Georgian sodan opetukset

Etelä-Ossetian sota RE: Georgian sodan opetukset

adam7 kirjoitti:
jokiranta kirjoitti:
Georgia menetti hetkensä, kun katkaisi keskusteluyhteytensä Venäjän kanssa, jolloin Venäjän joutui tunnustamaan niin Abhasian kuin Etelä-Ossetiankin itsenäisyydet.

Tuo "joutuminen" menee kyllä samaan sarjaan kuin että NL joutui puolustautumaan 1939 suomalaisten sodanlietsijöiden hyökkäykseltä.

Georgia katkaisi diplomaattiyhteydet Venäjän kanssa juuri silloin kun Georgian häviämän Etelä-Ossetian sodan tuloksena Venäjä olisi halunnut keskustella Abhasian ja Etelä-Ossetian asemasta.

Kun Georgia jatkoi jankuttamista joukkojen poistamisesta, oli tuloksena se, ettei Venäjän ollut mahdollista, ei keskustella Georgian kanssa Abhasian ja Etelä-Ossetien tulevaisuudesta eikä laillisesti turvata abhaasien eikä eteläosseettien turvallisuutta.

Tuloksena tästä oli se, että Venäjän federaatio joutui pitkin hampain ja vastenmielisesti tunnustamaan niin Abhasian kuin Etelä-Ossetiankin tasavallan itsenäisyydet, jolloin se kykeni tekemään valtioiden kanssa valtiosopimuksia ja sijoittamaan kivääripaltaljoonan asemesta oikean prikaatin Etelä-Ossetiaan turvallisuustakuuksi.

Tämä johtuu siitä, että Saakashvili haluaa yhtä vähän abhaaseja ja eteläosseetteja samaan valtioon kuin keskivertogeorgialainenkin, jolloin mitään oikeaa tarvetta imagopolitiikan ulkopuolelta ei Georgiallakaan ole, ei Abhasian eikä Etelä-Ossetian suhteen.

En nyt tiedä, onko Euroopan valtioista Puolakaan tehnyt aivan yhtä epärealisista politiikkaa vain sisäisen koheesion vuoksi. Ei Georgiassa mitään oikeaa "Karjala takaisin" -porukkaa ole, mitta georgialaispakolaiset on kyllä jätetty sielläkin heitteille.

jokiranta kirjoitti:
Transnistriassa on neuvotteluyhteys ollut poikki kymmeniä vuosia, mutta Venäjä ei ole "joutunut" tunnustamaan "maata".

No ei ole, kun Moldavia tai Romania eivät ole asialla melskanneet ja kun Ukrainakin on tunnustamattoman valtion hyväksynyt talousyhteyksien osalta. Transdnestria toimii hyvin, melkein kait kuin Kiinan tasavaltakin Taiwanilla.

jokiranta kirjoitti:
Venäjän passit sielläkin on kaikilla, mutta kun ei ole maarajaa, niin myöhempi liittyminen federaatioon on epäkäytännöllistä. Saat nähdä että muutaman vuoden kuluttua Etelä-Ossetia halajaa päästä Pohjois-Ossetian yhteyteen federaation alle ja samaan syssyyn myös Abhasia. Venäjän federaatio ottaa nämä avosylin.

Ei ota eikä huoli. Venäjälle riittää Etelä-Ossetian turvallisuuden takaaminen makuuttamalla prikaatia siellä.

jokiranta kirjoitti:
KV ybteisö rutisee vähän aikaa ja se oli siinä. Valta- ja asepolitiikka saavutti tuloksensa kun Venäjän federaatio "joutui" ison pahan Georgian kiusaamaksi.

Invading sovereign nations
 
Herätellääs tätäkin

http://news.postimees.ee/1334808/mart-laar-russia-georgia-war-10-lessons-for-estonia

Mart Laar: Russia-Georgia war – 10 lessons for Estonia
1101086t81h6ef1.jpg

Mart Laar
Foto: Liis Treimann / Postimees
Mart Laar (Minister of Defence in 2011–2012, IRL) writes on what Estonia may learn from the Russian-Georgian war of five years ago.

