G. Hägglundin uusimmat edesottamukset
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Gustav Hägglund on 76 ja peilaa sitä arvomaailma jossa hän elää. Ruotsinkielinen kenraali joka golffaa Sarfvikissa kuten muutkin golffaavat pv komentajat.
Puhuin siis koko Gustavin urasta. Onko Gusse ollut koko uransa tunari, mutta jostain syystä silti edennyt? Miten Hägglund aijemmin urallaan vakuutti muut?
Ei siinä, tapahtuu muissakin organisaatioissa melko ihmeellisiä uranousuja.
Puhumattakaan, että ko. kenraali nimitti allekirjoittaneen virkaansa aikoinaan... Miettikää sitä.
Kustaa oli kyllä aikoinaan esim. UNIFILin komentajana omaa luokkaansa, samoin Puolustusvoimien kansainvälistymisen ajajana. Evp:nä voi sanoa ihan mitä haluaa, niin Kustaa kuin ittekkin.
Juutalaisista olen Kustaan kanssa kuten bailkalinkin kanssa samaa mieltä. Päteviä niin hyvässä kuin pahassa, "siperia opettaa".
Fencer
Kenraali
[en lukenut aiempia kommentteja kovinkaan tarkasti, rykäisin vain tähän oman näkemykseni]
Hägglund oli mielestäni ihan skarppi ja suorasanainen komentaja. Muista ikuisesti ne kommentit jalkaväkimiinojen kieltämisen aikaan, kun hän totesi, että ei tuolla maailmalla mitään Suomeen liittyvää häpeällistä miinakohua ole. Että ihan sisäsyntyistä on sellainen kohu. Ja se tärkein pointti: ne miinat on ihan hyviä aseita, eivätkä ne ole kenellekään muulle vaaraksi kuin vihollissotilaalle, ja ne joutaa niihin miinoihin mennäkin.
Jotenkin tuntuu siltä, että Hägglundilla ja Harri Holkerilla on uran jälkeisissä esiintymisissä samanlaista vanhuuden höperyyttä. Olikohan niin, että Holkeri oli 20 vuotta pois julkisuudesta, mutta kun joku tönäisi miehen nurin, niin ei ollut sellaista julkaisua, johon ei Holkeri ollut kommentoimassa kuulumisia ja vointiaan varsin usein.
Hägglund on nyt jotekin fiksautunut toisen maailmansodan aikaan, kun peilaa sitä aikaa suoraan tähän päivään. Juuri nämä "ei uskalla tulla kun sai jo aiemmin turpiin" on jotain mitä en olisi Hägglundin suusta odottanut kuulevani.
Mutta ehkä sieltä jokin pato on auennut nyt kun saa puhua vapaasti, ja ehkä se johtaa sitten toisinaan sellaiseen tajunnanvirtaan, että mies ei itsekään huomaa mitä tulee sanottua.
Hägglund oli mielestäni ihan skarppi ja suorasanainen komentaja. Muista ikuisesti ne kommentit jalkaväkimiinojen kieltämisen aikaan, kun hän totesi, että ei tuolla maailmalla mitään Suomeen liittyvää häpeällistä miinakohua ole. Että ihan sisäsyntyistä on sellainen kohu. Ja se tärkein pointti: ne miinat on ihan hyviä aseita, eivätkä ne ole kenellekään muulle vaaraksi kuin vihollissotilaalle, ja ne joutaa niihin miinoihin mennäkin.
Jotenkin tuntuu siltä, että Hägglundilla ja Harri Holkerilla on uran jälkeisissä esiintymisissä samanlaista vanhuuden höperyyttä. Olikohan niin, että Holkeri oli 20 vuotta pois julkisuudesta, mutta kun joku tönäisi miehen nurin, niin ei ollut sellaista julkaisua, johon ei Holkeri ollut kommentoimassa kuulumisia ja vointiaan varsin usein.
Hägglund on nyt jotekin fiksautunut toisen maailmansodan aikaan, kun peilaa sitä aikaa suoraan tähän päivään. Juuri nämä "ei uskalla tulla kun sai jo aiemmin turpiin" on jotain mitä en olisi Hägglundin suusta odottanut kuulevani.
Mutta ehkä sieltä jokin pato on auennut nyt kun saa puhua vapaasti, ja ehkä se johtaa sitten toisinaan sellaiseen tajunnanvirtaan, että mies ei itsekään huomaa mitä tulee sanottua.
yrjö
Ylipäällikkö
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1433470182103
"Kenraali Gustav Hägglund: Tuleeko sota?
Gustav Hägglund lienee Suomen rauhanajan kenraaleista merkittävin. Hän on oikea mies vastaamaan kysymykseen, jota monet taas miettivät.
Kenraali Gustav Hägglund saapuu Kauppatorin laiturille kymmenen minuuttia ennen laivan lähtöä. Hän muistuttaa heti, että niin pitää armeijan ohjesäännön mukaan tehdä, koska alkamassa on ulkopalvelus.
Laivan nimi on Amiraali. Astumme laivaan, ja kenraali tarkastaa joukot: pari hälisevää koululaisryhmää, muutamia eläkeläispariskuntia ja ulkomaisen televisioyhtiön kuvausryhmä.
