EU:n jäsenyys ja yhteinen valuutta on ollut Suomelle erittäin hyvä päätös. Mutta jokainen saa vapaasti olla asiasta mitä mieltä tahansa. Joka tapauksessa suomalaiset ovat hyötyneet jäsenyydestä ja he myös tietävät sen. Yhteisen eurooppalaisen talousjärjestelmän ulkopuolelle jääminen ei ole realistinen vaihtoehto..
Olen varma että suurelle enemmistölle suomalaisista jäsenyys sopii mainiosti. Kansalaiset ymmärtävät talouden tosiasioita paremmin kuin erilaiset ääriliikkeiden edustajat (ja kannattajat) kuvittelevatkaan. Siksi ei ole todennäköistä että asian muuttuisivat näiltä osin.
Kaikesta huolimatta yksittäisen ihmisen on hyvä varautua oman taloutensa/tulevaisuutensa osalta monenlaisiin vaihtoehtoihin. Näin tekee myös suurin osa yrityksistä. Myös niissä seurataan yhteiskunnan poliittisia muutoksia. Maailma on nykyään paljon pienempi kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Jos Suomi jostain syystä haluaisi eristäytyä niin yksittäisen ihmisen on helppoa siirtyä asumaan vapaammille seuduille. Niin mukava ja hyvä kotimaa kuin Suomi onkaan suomalaisille, olisimme yksinään vain pieni ja köyhä reuna-alue Euroopassa. Ja, taas saa aivan vapaasti olla eri mieltä.