Within days, five years will have passed from the Russian-Georgian war. Much is written about it, a movie has been made. Still, many a question remains unanswered. For instance: opinions differ when exactly the war started and ended; who started it; who was to blame. Herewith, leaving political aspects aside, I will focus on ten lessons, hopefully useful to defend Estonia.

1. Better the bitter truth than fancy illusions. While Russia had been preparing for the war, for years, knowing precisely what she wanted, Georgia did not. Georgia let herself be drawn into the war at a time most unfavourable. Her best brigade serving in Iraq, another on its way to go replace them. A part of the army was being re-armed and the equipment in maintenance; numerous officers on vacation. The Minister of Defence was on holiday, in Italy.

The Georgian army was living a life of illusions. No serious preparations had been made for the defence of Georgia. It was hoped to wage the war on Abkhazian, perhaps on South-Ossetian soil. In the minds of the Georgians, Russian intervention was only feasible within the scope of the wars of the 1990ies. A wider Russian intervention was considered extremely improbable, and this was never considered while planning the operation. Therefore, bumping into the Russian army came as total shock and surprise for the Georgians; for many days, they struggled to overcome it. The totality of Georgian army was living in illusions, therefore predestined to march into defeat.

2. Headquarters-work and decent plans determine the course of the war. Russia had prepared the war to the very last button. Having trained for the operations, thoroughly. Georgian forces were to be forced into launching an attack in South-Ossetia; then, they were to be surrounded and crushed. After that, it would be easy to attack the totally defenceless Georgia, executing change of power.

Georgia’s plans, in contrast, were very hazy. Their original plan did indeed take into account a limited intervention of Russian forces, this having some links to reality; even so, an attack against the South-Ossetian capital Tskhinvali was not planned. One brigade was supposed to pass the city on the left, the other on the right. Having met up behind the city, they were supposed to move towards the tunnel of Gupta and Roki, to cut off any chance of aid from Russia.

Taking Tskhinvali was supposed to happen later. At the last minute, however, the plan was altered and a direct attack on Tskhinvali was launched. Instead of moving forward, fast, they directed their units towards the town. The Georgian forces never made it to the Gupta Bridge, to say nothing about the Roki tunnel. That determined the fate of the war.

While, some years back, the same kinds of problems used to plague the Estonian army, the situation has improved over these past years. Headquarter work and planning has become more definite and realistic, laying a foundation for improved of defence abilities.

3. Intelligence equals sight. In the Russian-Georgian war, both sides were rather presumptuous regarding intelligence. Russian intelligence lacked precise information on Georgia; and they severely underestimated Georgia’s ability to resist.

Georgian intelligence did have lots of data on Russia; even so, they did not have decent analysis, putting the data together. Also, they overly trusted in the technical NATO surveillance, which sadly missed the amassment of Russian troops behind the border, whence these were able to move swiftly into South-Ossetia. Presuming, as it were, that Russia would not attack her neighbours. This presumption was done away by the Russian-Georgian war, everything now being analysed from an angle altogether different.

Estonia has worked hard at building intelligence and pre-warning systems, having achieved good results. This, naturally, will have to be continued.

4. Psychological defence matters. The war was preceded by a massive information attack by Russia. It was attempted to present the world with a view of Georgia as a small, aggressive and unpredictable country, led by crazy and morally corrupt bastards. Thereby, it proved possible to isolate Georgia from her allies, making her warnings sound unreliable. Even as the war progressed, the information battle played a vital part. It is rightly claimed that Russia may have won at the battle fields, still finally losing out on the information front.

After the events of 2007, Estonia has grasped the necessity for information war; but due to the desire to attack the person of Minister of Defence Jaak Aaviksoo for his initiatives of psychological defence, this has stalled. It is time to carry out the plans.

5. Today’s wars are total by nature. As revealed by Russian-Georgian war, in contemporary warfare conventional means are entwined with the new methods such as cyber and information wars. As the tanks set forth, the cyber attacks commenced. To switch off Georgia’s information systems, both cyber attacks and bombardment from planes were used. Estonia has realised the need for broad based defence; however, the corresponding laws are still waiting to be passed.

