Georgian konflikti

Veto oikeus pois Venäjältä YK:ssa vähän äkkiä ja rauhanturvaajat komission kanssa tuonne; ei tästä muuten mitään tulee - Venäjä vaan saa jatkaa sikailuaan pienempien naapuriensa kustannuksella.
 
Venäjä.....
 
Tshetshenian 2. sodan aikaan Venäjä piti koko ajan esillä kyseistä solaa ja että Georgia hyysää siellä terroristeja ja rikollisia.
 
Äänestystä viedään eteenpäin:
"Etelä-Ossetiassa valmistellaan nyt kansanäänestystä, joka mahdollistaisi tasavallan riistämisen Georgialta Venäjälle jo kerran koetellulla ”Krimin-mallilla”.
Etelä-Ossetian presidentti Leonid Tibilov kertoi perjantaina venäläismediassa, että tasavalta valmistelee ”erityismuotoista” kansanäänestystä Venäjään liittymisestä. Kansanäänestyksen tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu, mutta esimerkiksi Izvestija-lehti tulkitsee sen olevan mahdollinen jo tänä vuonna.
– Aiomme jatkaa tämän vuoden aikana konsultaatioita Venäjän kanssa kansanäänestyksen järjestämisestä, Tibilov kertoi uutistoimisto Tassille.
Tibilovin mukaan Etelä-Ossetia ymmärtää, kuinka herkkä aihe on kyseessä kansainvälisesti, joten sen vuoksi kansanäänestys täytyy suunnitella erityisen tarkasti.
– Pohdittavana on, että kansanäänestyksessä äänestettäisiin kysymyksestä, joka mahdollistaisi sen, että perustuslakiimme liitettäisiin erityinen kohta, joka sallisi Etelä-Ossetian presidentin kääntyä Venäjän puoleen pyytäen sitä, että Etelä-Ossetia otettaisiin Venäjän federaation uudeksi subjektiksi, Tibilov kertoi Tassille.
Venäjä käytti samantyyppistä kansanäänestys-taktiikkaa jo silloin, kun se kaappasi Krimin Ukrainalta keväällä 2014. Niemimaalla järjestettiin Venäjän erikoisjoukkojen valvonnassa ensin pikavauhtia kansanäänestys, jonka jälkeen Krim julistautui hetkeksi itsenäiseksi ja pyysi sen jälkeen välittömästi saada liittyä Venäjään.
Tibilovin mukaan pontimena halulle liittyä Venäjään on huoli Etelä-Ossetian turvallisuudesta Ukrainan ja Syyrian tapahtumien vuoksi sekä Naton laajenemisen ja Georgian harjoittaman ”sotaisan venäläisvastaisen ja osseettivastaisen retoriikan” vuoksi.
Venäjän ja Georgian sodassa 2008 kiistaa käytiin pääosin juuri Etelä-Ossetian kohtalosta. Sodan jälkeen Etelä-Ossetia allekirjoitti ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen Venäjän kanssa. Venäjä tunnusti tuolloin tasavallan itsenäisyyden, kuten myös Georgiasta niin ikään irti pyrkivän Abhasian itsenäisyyden.
Kansainvälinen yhteisö ei ole kuitenkaan hyväksynyt Etelä-Ossetian irtautumista Georgiasta. Venäjän lisäksi sen itsenäisyyden ovat tunnustaneet vain Venezuela, Nicaragua, Nauru, Tuvalu ja Vanuatu."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001122693.html
 
Ainakin sen perusteella, millainen kuva Georgian konflikteista tulee Wikipedian artikkeleista Georgian-Ossetian conflict ja Abkhaz-Georgian conflict, on erittäin vaikea nähdä sellaista realistista tulevaisuuden kehityskulkua, jossa osseetit tai abhasialaiset haluaisivat omaehtoisesti Tbilisin vallan alle. Sen verran paljon pahaa verta näiden kansojen välillä on. Näin ollen jatkossakaan ei liene oikeastaan kuin kaksi realistista skenaariota:
  1. Konfliktit säilyvät jäätyneinä hamaan tulevaisuuteen asti, tai
  2. Ossetia ja Abhasia irtautuvat lopullisesti Georgiasta.
Toki periaatteessa olisi mahdollinen myös kolmas vaihtoehto, jossa Venäjä vetäisi pois Ossetiaa ja Abhasiaa koskevat turvatakuut ja antaisi georgialaisten sotajoukkojen vallata alueet enemmän tai vähemmän verisen sodan kautta.

