Äänestys Fennovoima: uhka vai mahdollisuus?

Onko Fennovoima järkevä hanke nykymuodossaan?

  • Kyllä, hanke on erittäin tarpeellinen teollisuuden, työpaikkojen ja energiavarmuuden saamiseksi.

    Ääniä: 14 23.0%
  • Kyllä, hanke on itsessään hyvä mutta mahdollinen Venäjä-kytkös arveluttaa minua.

    Ääniä: 16 26.2%
  • En osaa sanoa suuntaan tai toiseen.

    Ääniä: 1 1.6%
  • Ei, hanke on epävarmalla pohjalla ja ristiriidassa EU:n Venäjäpolitiikan(pakotteet) kanssa.

    Ääniä: 12 19.7%
  • Ei, suomen pitäisi jäädyttää suuret yhteistyöhankkeet Venäjän kanssa kunnes Ukrainan kriisi on ohi

    Ääniä: 18 29.5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    61

Einomies1

Respected Leader
Viimeaikoina julkisuudessa on keskusteltu kiivaasti Fennovoiman mahdollisesta rakentamisesta sekä venäläisrahoituksesta ja omistuspohjasta. Hankkeen lanseerauksen yhtenä tavoitteena on ollut parantaa energiaomavaraisuutta ja varsinkin riippuvuutta venäjästä. Eilen saimme kuulla että energiayhtiö Fortum tulisi hankkeeseen mukaan ja turvaisi näin "omavaraisuusomistuksen" Fennovoimassa.

Mitä olette mieltä toteutuuko hankkeessa (joka on menossa hyvin todennäköisesti läpi vastalauseista huolimatta) alkuperäiset, julkisuudessa mainitut tavoitteet toivotulla tavalla?
 
Ei toteudu toivotulla tavalla tuon Venäjä-kytköksen vuoksi, mutta selkeästi paremmin kuin vaihtoehdoissa.

Jopa Vihreiden esityksessä "Vaihtoehto Fennovoimalle" sanotaan suoraan, että tukiaisia vaativien uusiutuvien lisäksi pitäisi vieläpä antaa verohelpotuksia maakaasun käytön lisäämiseksi. Arvatkaapa yhden kerran, mistä ilmansuunnasta tämä lisäkaasu tulisi?
 
Mistä muuten LNG alunperin tulee meidän ja Viron tuleviin suurkaasuterminaaleihin? Olen ymmärtänyt että euroopasta eli ei tietenkään Venäjältä.
 
Mikä ongelma tuossa muka on? Hyvä vaan, mitä enemmän ydinvoimaa, sitä parempi on huoltovarmuus. Ydinvoimalassa kun on vuosikausien polttoaineet jo sisällä, ei haittaa saarrot eikä muutkaan. Toisin on hiilen, kaasun ja öljyn kanssa.
 
Hanke on mielestäni hyvä juttu, enkä näe, miten vajaan kolmasosan Rosatom-omistus vaikuttaisi mitenkään, mihinkään.

Voimala kun on Suomen maaperällä, kytkettynä meidän sähkönsiirtoinfrastruktuuriin, eikä esimerkiksi sähköntuotannon alasajosta, tai rakennusaikataulun venymisellä olisi muuta kuin haittaa venäläisosapuolelle.

Just another nuclear project. Tällä kertaa pannut rahdataan idästä, viime kerralla lännestä. Se siitä.
 
Ehkä eniten minua huolestuttaa venäläisen ydinteknologian luotettavuus ja turvallisuus suhteessa läntiseen...
 
Fortumin osallistuminen teki hankkeesta kannatettavan. En tosin vieläkään ymmärrä, miksei Fortum jo alunperin saanut lupaa omaan voimalaan.

Toiseksi tämä lisää Fortumin Venäjä-riippuvuutta entisestään, mitä pidän nykytilanteessa liiketaloudellisena riskinä.
 