Viereisistä pöydistä vilkuillaan. Iäkkäät matkustajat tunnistavat oitis Hägglundin, vaikka tämä on pukeutunut kuin kuka tahansa siviilimies: puolipitkä takki ja jalassa mukavan näköiset kävelykengät.
Hägglundin piirteet ja puheet ovat painuneet suomalaisten muistiin. Hänestä on vuosikymmenten aikana tullut maanpuolustuksen näkyvin puolestapuhuja, kenraali Adolf Ehrnroothin työn jatkaja, jota haastatellaan usein tiedotusvälineissä.
"Pidän tapanani vastata, jos maanpuolustusasioista kysytään", Hägglund sanoo ja jatkaa: "Jotta osaisin vastata, minun on pakko pitää itseni ajan tasalla."
Hägglund on nyt 76-vuotias. Hän lukee paljon ja vertailee lukemaansa kokemuksiinsa.
Kokemusta on, sillä Hägglund ennätti palvella armeijan harmaissa 47 vuotta. Pitkä ura huipentui vuosina 1994–2001 komentajakauteen, jonka jälkeen Hägglund työskenteli vielä Brysselissä kolme vuotta Euroopan unionin sotilaskomitean ensimmäisenä puheenjohtajana.
Kenraaliemme joukossa Gustav Hägglund taitaa olla primus inter pares, paras vertaistensa joukossa. Lisäksi hänellä on vielä tunnettu taustansa. Hänen isänsä oli jääkärikenraali Woldemar Hägglund.
Pieni laivamme puksuttaa sateisella merellä eteenpäin. Poikkeamme pikaisesti Lonnan saaressa, joka aikaisemmin oli sotilaskäytössä. Armeija on vetäytynyt saarelta, ja siitä rakennetaan virkistyskeskusta kaupunkilaisille.
Määränpäämme on toinen vanha sotilassaari: Suomenlinna. Matka kestää puolisen tuntia.
Nousemme maihin ja lähdemme kävelemään kohti saaren eteläkärkeä, Kustaanmiekkaa. Eikä ole sattuma, että olemme valinneet Suomenlinnan kävelyretkemme kohteeksi.
Ruotsi-Suomi rakensi 1700-luvun jälkipuoliskolla Viaporin linnoituksen valtakunnan suojaksi Venäjää vastaan.
Linnoituksesta tuli heti kiistakapula. Venäläisten tulkinnan mukaan Viaporin rakentaminen oli uhka Pietaria vastaan.
Muhkeasta linnoituksesta ei ollut apua, kun tosipaikka tuli. Viapori antautui taisteluitta venäläisille valloittajille vuonna 1808, ja pian koko Suomi liitettiin osaksi suurta Venäjän maata.
Linnoituksen historia tuntuu ajankohtaiselta. Venäjä pörhistelee taas kerran Itämerellä, ja Suomi ja Ruotsi ovat kaiken varalta ryhtyneet suunnittelemaan puolustusyhteistyötä.
Kävelyreittimme kulkee korkean vallin kautta. Kalliolta näkee ulapalle, ja se näkymä on tutun turvallinen. Suuri matkustaja-alus on tulossa kohti Helsinkiä. Huviveneitä seilaa etelään.
On vaikea uskoa, että näillä rauhallisilla vesillä – ja vieläpä pääkaupungin edustalla – havaittiin äskettäin ventovieras "vedenalainen kohde", joka jouduttiin pelotepommeilla hätistelemään matkoihinsa.
Tiedetään, että Suomenlahden kansainvälisellä merialueella, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä, liikkuu paljon sota-aluksia.
Myös sotilaskoneiden liikenne on kasvanut Itämeren yllä, eivätkä ne aina malta pysyä sovituilla reiteillä. Helsinkiläiset ovat saaneet tottua siihen, että Hornetit pyyhkäisevät tunnistuslennoille valvomaan kansallista ilmatilaa.
Tämä tuntuu oudolta, sillä suomalaiset ovat saaneet elää jo seitsemänkymmentä vuotta rauhan aikaa. Ihmiset kyselevät huolestuneina, mitä se naapuri oikein meinaa.
Ensimmäiseksi täytyy siis kysyä: Nukkuuko kenraali yhä yönsä hyvin?
"Nukun, en ole menettänyt yöuniani näiden tapahtumien takia."
Onko Venäjä meille uhka?
"Tietty Venäjän uhka on aina olemassa. Sieltä hyökkääjä on ennenkin tullut. Venäjä on meille toisenlainen naapuri. Emmehän me voi edes kuvitella, että joku toinen naapurimaa voisi meitä uhata."
"Sotilaan on aina kuitenkin punnittava, onko uhka ajankohtainen vai latentti eli piilevä. Venäjän uhka ei ole ajankohtainen."
Miksi?
"Suomella ja Venäjällä ei ole selvittämättömiä riitoja. Venäjän rajanaapureista Suomi on rauhallisin ja vakain. Me emme ole heille uhka, emme todellinen uhka, emmekä edes propagandatarkoituksiin tekaistavissa oleva uhka. Olemme hyökkäyskohteiden listalla todennäköisesti viimeinen. Miksi he tänne pyrkisivät?"
Entä se piilevä uhka, mikä se voisi olla?