6. Decent medical service and personal means of protection save lives. In the Russian-Georgian war, over 1,200 Georgian warriors were knocked out of action, two thirds of these being wounded. Of those, many could have died; even so, they were spared thanks to protective vests and decent helmets. The wounded were swiftly gotten off the battle fields, medical service functioned well.

Only three per cent of soldiers died of their wounds. In Estonia, much attention has been paid to development of medical service; even so, we are only starting down that road.

7. Controlling air space is vital. Georgia’s air force is small; it was only used in one mission during the war. That was prudent, as otherwise these also would have been shot down. Theoretically, at least, the Russian air force could feel totally confident in Georgian skies. Georgia’s antiaircraft forces tried to resist, but were quickly subdued; after having lost the radars, they were quite in the dark.

Mobile anti-aircraft weapons, operated by warriors, proved more efficient. Sadly, there were few of such, and some were outdated. Still, Russian air force proved unable to make use of its absolute superiority in the sky. Cooperation between Russian air and ground forces proved extremely poor. The latter considered any aircraft spotted overhead to be Georgian – so, they fired at them. Over half of the Russian planes lost in the war were shot down by friendly fire. The planes, in turn, bombed the forces moving on the ground.

Estonia has banked on the NATO air shield and has not wasted her resources on developing an air force which would be immediately shot down anyway. Antiaircraft weaponry has been developed; with mobile rockets, there is abundant room for development.

8. Do not scrap tanks and cannons. As revealed by the Russian-Georgian war, even artillery has its place in contemporary warfare. Tanks helped stop the Russian offence at the start of the war, also playing the decisive role in destroying the column of Russian 58th Army head General Hrulev on August 9th, 2008. The Gori artillery brigade, highly praised even by Russian sources, lead the way fighting off Russian troops approaching Tskhinvali.

9. Half-baked solutions will not work. Instead of a «paper army» and parade units, integrated whole units need to be created. Let such be less in number, rather; but let them be capable. What good were the Georgian brigades, when the men lacked decent communications, others having no transportation? The ability of such units to participate in battle is zero. Slowly and painfully, Estonia is beginning to get this; the new state defence development plan considering these issues.

10. Hope in NATO, but keep gunpowder dry. International relations are vital; even so, all told, we can only count on ourselves. The Georgian hopes for solid help by somebody were crushed. Had they not fought themselves, keeping the Russian advance back at least for some few days – in spite of all mistakes made and the situation being unfavourable – the Georgian state would have been wiped off the map, and a new government installed. Mistakes and all, it were only the Georgians themselves who saved the Georgian state.

For Estonia, the experience means we will have to be well integrated and rehearsed to interact with NATO, while diligently seeing to our independent defence capabilities. At that, it is vital to have a strong will to defend ourselves i.e. the desire to stand up and fight – if needed. The stronger the will, the safer the state.
 
Georgian sodan tarkastelua. Diplomityö, Kesäkuu 2013

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92637/Y2681_TähtinenJP_YEK56.pdf?sequence=2
Georgian sodan tarkastelu strategisen iskun toteutusperiaatteiden ja torjunnan näkökulmasta
Tähtinen, Janne (2013-06)
Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201310026454




Nimi:Y2681_TähtinenJP_ ...
Koko:3.721Mt
Formaatti:pDF
Lataukset:620
Avaa tiedosto
Näytä kaikki kuvailutiedot

Yleisesikuntaupseerikurssin opiskelijan diplomityö
Taktiikan laitos
2013-06
Avainsanat: strategisen iskun torjunta, Georgia, strateginen isku
Tiivistelmä:
Georgian sota elokuussa 2008 oli Venäjän ja Georgian välinen sotatoimi, jossa Venäjän joukot kukistivat Georgian armeijan nopealla hyökkäyksellä ja tulenkäytöllä. Strateginen isku, suomalainen uhkamalli, on yllätykseen pyrkivä, vahvennetuilla normaaliolojen joukoilla toteutettava sotatoimi, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Tutkimuksen tavoitteena oli suomalaisen uhkamallin analysointi Georgian sodan ja siitä saatujen oppien perusteella. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapauksena käsiteltiin Georgian sotaa ja tutkimuksen kohteina taistelutilassa esiintyviä ilmiöitä. Ilmiöitä ja niiden toteutumista tutkittiin strategisen iskun toteutuksen ja torjunnan näkökulmasta.

