G. Hägglundin uusimmat edesottamukset

Erikoisilla asenteilla on päästy tasavalla presidentiksikin asti, tarkoitan Halosta. Hänellä oli valitettavan paljon vaikuttavuutta.
Erikoiset persoonat ja asenteet eivä siis ole harvinaisuuksia, ne jopa voivat auttaa eteenpäin menossa.

Hägglund teki kyllä hyväkin muutoksia. Muistelisin, että hänen aloitteestaan muutettiin joukkotuotanto periaatetta enemmän nykymalliseen jossa varusmiesjoukosta koulutetaan satajoukko. Aikaisemmin SA-joukko koottiin käsittääkseni enemmän yksittäisistä miehistä.
 
Kenraali Hägglundin logiikka: Ruotsalaiset viisi kertaa älykkäämpiä kuin suomalaiset

http://www.hs.fi/blogi/narrienlaiva/a1305863868611?jako=d53422ed0143f38b046a94759591ad31&ref=og-url

KenraaliGustav Hägglundintuoreessa teoksessa Rauhan utopia on häkellyttävä väite.

”Mistä johtuu, että samoilta Lähi-idän kulmilta lähteneet juutalaiset ja arabit ovat niin eri älykkyyden luokissa, toiset jättiläisiä ja toiset kääpiöitä?”

Sitaatti perustuuIltalehden uutiseen. Hägglundin teos ilmestyi torstaina, mutta en ole hankkinut sitä käsiini, koska pidän käsihygieniaa tärkeänä.

Hägglundoli puolustusvoimain komentajana 1994—2001. Eläkkeelle jäätyään hän on esittänyt paljon mielipiteitä.

Todisteena juutalaisten ja arabien ”älykkyyserosta” Hägglund käyttää Iltalehden mukaan Nobel-palkintoja.

”Juutalaiset ovat saaneet 129 Nobelia. Heitä on 13—14 miljoonaa. Muslimeja – joista arabeja on noin neljännes – on sata kertaa enemmän. Ovatko he saaneet vastaavasti sata kertaa enemmän Nobeleita, 12900?”

”Eivät aivan, vaan seitsemän palkintoa, ja niistäkin vain kaksi tieteellisistä saavutuksista”, Hägglund jatkaa.

Kenraalillaon toki oikeus tehdä ihan mitä johtopäätöksiä haluaa miten hatarilla argumenteilla tahtoo. Totean vain, että tämä ei ehkä ole juuri sitä poliittista debattia, jota aikamme kaipaa.

Tarkistin muuten huvikseni suomalaisten ja ruotsalaisten saamat Nobel-palkinnot.

Ruotsin kansalaisia on palkittu 30, Suomen kansalaisia kolme. Jos suhteutetaan väkilukuun, ruotsalaisten älykkyys on ainakin viisinkertainen suomalaisiin verrattuna.

Muistanee myös fiksuna miehenä, että Aarne Lakomaa oli mies Drakenin ja Viggenin takana...eli pelkkä ruotsalaisuus tekee fiksummaksi. Varmaan myös muistaa, että Kalix joesta ylöspäin ruotsalaiset asuvat suomalaisella maaperällä ( historiallisesti ).
 
Hägglund oli selkeä virhevalinta puolustusvoimain komentajaksi, huonoin sitten Keinosen. Keinonen oli sentään aikanaan nuorena upseerina hyvä rintamaupseeri, Hägglund ei edes sitäkään.
Millä avuilla Hägglund eteni komentajaksi? Onko Hägglund vain sosiaalisesti lahjakas (joka epäilyttää näiden ulostulojen myötä), ja se riitti?
 
Hägglund teki kyllä hyväkin muutoksia. Muistelisin, että hänen aloitteestaan muutettiin joukkotuotanto periaatetta enemmän nykymalliseen jossa varusmiesjoukosta koulutetaan satajoukko. Aikaisemmin SA-joukko koottiin käsittääkseni enemmän yksittäisistä miehistä.

Hägglund ei tuota muutosta tehnyt, se oli aikaisempaa perua. Hägglundin ansiota oli palvelusaikojen muutos jonka johdosta aikaisempi järjestely jossa oli jatkuvasti valmiudessa joukkoja muutettiin nykyiseksi jossa joukkoja on valmiudessa vain osan aikaa vuodesta. Luonnollisesti järjestelyssä joukkoja kutsutaan valmiusprikaateiksi.o_O
Järjestely kopioitiin kylmän sodan Ruotsista jossa liikekannallepanon tukena oli toimiva kodinturvajoukko jolloin välittömän lkp:n hitaus olisi ollut toissijaista.

