F-35 Lightning II

Ei muuten edes ilmatorjunnassa pyöritetty MOSTKA 87/95-kalustoa muussa kuin rauhanajan asetusten jutuissa n. 20v. sitten. Sota-aikana "saadun tiedon" mukaan piirikortit olisivat vaihtuneet..eli asia vaati "kovo-resetin" eikä pelkän napin painamisen.

Lainaan itseäni vielä.

Eli sanomalaitteissakin olisi/käytetään kaksinkertaista avainta sotatilanteessa.

Se Avain 2-asetus ei ollut siellä sattumalta....vaikka rauhan aikana sillä saattoi pistää yhden sanomalaitteen useamman käyttöön.
 
Tällä foorumilla ei uskota takaportteihin tai kill swithceihin. ;) Toisaalta ammattilaisten foorumilla jutellaan aiheesta tällaista, mikä voi tehdä takaporttien löytämisen vaikeaksi:

Ei ole edelleenkään voittopuoleisesti tekninen kysymys. Selvästi olisi mahdollista toteuttaa, joskin takaportin olemassaolo olisi penetraatioriski myös itselle. Sen sijaan mieti mitä tapahtuu kyvylle käydä kauppaa sotatarvikkeilla jos teet laitteet kyvyttömäksi. Ostajat häviää kuin pieru saharaan.

Sen sijaan jos lopetat kaiken tuen ja toimitukset eteenpäin ei kukaan pidä toimia ennustamattomina ja vaikutus on jokseenkin sama.
 
Viimeksi muokattu:

No eikös juurikin tällä mentaliteetilla voitaisiin myydä ne "muutamat kolmevitoset turkille ja "ikuinen" rauha taas säilyisi?
 
Ei ole edelleenkään voittopuoleisesti tekninen kysymys. Selvästi olisi mahdollista toteuttaa, joskin takaportin olemassaolo olisi penetraatioriski myös itselle. Sen sijaan mieti mitä tapahtuu kyvylle käydä kauppaa sotatarvikkeilla jos teet laitteet kyvyttömäksi. Ostajat häviää kuin pieru saharaan.

No siis asekauppa on enimmäkseen valtapolitiikkaa ja suhdetoimintaa, aivan kuten matkustajakonekaupoissakin ratkaisee kaikki muut tekijät kuin koneen yksittäiset ominaisuudet. Myyjäksi valikoituu usein tahoja, joiden hyvään tahtoon on syytä alistua, vaikka niillä olisi valta puuttua aseen käyttöön kaupan jälkeenkin. Ollaanpa kuultu sellaisistakin valtioista, jotka eivät halua sallia vaikkapa globaalia paikannusjärjestelmää, johon juuri heillä itsellään ei ole kill switchiä käytettävissään. Silkkaa vallankäyttöä, johon muiden on alistuttava elleivät halua alistua jonkin toisen vallankäyttäjän hyvän tahdon varaan. Pienillä kauppiailla voi olla vaikeuksia päästä sopimuksiin asti, ja nämä asiat eivät välttämättä ole toisistaan irrallisia.

Penetraatioriskin osalta näytetään aika paljon luotettavan nykyään kryptografiaan.

On pienehkö joukko valtioita, jotka sitkeästi pyrkivät hankkimaan molempien "pääleirien" kalustoa ehkä juurikin siksi, että ainakin osa omasta sotavoimasta on käytettävissä kaikissa konfilktitilanteissa.
 
Kaipa niin. Niitäkin on, jotka ostaa pelkästään kavereita saadakseen. Esim. Qatar, jonka ilmavoimien ja merivoimien hankkeet ei selity millään sotilaallisilla tarpeilla saati kyvyillä kasvaa niitä käyttämään tehokkaasti.

On totta mitä puhut, mutta aseet on helpompi lamauttaa. Sekä yleinen logistiikka ja gepsin kaltaiset palvelut. Ei ole välttämätöntä pilata itse lavettia.

F-35:n käyttäjältä esim. hymy hyytyy jos ei saa enää uhkakirjastoja päivitettyä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole edelleenkään voittopuoleisesti tekninen kysymys. Selvästi olisi mahdollista toteuttaa, joskin takaportin olemassaolo olisi penetraatioriski myös itselle. Sen sijaan mieti mitä tapahtuu kyvylle käydä kauppaa sotatarvikkeilla jos teet laitteet kyvyttömäksi. Ostajat häviää kuin pieru saharaan.

Sen sijaan jos lopetat kaiken tuen ja toimitukset eteenpäin ei kukaan pidä toimia ennustamattomina ja vaikutus on jokseenkin sama.

"Selvästi olisi mahdollista toteuttaa, joskin takaportin olemassaolo olisi penetraatioriski myös itselle."

No ei ole, jos se "takaportti" toteutetaan vain vientiversioon, niin ei se ole "penetraatioriski itselle".