"Sitä voi vain arvailla ja pohtia, mutta ei sitä voi tietää. On mikä on, piilevää uhkaa torjumassa meillä on puolustusvoimat. Mahdollisen hyökkääjän pitää tietää, että jos Suomeen yrittää väkisin tulla, täällä pannaan hanttiin."
Hägglund muistuttaa, että Venäjä on yrittänyt neljästi vallata Suomen. Kahdesti Venäjä on siinä onnistunut: Pohjan sodassa 1700-luvun alussa ja Suomen sodassa 1808–1809. Kahdesti se on epäonnistunut: talvisodassa ja jatkosodassa.
"Nämä kokemukset ovat suomalaisten muistissa – mutta myös venäläisten. Karvas kokemus tekee Venäjän suhteesta Suomeen ainutlaatuisen. Ei tänne hevin lähdetä hyökkäämään. Muilla Venäjän naapureilla, esimerkiksi Baltian mailla, ei tällaista historiaa ole."
Olemme saapuneet kävelyretken määränpäähän Kuninkaanportille ja pujahdamme ovesta Walhallaan, arvokkaaseen holviravintolaan, jonka nimi liittyy skandinaaviseen mytologiaan.
Walhalla oli myös salaseura, joka kokoontui Viaporissa 1780-luvulla. Se vehkeili Ruotsin kuningasta Kustaa III:ttä vastaan.
Istumme pöytään, nautimme hyvät voileipäkahvit ja käymme suoraan asiaan. Kenraali saa vastattavakseen kysymyksistä kiperimmän:
Pitäisikö Suomen liittyä puolustusliitto Natoon vai pysytellä yhä sen ulkopuolella?
Gustav Hägglund on nyt vapaa mies vastaamaan tähän vaikeaan kysymykseen aivan oman tuntonsa mukaisesti.
Näin ei ollut aina. Kun Hägglund oli Puolustusvoimain komentajana, hänen oli pysyttävä visusti Suomen virallisella linjalla, josta päättivät tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta.
Lähes koko Hägglundin komentajakauden presidenttinä ja Puolustusvoimien ylipäällikkönä oli Martti Ahtisaari. Silloinen valtiojohto päätti, että Natoon ei pyritä.
Virkakautensa jälkeen Ahtisaari on kääntynyt Nato-jäsenyyden kannalle. Samoin ovat tehneet monet muutkin poliitikot, diplomaatit tai kenraalit. Voi toki myös olla, että he olivat aina olleet tätä mieltä, mutta virassa olleessaan he eivät ole voineet sitä sanoa.
Jäsenyyden kannatus on muutenkin kasvanut, luultavasti Ukrainan sodan ja Venäjän uhittelun aiheuttaman levottomuuden takia.
Ei siis olisi yllätys, jos Hägglundkin olisi tarkistanut kantansa. Uutinen se kuitenkin olisi.
Onko Nato-kanta muuttunut?
"Ei ole muuttunut yhtään mihinkään. En ole ollut Nato-jäsenyyden kannalla ennen enkä ole nytkään", Hägglund sanoo painokkaasti.
Hän myöntää, että on viime aikoina puntaroinut monet monituiset kerrat Suomen suhdetta Natoon ja pannut paperille plussia ja miinuksia, jäsenyyden etuja ja haittoja.
Lopulta yksi punnus on vertailussa ollut muita painavampi.
"Jos liittyisimme Natoon, meille kävisi aikaa myöten samalla tavalla kuin muillekin liittyneille maille. Oma puolustus ajettaisiin alas. Nato ei tietenkään pakottaisi meitä heikentämään puolustuskykyä, mutta seuraisimme muiden esimerkkiä. Pian ryhdyttäisiin puhumaan siirtymisestä palkka-armeijaan ja keskittymisestä kriisinhallintatehtäviin. Nato muka huolehtisi puolustuksesta."
"Olisi entistä vaikeampi perustella, miksi tarvitaan lisää rahaa Puolustusvoimien hankintoihin tai miksi pidetään yllä yleistä asevelvollisuutta, joka on kuitenkin koko meidän järjestelmämme perusta."
Vastauksen jälkeen seuraa kenraalin arvio asevelvollisuuden merkityksestä, joka tiivistetysti kuuluu näin: Suomessa sodanajan joukkojen osuus väestöstä on suurempi kuin missään toisessa Keski- tai Länsi-Euroopan maassa. Suomessa osuus on neljä prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on vain puoli prosenttia.
Tänä keväänä yli 900000 reserviläistä on saanut kirjeen, jossa heille on kerrottu, mihin tehtäviin he joutuisivat sodan aikana.
Aktiivinen reservimme, 230000 sotilasta, on samaa luokkaa kuin Saksalla. Suomi saisi siis hädän hetkellä jalkeille melkoisen armeijan.
Kenraalin esitys päättyy tiukkaan arvioon: "Suomen puolustus on vahva ja perustuu asevelvollisuuteen. Siitä meillä ei ole kerta kaikkiaan ole varaa luopua."
Gustav Hägglundin jyryn puheenvuoron jälkeen saattaisi luulla, että siinä puhuu vanha kenraali, joka on juuttunut taisteluhautoihin eikä tiedä kansainvälisestä yhteistyöstä mitään.
Asia on kyllä päinvastoin.
Hägglund jos kuka on nähnyt maailmaa. Hän on palvellut pitkiä jaksoja mm. YK:n rauhanturvatehtävissä.
