Gripen E/F

Lentäjä ei kuitenkaan näe tuota kuvaa vaan järjestelmä etsii siitä ohjuslaukaisun merkkejä itse. Periaatteessa mikään ei kai estäisi etteikö näkymän voisi siirtää myös lentäjän nähtäväksi (ja Thales mainostaakin tällaista mahdollisuutta), siitä vaan ei ole mitään hyötyä ilman ohjelmistoa joka etsii ja tunnistaa kuvasta lentotehtävän kannalta relevantteja kohteita. Ja sellaisen tuunaus ei käy käden käänteessä eikä varmasti ole ihan ilmaista.

Epäilen että vaadittavien softien rustaaminen tulee helpommaksi koko ajan, kun vastaavat tullevat pian työkonekäyttöön, merenkulkuun ym.
 
Laitetaan nyt tännekin, IS:n versio Ylen sijaan. Peruskuvio, ei estä yhteistyötä mutta toki helpottaisi.

Löfven Ylelle: Hävittäjien hankinta Ruotsista edistäisi yhteistyötä

Millainen yhteistyö tällä logiikalla meillä nyt olisikaan, jos Ruotsi olisi Gripenin sijaan viimeksi valinnut Hornetin.
 
Tässä on revitelty otsikkoa, Ruotsista on todettu että hävittäjähankinta on Suomen asia ja yhteistyö pelaa joka tapauksessa. Toki Löfven mainostaa oman maan tuotetta, ihan kuin vaikka meillä Niinistö jäänmurtajaosaamista tms.
 
Ja Amerikan kanssa ollaan tehty niin hyvää yhteistyötä, että siitä on helppo jatkaa. Ja ainakaan Amerikan politiikot eivät ole menneet sanomaan mitään tyhmyyksiä, että jos kumppanit joutuvat sotaan, tärkeintä on saada verenvuodatus loppumaan pian ja siksi ei myydä enää sotaakäyvälle maalle mitään. Tuon takia jo pitäisi Ruotsia karsastaa kuin ruttoa kantavaa rottaa. Amerikalla on kanttia olla Suomen tukena, myös sodan aikanakin, tosin kuin Ruotsi, joka lausuntojensa perusteella tuikkaa puukkoa selkään heti kuin ensimmäinen laukaus on Suomen ja Venäjän välillä ammuttu, ja nostaa kädet pystyyn tättärää emme enää toimita teille mitään koska verta ei saa vuodattaa enempää ja pyyhimme vassari-ideologian mukaisesti itsenäisyydellänne persettämmne.
 
Laitetaan nyt tännekin, IS:n versio Ylen sijaan. Peruskuvio, ei estä yhteistyötä mutta toki helpottaisi.

Löfven Ylelle: Hävittäjien hankinta Ruotsista edistäisi yhteistyötä

Tuo haastattelu löytyy Areenalta. Tuli tänään ulos. Löfven tietenkin myy oman maan tuotetta, ja lupaa osaamisen siirtoa kauppaan kuuluvaksi, mutta korostaa samalla että päätös on Suomen ja yhteistyö jatkuu siitä huolimatta minkä päätöksen Suomi tekee.

Turvallisuuspolitiikan puolella Löfven hölmöilee, mutta ei siitä tässä ketjussa. Kirjoitin siitä jo tänään visertimessä.

On tullut sanottua aikaisemminkin:
Se, mikä erottaa suomalaisia ja ruotsalaisia (ja monen muunkin maan) poliitikkoja, on oman maan (sota)teollisuustuotteiden markkinointiin sitoutuminen. Meillä on pitkän aikaa mielummin kustu omiin muroihin kuin haluttu tukea kotimaista teollisuutta *. Politiikan tekemiselle ja yhteistyökuvioiden kehittämiselle tällainen ”oheismarkkinointi” ei ole este, tulipa kauppoja tai ei.

——— OT ———
(* = Laajemmin teollisuustuotantoa koskien tämä kansallisen edun pettäminen on selitetty ja peitetty hienoilla käsitteillä ja termeillä, kuten ”globalismin” edistäminen ja ”palveluyhteiskuntaan siirtyminen”. Kuulostaako tutulta? )
——— OT STOP ———

Toivottavasti Suomi tekee HX -kauppansa Ilmavoimien suosituksen mukaan, olipa tämä mikä hyvänsä ehdokkaista.

