EUROOPPA a.d. 2030

europe-in-2030-aul-islamic-state-of-eurabia-and-sweden-1574282.png

Melko harhainen kartta... täytyy olla melko heikkopäinen ihminen jos kuvittelee jotain tuollaista tapahtuvan vuoteen 2030 mennessä. Mistä löysit tuon kartan?
 
Viimeksi muokattu:
Tästä oli työpaikalla mielenkiintoinen ruoka tauolla. Eräs työkaveri on henkeen ja vereen eu liittovaltion haaveilija. Hän haluaisi kovasti lopettaa koko maatalouden suomesta. Hänen mukaansa ruoka on halvempaa ostaa muualta, kun muualla on paremmat säät ja maat missä sitä tuottaa.

Omasta mielestäni hullua olisi tuhota omavaraisuus. Maailmassa jossa kaikki perustuu likimain rahaan ja tuottoon. Voi ruoka olla aluksi halpaa olla ostettuna muualta. Myyjähän voi nostaa hintaa aivan sen mukaan miten huvittaa, jos valtiolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa heiltä. Hän kyllä perusteli asiaa, että se toisi ns kilpailua myyjien taholla kuka myy ruoan edullisesti. Tähän en itse jaksa uskoa.

Hän on tyyppiä joka ei valita leipäjonossa.

Roomassakin oli leipäjonoja sen jälkeen kun maaseutu oli tyhjentynyt itsenäisistä talonpojista jotka myös muodostivat yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan reserviläisarmeijan jolle Rooman tasavalta perustui.

Entiset talonpojat muodostivat urbaanin köyhälistön joka tarvitsi valtion sosiaaliturvaa, väliin järjestettiin sirkushuvejakin kun levottomuutta alkoi näkymään leipäjonoissa.
Maaseudulla asuivat rikkaat maanomistajat joiden valtavilla tiluksilla ulkomailta tuodut maaorjat työskentelivät, usein silti paremmissa elinoloissa kun vapaat kansalaiset kaupungin slummeissa.

Suomen maaseudulle on muodostumassa valtavia EU tiloja joiden työntekijöistä suuri osa on jo nyt maahanmuuttajia.
Kaupungit ovat täynnä entisiä talonpoikia jotka ovat enemmän tai vähemmän sen varassa mitä valtio heille jakaa.
 
Niin, koska kaikki liiketoiminta ja teollisuus voidaan siirtää kaupunkialueille [/sarkasmi]

Suomessa kaupungistumisaste on ymmärtääkseni n 70, monessa maassa n 80. Varmaan mennään johonkin tuossa välillä, mutta mennäänkö ihan 80:n asti. Kuitenkin "hieman" liioittelua sanoa että muutama höperö asuu maaseudulla.

Mitenköhän pitäisi määritellä ns. ympäryskunnat, joku Tuusulakin on pitkälti maaseutua mutta se on yksi Suomen onnellisimpia kuntia, porukka käy töissä pk-seudulla mutta asuu tuolla "maalla". Rusko, Turun naapurissa, on joskus valittu Suomen onnellisimmaksi kunnaksi. Ainakin Tuusula on kai sitten virallisesti "kaupunki" mutta sen maaseutuelementin takia sinne porukka todellisuudessa haluaa.

Edit: Itsehän asun maaseudulla ja auto vie kaupunkiin töihin 18 minuutissa. Aiemmassa elämässä asuin ja työskentelin pk-seudulla - työmatka meni 55min - 1h 15 min tuurista riippuen julkisilla. Ei olisi yksinkertaisesti ollut varaa asua ihmisarvoisesti lähempänä työpaikan sijaintia.

Suuri osa Tuusulasta lasketaan kuuluvaksi Helsingin keskustaajamaan, eikä se oikeastaan eroa ympäristöltään Vantaan tai Espoon reuna-alueista.

upload_2017-9-17_15-54-15.png
Suomalaista kaupunkimaisemaa. Näkymä Helsingistä Vantaan suuntaan. :)
 
Historian vertauksissa ja aluperäiskansa puheissa on se ero,että nyt vieras sivilisaatio ei ole selkeästi alkuperäistä kehittyneempi. Ainoa mikä tulee mieleen josta voisi ammentaa nykypäivään on Rooma. Siinäkin on pari ratkaisevaa eroa.

Ei sen vieraan sivilisaation tarvitse olla vahvempi muuta kuin koheesiooltaan.
Heimon tai niiden konfederaation pohjalle rakentuvat voivat selvitä mistä vain konfliktista, Afganistan on hyvä esimerkki.
Vahvin koheesio syntyy sukulaisuudesta ja yhteisesta historiasta.
 