Jos asiasta pitäisi lyödä vetoa, veikkaisin alueiden päätyvän vaihtoehtoon 2.
 
Ossetia ja Abhasia irtautuvat lopullisesti Georgiasta.
Kiinnostava kysymys tosiaan on, että voisko tuolla alueella syntyä kestäviä naapuruussuhteita jos heimot saisivat tosiaan muodostaa ne valtionsa siten kuin niiden luonnollinen sijoittuiminen on?
Ratkaisut jotka ehkäisevät verenvuodatuksen, ovat kiinnostavia rauhantekemisen näkökulmasta.
 
Ainakin sen perusteella, millainen kuva Georgian konflikteista tulee Wikipedian artikkeleista Georgian-Ossetian conflict ja Abkhaz-Georgian conflict, on erittäin vaikea nähdä sellaista realistista tulevaisuuden kehityskulkua, jossa osseetit tai abhasialaiset haluaisivat omaehtoisesti Tbilisin vallan alle. Sen verran paljon pahaa verta näiden kansojen välillä on. Näin ollen jatkossakaan ei liene oikeastaan kuin kaksi realistista skenaariota:
  1. Konfliktit säilyvät jäätyneinä hamaan tulevaisuuteen asti, tai
  2. Ossetia ja Abhasia irtautuvat lopullisesti Georgiasta.
Toki periaatteessa olisi mahdollinen myös kolmas vaihtoehto, jossa Venäjä vetäisi pois Ossetiaa ja Abhasiaa koskevat turvatakuut ja antaisi georgialaisten sotajoukkojen vallata alueet enemmän tai vähemmän verisen sodan kautta.

Jos asiasta pitäisi lyödä vetoa, veikkaisin alueiden päätyvän vaihtoehtoon 2.
Ehkä ei kannattaisi pelkästään wikipediaan perustaa näkemyksiään. Sinnehän voi kuka tahansa kirjoitella, mitä haluaa.

Mitäs luulisit, kummalla on isompi trolliarmeija wiki-sivujen muokkaamiseen mieleisikseen, Venäjällä vai Georgialla...?
 
Ehkä ei kannattaisi pelkästään wikipediaan perustaa näkemyksiään. Sinnehän voi kuka tahansa kirjoitella, mitä haluaa.

Mitäs luulisit, kummalla on isompi trolliarmeija wiki-sivujen muokkaamiseen mieleisikseen, Venäjällä vai Georgialla...?
Wikipedian historiaa koskevat artikkelit (varsinkin englanninkieliset) ovat yleensä varsin asiallisesti kirjoitettuja. Myös näiden asianomaisten artikkeleiden sisällössä tai lähteissä (pitkälti länsimaisia) ei pistänyt silmään mitään omituista propagandaa. Ellei tarkoituksesi nyt ollut todellakin tehdä yleistystä, että Wikipedia = roskatynnyri, niin voisit varmaankin hiukan tarkentaa, että mitä oikeasti halusitkaan sanoa? Eli onko mielestäsi artikkelin välittämä käsitys siitä, että georgialaisilla on ollut jo vuosisatoja kahnauksia niin abhaasien kuin ossettienkin kanssa, valheellista propagandaa? Jos näin, niin voisit varmaankin perustella väitteesi. Ei millään pahalla, mutta pidän kuitenkin Wikipediaa selvästi luotettavampana lähteenä kuin yksittäistä anonyymiä nettikirjoittelijaa. Varsinkin ilman painavia argumentteja sekä lähdeviitteitä.
 
Tarkoitin vain sitä, mitä kirjoitin, en yhtään sen enempää.

Pelkästään wikiin ei tosiaan kannata luottaa, jos ei tiedä tarkasti, mitä hakee tai ole erittäin tarkka lähdekritiikin suhteen. Venäjä- (ja muuta) propagandaa ja disinformaatiotahan tehdään myös englanninkielellä ja länsimaissa - jopa syntyperäisten länsimaalaisten toimesta. Näinhän Suomessakin tapahtuu.

Kommenttini oli tosiaan yleistys ja reaktio siihen, kun nimenomaan kirjoitit perustavasi käsityksesi VAIN wikiin. Wikihän on sillisalaatti, jossa täysin relevantin informaation seassa voi olla pahinta höttöä.