Ja muutenkin venäläisille viedä ilmatorjuntajärjestelmää, jossa on täysin samat ominaisuudet, kuin omissa, Kiinalle ja Natomaalle.. jotka voivat analysoida ja testata järjestelmää.. Vanja on perinnäisesti niin epäluuloinen, että en jaksa uskoa..
 
F-35:sta ei ole erillistä vientiversiota, vaan pieniä muutoksia lähtöisin tilaajan kansallisista tarpeista (kansallisesti herkät tiedot, salaus). Saman takia muut partnerit ovat perustaneet keskenään yhteislabroja Yhdysvaltoihin, jotta oma herkkä tieto voidaan erotella uhkakirjaston muusta päivityksestä.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvallat lopetti F-35 -hävittäjien osien toimittamisen Turkille
Taustalla on Turkin aikomus ostaa ohjusjärjestelmä Venäjältä.
F-35-hävittäjä
2.4.2019 klo 04:33
Presidentti Donald Trump tapasi heinäkuussa Lockheed Martin -aseyhtiön toimitusjohtaja Marillyn Hewsonin ja johtavan koelentäjän Alan Normanin F-35-hävittäjän vierellä.

Presidentti Donald Trump tapasi heinäkuussa Lockheed Martin -aseyhtiön toimitusjohtaja Marillyn Hewsonin ja johtavan koelentäjän Alan Normanin F-35-hävittäjän vierellä.Alex Wong / EPA
17-6372357f4a79a13ed3.png

Ismo Savolainen

Jaa artikkeli Facebookissa1
Jaa artikkeli Twitterissä
Jaa artikkeli Whatsapissa

Kuukausia kestäneiden varoitusten jälkeen Yhdysvallat on lopettanut F-35 -hävittäjän osien toimittamisen Turkille.
Päätöksen taustalla on Turkin suunnitelma ostaa ohjusjärjestelmä Venäjältä.
Osien ja manuaalien myymisen lopettaminen on ensi askel, jolla varsinaisten hävittäjien toimittamisesta ensi kesänä ollaan luopumassa.
– Yhdysvallat on selvästi ilmoittanut Turkille, että se ei voi hyväksyä venäläisen S-400 -ohjusjärjestelmän hankintaa, sanoo Pentagonin puhemies Charles Summers.
Yhdysvaltain toimet tulivat vain muutama päivä sen jälkeen, kun Turkin ulkoministerin mukaan venäläisen ohjusjärjestelmän kaupassa keskustellaan jo toimitusajasta.
Yhdysvallat ja muut NATO-liittolaiset ovat varoittaneet Turkkia, siitä että venäläisten järjestelmä ei ole NATO-yhteensopiva ja että kauppa on uhka F-35 -hävittäjille. Turkki on myös NATOn jäsen.
Erityisenä pelkona on, että jos Turkki ostaa sekä amerikkalaista että venäläistä teknologiaa, Venäjällä on pääsy F-35 -hävittäjien teknologiaan ja sitä kautta löytämään tapoja, kuinka puolustautua näitä hävittäjiä vastaan.

Tämä on kyllä sellainen kuvio Turkin kannalta että logiikka ei maalaisjärjellä helposti aukea. Luulisi F-35:n olevan Turkin puolustukselle paljon tärkeämpi järjestelmä kuin S-400. Jälkimmäistä enempi tai vähempi vastaavia it-järjestelmiä on saatavissa lännestäkin jos se siitä on vaan kiinni että pitää saada uusi it-järjestelmä.
Vai ajatellaanko siellä ettei F-35 ole niin tärkeä kun kehitteillä on oma TF-X, mistä pitäisi tulla jopa parempi?? Ehkä F-35 -projekti halutaankin torpedoida jottei se kilpaile kotimaisen tuotteen kanssa?

Väkisinkin on alkanut tulla mieleen että Erdogan pikkuhiljaa katsoo Naton kiviriipaksi dynaamiselle ulkopolitiikalle.
 
Iipoilta kaksipaikkainen kolmefemma. Takapenkillä someupseeri:

Pitkäsköhän LMn palkata someupseereja vaikka jonkun sadan verran ja he sitten pyörisivät nettipalstoilla mahdollisissa F-35-myyntimaissa puolustamassa F-35:ttä ja kumoamassa vanhentuneita faktoja? :sneaky::unsure:
 
Pitkäsköhän LMn palkata someupseereja vaikka jonkun sadan verran ja he sitten pyörisivät nettipalstoilla mahdollisissa F-35-myyntimaissa puolustamassa F-35:ttä ? :sneaky::unsure:

Miksi palkata ketään kun porukka tekee sen ihan ilmaiseksi. Hyöty toki taitaa jäädä negatiivisen puolelle.
 
Back
Top