Venäjän operaatiolla ja suomalaisen strategisen iskun uhkamallin teorialla on paljon yhtäläisyyksiä. Kuvaavampi nimi Venäjän asevoimien operaatiolle uhkamallina olisi ”välittömästi alkava ajallisesti synkronoitu operaatio”. Operaatio aloitettaisiin korkean valmiuden joukoilla ilman vaatimusten esittämistä kohdemaalle. Tällä saavutettaisiin yllätysmomentti ja maksimoitaisiin iskun strateginen vaikutus. Georgian sodan oppien perusteella hyökkäysoperaation menestystekijöitä ovat joukkojen koulutustason ja valmiuden kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen ja kohteiden maalittaminen, kyberulottuvuuden hyödyntäminen operaation kaikissa vaiheissa, ajallinen ja alueellinen ilmanherruus, kahden operaatiosuunnan hyökkäys, voiman nopea kasvattaminen taistelutilassa sekä operaatiotempo, jolla kyetään hyökkäämään puolustajan suunnitelmia vastaan.

Puolustussuunnittelun tulee perustua realistisille uhka-arvioille. Suunnittelussa on varauduttava myös suunnitellusta poikkeavaan tilannekehitykseen. Epäedullisessa tilanteessa vastustaja on vallannut alueita Suomen valtakunnanrajan sisältä jo siinä vaiheessa, kun joukkoja aletaan ryhmittää puolustukseen. Hyökkäyksen torjunnan menestystekijöitä ovat ennakkovaroitus tulevasta hyökkäyksestä, realistinen arvio siihen käytettävästä voimasta, joukkojen perustaminen ja koulutus, puolustusvalmistelut keskeisillä alueilla, hyökkääjän pysäyttäminen ja kuluttaminen, reservien operatiivinen liikkuvuus ja oikea-aikainen käyttö, merenherruuden ja ilmanherruuden kiistäminen sekä kyky turvata oma toiminta ja vaikuttaa vastustajan toimintaan myös kyberulottuvuudessa. Merkittäviksi tekijöiksi voidaan nostaa myös vihollisen ja omien suorituskykyjen tunteminen, ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon harjoittelu sekä suurien joukkokokonaisuuksien johtamisen harjoittelu.

Tämä tutkimus on hyödynnettävissä sotataidon opetuksessa käsiteltäessä nykyaikaisen sodan ja taistelun kuvaa, taistelutilan ilmiöitä sekä puolustussuunnittelussa käytettäviä uhkamalleja. Johtopäätöksiä hyödynnettäessä on huomioitava, että tutkimuksessa laadittu tarkastelu perustuu erilaisissa olosuhteissa toimeenpantuun operaatioon.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa lukea.
 
Poimintoja.

Tähtinen kirjoitti:
Passiivisen suojan menetelmistä Georgian sodan keskeisin havainto liittyy uudistetun taistelutavan linnoittamiskonseptiin. Uudistetussa taistelutavassa pyritään välttämään paikallaan olevia vahvasti linnoitettuja puolustusasemia, koska niiden tuhoaminen tulenkäytöllä on helppoa. Georgian sodassa kuitenkin ainoa alue, jossa puolustavat joukot eivät kokeneet kovia tappioita ja menettäneet taistelutahtoaan, oli Kodorin solan alue, joka oli ainoa vahvasti linnoitettu alue koko taistelutilassa. Tämä herättää kysymyksen siitä, onko linnoitetut ja paikallaan pysyvät joukot sittenkään niin helposti tuhottavissa kuin vallitseva käsitys antaa ymmärtää. Ja ky-keneekö heikosti linnoitettu tai siirtyvä joukko säilyttämään taistelutahtonsa, kun sitä vastaan isketään kineettisen vaikuttamisen järjestelmillä. Georgian lyhyen sodan kokemusten mukaan ainoa riittävä suoja puolustaville joukoille oli hyvin rakennettu linnoite. Tässä on huomioitava, että venäläisiltä puuttui käytöstään täsmäaseet, jolloin vaikuttamiseen käytettiin aluevaikutteisia aseita.

