Juuri tämä. Puolalaisia on vuosisatoja vaivannut suurvaltakompleksi, vuoroin lännen ja vuoroin idän suunnalta. Taisipa kerran kompleksi iskeä pohjoisestakin. Tämän ylikävelyhistorian valossa on helppo ymmärtää, että puolalaiset haluavat maahansa isot, vahvat ja omat asevoimat.
Kuwait on yksi vaihtoehto, tosin koneet vanhahkoja. Ehkä Malesia? Malesian koneet ovat ysärin loppupuolelta, tosin ne ovat maan parasta hävittäjäkalustoa ja niitä on vain kahdeksan... mutta toisaalta, niistä eroon hankkiutuminen saattaisi vapauttaa budjettia Rafalen tms. uuden konetyypin hankintaan (ns. MRCA). Tosin tarjoaisiko kahdeksan lisäkonetta Suomelle vielä juurikaan lisää suorituskykyä, ei välttämättä...
Jos minulta kysytään, niin optimaalinen vaihtoehto on uudet koneet.
Vaikka konetyyppi olisi maalle ennestään tuttu, niin aikaa menee kuitenkin useita vuosia, jotta saadaan koulutettua lisää lentäjiä. Jos/Kun hankittavat koneet eivät kuitenkaan ole välittömästi käyttökelpoisia, niin niiden kunnostamiseenkin menee ihan kohtuullisesti aikaa. Noista syistä johtuen ostaisin ennemmin uusia koneita, jotka suojelevat maata vuosikymmeniä ja jotka ovat vanhoja tehokkaampia, jos sotaan joudutaan.
Todellisuudessa PV:n rahatilanne on kuitenkin sellainen, ettei koneita ole varaa hankkia lisää. Ei lisää Horneteja eikä etenkään uusia koneita. Joten akateemisesta pohdinnasta on kyse siltä osin.
Ehkä tehokkain tapa parantaa ilmapuolustusta nopealla aikataululla olisi ilmatorjuntaohjusjärjestelmien (lisä)hankinnat. Boliden ja NASAMS:n käytön hallitsevaa porukkaa on jo koulutettu pidempään. Stinger on ollut koulutuksessa vähän aikaa, mutta kyse on suhteellisen helposta aseesta, kts. käyttö afgaanisissien toimesta. Sitten hankintaan vielä korkeatorjunta- ja ABM-kykyistä kalustoa, esim. SAMP/T tai Patriot, niin 62 Hornetillakin päästään jo yllättävän pitkälle.
Todellisuudessa ei kuitenkaan ole varaa noihinkaan. Nykyisellä kalustolla mennään, hyvä jos saadaan vuosikymmenen vaihteessa pienehkö määrä hieman ulottuvampaa ohjusta NASAMS:iin. Mutta ei ilmapuolustus edes välttämättä ole Suomen akilleenkantapää. Ottaen huomioon MTA2020:n painotetut tehtävät, niin kauppamerenkulun suojaaminen voi nykyisellään olla maamme heikko kohta. Erityisesti kyky puolustaa kauppa-aluksia kohti lentäviltä meritorjuntaohjuksilta on puutteellinen, minkä lisäksi SUTO-kyky on heikompi kuin toivoisi. Maapuolustuksessakin olisi parantamisen varaa, koska viime kädessä taistelu käydään aina maassa.
Mutta näillä korteilla mennään perkele ja koskaan ei foldata!!!
Lentäjiä on enemmän kuin koneita, kyllä, mutta se ei tarkoita, että ne konemäärän ylittävät lentäjät olisivat jotenkin ylimääräisiä. Heitä tarvitaan vaihtomiehistöiksi. Edes upseeri ja herrasmies ei voi päivystää ohjaamossa loputtomiin, hänelläkin on inhimillisiä tarpeita.
Konemäärän kasvattamisella ilman lentäjien määrän kasvattamista saavutettaisiin lähinnä kaksi etua. Toinen on se, että yksittäiseen, suunniteltuun hyökkäykselliseen operaatioon voidaan osoittaa enemmän koneita(, mutta käytännössähän offensiivinen vastailmatoiminta ei ole meidän tilanteessamme 90 tai 100 koneella sen realistisempi ajatus kuin 62 koneella, eli tästä ei ole juuri käytännön hyötyä). Toinen taas on se, että suuremmalla konemäärällä voidaan loiventaa konetappioiden aiheuttamaa suorituskyvyn laskua. Merkillepantavaa on, että puolustuksellisissa operaatioissa koneita ei olisi käytettävissä kerrallaan sen enempää kuin nykyiselläänkään, koska miehistön riittävyys tulee vastaan.
Sitä paitsi edelleen on se ongelma, että Horneteja ei tällä hetkellä oikein ole saatavissa mistään nopeasti. Kenelläkään ei ole ylimääräistä toimivaa kalustoa. Kuwaitkaan ei varmasti poista koneitaan käytöstä ennen kuin uudet koneet ovat rivissä, koska maa jäisi muuten kokonaan ilman hävittäjiä. Jos jotakin on myynnissä nyt heti, niin kyse on loppuunlennetyistä louskuista, joiden korjaaminen vaatii sekä paljon rahaa että aikaa, eli nopeudessa ei pahemmin voitettaisi uusien koneiden hankintaan verrattuna.
Malesia on ainoa edes puolittain realistinen vaihtoehto, jos koneet pitäisi saada nyt eikä kahden tai kolmen vuoden kuluttua, missä tapauksessa taas olisi sama ostaa uusia koneita. Malesia ei kuitenkaan ole missään pakkoraossa koneiden myymisen suhteen, joten halvalla ne eivät varmastikaan lähde, jos ollenkaan. Ja minä epäilen vahvasti, kannattaako Suomen juosta kahdeksan koneen perässä ja maksaa itsensä kipeäksi...
Ei tässä nyt vielä sentään sodassa olla!
