Gripen E/F

adam7

Ylipäällikkö
Jos katsotaan Natoa, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana lähinnä kunnostautunut kakkimaja sodissa puuhastelussa, kun Euroopan puolustus ja kyky käydä perinteistä konventtionaalista sotaa on ajettu alas (hyvänä esimerkkinä "paljastus" Saksan asevoimien alennustilasta). On siis helppo nähdä, ettei tuossa "liitossa" ole mitään hyvää Suomelle. Natolle me olemme sotilaallisesti kaksi asiaa, tukialue Baltian puolustukselle ja heidän kalustonsa myyntikohde. Suomen ja Naton liittoutuminen olisi siis edullista heille, mutta ei meille. Miksi siis ihmiset haluaisivat meidän liittoutuvan Naton kanssa? Yksinkertaista, koska tunnustetaan tosiasia, siis tarve liittoutua, mutta Yhdysvallat on liian hapokas vaihtoehto ideologisesti. Naton kanssa liittoutumisella ei ole kuin yksi etu, sen katsotaan olevan tarpeeksi moninapaista. Ideologia menee siis isänmaan edun edelle.

Hieman sarkastista, mutta Nato ja Ruotsi ovat lopulta aika lähellä toisiaan. Miksi ei siis ohiteta Natoa ja mennä suoraan sänkyyn Washingtonin kanssa?
Höps.

Tietenkin on Natolle edullista että puolustuksestaan huolehtinut (ainakin jollain tasolla) liittyisi, mutta kyllä se meillekin olisi eduksi, sekä rauhan että mahdollisen sodan aikana. Ennen kaikkea se nostaisi Kremlin kynnystä sekä vaikuttamisoperaatiohin että kynnystä sotilaallisiin toimiin.

Washington ei tee Euroopan suunnalla bilateraalisia sopimuksia, koska Nato on olemassa. Emme ole Japani tai Etelä-Korea, vaan pieni maa (resurssien osalta) alueella, jossa Yhdysvallat hoitaa sotilaallisten intressiensä valvonnan Naton kautta. Ja vaikka suurin osa Eurooppalaisista maista oli mennyt kaukomaiden operaatioiden hoitoon ja unohtanut oman maan puolustamisen, suunta on muuttunut. Mutta kehitys tapahtuu Naton puitteissa, ei sen ulkopuolella.
 

adam7

Ylipäällikkö
Paitsi ehkä siinä tilanteessa, jossa Ruotsissa uskotaan, että Suomen jälkeen Venäjän kohteena on Ruotsiin tunkeutuminen. Siinä kohtaa varmaan ruotsalaiset pistävät kaiken likoon, että neliösenttikään Ruotsin maaperästä ei joudu taistelutantereeksi, ja että Venäjä pysäytetään Suomen maaperälle.
Ruotsin military-visertimessä on jo parin aktiiviupseerien juttuina ollut miten he varautuvat taistelemaan Pohjois-Suomessa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ennen kaikkea se nostaisi Kremlin kynnystä sekä vaikuttamisoperaatiohin
Ai. Eli jos Britannia kuuluisi Natoon, niin Venäjä ei uskaltaisi huseerata polloniumin kanssa? Ja jos Usa uskaltaisi liittyä Natoon, niin Venäjä ei rohkenisi operoida vaali- ym. asioissa siellä ja niiden tahojen kanssa? Ei tottavie uskalla vangita ja paiskata leirille norjalaista evp-upseeria vakoilusta syytettynä, jos Norja liittyisi Natoon....Viroa ei ole uskaltanut painostaa lainkaan sen jälkeen, kun Viro liittyi Natoon....

Vai tarkoitatko jotain muuta? Kyllä se kuule adam on niin, että Nato tarkoittaa viidettä artiklaa eli suoraa konventionaalista hyökkäystä, jonka pitää olla vieläpä mieluummin kiistämätöntä sorttia. Muuten ollaan pirusti vaan omillaan. Turha yrittää taivuttaa Natoakaan miksikään ihmelääkkeeksi joka vaivaan.

160 merkin todellisuudessa syntyy näköjään oma todellisuutensa, jatkakaa vaan samaan malliin.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ruotsin military-visertimessä on jo parin aktiiviupseerien juttuina ollut miten he varautuvat taistelemaan Pohjois-Suomessa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan.
No huh, kylläpä helpotti. Pari aktiiviupseeria on jo tulossa Lappiin sotimaan, kyllä meidän kelpaa. Pitää liittyä näköjään twitteriin, siellä on TIETOA TARJOLLA ihan eri tahtiin.
 