Yhdysvaltoihin Hägglundilla on vuosikymmeniä ollut hyvät suhteet. Hän opiskeli 1970-luvun alussa Yhdysvaltain armeijan komentaja- ja yleisesikuntakorkeakoulussa sekä myöhemmin maineikkaassa Harvardin yliopistossa.
Suomen ja Naton sotilasyhteistyö rakennettiin pääosin Hägglundin komentajakaudella 1990-luvun loppuvuosina.
Hän uskoo, että Yhdysvallat hyväksyy Suomen perustelut pysytellä Naton ulkopuolella.
"Mikseivät amerikkalaiset arvostaisi meitä? Me teemme juuri niin kuin jenkit toivovat. Emme heittäydy heidän apunsa varaan niin kuin monet maat tekevät. Huolehdimme puolustuksestamme, ja vielä sen päälle osallistumme Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin."
Hägglund on tyytyväinen Suomen ja Yhdysvaltojen väleihin. Valtiolliset suhteet ovat erinomaisessa kunnossa.
"Presidentti Sauli Niinistö on tehnyt hyvää työtä. Aikaisemmin suhteissa saattoi olla kitkaa. Niinistön aikana ei ole ollut."
Puolustusvoimilla on perinteisesti ollut hyvät ja suorat suhteet Yhdysvaltain puolustusministeriöön Pentagoniin. Vielä kylmän sodan aikana amerikkalaiset tunsivat epäluuloa Suomea kohtaan, koska Puolustusvoimien oli tehtävä hankintoja tasapuolisesti idästä ja lännestä.
"On pakko myöntää, että meidät luettiin siihen aikaan suorastaan neuvostojengiin."
Hägglundin mukaan ratkaiseva käänne tapahtui, kun Suomi päätti keväällä 1992 hankkia Yhdysvalloista Hornet-hävittäjät.
Hägglund oli mukana kaupan valmistelussa.
"Kun aloitimme 1980-luvun lopulla hankintojen valmistelun, emme voineet edes kuvitella, että pystyisimme ostamaan näin hyviä koneita."
Suomi järjesti tarjouskilpailun, johon osallistuivat Yhdysvaltojen lisäksi Ruotsi ja Ranska. Venäjäkin kyseli mukaanpääsyä.
Asiantuntijoille oli alusta alkaen selvää, että Hornet F-18 olisi paras vaihtoehto. Oli kuitenkin epävarmaa, oliko Suomella edes mahdollisuuksia saada tätä konetyyppiä.
Riittäisivätkö Suomen varat hankintoihin? Suostuisivatko amerikkalaiset myymään parasta konettaan poliittisesti epävarmalle maalle?
"Sitten meille tehtiin tarjous. . . miten sitä elokuvissa sanotaan. . . tehtiin siis tarjous, josta ei voinut kieltäytyä", Hägglund sanoo ja virnistää salaperäisen näköisenä.
Hornettien hankintapäätöksestä on kulunut 23 vuotta. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat kehittyneet ja tiivistyneet. Niissä ei ole enää pulmia.
"Hornet-yhteistyöllä on suuri vaikutus. Se on lisännyt puolustuskykymme uskottavuutta, ja jo monta lentäjäpolvea on koulutettu. Heitä on nyt keskeisissä tehtävissä."
Puolustusvoimien nykyinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg kuului ensimmäisiin Hornet-lentäjiin.
Kahvit on juotu. Suomen sotilaallinen asema on tullut selväksi.
Ryhdymme tarkistamaan paluulaivan aikataulua. Käy ilmi, että edellinen laivavuoro meni juuri ja seuraavaan on vielä puoli tuntia aikaa.
Kenraali Hägglundin kasvoille tulee velmu ilme, ja hän kaivaa povitaskustaan paperin. Ylälaitaan on kirjoitettu otsikko: Naivismi ja realismi.
Hägglund ehdottaa, että hän voisi esitellä paperiaan. Sehän sopii.
(Paperin tekstit ovat oheisessa graaffissa.)
Gustav Hägglund on tunnettu kynämies, ja hän on eläkevuosinaan julkaissut kirjoja, joista Rauhan utopia ilmestyi viime syksynä.
"Se on paras sotilaspoliittinen analyysi, joka on suomeksi viiteenkymmeneen vuoteen kirjoitettu", Hägglund arvioi kirjaansa itse.
Muut arvioijat eivät ole käyttäneet näin ylistäviä sanoja. Kirjaa on kuitenkin kehuttu.
Kirjassa käsitellään samoja teemoja, joita tässä haastattelussakin pohditaan: Suomen puolustusta, Venäjää ja Natoa. Siinä arvioidaan myös Suomen roolia nykymaailmassa.
Juuri siitä kenraali haluaa vielä puhua.
Hän kysyy, ovatko suomalaiset hukanneet kykynsä tarkastella realistisesti maailmaa? Onko meistä tullut liian sinisilmäisiä?
Hägglundin tekemien voimasuhdelaskelmien mukaan suomalaiset kuuluvat maailman kansojen joukossa pieneen demokraattiseen vähemmistöön, joka uskoo kansainvälisiin sopimuksiin ja pitää niistä kiinni.