Sekä hyökkääjän että puolustajan kokemusten osalta voidaan todeta, että ainoastaan riittävän laajat sotaharjoitukset opettavat käyttämään, suunnittelemaan ja johtamaan asevoimien suorituskykyjä optimaalisesti vastustajan voittamiseksi taktisella, operatiivisella ja strategisella tasolla. Sodan oppien perusteella voidaan kyseenalaistaa erikoishenkilöstön koulutus, runko-henkilöstön kertausharjoitukset ja todeta, että todellisen suorituskyvyn luominen edellyttää joukoilla toteutettujen perusyhtymätason harjoitusten järjestämistä.

Strategisen iskun torjunnassa korostuu ilmapuolustus, joka on kriittinen suorituskyky osana suojan hankintaa. Georgialla oli suorituskykyinen ilmatorjunta, mutta ei kokonaisilmapuolustusta. Kuten vaikuttamisen käsittelyssä todettiin, ilmatorjunnalla kyettiin tuottamaan merkittävät tappiot, mutta tämä ei riittänyt joukkojen suojaamiseksi. Olisi tarvittu kokonaisuus, jossa sekä hävittäjien ohjustulella että ilmatorjunnalla olisi kyetty ajallisesti ja paikallisesti estä-mään venäläisten ilmahyökkäykset alueen kohteisiin ainakin painopistesuunnassa. Sivusuunnassa ilmasuojelun keinoin olisi täydennetty hajanaisempaa torjuntaa. Georgialta puuttui hä-vittäjäsuoja kokonaan ja ilmasuojelua sekä passiivisen suojan menetelmiä hyödynnettiin vaihtelevasti. Passiivisen suojan menetelmät ovat oleellinen osa suojautumista, koska vastustaja käyttää ilmavoiman lisäksi voimakasta epäsuoraa tulta vaikuttamiseen. Tykistöjoukot onnistuivat suojautumisessa ja niitä ei kyetty lamauttamaan sotatoimen aikana, kun taas jalkaväki-joukot kokivat merkittäviä tappioita, koska ne kyettiin paikantamaan iskuille ja toimintatavat eivät edesauttaneet iskujen vaikutuksen minimoimista. Materiaalin hajauttaminen onnistui tykistöjoukkojen osalta, koska niiden tuliasemiin oli porrastettu runsaasti ampumatarvikkeita. Kokonaisuutena hajauttaminen oli liian vähäistä ja esimerkiksi Venäjän ilmakomponentin iskuilla Varianin alueen keskitettyyn huoltokeskukseen sekä ammus- ja polttoainevarastoihin (varuskunnat ja Rustavi) oli merkittävä vaikutus, mikä olisi korostunut sotatoimen pitkittyessä.

Venäjän maajoukkojen taktiikka Georgian sodassa oli verrattain perinteistä. Joustavuutta operaatioon toi taisteluosastojen käyttö, mutta tehtävätaktiikan soveltamista ja joukkojen toimin-tavapautta rajoitti johtamis-, tiedustelu- ja paikkatietojärjestelmien heikko suorituskyky. Tilannekuvan heikkoutta kompensoitiin yksinkertaisella, suoraviivaisella taktiikalla. Tämä aiheutti korkeammat tappiot mahdollistaen kuitenkin taktisen nopeuden, jolla vastustaja pidettiin jatkuvan paineen ja tulenkäytön alla. Venäläiset taistelivat rivistömuodostelmissa, käyttivät kärkiyksikkötaktiikkaa sekä pyrkivät välittömästi eteenpäin saatuaan taistelukosketuksen. Muiden puolustushaarojen toiminnalla tuettiin operaatiota tulenkäytöllä ja kuljetuksilla. Alue eristettiin meri- ja ilmakomponentin käytöllä, mikä mahdollisti maakomponentille toimintavapauden operaatioalueella.