Joukkojen kasaaminen suuremmiksi koulutusyhtymiksi on ollut sinänsä fiksumpi liikku.

Nykyisen järjestelmän ansiosta nopeasti kärjistyvässä kriisissä ei olisi käyttökelpoisia joukkoja ilman raskaita poliittisia päätöksiä vaativia ylimääräisiä kertausharjoituksia. Samalla heikennettiin merkittävästi miehistön koulutusmahdollisuuksia lyhentämällä palvelusaikoja.
 
^^Suomessa on vähän kenuja. Ehdokkaiden määrä on jo valmiiksi vähälukuinen. Se joukko näistä kenuista, jotka ovat ns. "komentajaputkessa", eli ne, keillä sopiva tausta, kokemus ja ikä eli ei liikaa tai liian kauaa eläkkeeseen on vielä koko kenukuntaa pienempi. Voi olla, että "kilpailu" käydään selvästi alle yhden käden sormin laskettavasta joukosta. "Vakavasti varteenotettavat" ovat mutuiluni pohjalta n. pari-kolme tyyppiä? Ehkä Gustav vaan sattui olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tietty Gustavilla on saletisti substanssiosaamista. Kuten kaikilla kenuilla. Sitten hän puhuu sujuvasti kieliä, on edustava, kansainvälistä praktiikkaa löytyy, arvokkaan näköinen jne.

Sitten voi olla, että Gustav vaan välittää paskat siitä mitä muut ajattelee. Mikä sinänsä on hienoa.
 
Millä avuilla Hägglund eteni komentajaksi? Onko Hägglund vain sosiaalisesti lahjakas (joka epäilyttää näiden ulostulojen myötä), ja se riitti?

Pitää olla peruslahjakkuuden lisäksi luotuja tai perittyjä suhteita, sosiaalista pelisilmää ja kykyä luoda toimiva klienttisuhde. Ts. pitää olla esimies joka suojelee uraa. Samalla tulee olla omia suojatteja joiden uraa edistää. Sama toimii myös politiikassa selittäen sen, miksi Tarja Halosesta tuli presidentti ja miksi Ahtisaarta kritisoitiin niin voimakkaasti. Ei saa olla liian erilainen eikä tulla ulkopuolelta.
 
^^Suomessa on vähän kenuja. Ehdokkaiden määrä on jo valmiiksi vähälukuinen. Se joukko näistä kenuista, jotka ovat ns. "komentajaputkessa", eli ne, keillä sopiva tausta, kokemus ja ikä eli ei liikaa tai liian kauaa eläkkeeseen on vielä koko kenukuntaa pienempi. Voi olla, että "kilpailu" käydään selvästi alle yhden käden sormin laskettavasta joukosta. "Vakavasti varteenotettavat" ovat mutuiluni pohjalta n. pari-kolme tyyppiä? Ehkä Gustav vaan sattui olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tietty Gustavilla on saletisti substanssiosaamista. Kuten kaikilla kenuilla. Sitten hän puhuu sujuvasti kieliä, on edustava, kansainvälistä praktiikkaa löytyy, arvokkaan näköinen jne.

Sitten voi olla, että Gustav vaan välittää paskat siitä mitä muut ajattelee. Mikä sinänsä on hienoa.

Taustassahan on yksi yleinen karsiva tekijä: puolustushaara. Eikös ole ollut maantapa tähän saakka, että komentaja tulee vuorotellen meri- ja maavoimista?
 
Suomessa on ollut kaksi amiraalia komentajana, Klenberg ja Kaskeala. Sattuivat toki olemaan Hägglundin molemmin puolin.
Ilmavoimista on ollut myös kaksi komentajaa Jarl Lundqvist(45-46) ja nykyinen komentaja.
 
Lundqvist ei ollut ihan ykköspyssy myöskään, mutta saksalaisia vihaavana ja noina aikoina venäläisiä ymmärtävänä sopi tuohon kohtaan.

Onhan meillä ollut hienojakin paljon. Ja kuten sanot, kehitystyö joka tapauksessa alkoi Hägglundin aikana, ja on jatkunut Kaskealasta tähän päivään.