"Vahvat valtiot eivät välitä sopimuksista. Ne noudattavat kansainvälistä lakia – ja vaativat hurskaasti muitakin noudattamaan sitä – jos se sattuu käymään yksiin niiden omien etujen kanssa. Jos laki ei sovi niiden etuihin, vahvat valtiot rikkovat sitä."
Tätä suomalaisten on vaikea uskoa. Sormi nousee herkästi pystyyn, ja ryhdymme opettamaan muita.
Hägglundin mielestä Suomi sai pari vuotta sitten YK:n turvallisuusneuvostoäänestyksessä kipeän muistutuksen siitä, että valtaosa kansoista ajattelee eri tavalla kuin suomalaiset.
"Suomi oli ehdolla turvallisuusneuvostoon, mutta jäi yllättäen valitsematta. Vaalin jälkeen ihmeteltiin, miksei Suomea valittu, vaikka olemme niin hyviä. Meillä on demokratia, vapaa tiedonvälitys, ihmisoikeudet. Kampanjan aikana markkinoimme itseämme mallimaana. Mutta valintaa eivät tehneetkään kansalaisjärjestöt, vaan maiden hallitukset, joiden enemmistölle meidän mallimme on kauhistus."
Hägglundin mielestä suomalaisten pitäisi nyt miettiä, mihin vähät voimavarat, niin taloudelliset kuin henkisetkin, kannattaisi keskittää.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
Tarjoilija tuo viestin, että laiva on tulossa. Ulkopalvelus jatkuu, ja haluamme olla ajoissa. Kävelemme Kuninkaanportin alitse satamaan ja nousemme Amiraalin kyytiin.
Siinä kiireessä jää käymättä Kuninkaanportin pyhimmällä paikalla, Suomenlinnan perustajan, sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin muistotaulun vieressä.
Toki muutenkin muistamme, mitä taulussa lukee:
Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraaseen apuun."
"Kenraali Gustav Hägglund: Tuleeko sota?
Gustav Hägglund lienee Suomen rauhanajan kenraaleista merkittävin. Hän on oikea mies vastaamaan kysymykseen, jota monet taas miettivät.
Kenraali Gustav Hägglund saapuu Kauppatorin laiturille kymmenen minuuttia ennen laivan lähtöä. Hän muistuttaa heti, että niin pitää armeijan ohjesäännön mukaan tehdä, koska alkamassa on ulkopalvelus.
Laivan nimi on Amiraali. Astumme laivaan, ja kenraali tarkastaa joukot: pari hälisevää koululaisryhmää, muutamia eläkeläispariskuntia ja ulkomaisen televisioyhtiön kuvausryhmä.
Viereisistä pöydistä vilkuillaan. Iäkkäät matkustajat tunnistavat oitis Hägglundin, vaikka tämä on pukeutunut kuin kuka tahansa siviilimies: puolipitkä takki ja jalassa mukavan näköiset kävelykengät.
Hägglundin piirteet ja puheet ovat painuneet suomalaisten muistiin. Hänestä on vuosikymmenten aikana tullut maanpuolustuksen näkyvin puolestapuhuja, kenraali Adolf Ehrnroothin työn jatkaja, jota haastatellaan usein tiedotusvälineissä.
"Pidän tapanani vastata, jos maanpuolustusasioista kysytään", Hägglund sanoo ja jatkaa: "Jotta osaisin vastata, minun on pakko pitää itseni ajan tasalla."
Hägglund on nyt 76-vuotias. Hän lukee paljon ja vertailee lukemaansa kokemuksiinsa.
Kokemusta on, sillä Hägglund ennätti palvella armeijan harmaissa 47 vuotta. Pitkä ura huipentui vuosina 1994–2001 komentajakauteen, jonka jälkeen Hägglund työskenteli vielä Brysselissä kolme vuotta Euroopan unionin sotilaskomitean ensimmäisenä puheenjohtajana.
Kenraaliemme joukossa Gustav Hägglund taitaa olla primus inter pares, paras vertaistensa joukossa. Lisäksi hänellä on vielä tunnettu taustansa. Hänen isänsä oli jääkärikenraali Woldemar Hägglund.
Pieni laivamme puksuttaa sateisella merellä eteenpäin. Poikkeamme pikaisesti Lonnan saaressa, joka aikaisemmin oli sotilaskäytössä. Armeija on vetäytynyt saarelta, ja siitä rakennetaan virkistyskeskusta kaupunkilaisille.
Määränpäämme on toinen vanha sotilassaari: Suomenlinna. Matka kestää puolisen tuntia.
Nousemme maihin ja lähdemme kävelemään kohti saaren eteläkärkeä, Kustaanmiekkaa. Eikä ole sattuma, että olemme valinneet Suomenlinnan kävelyretkemme kohteeksi.
Ruotsi-Suomi rakensi 1700-luvun jälkipuoliskolla Viaporin linnoituksen valtakunnan suojaksi Venäjää vastaan.
Linnoituksesta tuli heti kiistakapula. Venäläisten tulkinnan mukaan Viaporin rakentaminen oli uhka Pietaria vastaan.
Muhkeasta linnoituksesta ei ollut apua, kun tosipaikka tuli. Viapori antautui taisteluitta venäläisille valloittajille vuonna 1808, ja pian koko Suomi liitettiin osaksi suurta Venäjän maata.