Jere Vettenranta tutki esiupseerikurssilla 64 Venäjän maavoimien taisteluosastotaktiikan kehittymistä Georgian sodan jälkeen. Vettenranta toteaa työssään, että Venäjällä oli puutteita johtamis- ja tiedustelujärjestelmissään, mikä vaikutti yhteistoiminnan toteutukseen hyökkäyksen aikana. Venäjän operaatiossa taktiset ongelmat ratkaistiin tulenkäytöllä
 
Viimeksi muokattu:
"Venäjän operaatiossa taktiset ongelmat ratkaistiin tulenkäytöllä"

Varsin perinteinen venäläinen ratkaisu. Eli kuten sanonnassa: "Jos käytössä on vain vasara, niin kaikki ongelmat alkavat näyttâä nauloilta".
 
"Venäjän operaatiossa taktiset ongelmat ratkaistiin tulenkäytöllä"

Varsin perinteinen venäläinen ratkaisu. Eli kuten sanonnassa: "Jos käytössä on vain vasara, niin kaikki ongelmat alkavat näyttâä nauloilta".

Tai jos ongelma on vasaran kokoinen, niin käytä lekaa.
 
Ilmeisesti sotakokemukset vaikuttaa hyvin vähän taktiikan kehitykseen.

http://doria32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/95661/Tynkkynen_FINAL.pdf?sequence=3
Hyökkäyksestä puolustukseen
Taktiikan kehittymisen ensimmäiset
vuosikymmenet Suomessa
Vesa Tynkkynen
ESIPUHE

Suomessa itsenäisyyden ajan sotahistorian tutkimus on painottunut voimakkaasti talvi- ja jatkosodan aikaisten taistelutapahtumien esittämiseen. Sotatoimien aikana tehtyihin ratkaisuihin on yleensä haettu syitä pelkästään itse tapahtumista. Suomalainen taktiikka, tapahtumia ja päätöksiä selittävänä tekijänä, on ohitettu sangen usein. Yhtä usein on katsottu taktiikan ikään kuin kehittyneen talvisodassa saaduista kokemuksista. Toisaalta sotien jälkeen tapahtuneen kehityksen perusteita on harvemmin haettu jatkosodan ajalta. Muuttunut sotilaspoliittinen tilanne on tulkittu ikään kuin uuden ajattelun perustaksi, jolloin aiempi kehitys on katsottu ajoittain menneisyyden painolastiksi. Edellä esitetty ajatusmalli saattaa olla jonkin verran kärjistetty. Taktiikka eräänä sotatapahtumia ja puolustusvoimien kehitystä selittävänä tekijänä on kuitenkin yleensä jäänyt taka-alalle.
Tämän tutkimuksen laatimiselle on ollut edellä esitetyn näkökannan lisäksi toinenkin vahva vaikutin. Allekirjoittanut toimi useampia vuosia operaatiotaidon ja taktiikan opettajana Sotakorkeakoulussa. Tällöin saattoi selvästi nähdä, että taktiikan kehittämisessä ei aiempaa kehitystä otettu huomioon eräänä perusteena. Tässä suhteessa historia ja tulevaisuuden tarpeet kohtaavat kovin harvoin. Vaikka laaditun työn on tarkoitus omalta osaltaan valottaa Suomen historiaa eräästä vähemmän tutkitusta näkökulmasta, tutkimuksen tuloksilla on tarkoitus laajentaa myös niitä näkemyksiä, jotka vaikuttavat tulevaisuuden taktiikan kehittämiseen.
 

