Onhan osa nykyhallituksen toimista täysin ideologisia.
Esim. ei riitä Kokoomuksella kanttia viedä ensimmäistä euroa yhdestäkään yritystuesta (vaikka sitä ekonomistitkin pitäisivät markkinoiden tilannetta parantavana keinona), kun Orpolla ei riitä kantti suututtaa yritystukien vastaanottajia eli hänen herrasväkeään EK:ssa.
Leikkaamalla yritystuistakin edes jotakin, olisi voitu sitten esim. asumistuista leikata vähemmän.
Mutta kuten Orpo sanoi, että sieltä yritystuista leikkaaminen olisi ollut hyvin vaikeaa. Kai se nyt olisi ollutkin, kun siellä ne kokoomuksen äänestäjät ovat niitä tukia kinumassa, ja kerrankin voisi Kokoomuksellakin gallupit nuupahtaa alaspäin.
Ja samalla pääministeri myös pieraisee muutaman miljardin ainakin kotiseutunsa turhiin junahankkeisiin.