Linnoituksen historia tuntuu ajankohtaiselta. Venäjä pörhistelee taas kerran Itämerellä, ja Suomi ja Ruotsi ovat kaiken varalta ryhtyneet suunnittelemaan puolustusyhteistyötä.
Kävelyreittimme kulkee korkean vallin kautta. Kalliolta näkee ulapalle, ja se näkymä on tutun turvallinen. Suuri matkustaja-alus on tulossa kohti Helsinkiä. Huviveneitä seilaa etelään.
On vaikea uskoa, että näillä rauhallisilla vesillä – ja vieläpä pääkaupungin edustalla – havaittiin äskettäin ventovieras "vedenalainen kohde", joka jouduttiin pelotepommeilla hätistelemään matkoihinsa.
Tiedetään, että Suomenlahden kansainvälisellä merialueella, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä, liikkuu paljon sota-aluksia.
Myös sotilaskoneiden liikenne on kasvanut Itämeren yllä, eivätkä ne aina malta pysyä sovituilla reiteillä. Helsinkiläiset ovat saaneet tottua siihen, että Hornetit pyyhkäisevät tunnistuslennoille valvomaan kansallista ilmatilaa.
Tämä tuntuu oudolta, sillä suomalaiset ovat saaneet elää jo seitsemänkymmentä vuotta rauhan aikaa. Ihmiset kyselevät huolestuneina, mitä se naapuri oikein meinaa.
Ensimmäiseksi täytyy siis kysyä: Nukkuuko kenraali yhä yönsä hyvin?
"Nukun, en ole menettänyt yöuniani näiden tapahtumien takia."
Onko Venäjä meille uhka?
"Tietty Venäjän uhka on aina olemassa. Sieltä hyökkääjä on ennenkin tullut. Venäjä on meille toisenlainen naapuri. Emmehän me voi edes kuvitella, että joku toinen naapurimaa voisi meitä uhata."
"Sotilaan on aina kuitenkin punnittava, onko uhka ajankohtainen vai latentti eli piilevä. Venäjän uhka ei ole ajankohtainen."
Miksi?
"Suomella ja Venäjällä ei ole selvittämättömiä riitoja. Venäjän rajanaapureista Suomi on rauhallisin ja vakain. Me emme ole heille uhka, emme todellinen uhka, emmekä edes propagandatarkoituksiin tekaistavissa oleva uhka. Olemme hyökkäyskohteiden listalla todennäköisesti viimeinen. Miksi he tänne pyrkisivät?"
Entä se piilevä uhka, mikä se voisi olla?
"Sitä voi vain arvailla ja pohtia, mutta ei sitä voi tietää. On mikä on, piilevää uhkaa torjumassa meillä on puolustusvoimat. Mahdollisen hyökkääjän pitää tietää, että jos Suomeen yrittää väkisin tulla, täällä pannaan hanttiin."
Hägglund muistuttaa, että Venäjä on yrittänyt neljästi vallata Suomen. Kahdesti Venäjä on siinä onnistunut: Pohjan sodassa 1700-luvun alussa ja Suomen sodassa 1808–1809. Kahdesti se on epäonnistunut: talvisodassa ja jatkosodassa.
"Nämä kokemukset ovat suomalaisten muistissa – mutta myös venäläisten. Karvas kokemus tekee Venäjän suhteesta Suomeen ainutlaatuisen. Ei tänne hevin lähdetä hyökkäämään. Muilla Venäjän naapureilla, esimerkiksi Baltian mailla, ei tällaista historiaa ole."
Olemme saapuneet kävelyretken määränpäähän Kuninkaanportille ja pujahdamme ovesta Walhallaan, arvokkaaseen holviravintolaan, jonka nimi liittyy skandinaaviseen mytologiaan.
Walhalla oli myös salaseura, joka kokoontui Viaporissa 1780-luvulla. Se vehkeili Ruotsin kuningasta Kustaa III:ttä vastaan.
Istumme pöytään, nautimme hyvät voileipäkahvit ja käymme suoraan asiaan. Kenraali saa vastattavakseen kysymyksistä kiperimmän:
Pitäisikö Suomen liittyä puolustusliitto Natoon vai pysytellä yhä sen ulkopuolella?
Gustav Hägglund on nyt vapaa mies vastaamaan tähän vaikeaan kysymykseen aivan oman tuntonsa mukaisesti.
Näin ei ollut aina. Kun Hägglund oli Puolustusvoimain komentajana, hänen oli pysyttävä visusti Suomen virallisella linjalla, josta päättivät tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta.
Lähes koko Hägglundin komentajakauden presidenttinä ja Puolustusvoimien ylipäällikkönä oli Martti Ahtisaari. Silloinen valtiojohto päätti, että Natoon ei pyritä.
Virkakautensa jälkeen Ahtisaari on kääntynyt Nato-jäsenyyden kannalle. Samoin ovat tehneet monet muutkin poliitikot, diplomaatit tai kenraalit. Voi toki myös olla, että he olivat aina olleet tätä mieltä, mutta virassa olleessaan he eivät ole voineet sitä sanoa.
Jäsenyyden kannatus on muutenkin kasvanut, luultavasti Ukrainan sodan ja Venäjän uhittelun aiheuttaman levottomuuden takia.