Komentajat eivät itsevaltaisesti varmaan kuitenkaan "kehitä", vaan heillä on siinä se ammattiväki, ne toimijat, joiden varassa se tehdään sitten. Jos jotakuta pitää kiittää siitä, että työ on tehty hyvin - he ovat varmaan suurelta osin vielä palveluksessa. Ja ne, jotka eivät ole, ovat reservissä.
 
Millä avuilla Hägglund eteni komentajaksi? Onko Hägglund vain sosiaalisesti lahjakas (joka epäilyttää näiden ulostulojen myötä), ja se riitti?
Hyvä kysymys. Yksi syy oli varmaan että 1980-luvun lopulla pääosa kenraalikunnasta oli ollut vain kotimaan tehtävissä, ilman mitään ulkomaankokemusta saatikka kielitaitoa. Samaan aikaan kansainvälinen yhteistyö sekä NATO:n että EU:n kanssa alkoi lisääntymään ja tarvittiin vanhempia upseereita jotka pärjäsivät kv-ympäristössä. Hägglund oli harvoja YK-operaatioissa palvelleita everstejä, jolla oli kielitaitoa ja itsevarmuutta (vähän liiankin kanssa) tähän. Tämä takasi nopeasti ensimmäisen kenraaliylennyksen.

Se, että hänellä oli isänsä kautta hyvät linkit PV:n johtoon, ei tietenkään heikentänyt mahdollisuuksia etenemiseen. Hägglund oli itsevarma, kookas ja komea ja huijasi helposti poliitikot uskomaan, että hän oli myös ammattitaitoinen. Helikopteri, ilmatyynyalus ja upseerikoulutus-hörhöilyt monen muun virheen kanssa kuitenkin osoittivat että ammattitaito oli hyvinkin puutteellista.
 
"mätä omena pilaa korin" - sanonta sopii siis vain silloin, kun puhutaan reserviläisistä. Hyvä, että tuli tiedoksi. Sekin.

Mitähän tämäkin sitten tarkoittaa? En ole tietääkseni koskaan halveerannut reserviläisiämme millään tavoin. Päinvastoin, aina olen korostanut että Suomea ei puolusteta vain ammattisotilailla. Mutta toki reserviläisiin mahtuu monenlaisia, niin kuin upseereihinkin. Väittäisin kuitenkin, että keskiverto on molemmissa ryhmissä tehtäviin ja velvollisuuksiin nähden varsin hyvä. Ja läheltä seuranneena uskallan väittää, että kenraalikunnan taso on viime vuosina selvästi noussut ja Hägglundin kaltaisia virhelaukauksia tulee entistä vähemmmän. Ehkäpä senkin takia, että kenraalin pojista tulee entistä harvemmin kenraaleita. Henkilöarvionneista ja urasuunnittelusta on tullut ammattimaisempaa ja avoimempaa, jolloin ei ole mahdollisuuksia suosimiseen vaan edetään kysyillä. Sekä Kaskealalla että Puheloisella ei ollut korkeita upseereita suvussa, ja eri Hägglundiin on merkittävä - heidän edukseen.
 
Ilmeisesti siis Hägglundin KV-kokemus ja kielitaito oli suuri valtti. Se yhdistettynä itsevarmuuteen, komeuteen ja suotuisiin sukulaisuussuhteisiin johti valintaan. Johtiko Hägglundin itsevarmuus siihen, että hän alkoi fantasioimaan ilmamekanisoiduista joukoista ja ilmatyynyaluslaivastoista? Hägglundin ulkonäkö kyllä tuo mieleen jonkun amerikkalaisen konservatiivisen haukan, joka west wingissä puolustaa perinteisiä arvoja ja levittää demokratiaa ympäri maapalloa, ja kotimaassaan pitää suurimpana uhkana vapautunutta seksuaalisuutta. Ehkä silläkin on yllättävän suuri vaikutus? Toisaalta kai edes jotain substanssiosaamista on oltava, jos tuollaiseen asemaan ylenee. Nousiko rima liian korkealle komentajaksi nimittämisen myötä?

Mielenkiintoinen tapaus. Olisi mielenkiintoista tavata Gustav livenä, ja katsoa miten paljon voisi analysoida sen perusteella.
 
Taisipa olla CV9030FIN joka taannoin puhui reserviläisistä, mädistä omenista sekä baikalin ja kumppaneiden upseerivihasta..:rolleyes:
 
Lundqvist ei ollut ihan ykköspyssy myöskään, mutta saksalaisia vihaavana ja noina aikoina venäläisiä ymmärtävänä sopi tuohon kohtaan.