Quixote

Majuri
No huh, kylläpä helpotti. Pari aktiiviupseeria on jo tulossa Lappiin sotimaan, kyllä meidän kelpaa. Pitää liittyä näköjään twitteriin, siellä on TIETOA TARJOLLA ihan eri tahtiin.
Jos ajatellaan ruotsalaisittain, niin tuleehan siinä heidän puolustukselleen lisää syvyyttä.
 

Raveni

Ylipäällikkö
Juu, tulee. Kun kerran pari aktiiviupseeria on jo lähtötelineissä.
Siinä naapuri joutuu miettimään homman kokonaan uusiksi. Pari taisteluissa keitettyä ruotsalaisupseeria Suomen puolella. Jos oikein hyvin käy niin voihan sieltä tulla kaikki ne 12 tykkiäkin. Vai olikos niitä jo se 24 kappaletta. En muista.
 

magitsu

Ylipäällikkö
Ei hyvältä näytä.


First Brazilian model of the Gripen fighter will be delivered to the FAB in 2024
On Wednesday (3.4.), Embraer unveiled the production schedule for the Brazilian version of the Gripen fighter, which will be built at the company's factory in Gavião Peixoto, in the interior of São Paulo. According to the schedule, the Brazilian Air Force (FAB) will receive the first copy of the fighter made in Brazil in 2024.
 
Viimeksi muokattu:

Mustaruuti

Ylipäällikkö
BAN
RÖLLIKKÄ

@setämies

Ketjusta voisi siivota aika paljon viestejä esim. tuonne?
 

Talvela

Ylipäällikkö
Ai. Eli jos Britannia kuuluisi Natoon, niin Venäjä ei uskaltaisi huseerata polloniumin kanssa? Ja jos Usa uskaltaisi liittyä Natoon, niin Venäjä ei rohkenisi operoida vaali- ym. asioissa siellä ja niiden tahojen kanssa? Ei tottavie uskalla vangita ja paiskata leirille norjalaista evp-upseeria vakoilusta syytettynä, jos Norja liittyisi Natoon....Viroa ei ole uskaltanut painostaa lainkaan sen jälkeen, kun Viro liittyi Natoon....

Vai tarkoitatko jotain muuta? Kyllä se kuule adam on niin, että Nato tarkoittaa viidettä artiklaa eli suoraa konventionaalista hyökkäystä, jonka pitää olla vieläpä mieluummin kiistämätöntä sorttia. Muuten ollaan pirusti vaan omillaan. Turha yrittää taivuttaa Natoakaan miksikään ihmelääkkeeksi joka vaivaan.

160 merkin todellisuudessa syntyy näköjään oma todellisuutensa, jatkakaa vaan samaan malliin.
Minä kannatan NATO-jäsenyyttä koska se kiristäisi välejä Venäjään niin paljon että puolustukseen pitäisi satsata vähintään tuplat nykyisestä.
En tiedä mikä muiden motiivi ja arvio on.:ROFLMAO:
 

Raakku

Luutnantti
Natoon vain ja ainoastaan siksi, että tuossa idän suunnassa on sellainen naapurivaltio jonka hyökkäys kotimaahan on vain enemmän tai vähemmän ajan kysymys. Luultavasti liittyy heidän sisäpolitiikkaansa pönkittämiseen ja vanhojen aikojen haikailujen perään. Jos natoon satuttaisiin pääsemään niin sen jälkeen mahdollisimman neutraalit välit. Ei pyllistelyä YYA aikoja muistellen kun sen paremmin kuin sodankaan lietsomista. Nato olisi jonkinlainen turva ja tae siitä, että paskan osuessa tuulettimeen saataisiin apua. Sillä sitä tarvitsemme joka tapauksessa, jos joudumme sotaan idässä uudelleen.
 

Einomies1

Ylipäällikkö
Ei hyvältä näytä.


First Brazilian model of the Gripen fighter will be delivered to the FAB in 2024
Joo, ei näytä hyvältä Gripen E:n tulevaisuuden kannalta. Lisähankintoja ei FMV:lle heru eli varmaan 60 koneeseen jää. No, puolueet tiesivät kyllä kenet halusivat pääministeriksi.
 

adam7

Ylipäällikkö
Juu, tulee. Kun kerran pari aktiiviupseeria on jo lähtötelineissä.
Näyttää Ruotsin parlamentaarinen puolustuskomiteakin olevan "lähtötelineissä"
 

adam7

Ylipäällikkö

Raveni

Ylipäällikkö
Top