Ei siis olisi yllätys, jos Hägglundkin olisi tarkistanut kantansa. Uutinen se kuitenkin olisi.
Onko Nato-kanta muuttunut?
"Ei ole muuttunut yhtään mihinkään. En ole ollut Nato-jäsenyyden kannalla ennen enkä ole nytkään", Hägglund sanoo painokkaasti.
Hän myöntää, että on viime aikoina puntaroinut monet monituiset kerrat Suomen suhdetta Natoon ja pannut paperille plussia ja miinuksia, jäsenyyden etuja ja haittoja.
Lopulta yksi punnus on vertailussa ollut muita painavampi.
"Jos liittyisimme Natoon, meille kävisi aikaa myöten samalla tavalla kuin muillekin liittyneille maille. Oma puolustus ajettaisiin alas. Nato ei tietenkään pakottaisi meitä heikentämään puolustuskykyä, mutta seuraisimme muiden esimerkkiä. Pian ryhdyttäisiin puhumaan siirtymisestä palkka-armeijaan ja keskittymisestä kriisinhallintatehtäviin. Nato muka huolehtisi puolustuksesta."
"Olisi entistä vaikeampi perustella, miksi tarvitaan lisää rahaa Puolustusvoimien hankintoihin tai miksi pidetään yllä yleistä asevelvollisuutta, joka on kuitenkin koko meidän järjestelmämme perusta."
Vastauksen jälkeen seuraa kenraalin arvio asevelvollisuuden merkityksestä, joka tiivistetysti kuuluu näin: Suomessa sodanajan joukkojen osuus väestöstä on suurempi kuin missään toisessa Keski- tai Länsi-Euroopan maassa. Suomessa osuus on neljä prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on vain puoli prosenttia.
Tänä keväänä yli 900000 reserviläistä on saanut kirjeen, jossa heille on kerrottu, mihin tehtäviin he joutuisivat sodan aikana.
Aktiivinen reservimme, 230000 sotilasta, on samaa luokkaa kuin Saksalla. Suomi saisi siis hädän hetkellä jalkeille melkoisen armeijan.
Kenraalin esitys päättyy tiukkaan arvioon: "Suomen puolustus on vahva ja perustuu asevelvollisuuteen. Siitä meillä ei ole kerta kaikkiaan ole varaa luopua."
Gustav Hägglundin jyryn puheenvuoron jälkeen saattaisi luulla, että siinä puhuu vanha kenraali, joka on juuttunut taisteluhautoihin eikä tiedä kansainvälisestä yhteistyöstä mitään.
Asia on kyllä päinvastoin.
Hägglund jos kuka on nähnyt maailmaa. Hän on palvellut pitkiä jaksoja mm. YK:n rauhanturvatehtävissä.
Yhdysvaltoihin Hägglundilla on vuosikymmeniä ollut hyvät suhteet. Hän opiskeli 1970-luvun alussa Yhdysvaltain armeijan komentaja- ja yleisesikuntakorkeakoulussa sekä myöhemmin maineikkaassa Harvardin yliopistossa.
Suomen ja Naton sotilasyhteistyö rakennettiin pääosin Hägglundin komentajakaudella 1990-luvun loppuvuosina.
Hän uskoo, että Yhdysvallat hyväksyy Suomen perustelut pysytellä Naton ulkopuolella.
"Mikseivät amerikkalaiset arvostaisi meitä? Me teemme juuri niin kuin jenkit toivovat. Emme heittäydy heidän apunsa varaan niin kuin monet maat tekevät. Huolehdimme puolustuksestamme, ja vielä sen päälle osallistumme Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin."
Hägglund on tyytyväinen Suomen ja Yhdysvaltojen väleihin. Valtiolliset suhteet ovat erinomaisessa kunnossa.
"Presidentti Sauli Niinistö on tehnyt hyvää työtä. Aikaisemmin suhteissa saattoi olla kitkaa. Niinistön aikana ei ole ollut."
Puolustusvoimilla on perinteisesti ollut hyvät ja suorat suhteet Yhdysvaltain puolustusministeriöön Pentagoniin. Vielä kylmän sodan aikana amerikkalaiset tunsivat epäluuloa Suomea kohtaan, koska Puolustusvoimien oli tehtävä hankintoja tasapuolisesti idästä ja lännestä.
"On pakko myöntää, että meidät luettiin siihen aikaan suorastaan neuvostojengiin."
Hägglundin mukaan ratkaiseva käänne tapahtui, kun Suomi päätti keväällä 1992 hankkia Yhdysvalloista Hornet-hävittäjät.
Hägglund oli mukana kaupan valmistelussa.
"Kun aloitimme 1980-luvun lopulla hankintojen valmistelun, emme voineet edes kuvitella, että pystyisimme ostamaan näin hyviä koneita."
Suomi järjesti tarjouskilpailun, johon osallistuivat Yhdysvaltojen lisäksi Ruotsi ja Ranska. Venäjäkin kyseli mukaanpääsyä.
Asiantuntijoille oli alusta alkaen selvää, että Hornet F-18 olisi paras vaihtoehto. Oli kuitenkin epävarmaa, oliko Suomella edes mahdollisuuksia saada tätä konetyyppiä.
Riittäisivätkö Suomen varat hankintoihin? Suostuisivatko amerikkalaiset myymään parasta konettaan poliittisesti epävarmalle maalle?