Jyrkkä ei:

- ei ole taloudellisesti kannattava (minkä muun seikan vuoksi kaikki laskutaitoiset tahot ovat projektista kadonneet? vain muiden rahoja ilman vastuuta hässäävät kunnanisät ym. ovat jäljellä Fennovoimassa)
- Fortum on laskutaitoinen mutta ollut tähän asti täysin välinpitämätön uusien ydinvoimaloiden rakentamisen suhteen syystä että ne eivät yleensä kannata, asian on todennut joku yksi yksikönvetäjä Fortumin sisältä (ei ydinenergiayksikön vetäjä, hän on 'uskovainen' ns. viran puolesta)
- epäilen, että Fortum liittyi projektiin luultavasti pakon edessä, Fortumin 15% osuus sisältää ehtoja, jännä että ne ehdot liittyvät Venäjällä tehtäviin koplauksiin
- epäilen, että ryssä kiristi Fortumin mukaan kulissien takana - Fortumhan on investoinut itsensä kipeäksi Venäjälle eikä voi sanoa kovin helposti 'ei'
- suunnitellun tyyppinen fissioydinvoima edustaa menneen maailman teknologiaa, jos ydinvoimaa tulevaisuudessa lisää rakennetaan, tyypit lienevät esim. toriumreaktoreita tai fuusioreaktoreita, joissa Amerikassa kerrotaan edistytyn merkittävästi Univ. of Washingtonin tutkimusyksikössä
- Suomen sähkönkulutus on laskussa, senkään puolesta ei ole tilausta yhdelle ydinmiilulle lisää
- sisältää riskialttiin Venäjä-kytköksen, jonka politiikka on arvaamatonta ja energiahuollolla kiristäminen arkipäivää
- sisältää riskialtista venäläistä teknologiaa
- reaktorin toimittaa kyseenalainen toimittaja, jonka projekti Intiassa on menossa kiville
 
Juuri nyt en menisi marjaan. Sen sijaan tietoa tarvitsen lisää. Mitä hevosta veikata?

Kyse Länsi-Euroopassa voi olla isommasta murroksesta, joka tarkoittaa siirtymistä keskitetyistä energiaratkaisuista kohti hajautettua sähköntuotantoa . Nyt meillä linjan sanelee energiateollisuus ja raskas teollisuus, jotka on perinteisesti vetävät yhtä köyttä. Energiateollisuus suojelee omia etujaan, koska uudet energiaratkaisut on suoraan sen pussista pois, mutta raskas teollisuus sopeutuu siihen energiaratkaisuun, mikä kussakin maassa poliittisesti valitaan. Kun valitaan ydinvoima x:ksi kymmeneksi vuodeksi, murrosta viivytetään ja pudotaan kv. kehityksen kelkasta.

Karkeasti kyse voi ollakin siitä, valitaanko Ruotsin ja Saksan kaltainen linja, jossa nyt pitää kestää fossiilien käytön lisäämispuheita ja kaasunlutkutuspuheita, mutta realistisena tavoitteena on täydellinen energiaomavaraisuus 100% uusiutuvilla vuoteen 2050 mennessä, vai sitten tämä itäeurooppalaisempia perinteitä noudattava Venäjä-riippuvuus-linja.
 
Uusiutuviin energioihin yhtälailla liittyy lobbaus. Mitä pahinta, ne on vielä kalliimpia ja veronmaksajan kukkarolla käydään varsin ronskisti.
 
Uusiutuviin energioihin yhtälailla liittyy lobbaus. Mitä pahinta, ne on vielä kalliimpia ja veronmaksajan kukkarolla käydään varsin ronskisti.


Tarttuuko kukaan heittooni, että Rosatomin reaktorityyppi on 1950-luvun tekniikkaa?

Entä jos jatkossa rakennetaankin fuusio- tai toriumvoimaloita?

Laitan pari linkkiä.

http://www.hs.fi/tiede/a1369978346092

http://www.talouselama.fi/uutiset/uraani+syrjaan++toriumvoimala+protyyppivaiheeseen/a2004635

Väitetystä läpimurrosta fuusioteknologian suhteen:

http://www.dailymail.co.uk/sciencet...makes-breakthrough-fusion-energy-project.html
 
Viimeksi muokattu:
Tarttuuko kukaan heittooni, että Rosatomin reaktorityyppi on 1950-luvun tekniikkaa?

Entä jos jatkossa rakennetaankin fuusio- tai toriumvoimaloita?
Voi olla vanhaa tekniikkaa, jos se silti on tehokasta ja turvallista. Fuusiovoimalat kelpaa minulle heti kun ne toimii. Tällä hetkellä ne valitettavasti eivät ole taloudellisesti toimivia ratkaisuja, mutta ehkä tulevaisuudessa. Joskus vuonna 2050? Perhana, minähän olen jo sillon vanha ukko.
 
