Euroopan unionin yhteisen puolustuksen rakentaminen

Kun tietää kuka on päävastustaja ja miten Saksa toimii sitä vastaan, niin ihan yhtä tyhjän kanssa.

Puolalla ei ole erityisen vahvat ilmavoimat, vaikka sotavoimaa muuten löytyy.

Kreikka tietysti toivoo myös kaikenlaista, sillä on silmät Turkissa. Hieman on Natoa hajoittava tekijä jos Nato/EU -maiden hävittäjät ovat hippasilla Turkin kanssa.

Ukrainan sodan aikana uskoni EU yhteisen puolustuksen rakentamiselle on mennyt nollaan. Ei siitä mitään tule, liikaa ristikkäisiä intressejä. Lopputuloksena vaan vitusti byrokratiaa, välistä vetoa, kohtuutonta kustannusten taakanjakoa ja Bundeswehr -tason kustannusrakennetta ja Eurofighter-luokan yhteisprojekteja.

Natolla mennään ja kahdenvälisesti/vapaaehtoisesti yhteistyöt ja hankkeet sekä niistä irtautumiset. EU pysykööt kaikesta kaukana, sillä siitä ei paskaa ja suurta laskua kummempaa tulee kuitenkaan.
 
Yhteistyön toivominen on myyräntyötä. Se on tapa suunnata huomiota muuhun kuin vaikuttavaan omaan tekemiseen.

Periaatteessa yhteistyöllä ja harmonisoinnilla voisi saada EU-maiden tai eurooppalaisten Nato-maiden kesken isoja tehokkuushyötyjä. Mutta tämä vaatisi sen, että yhteistyö toimisi oikeasti hyvin.
 
Eu on yksinkertaisesti liian iso ja ristiriitainen toimija puolustusasioissa. Esimerkiksi Suomi+ Ruotsi +Norja on sopivan kokoinen bändi. Tälläistä suorituskykyä kannattaakin kehittää. Mielestäni oikea suunta olisi se, että EU jaettaisiin puolustusalueisiin ja alueet keskenään kehittävät toimintaa.
 
Back
Top