"Sitten meille tehtiin tarjous. . . miten sitä elokuvissa sanotaan. . . tehtiin siis tarjous, josta ei voinut kieltäytyä", Hägglund sanoo ja virnistää salaperäisen näköisenä.
Hornettien hankintapäätöksestä on kulunut 23 vuotta. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat kehittyneet ja tiivistyneet. Niissä ei ole enää pulmia.
"Hornet-yhteistyöllä on suuri vaikutus. Se on lisännyt puolustuskykymme uskottavuutta, ja jo monta lentäjäpolvea on koulutettu. Heitä on nyt keskeisissä tehtävissä."
Puolustusvoimien nykyinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg kuului ensimmäisiin Hornet-lentäjiin.
Kahvit on juotu. Suomen sotilaallinen asema on tullut selväksi.
Ryhdymme tarkistamaan paluulaivan aikataulua. Käy ilmi, että edellinen laivavuoro meni juuri ja seuraavaan on vielä puoli tuntia aikaa.
Kenraali Hägglundin kasvoille tulee velmu ilme, ja hän kaivaa povitaskustaan paperin. Ylälaitaan on kirjoitettu otsikko: Naivismi ja realismi.
Hägglund ehdottaa, että hän voisi esitellä paperiaan. Sehän sopii.
(Paperin tekstit ovat oheisessa graaffissa.)
Gustav Hägglund on tunnettu kynämies, ja hän on eläkevuosinaan julkaissut kirjoja, joista Rauhan utopia ilmestyi viime syksynä.
"Se on paras sotilaspoliittinen analyysi, joka on suomeksi viiteenkymmeneen vuoteen kirjoitettu", Hägglund arvioi kirjaansa itse.
Muut arvioijat eivät ole käyttäneet näin ylistäviä sanoja. Kirjaa on kuitenkin kehuttu.
Kirjassa käsitellään samoja teemoja, joita tässä haastattelussakin pohditaan: Suomen puolustusta, Venäjää ja Natoa. Siinä arvioidaan myös Suomen roolia nykymaailmassa.
Juuri siitä kenraali haluaa vielä puhua.
Hän kysyy, ovatko suomalaiset hukanneet kykynsä tarkastella realistisesti maailmaa? Onko meistä tullut liian sinisilmäisiä?
Hägglundin tekemien voimasuhdelaskelmien mukaan suomalaiset kuuluvat maailman kansojen joukossa pieneen demokraattiseen vähemmistöön, joka uskoo kansainvälisiin sopimuksiin ja pitää niistä kiinni.
"Vahvat valtiot eivät välitä sopimuksista. Ne noudattavat kansainvälistä lakia – ja vaativat hurskaasti muitakin noudattamaan sitä – jos se sattuu käymään yksiin niiden omien etujen kanssa. Jos laki ei sovi niiden etuihin, vahvat valtiot rikkovat sitä."
Tätä suomalaisten on vaikea uskoa. Sormi nousee herkästi pystyyn, ja ryhdymme opettamaan muita.
Hägglundin mielestä Suomi sai pari vuotta sitten YK:n turvallisuusneuvostoäänestyksessä kipeän muistutuksen siitä, että valtaosa kansoista ajattelee eri tavalla kuin suomalaiset.
"Suomi oli ehdolla turvallisuusneuvostoon, mutta jäi yllättäen valitsematta. Vaalin jälkeen ihmeteltiin, miksei Suomea valittu, vaikka olemme niin hyviä. Meillä on demokratia, vapaa tiedonvälitys, ihmisoikeudet. Kampanjan aikana markkinoimme itseämme mallimaana. Mutta valintaa eivät tehneetkään kansalaisjärjestöt, vaan maiden hallitukset, joiden enemmistölle meidän mallimme on kauhistus."
Hägglundin mielestä suomalaisten pitäisi nyt miettiä, mihin vähät voimavarat, niin taloudelliset kuin henkisetkin, kannattaisi keskittää.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
Tarjoilija tuo viestin, että laiva on tulossa. Ulkopalvelus jatkuu, ja haluamme olla ajoissa. Kävelemme Kuninkaanportin alitse satamaan ja nousemme Amiraalin kyytiin.
Siinä kiireessä jää käymättä Kuninkaanportin pyhimmällä paikalla, Suomenlinnan perustajan, sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin muistotaulun vieressä.
Toki muutenkin muistamme, mitä taulussa lukee:
Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraaseen apuun."
STI_Tactical9mm
Kenraali
Häst av Gugglund on kyllä ihan pikkusen kaukana (n. 4Mrd valovuotta) tuosta "rauhanajan merkittävimmän kenraalin" tittelistä. Ei saa minulta pätkääkään rispektiä. Paskahousu joka ei tykkää yhden käden "räiskintä-aseita" olevan siviileillä. Ja ei, en viitsi hakea linkkiä. KVG.
IMHO, tuossa , *HATTU, PÄÄSTÄ*, ainoa Suomalainen Kenraali, jolla on ollut Auktoriteettiä rauhanaikana: http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ehrnrooth
IMHO, tuossa , *HATTU, PÄÄSTÄ*, ainoa Suomalainen Kenraali, jolla on ollut Auktoriteettiä rauhanaikana: http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ehrnrooth