Itsekään en nyt pintapuolisella silmäyksellä huomannut mitään ihmeellistä noilla sivuilla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muilta sivuilta voisi löytyä. Erityisesti tällaiset Venäjää sivuavat historia- ja politiikkasivut ovat erityisessä vaaravyöhykkeessä.
 
ULKOMAAT
Putinin sotilaat siirtävät öisin rajaa Georgiassa – "Venäjän hiipivä annektointi"
KASPERI SUMMANEN
3 minuuttia sitten
Venäjän tukeman Etelä-Ossetian separatistialueen rajaa siirretään hissukseen syvemmälle entiseen emämaahan.

  • 0dcd20cfd6025123153a414f88da34428c2949db9ad25c5e7227f80dab69256b

    Vladimir Putin (oik.) tapasi maaliskuussa Etelä-Ossetian presidentin Leonid Tibilovin.

    (www.kremlin.ru)
”Tällä kertaa he veivät 10 hehtaaria. Näin voi tapahtua missä vain ja koska vain. Kukaan ei voi pysäyttää tätä”, Tamarahsenin kylässä Georgiassa asuva maanviljelijä Levan Kipshidze kertoo Politicolle.

Venäjän tukeman Etelä-Ossetian separatistialueen joukot olivat saapuneet yöllä paikalle yhdessä venäläisten sotilaiden kanssa. Paikalliset viljelijät saivat 72 tuntia aikaa korjata satonsa. Sitten heidän oli jätettävä maansa lopullisesti.

Sotilaat siirsivät rajamerkintöjä ja aitoja syvemmälle Georgiaan. Paikalliset rajavartijat seurasivat näytöstä toimettomina sivusta.

Politicon reportaasin mukaan kyseessä on tavallinen tapahtuma. Georgia onkin syyttänyt Venäjää alueensa ”hiipivästä annektoinnista”.

Georgia menetti Etelä-Ossetian ja Abhasian separatistialueiden hallinnan Venäjän kanssa vuonna 2008 käymässään lyhyessä konfliktissa. Molemmat alueet ovat sen jälkeen olleet käytännössä Venäjän asevoimien hallinnassa. Venäjä on tunnustanut niiden itsenäisyyden, mutta kansainvälinen yhteisö pitää niitä osana Georgiaa.

Epämääräisestä statuksesta huolimatta Etelä-Ossetiaa ja Georgiaa erottaa jo virallisen näköinen raja, joka tuppaa siirtymään vähitellen syvemmälle Georgiaan. Tavallisesti kyse on vain joistakin metreistä. Kerran rajaa siirrettiin kuitenkin hujauksella 1,5 kilometrin verran. Verkkouutiset kertoi tapauksesta muun muassa tässä.

Venäjä on kiistänyt Georgian syytökset hiipivästä alueiden valtaamisesta ja todennut täyttävänsä vain eteläossetialaisten toiveita.

”Vastaavia ongelmia kohdataan paikoissa kuten Libanonissa, Israelissa ja Bosniassa”, Tamarahsenin kylän tapahtumia vierestä seurannut EU-tarkkailija John Durnin sanoo.

”Tässä tapauksessa ainutlaatuista on se, ettei kukaan tiedä, mihin rajaviiva tulisi vetää, vaikka se tunnustettaisiinkin. Epävarmuus luo vaikeuksia. Kyse on kansalaisoikeuksien loukkauksesta, vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta”, hän jatkaa.

Siirtyvän rajan toiselle puolelle jää viljelysmaiden lisäksi usein esimerkiksi karjaa. Joissain tapauksissa kyse on ollut myös ihmisten kodeista. Jos kieltäytyy lähtemästä, saattaa jäädä jumiin Etelä-Ossetiaan.

Raja-alueen asukkaiden mukaan partioivat venäläiset ja eteläossetialaiset sotilaat kaappaavat joskus georgialaisia ja vievät heitä rajan toiselle puolelle. Sellistä vapautuu rahalla. Maksut ovat kovia köyhille viljelijöille.

Omenanviljelijä Zakaria Mamagulashvili on kidnapattu kahdesti. Hän luonnehtii kokemustaan "pakkolomaksi”. Vapaus maksoi 5 000 ruplaa eli noin 65 euroa.

Kaappausuhan lisäksi Mamagulashvili on saanut kärsiä myös hiipien siirtyvästä rajasta. Tähän mennessä hän on menettänyt jo puolet omenatarhoistaan. Se tarkoittaa noin 300 omenalaatikkoa vähemmän vuodessa.

