta erosta näiden liittojen välillä:
Neuvostoliiton julkisesta arvostelemisesta saattoi ainakin maan omille kansalaisille koitua vankila- tai mielisairaalatuomio tai karkotus Siperian asennekasvatusleirille. Meillä euron arvostelijoita voi ”uhata” populistisen veneenkeikuttajan leima ja se, että Suomen Pankin johtajat lakkaavat tervehtimästä.
Muissa euromaissa ja varsinkin euroalueen ulkopuolella suuri joukko euroon ja rahaliittoon perehtyneitä taloustutkijoita on tuominnut euron ja rahaliiton vakavasti valuvikaisiksi rakennelmiksi rahaliiton valmisteluajoista alkaen.
Eurokriisi on osoittanut kritiikin oikeaksi ja korostanut valuvikojen vakavia haittoja. Siksi eurokriisi on voimistanut taloustutkijoiden kritiikkiäkin.
Kaksi vakavaa varoitusta ennen euroa
Euron ja rahaliiton valuviat ja niistä koituvat vakavat talousriskit olivat varsin tarkoin tiedossa hyvissä ajoin ennen kuin joukko EU-maita päätti 1990-luvun alussa perustaa rahaliiton.
Vielä paremmin ongelmat olivat tiedossa, kun rahaliiton perustajamaat ja muutama muu EU-maa Suomi mukaan luettuna saman vuosikymmenen lopussa luopuivat omista kansallisista valuutoistaan ja ottivat euron tilalle.
Yksi kuuluisa ja kaukoviisas euron ja rahaliiton arvostelija oli vaikutusvaltainen brittiekonomisti Wynne Godley, joka kuvaili jokseenkin tarkoin euron kriisiin johtavat valuviat jo vuonna 1992 London Review of Books -laatulehteen laatimassaan kritiikkiartikkelissa. Hän jatkoi rahaliiton kriittistä tarkasteluaan laajoissa tieteellisissä artikkeleissa, jotka osaltaan saattoivat ”säästää” Britannian eurolta.
Godleyn kritiikki rakentui oikeastaan samoihin rahaliiton keskeisiin ongelmiin, joista olivat aiemmin varoittaneet EU:n omatkin rahaliiton varhaiset valmisteluraportit, kuten vuonna 1977 julkaistu MacDougallin raportti.
Niiden mukaan keskenään erilaisten maiden liittäminen yhteiseen rahaan ja yhteiseen rahapolitiikkaan aiheuttaa vääjäämättä maksutaseiden häiriöitä ja muita vakavia talouden tasapaino-ongelmia, elleivät samat maat luo keskenään myös jonkinlaista keskitettyä menettelyä ja toimielintä tulojen tasaamiseksi.
Godley kuvasi tarkoin perustellen, miksi omasta valuutasta ja samalla valuuttakurssin joustomahdollisuudesta luopuminen voimistaa yksittäistä euromaata koettelevan talouskriisin vahinkoja ja voi lisäksi muuttaa haitat pysyviksi.
Toinen kuuluisa ja kaukaa viisas euron rakennevikojen arvostelija oli yhdysvaltalainen talousnobelisti Milton Friedman, joka varoitti esimerkiksi vuonna 1997 euron haittojen herkästi kääntävän euromaiden poliittisen yhdentymisen hajaannukseksi.
Varoituksista huolimatta keskenään kovin erilaiset maat perustivat rahaliiton, vaihtoivat omat kansalliset valuuttansa yhteiseen euroon ja luovuttivat raha- ja valuuttapoliittisen päätösvallan yhteiselle keskuspankille EKP:lle mutta jättivät muun talouspolitiikan hajalleen euromaiden kansallisille päättäjille.
Yhteinen raha ja keskitetty rahapolitiikka eivät saaneet rinnalleen keskitettyä finanssipolitiikkaa tulonsiirtoineen, vaan euromaat päinvastoin kielsivät keskinäiset tulonsiirrot ja yhteisvastuun.
Eurokriisi on tuonut esiin juuri varoitusten kuvailemia ongelmia. Kielloista huolimatta kriisitoimet ovat käytännössä pakottaneet euromaita periaatteessa kiellettyihin tulonsiirtoihin ja keskinäiseen taakan jakamiseen.
Omakehua juuri ennen eurokriisiä
Virallisesti euro oli täysosuma ja rahaliitto suuri menestystarina vielä muutamaa kuukautta ennen finanssikriisin ensi leimahduksia.
Esimerkiksi EU-komission vuonna 2008 julkaisema yli 350-sivuinen EMUnkymmenvuotisjuhlakirja hehkutti euron menestystä niin häpeilemättömän vuolaasti, että kahdeksan kriisivuoden jälkeen sitä ei hevin uskoisi todeksi ellei itse näkisi.
Sittemmin EU-komissio ja muut EU:n ja euromaiden keskeiset toimielimet ovat toki myöntäneet, että eurossa ja rahaliitossakin on vielä puutteensa. Eivät kuitenkaan sitä, että kriisi olisi näiden puutteiden syytä.
Kriisi on vain tuonut näitä puutteita esiin – ja kannustanut korjaamaan niitä. Esimerkiksi viimeistelemällä rahaliittoa puuttuvilla toiminnoille, kuten aidon talousliiton edellyttämillä tulonsiirtojen ja yhteisvastuun keinoilla. Niihin ovatkannustaneet kaikki keskeisten EU-toimielinten puheenjohtajat yhdessä ja erikseen.