Kyllä siellä aina jotain yleispätevää säilyy. Ei lasta varmaan heitetä pesuveden mukana. 1990-luvun alussa Bundeswehrin kenraali seurasi harjoitusta Suomessa. Toiminta oli aika perinteistä. Oli tulppia ja ylläkköjä ja lopulta kunnon stoppari. Lyötiin sivulta hyökkääjä pariin palaan ja keskityttiin paloittelemaan niitä makkaroita.

Kenraali sanoi ihastuksissaan: "Tämä on osaamista, jota harvoin näkee. Täällä on taisteltava juuri tällä tavalla."

Tämä siis joskus Persianlahden sodan "opetusten" jälkeen. Mutta silloin actionelokuvien sukupolvi astui palvelukseen ja näki metaforan "sota on videopeli".
 
Georgian sodasta ja Venäjän propaganda koneistosta:
Suosittelen.
 
Kyllä siellä aina jotain yleispätevää säilyy. Ei lasta varmaan heitetä pesuveden mukana. 1990-luvun alussa Bundeswehrin kenraali seurasi harjoitusta Suomessa. Toiminta oli aika perinteistä. Oli tulppia ja ylläkköjä ja lopulta kunnon stoppari. Lyötiin sivulta hyökkääjä pariin palaan ja keskityttiin paloittelemaan niitä makkaroita.

Kenraali sanoi ihastuksissaan: "Tämä on osaamista, jota harvoin näkee. Täällä on taisteltava juuri tällä tavalla."

Tämä siis joskus Persianlahden sodan "opetusten" jälkeen. Mutta silloin actionelokuvien sukupolvi astui palvelukseen ja näki metaforan "sota on videopeli".

On ihme, jos Georgian sota ja Ukrainan sota ei olennaisesti muuta mitään niiden maiden asevoimien strategiassa ja taktiikassa, joiden ensisijainen tai ainoa potentiaalinen vihollinen on Venäjä. Kyllä sen verran on tullut tiedustelutietoa, että jotain on syytä ottaa opiksi ja päivittää toimintatapoja.
 
Georgian sodasta ja Venäjän propaganda koneistosta:
Suosittelen.

Jep. Kannattaa katsoa.

Georgian sodan opetus on siinä, ettei Eurooppa oppinut yhtään mitään, vaan tuomitsi lähinnä Saakasvilin sodasta, jota Venäjä suunnitteli 6-7 vuotta. Saakasvili reagoi kunnolla vasta "rauhanturvaajiin", jotka tulivat osapuilleen vuosi sabotöörien ja levottomuuksien aiheuttajien jälleen kutsumatta kylään. Kun Georgia alkoi kurmottaa rauhanturvaajia, tuli rajan yli sitten muita joukkoja ja myös ilmassa oli voimaa.

Ukraina on pelkkä jatkumo.
 
Kyllä siellä aina jotain yleispätevää säilyy. Ei lasta varmaan heitetä pesuveden mukana. 1990-luvun alussa Bundeswehrin kenraali seurasi harjoitusta Suomessa. Toiminta oli aika perinteistä. Oli tulppia ja ylläkköjä ja lopulta kunnon stoppari. Lyötiin sivulta hyökkääjä pariin palaan ja keskityttiin paloittelemaan niitä makkaroita.

Kenraali sanoi ihastuksissaan: "Tämä on osaamista, jota harvoin näkee. Täällä on taisteltava juuri tällä tavalla."

Tämä siis joskus Persianlahden sodan "opetusten" jälkeen. Mutta silloin actionelokuvien sukupolvi astui palvelukseen ja näki metaforan "sota on videopeli".


Toisaalta BW:n kentsun ns. ajantasaisuuden voi reippaasti kyseenalaistaa. Yleensä tuossa kypsässä iässä ei ihan nuoren kadettiupseerin innolla jakseta paneutua kaikkiin uutuuksiin vaan mennään ns. vanhoilla opeilla.

Mutta oli mulla asiaakin. Paljon riippuu siitä, millainen on vihollinen. Jos kävis sotaa USA:ta vastaan, niin tällöin kyllä pitää vähän miettiä sitäkin, että taivaalta saattaa tulla pommia senttimetrin tarkalla osoitteella. Ja että bunkkerit on tehty murskattaviksi.