”Tulkaa takaisin viiden vuoden päästä. Silloin asumme kaikki jo Etelä-Ossetian puolella”, hän sanoo.
 
Venäjä sijoittaa Georgialta miehitetyille alueille pitkän kantaman ilmatorjuntakalustoa:



Kaluston liikkeistä oli videokuvaa alkuviikosta, jolloin junalastillinen ilmatorjuntakalustoa muine varusteineen lähti matkaan Krasnodarin alueelta Etelä-Venäjältä. Tuolloin vielä spekuloitiin, mikä on lopullinen määränpää - on Abhasiahan se sitten oli.

vlad
 
Mielenkiintoinen teoria kolmen kohdan strategiasta jonka tarkoituksena varmistaa maan koskemattomuus Nl:n romahtamisen jälkeen.
Pohjoiskorea on näytellyt vahvaa joka voi käynnistää paskamyrskyn armeijallaan, samalla se on myös näytellyt hullua ampumalla ohjuksia ja toimialla hullusti, joten ei kannata hyökätä hulluun ja vaaralliseen maahan. Kolmantena se on myös köyhä kuin mikä joten ei kannata hyökätä,koska siellä ei ole mitään. Noilla toimilla P-korea varmistanut diktaattorisuvun vallassa pysymisen.

Ongelma on nyt uutiskuva jossa on ilmeisesti ohjukseen sopiva ydinase. Edelliset ydinräjäytykset eivät vielä tarkoita mitään koska kuka vain voi räjäyttää maan alla uraania ja saada säteilyä ilmaan. Mutta jos lännen tiedustelu saa varmistuksen, että ydinase on ohjukseen sopiva ja meinavaat onnistua, niin hulluus ja vaarallisuus muuttuukin hyökkäystä kannattavaksi motivaattoriksi.

http://www.businessinsider.com/nort...ook.com&utm_campaign=buffer-bi&r=US&IR=T&IR=T
 
Mielenkiintoinen teoria kolmen kohdan strategiasta jonka tarkoituksena varmistaa maan koskemattomuus Nl:n romahtamisen jälkeen.
Pohjoiskorea on näytellyt vahvaa joka voi käynnistää paskamyrskyn armeijallaan, samalla se on myös näytellyt hullua ampumalla ohjuksia ja toimialla hullusti, joten ei kannata hyökätä hulluun ja vaaralliseen maahan. Kolmantena se on myös köyhä kuin mikä joten ei kannata hyökätä,koska siellä ei ole mitään. Noilla toimilla P-korea varmistanut diktaattorisuvun vallassa pysymisen.

Ongelma on nyt uutiskuva jossa on ilmeisesti ohjukseen sopiva ydinase. Edelliset ydinräjäytykset eivät vielä tarkoita mitään koska kuka vain voi räjäyttää maan alla uraania ja saada säteilyä ilmaan. Mutta jos lännen tiedustelu saa varmistuksen, että ydinase on ohjukseen sopiva ja meinavaat onnistua, niin hulluus ja vaarallisuus muuttuukin hyökkäystä kannattavaksi motivaattoriksi.

http://www.businessinsider.com/nort...ook.com&utm_campaign=buffer-bi&r=US&IR=T&IR=T

Eikös tuolta mahdolliselta maalialueelta (USA) vasta ilmoitettu, että 'all options are on table'?
 
Armenia, Azerbaidžan ja Georgia taitavat Putinin pelikirjassa liittyä kiinteästi toisiinsa.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Nato Etela Kaukasia -67923
Natoa varoitetaan tästä alueesta – pitääkö Trumpin ja Putinin sopimus?
ARNO RYDMAN
5 tuntia ja 42 minuuttia sitten (päivitetty 2 tuntia ja 27 minuuttia sitten)
Tutkijan mukaan Venäjä katsoo voivansa puuttua vapaasti Armenian, Azerbaidžanin ja Georgian asioihin milloin tahansa.

d65123bb244eb9c63de7708b7837252a3a6fe6d22d35e2a10a0f426684257e8a

Etelä-Kaukasian alueella sijaitsee kolme valtiota: Armenia, Azerbaidžan ja Georgia.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump todennäköisesti sopivat G20-huippukokouksessa rajoittavansa puuttumistaan kolmansien maiden asioihin, arvioi American Foreign Policy Council -ajatushautomon vieraileva tutkija Stephen Blank.