....

Suomen maaseudulle on muodostumassa valtavia EU tiloja joiden työntekijöistä suuri osa on jo nyt maahanmuuttajia.
Kaupungit ovat täynnä entisiä talonpoikia jotka ovat enemmän tai vähemmän sen varassa mitä valtio heille jakaa.

Ainoita, jotka olen Suomen maaseudulla nähnyt ovat olleet ulkomaalaisia marjanpoimijoita.... Mistäs nuo valtavat EU-tilat ovat tulleet? Ja missään esim. artikkelissa ei kyllä puhuta, että niissä työskentelisi maahanmuuttajia. Pikemminkin puhutaan suomalaisten maanviljelijöiden työtaakasta ja taloudellisista ongelmista. Tilakoko tietysti on vuosien varrella kasvanut, mutta tietääkseni suomalaisia maanviljelijöitä ovat...siis kantasuomalaisia.
 
Jos haluaisin korjata väestörakennetta, tuottaisin tältä seisomalta Charityn kaksospojat Suomeen riippumatta siitä, ettei hän heti pystyisikään heitä Puolangalla ilman lapsilisiä ja muita tukia elättämään. Olen täysin varma että yhtälö tässä tapauksessa menisi siten, että olisi vain ajan kysymys milloin ko. porukka alkaisi tuottaa verotuloina enemmän kuin heihin julkisia varoja kuluu.

Aikamoinen tukkamallia muistuttavan selfie-turvapaikanhakijan antiteesi (vaikka kuva on selfie :D). Tai sitten tässä on klassinen kuvio, että rasisti-Honcho heltyy heti kun maahanmuuttaja (tämä erittäin relevantti ja spesifi termi...) onkin nätin näköinen aasialaisnainen.

http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005369823.html

Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

fdb6cd29b0de46199024257182442b2b.jpg


En kannata massamaista maahanmuuttoa mistään mutta jos jotain todellista vajetta todetaan niin tällaiset perheet ovat sitä mihin pitäisi pyrkiä.
 
Ei sen vieraan sivilisaation tarvitse olla vahvempi muuta kuin koheesiooltaan.
Heimon tai niiden konfederaation pohjalle rakentuvat voivat selvitä mistä vain konfliktista, Afganistan on hyvä esimerkki.
Vahvin koheesio syntyy sukulaisuudesta ja yhteisesta historiasta.

En käsitä mistä kumpuaa käsitys, että vieraan valloittavan sivilisaation täytyisi olla jotenkin parempi tai kehittyneempi kuin sen kulttuurin jonka se syrjäyttää?

Onko esimerkiksi lähi-idän ja pohjois-afrikan vallannut arabilais- ja islamilainen kulttuuri jotenkin kehittyneempi kuin aikaisempi kristillinen ja roomalainen kulttuuri? Oliko Viron alistanut Neuvostoliitto jotenkin parempi järjestelmä?

Maapallo on kiertopalkinto joka kuuluu vahvimmalle. Sotaisa yhtenäinen joukko kukistaa kyllä pasifistiset kasvissyöjät aika nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ainoita, jotka olen Suomen maaseudulla nähnyt ovat olleet ulkomaalaisia marjanpoimijoita.... Mistäs nuo valtavat EU-tilat ovat tulleet? Ja missään esim. artikkelissa ei kyllä puhuta, että niissä työskentelisi maahanmuuttajia. Pikemminkin puhutaan suomalaisten maanviljelijöiden työtaakasta ja taloudellisista ongelmista. Tilakoko tietysti on vuosien varrella kasvanut, mutta tietääkseni suomalaisia maanviljelijöitä ovat...siis kantasuomalaisia.

Minun kotipaikallani tilakoko on kasvanut 20 vuotta putkeen, kunnasta löytyy virolaisia, ukrainalaisia, puolalaisia, romanialaisia, bulgarialaisia, thaimaalaisia ja vietnamilaisia ainakin 15% asukkaista.
Kaikkia maatalouteen jotenkin liittyvissä töissä, ja hyviä työntekijöitä ovatkin mutta melkein orjapalkalla.
Kotoutuminen noilla etenee varmaan parhaiten Suomessa ja konflikteja on vähän.
Ei ole heidän vikansa että elämme tällaisessa syteemissä ja heitä ei kukaan siitä syyllistä maaseudulla, kehitys vain herättää ihmisissä kummastusta.
 