Kriisivuosien jo toteen pannut talousuudistukset ja rahaliiton rakenneuudistukset ovat vähin erin tuoneet rahaliiton luonteeseen juuri sellaisia talouspoliittisen yhteisvastuun välineitä ja piirteitä, jollaisten puuttuminen oli varhaisten varoitusten ydintä – ja jollaisia ei euromaiden keskinäisten sopimusten ja kieltojen mukaan pitänyt tulla.
EU:n keskeisten puheenjohtajien esittämät ja komission jo vaiheittain valmistelemat uudistukset tuovat lähivuosina euromaille lisää erilaisia tulonsiirron ja taloudellisen yhteisvastuun elementtejä.
Toteutuessaan ne siirtävät talouspoliittista päätösvaltaa vähin erin jäsenmailta EU:n uusille ja vanhoille toimielimille. Näin ne voivat luoda käytännössä pitkälti liittovaltion kaltaisen valtarakenteen ilman, että yhdenkään jäsenmaan parlamentti tai kansalaiset erikseen päättäisi maansa liittymisestä euromaiden liittovaltioon.
Rahaliiton muokkaaminen liittovaltion kaltaiseen muottiin vahvistaa tavallaan varhaisten eurokriitikoiden varoitukset oikeiksi. Liittovaltion rakentaminen vaivihkaa hivuttamalla on kuitenkin poliittisesti tulenarka yritys.
Euroa ja rahaliittoa on mahdollista arvostella kaksilla keskenään täysin vastakkaisilla perusteilla.
Kaksi synkkää kritiikkiä kahdeksan kriisivuoden jälkeen
Saksan ehdottomasti arvostetuimpiin taloustutkijoihin kuuluva Otmar Issing oli EKP:n ensimmäinen pääekonomisti ja yksi euron käyttöön ottamisesta ja sen käytännön toteutuksesta vastanneista päättäjistä.
Nyt hän on kuitenkin perin juurin pettynyt ja eurouskonsa menettänyt. Hän on kuluneen syksyn mittaan esittänyt esimerkiksi Central Banking -lehdenpalstoilla erittäin ankaria arvioita euron surkeasta tilasta ja ankeita tulevaisuuden näkymiä rahaliiton kehityksestä.
Rahaliitto on hänen mukaansa alun perinkin ollut rakenteellisesti heikko mutta eurokriisin aikana se on heikentynyt lisää. Nyt hän luonnehtii rahaliittoa huteraksi korttitaloksi, joka ennen pitkää vääjäämättä luhistuu.
Issing arvostelee säälimättä euromaiden poliitikkoja, jotka ovat hänen mukaansa lipsuneet ja laistaneet kriisin varjolla yhdestä talouspolitiikan sopimuksesta ja säännöstä ja vastuullisuuden hyveestä toisensa jälkeen.
Kaiken lipsumisen ja laistamisen jäljiltä eurosta ja rahaliitosta on Issingin mukaan tullut vapaamatkustajien ja moraalikadon juhlaa, josta kaikki saavat mitä vain ilmaiseksi.
Esimerkiksi EKP jakaa surutta rahaa kuin se toimisi tulonsiirtojen ja yhteisvastuun liittovaltiossa, vaikka tällaista ei ole eikä Issingin arvion mukaan tule. Hän arvelee liittovaltiota vastaavan tulonsiirtoliiton ainakin tällä haavaa poliittisesti mahdottomaksi.
Toinen kansainvälisesti kiistatonta arvostusta nauttiva eurokriitikko on yhdysvaltalainen talousprofessoriBenjamin Cohen, joka puolestaan arvostelee euroa ja rahaliittoa tavallaan täysin vastakkaisesta syystä kuin Issing.
Rahajärjestelmien ja valuuttojen historiaa ja kehityskulkuja perin juurin tunteva Cohen ennustaa euron epäonnistuvan ja perustelee näkemyksensä arviolla, että euromaat eivät kykene ajoissa täydentämään nyt vaillinaista rahaliittoa tulonsiirtojen ja taloudellisen yhteisvastuun keinoilla.
Issing arvostelee rahaliittoa tulonsiirtojen ja yhteisvastuun tavoittelusta ja Cohen niiden puuttumisesta. Siitä he ovat yhtä mieltä, että euro kaatuu rakenteellisiin vikoihinsa eli niin sanottuihin valuvikoihinsa.
Samalla he tulevat vahvistaneeksi vielä yhden eron euroliiton ja Neuvostoliiton välillä:
Moni länsimainen tutkija ”ennusti” Neuvostoliiton hajoamisen vasta tämän tapahtuman jälkeen, mutta euron hajoamista moni ennustaa jo ennen kuin tämä on totta. Tosin tällaisissa ennakoivissa ennusteissa ajankohta jää väistämättä avoimeksi.
Eurolla on käteisenä vasta takanaan 15 vuotta ja rahaliitollakin alle 20 vuotta. Kumpi vain aika on vasta alkulämmittelyä 70 vuoteen verrattuna.
(KUVA: Tea Tauriainen)
Euro on jo nähty sekä koettu....
http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Suomi on kalleimpia euromaita – suomalainen maksaa satasen kengistä 121 euroa
Euron piti pusertaa euromaiden hintatasoa lähemmäs toisiaan, mutta finanssikriisi vesitti kehityksen.
Olemme siis toiseksi kallein Euromaa. Irlanti on kallein...
Eli mitä voinemme päätellä tästä??