Gripen E:n testaamisessa on ollut ilmeisesti meneillään IRST, AESA ja EW -laitteistojen testaus.
https://saab.com/gripen/news/blog/gripen-blog/2019/joint-testing-is-the-way-to-go/
 
Enpä nyt tiedä, tukemaan kun lähtee niin siitä tulee helposti myllynkivi. Ruotsissa toki saadaan suorituskykyjä, mutta mitään tekemistä taloudellisuuden kanssa ei ole esim. kahden sukellusveneen sarjalla.
 
Dalsjö on kirjoitellut viime päivinä twiittejä, jossa käy läpi Ruotsin hullutusta aliaseistamisen suhteen. Esim. alla oleva kuva ehdottaa, että 200 Gripukalle on ollut vain 100 kpl AMRAAMeja!!!! (Myöhempi twiitti kertoo SIPRIn korjanneen luvuksi 213 kpl).

Meillähän oli tunnetusti 700+. Norjassa 500+.

Ja näitten svedujen kanssa joku haluaa meidän liittoutuvan, :facepalm:
 
miten perustelet väitteesi?

Maanpuolustukseen liittyvät päätökset tulisi tehdä puhtaasti tehokkuus/hyöty lähtökohdistä.
Jos katsotaan nyt Ruotsia, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana lähinnä kunnostautunut kakkimaja sodissa puuhastelussa, kun kotimaan puolustus ja kyky käydä perinteistä konventtionaalista sotaa on ajettu alas (hyvänä esimerkkinä "paljastus" ohjuksista). On siis helppo nähdä, ettei tuossa "liitossa" ole mitään hyvää Suomelle, Ruotsalaisille me olemme sotilaallisesti kaksi asiaa, puskuri Venäjää vastaan ja heidän kalustonsa myyntikohde.
Suomen ja Ruotsin liittoutuminen olisi siis edullista heille, mutta ei meille. Miksi siis ihmiset haluaisivat meidän liittoutuvan Ruotsin kanssa? Yksinkertaista, koska tunnustetaan tosiasia, siis tarve liittoutua, mutta NATO on liian hapokas vaihtoehto ideologisesti. Ruotsin kanssa liittoutumisella ei ole kuin yksi etu, sen ei katsota ärsyttävän Venäjää.
Ideologia menee siis isänmaan edun edelle.
 
+1
Juuri näin. Silti jotkut ovat täysin siinä uskossa, että voisimme saada vaikka tutkakoneita lainaan sweuduilta. Käsittämätöntä.
 
Maanpuolustukseen liittyvät päätökset tulisi tehdä puhtaasti tehokkuus/hyöty lähtökohdistä.
Jos katsotaan nyt Ruotsia, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana lähinnä kunnostautunut kakkimaja sodissa puuhastelussa, kun kotimaan puolustus ja kyky käydä perinteistä konventtionaalista sotaa on ajettu alas (hyvänä esimerkkinä "paljastus" ohjuksista). On siis helppo nähdä, ettei tuossa "liitossa" ole mitään hyvää Suomelle, Ruotsalaisille me olemme sotilaallisesti kaksi asiaa, puskuri Venäjää vastaan ja heidän kalustonsa myyntikohde.
Suomen ja Ruotsin liittoutuminen olisi siis edullista heille, mutta ei meille. Miksi siis ihmiset haluaisivat meidän liittoutuvan Ruotsin kanssa? Yksinkertaista, koska tunnustetaan tosiasia, siis tarve liittoutua, mutta NATO on liian hapokas vaihtoehto ideologisesti. Ruotsin kanssa liittoutumisella ei ole kuin yksi etu, sen ei katsota ärsyttävän Venäjää.
Ideologia menee siis isänmaan edun edelle.
Ja ymmärtääkseni ruotsalaiset kenraalitkin salaa toivovat Suomen päätyvän F-35n valintaan.
 
Back
Top