Ehkä eniten minua huolestuttaa venäläisen ydinteknologian luotettavuus ja turvallisuus suhteessa läntiseen...

Siinä mielessä se voimala ei ole venäläistä tekniikkaa! Kuten nykyiset Loviisan voimalat, niin noista uusista tulisi eräänlaisia hybridejä, joissa olisi perusta Venäläistä tekniikkaa ja turvallisuus ja muut ohjausvehkeet on länsikamaa. Itseasiassa jossakin lehtijutussa mainitsivat, että turvallisuudesta vastaa systeemit, jotka ovat kotimaista suunnittelua ja niin tiukkoja standardeja ei maailmalla vielä ole. Eli ei ne minkään ryssä systeemin varassa aio olla.
 
Mielenkiintoinen on myös kymmenhenkisen professorityöryhmän raportti. Kun sitä lukee, näyttää siltä, että vanha energiapolitiikka on länsimaissa tulossa tiensä päähän ja Suomi veikkaa väärää hevosta raskaan teollisuuden lyhytnäköisten etujen vuoksi. Tämä raportti ei vastusta kasvua, vaan tutkii globaalia kehitystä, ei vain Venäjän ja Suomen lähikehityksen energiapolitiikkaa.

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream...tä uudella energiapolitiikalla.pdf?sequence=1
 
Jos nämä uusiutuvia kannattavat tahot ovat valmiita investoimaan Suomeen ilman massiivia veronmaksajien tukia, niin tehköön sen. Kukaan ei varmaan sitä vastuta. En ihan heti usko, että uusiutuvat olisi halvempia kuin ydinvoima.
 

No sanotaanko vaikka niin, että mm. Tsernobylin ja Kurskin onnettomuuden jälkeen venäläisen ydinteknologian turvallisuus ei ole oikein vakuuttanut. Yleisesti ottaen kaikenlainen turvallisuuskulttuuri Venäjällä on aivan lapsenkengissään verrattaessa länsimaihin, otetaan nyt esimerkiksi vaikka lento-onnettomuuksien määrät Venäjällä verrattuna länsimaihin...

Kiva siinä sitten lähteä prototyyppiasiakkaaksi johonkin uudentyyppiseen venäläisreaktoriin...
 
Jos nämä uusiutuvia kannattavat tahot ovat valmiita investoimaan Suomeen ilman massiivia veronmaksajien tukia, niin tehköön sen. Kukaan ei varmaan sitä vastuta. En ihan heti usko, että uusiutuvat olisi halvempia kuin ydinvoima.

Prognoosia pitää tehdä viideksikymmeneksi, sadaksi vuodeksi eteenpäin. Lukekaa nyt ensin raportti.

Kansanedustajinakin on aina kaikenlaista juhamietoa, jotka eivät ota selvää, mutta ovat vahvasti jotain mieltä. Yritän vain etsiä tietoa, siinä kaikki.
 
Uusiutuvan sähkön osuus on Suomessa perinteisesti ollut korkealla tasolla. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana kehitys on Suomessa käytännössä polkenut paikallaan toisin kuin vertailumaissa. Vertailumaissa on tehty selkeät poliittiset päätökset suunnanmuutoksesta kohti uusia energiateknologioita, kuten hajautettua energiajärjestelmää ja uusia tuotantoteknologioita (tuulivoima ja aurinkoenergia). Erityisen suuri ero vertailumaihin nähden syntyi 2000-luvun alkupuolella, jolloin Suomessa päätettiin kolmen uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Suomessa käännös ydinvoimaan on ollut yhtä nopea kuin Saksassa muutos uusiutuvaan energiaan.

Vertailumaissa moderni energiapolitiikka nähdään kokonaisvaltaisesti kilpailuetuna ja talouskasvun ja työpaikkojen lähteenä, kun taas Suomessa moderni energiapolitiikka on totuttu näkemään kilpailukykyä heikentävänä kustannustekijänä. Huomionarvoista on, että vertailumaiden vaihtotase on positiivinen, kun Suomen vaihtotase on negatiivinen. Vertailumaiden työttömyysaste on myös Suomea alempi.
 
Back
Top