Venäjän kyvystä moisiin taikatemppuihin pitää muodostaa hyvä ajantasainen käsitys. Vuonna 2008 se ei näemmä vielä onnistunut. Onnistuuko nyt? Ukraina ei valitettavasti välttämättä vastaa noihin kysymyksiin, koska taistelua linnoitetuista asemista käytiin olemattomasti.

Toisaalta kirurgisen tarkasti tuhotut mekanisoidut kolonnat antavat viitteitä jonkinsortin älyase kapasiteetista. Kansakunta, joka kykenee yhtenä harvoista räpeltämään jotain avaruudessa. Kyllä, pakkohan se on myöntää että se pystyy toki täsmäaseisiinkin. Halutessaan.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta kirurgisen tarkasti tuhotut mekanisoidut kolonnat antavat viitteitä jonkinsortin älyase kapasiteetista. Kansakunta, joka kykenee yhtenä harvoista räpeltämään jotain avaruudessa. Kyllä, pakkohan se on myöntää että se pystyy toki täsmäaseisiinkin. Halutessaan.

Olisiko näistä jotain esimerkkiä, kun en suoralta kädeltä tiedä/muista mistä on kyse?
 
Kyllä asevoima osuu liikkeeseen ja keskittymiin vaikka ne eivät missään fästningissä makaisikaan. Ilman linnoitteita ja kunnollista tilapääsuojaa vahingot ovat aika mittavat.

Tien päällä Georgiassakin elävä voima lyötiin. Samoin Ukrainan Ilovaiskissa, vetäytymisreitillä.
 
Onkohan tämä käyty jo läpi? Ei ole hätäpäivää, jos muillakin rajoilla kartat ovat yhtä vanhoja. Tämä selittää hyvin varuskuntien sulkemisenkin; Venäjä ei pysy kärryillä siitä, jos johonkin tulee uusi halli tai vanhan käyttö lopetetaan. :D

The Russian strategic attack plan executed by long-range aircraft suffered from a lack of good intelligence on potential targets, a higher than expected Georgian air defense threat, and a lack of PGMs. The result was a poorly planned and executed strategic attack effort that bombed military infrastructure of no importance while neglecting important military infrastructure and resulted in high levels of collateral damage (for which the Russian high command may have not cared). For instance, Russian aircraft bombed the airfields at Vaziani near Tbilisi and Kopitnari, west of Kutaisi, neither of which has been used for military flights since the collapse of the Soviet Union. While bombing these unimportant targets, Russian aircraft completely neglected to attack the new Georgian military bases at Gori and Khoni, both of which were of considerable importance. The base at Gori was eventually damaged, but only after Russian ground forces rolled into it and began to dismantle and destroy military infrastructure and capture idle military vehicles.

This poor targeting effort is almost inexplicable when one considers that the Georgian government had been eager to show off its new bases and had taken several groups of foreign military and diplomatic personnel to them after they opened. Furthermore, the new base in Gori sits astride the main Georgian east-west highway, meaning it would have been visible to Russian Embassy personnel as they traveled within Georgia in the course of their normal duties. Given the poor intelligence picture, what appears to have happened is that instead of constructing a coherent and comprehensive targeting plan for the war against Georgia, the leadership of the Russian air force relied on old Soviet maps and data to determine which military targets to attack. There are even indications that the pilot of the Tu-22 shot down by Georgian air defenses was transferred from an academic assignment to a combat flying assignment upon the outbreak of the war because he had been stationed in Georgia during the Soviet period and knew where Georgian airfields were located.

S. 38-39 tämä dokumentti.
 
Se mikä vaivaa, niin on kun Ville Haapasalo käy esimerkiksi Georgiassa kuvaamassa ja tuo paikallisten ihmisten huolia esille.
Eikö perkele voida vaikuttaa enemmän näihin maihin, jotta ihmiset voisivat paremmin.
 
Back
Top