– Tämä sopimus on kuitenkin ristiriidassa Venäjän ulkopolitiikan kanssa. Venäjä pyrkii rajoittamaan Armenian, Azerbaidžanin ja Georgian hallitusten kykyä muodostaa ulkopolitiikkaansa itsenäisesti, Blank kirjoittaa Atlantic Councilin blogissa.

Blankin mukaan muutama viimeaikainen tapahtuma osoittaa, että Trumpin ja Putinin sopimus on yhtä tyhjän kanssa ja että Moskovan näkökulmasta katsottuna edellä mainittujen valtioiden suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus ovat merkityksettömiä.

– Venäjä katsoo voivansa puuttua vapaasti Armenian, Azerbaidžanin ja Georgian asioihin milloin tahansa ja pelotella maiden hallituksia sotilaallisella voimalla.

– Jos USA, EU ja Nato eivät ryhdistäydy, tämä alue joko räjähtää tai pakotetaan Venäjän vallan alle. Länsimaat eivät voi katsoa tilannetta sormiensa läpi, koska Euroopan turvallisuus on sidoksissa Etelä-Kaukasian turvallisuuteen.

Etelä-Kaukasia sidoksissa Eurooppaan
Blankin mukaan Venäjä painostaa Georgian hallitusta hyväksymään alueellisen koskemattomuutensa heikentymisen ja estää sitä neuvottelemasta Naton ja EU:n kanssa. Venäjä haluaa Georgian luopuvan Nato- ja EU-pyrkimyksistään.

– Armeniassa Venäjä rajoitti jo vuosia sitten hallituksen kykyä panna toimeen omaa ulkopolitiikkaansa. Venäjä on pakottanut Armenian osaksi Venäjän johtamaa Euraasian talousunionia. Venäjä myös varaa itselleen oikeuden estää Armenian ja EU:n välisten sopimusten voimaantulon ja on hankkinut maasta sotilastukikohtia.

Blank korostaa Venäjän lisänneen viime aikoina painostustaan Azerbaidžania kohtaan. Venäjän rajajoukkojen kerrotaan harjoitelleen heinäkuussa Vuoristo-Karabahissa yhdessä armenialaisten joukkojen kanssa.

Vuoristo-Karabah on islamilaisen Azerbaidžanin sisään jäänyt kristittyjen armenialaisten asuttama alue. Siellä asuu noin 140 000 ihmistä. Vuonna 1991 alkanut konflikti ei koskaan täysin sammunut, vaan Azerbaidžan uhoaa usein valtaavansa Vuoristo-Karabahin takaisin. Venäjä on läheisempi liittolainen Armenian kanssa, mutta aseistaa myös Azerbaidžania.

– Venäjä ja Iran järjestivät heinäkuussa Azerbaidžanin energialaitoksia uhkaavia sotilasharjoituksia Kaspianmerellä. Näin Venäjä painostaa maata liittymään Euraasian talousunioniin ja estää Azerbaidžanin muodostumisen lännen etuvartioasemaksi.

Blank korostaa, että Vuoristo-Karabahin tapahtumat vaikuttavat laajemmin myös muihin alueisiin.

– Kuten näimme vuoden 2008 Georgian sodassa, Etelä-Kaukasian turvallisuus on erottamattomasti sidoksissa Euroopan turvallisuuteen. Toinen suurkonflikti Etelä-Kaukasiassa tulee aiheuttamaan vakavia jälkiseurauksia Euroopassa ja Lähi-idässä, ja se vaikuttaa yleisesti kansainväliseen järjestykseen.

Blankin mielestä on hyvä, että Trumpin hallinto korvasi Barack Obamanhallinnon, joka jätti Etelä-Kaukasian huomiotta.

– Trumpin hallinnon ja Euroopan johtajien on tehtävä Venäjälle selväksi Bakuun, Tbilisiin ja Jerevaniin säännöllisesti suuntautuvilla vierailuilla, että länsimaat puolustavat näiden valtioiden suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta.
 

Imperiumi laajenee vaikka sitten sarka kerrallaan. :rolleyes: Se on kaikki kotioppäin, sanoi Iivana.

En tiedä mitä tuollaisesta menettelystä pitäisi sanoa? Harrastaako tuollaista enää pimeimmät neekeriheimotkaan syvällä Afrikan sydämessä? Ihme hommaa ja ei taatusti paranna naapureiden välistä suhteiden kehittymistä positiivisesti. Joka tuskin on kyllä tarkoituskaan.
 
Back
Top