Onhan meillä ollut hienojakin paljon. Ja kuten sanot, kehitystyö joka tapauksessa alkoi Hägglundin aikana, ja on jatkunut Kaskealasta tähän päivään.

Komentajat eivät itsevaltaisesti varmaan kuitenkaan "kehitä", vaan heillä on siinä se ammattiväki, ne toimijat, joiden varassa se tehdään sitten. Jos jotakuta pitää kiittää siitä, että työ on tehty hyvin - he ovat varmaan suurelta osin vielä palveluksessa. Ja ne, jotka eivät ole, ovat reservissä.
Menee OT:n ja sotahistorian puolelle, mutta tuo Lundqvist on kyllä kiinnnostava tapaus. Hänen merkityksensä Ilmavoimien sodan ajan toiminnassa on jäänyt ainakin minulle hyvin hämäräksi ja joidenkin lähteiden mukaan hän ei ollut ainakaan lentävän henkilöstön suosiossa.Hänhän taisi saada loppujenlopuksi potkut PV:n komentajan pallilta, kun yritti painostaa joitain ansioituneita upseereita eroamaan sekä kaikkia upseereita liittymään Suomi-Neuvostoliitto-seuraan.
 
Näin oli. Lapin sodan alkaessa hän sanoi: "Vasta nyt alkaa minun sotani."

Nerokas E. Magnusson onneksi johti hävittäjien toimintaa sotien aikana aika lailla Lundqvistista riippumatta.
 
Taisipa olla CV9030FIN joka taannoin puhui reserviläisistä, mädistä omenista sekä baikalin ja kumppaneiden upseerivihasta..:rolleyes:

upload_2014-8-23_23-43-38.jpegupload_2014-8-23_23-44-23.jpegupload_2014-8-23_23-45-21.jpegupload_2014-8-23_23-46-3.jpeg
tunaritmuki.JPG
 
Ilmeisesti siis Hägglundin KV-kokemus ja kielitaito oli suuri valtti. Se yhdistettynä itsevarmuuteen, komeuteen ja suotuisiin sukulaisuussuhteisiin johti valintaan. Johtiko Hägglundin itsevarmuus siihen, että hän alkoi fantasioimaan ilmamekanisoiduista joukoista ja ilmatyynyaluslaivastoista? Hägglundin ulkonäkö kyllä tuo mieleen jonkun amerikkalaisen konservatiivisen haukan, joka west wingissä puolustaa perinteisiä arvoja ja levittää demokratiaa ympäri maapalloa, ja kotimaassaan pitää suurimpana uhkana vapautunutta seksuaalisuutta. Ehkä silläkin on yllättävän suuri vaikutus? Toisaalta kai edes jotain substanssiosaamista on oltava, jos tuollaiseen asemaan ylenee. Nousiko rima liian korkealle komentajaksi nimittämisen myötä?

Mielenkiintoinen tapaus. Olisi mielenkiintoista tavata Gustav livenä, ja katsoa miten paljon voisi analysoida sen perusteella.

En tiedä missä Hägglundin substanssiosaaminen oli, kun en ole sellaista koskaan nähnyt tai tunnistanut. Lähinnä taisi vaivata tiettyjen nesteiden nouseminen päähän vähän turhankin nopean urakehityksen takia. Strategisena ajattelijana täysi nolla, tekninen osaaminen ala-arvoista, laiska ja ylimielinen sodan ajan tehtävien suhteen. Suurin innostus näytti olevan metsästäminen, lähinnä kai sen takia, että eläimet ei väitä vastaan ja ammu takaisin....
 
"Lopuksi on toki paikallaan kysyä, millä rahkeilla valtiotieteiden maisteri ja lukion opettaja arvioi kenraalin näkemyksiä. Vastaan toivomuksella: jos joskus eläkkeellä rupean kirjoittelemaan koulumaailmaa kommentoivia horinoita, joissa sotken iloisesti peruskäsitteet ja pidän tyttöjen ja poikien eriarvoista kohtelua tasa-arvon edistämisenä, toivottavasti joku minkä tahansa ammatin edustaja vihjaisee, että nyt olisi ihan hyvä vetäytyä viettämään rauhallisia ja hyvin ansaittuja eläkepäiviä. "

Ihan hyvä tiivistys Arno Kotrolta.

http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174632-hagglundin-kootut-holaytykset
 
Back
Top