Monessa maasssa edessä ovat uskonnolliset ja etniset sisällisodat joissa tulee kuolemaan kymmeniä miljoonia.

Onhan noita ollut: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_by_death_toll

Suomen suhteen olen hitusen toiveikkaampi. Kylmän sodan aikana maahan saapui itärajan takaa “loikkareita”. Chilestä tuli pakolaisia 1970-luvulla. Vietnamin “venepakolaiset” alkoivat kotoutua 1980-luvulla. Jugoslavian hajoamisen aikoina 1990-luvulla saapui maahan tiettävästi serbejä ja kroaatteja, mutta itse muistan paremmin somalit noilta ajoilta. Virolaiset, venäläiset ja Romanian kerjäläiset muistuvat mieleen 2000-luvulta. Vuoden 2015 pakolaispiikki moninkertaisti irakilaisten määrän.

Sisällissodan olemme toistaiseksi saaneet aikaan vain omin voimin, punaisin ja valkoisin.
 
Minun kotipaikallani tilakoko on kasvanut 20 vuotta putkeen, kunnasta löytyy virolaisia, ukrainalaisia, puolalaisia, romanialaisia, bulgarialaisia, thaimaalaisia ja vietnamilaisia ainakin 15% asukkaista.
Kaikkia maatalouteen jotenkin liittyvissä töissä, ja hyviä työntekijöitä ovatkin mutta melkein orjapalkalla.
Kotoutuminen noilla etenee varmaan parhaiten Suomessa ja konflikteja on vähän.
Ei ole heidän vikansa että elämme tällaisessa syteemissä ja heitä ei kukaan siitä syyllistä maaseudulla, kehitys vain herättää ihmisissä kummastusta.

Jaa... Itä-Suomessa, josta äidin maaseudulla asumisen takia on kokemusta viimeaikoina en ole havainnut kuin marjanpoimijoita. Niitä kyllä on ollut.

Varmasti maatalouden kannattavuusongelmat vaikuttavat ns. halpatyövoiman lisääntymiseen. Vertaa esim Rooman tasavallan maanviljelijöiden kohtalo, kun orjatyövoimalla toimivat "latifundiumit" yleistyivät.

https://en.wikipedia.org/wiki/Latifundium
 
Maanviljely ei tarvitse nykyään samaa määrää ihmisiä kuin aikaisemmin joten en ymmärrä mitä tekemistä viestilläsi on tämän asian kanssa. Vai oliko ajatuksissa pakottaa ihmiset maaseudulle viljelemään peltoa 1800 luvun opein?

En tällä tuota hakenut tai tarkoittanut. Ennen liittymistä EU maatalous oli pienimuotoisenakin kannattavaa. Tämä piti ihmiset töissä maaseudulla. Nyt ns modernina aika kautena pientilat ovat käytännössä hävinneet kannattomina. Nyt navetat ja sikalat ovat satapäisiä jollei paljon enemmänkin. He toistavat siltikin sitä sama mitä pientilalliset viimeiset kymmenen vuotta modernimmista koneista,laitteista ja isommista eläinmääristä huolimatta. Monet ovat joutuneet kouluttautumaan uudestaan ja yrittävät töihin kaupunkeihin. Läheskään kaikki eivät ole sieltä vakinaista työtä saanet. Joutuvat tekemään jopa kahtakin työtä, että rahat riittävät vuokriin tai asumiseen kaupungissa ylipäätään. Sinnitelevät pätkätöillä ja tuilla. Osa elää tukien varassa. Ja kun modernisti tehtaissa pyritään korvaamaan työntekijät automatisoinnilla niin eipä paljon tarvi arvailla kuinka tulee käymään.
 
En käsitä mistä kumpuaa käsitys, että vieraan valloittavan sivilisaation täytyisi olla jotenkin parempi tai kehittyneempi kuin sen kulttuurin jonka se syrjäyttää?

Onko esimerkiksi lähi-idän ja pohjois-afrikan vallannut arabilais- ja islamilainen kulttuuri jotenkin kehittyneempi kuin aikaisempi kristillinen ja roomalainen kulttuuri? Oliko Viron alistanut Neuvostoliitto jotenkin parempi järjestelmä?

Maapallon on kiertopalkinto joka kuuluu vahvimmalle. Sotaisa yhtenäinen joukko kukistaa kyllä pasifistiset kasvissyöjät aika nopeasti.

Arabit tosiaan valtasivat heti alkuunsa oman aikansa rikkaimpia ja kehittyneimpiä alueita aina Persiasta ja Egyptistä Euroopan porteille vain ratsastamalla Arabian niemimaalta Muhammedin yhdistämänä.

Samoin tekivät mongolit Tsingis-kaanin johdolla koko Euraasialle.
 
Minkä kalifaatiin ja missä huuhaa foorumeilla on tuollaisia ennustettu? En taida osua kovinkaan harhaan jos epäilen, että tuon kartan tekijällä on antipatioita myös juutalaisia kohtaan.

Juutalaiset ovat kyllä islamisaation ensimmäinen uhri ja monet heistä ovat kyllä ihan mukana varoittamassa ja laatimassa näitä karttoja.
Israelista ihan ministeritkin ovat jo varoitelleet Euroopan kehityksestä.

Todistetusti suurin osa antisemitismistä Euroopassa on islamilaista tai marxilaista parempaa antisemitismiä.

Löit sitten heti kortin pöytään.

733835.jpg
 
En tällä tuota hakenut tai tarkoittanut. Ennen liittymistä EU maatalous oli pienimuotoisenakin kannattavaa. Tämä piti ihmiset töissä maaseudulla. Nyt ns modernina aika kautena pientilat ovat käytännössä hävinneet kannattomina. Nyt navetat ja sikalat ovat satapäisiä jollei paljon enemmänkin. He toistavat siltikin sitä sama mitä pientilalliset viimeiset kymmenen vuotta modernimmista koneista,laitteista ja isommista eläinmääristä huolimatta. Monet ovat joutuneet kouluttautumaan uudestaan ja yrittävät töihin kaupunkeihin. Läheskään kaikki eivät ole sieltä vakinaista työtä saanet. Joutuvat tekemään jopa kahtakin työtä, että rahat riittävät vuokriin tai asumiseen kaupungissa ylipäätään. Sinnitelevät pätkätöillä ja tuilla. Osa elää tukien varassa. Ja kun modernisti tehtaissa pyritään korvaamaan työntekijät automatisoinnilla niin eipä paljon tarvi arvailla kuinka tulee käymään.


Kuten viestistäsi selviää ovat pientilat kadonneet koska teknologia helpottaa isompien tilojen pitämistä ja tehden niistä kannattavempia. Minusta on parempi olla köyhä kaupungissa kuin köyhä maaseudulla missä matkustamiseen kuluu huomattavasti enemmän varoja, joten en ymmärrä miten ajattelit korjata asian ellet halua matkustaa ajassa taaksepäin sellaiseen aikaa jolloin ei ollut koneita taikka muuta teknologiaa.

Tämä keskustelu kuuluu pikemminkin tänne.
https://maanpuolustus.net/threads/työllisyyden-näkymät.4832/
 
En käsitä mistä kumpuaa käsitys, että vieraan valloittavan sivilisaation täytyisi olla jotenkin parempi tai kehittyneempi kuin sen kulttuurin jonka se syrjäyttää?

Onko esimerkiksi lähi-idän ja pohjois-afrikan vallannut arabilais- ja islamilainen kulttuuri jotenkin kehittyneempi kuin aikaisempi kristillinen ja roomalainen kulttuuri? Oliko Viron alistanut Neuvostoliitto jotenkin parempi järjestelmä?

Maapallo on kiertopalkinto joka kuuluu vahvimmalle. Sotaisa yhtenäinen joukko kukistaa kyllä pasifistiset kasvissyöjät aika nopeasti.

Nyt sekoitat kaksi täysin eri asiaa. Sodan kautta tapahtuvan valloituksen ja muuttoaallon.
 
Juutalaiset ovat kyllä islamisaation ensimmäinen uhri ja monet heistä ovat kyllä ihan mukana varoittamassa ja laatimassa näitä karttoja.
Israelista ihan ministeritkin ovat jo varoitelleet Euroopan kehityksestä.

Todistetusti suurin osa antisemitismistä Euroopassa on islamilaista tai marxilaista parempaa antisemitismiä.

Löit sitten heti kortin pöytään.

733835.jpg

Haluaisin vieläkin sivun mistä tuo kartta on lähtöisin ja minkälaista porukkaa siellä kirjoittelee... sillähän tämäkin keskustelu selviäisi. Lisäksi olisi myös hyvä tietää mihin laskelmiin tuo kartta oikein perustuu koska ainakaan demograafisesti ei voi pitää paikkaansa, mutta kuten olen maininnut en halua kieltää ketään fantasioimasta tuollaisista skenaarioista saatika pakottaa ketään asumaan kaupungissa.
 
Back
Top