Gripen E/F

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huhta
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Joo, tieto tuli myöhään eilen illalla ja editoin sen siihen viestiin silloin. Mielenkiintoista katsoa miten vaikuttaa Gripen kehitykseen kun tulee uusi asiakasmaa E-versiolle. Jostakin syystä Brasilian koneiden toimitukset etenevät oletettua hitaammin nyt. Mikä lie ongelmana siellä?
Erikoisolosuhteet eli budjetista ei meinaa löytyä tarpeeksi momenttia kun uudet lentokoneet ja aseet maksavat.

Videolla asiaa erilaisista ohjuksista Gripenille. Pistin videon alkamaan RBS-15 kohdalta. Air-to-Air ohjukset videolla sitä ennen.

Ukrainan sodasta saadut kokemukset ovat johtaneet siihen, että Ruotsi liittyi mukaan yhteiseurooppalaiseen ohjuskehityshankkeeseen. Asiasta kertoo puolustusministeri Pål JonsonBreaking Defensen haastattelussa.

Elsa-nimellä (European Long Range Strike Approach) kulkevan ohjelman perustivat heinäkuussa Ranska, Saksa, Italia ja Puola. Myöhemmin myös Britannia kertoi liittyvänsä projektiin.

Elsa-projektissa kehitetään kantamaltaan 1 000–2 000 kilometrin risteilyohjusta, joka voitaisiin laukaista maasta käsin. Tällainen rooli oli risteilyohjuksilta aiemmin rajattu pois kylmän sodan aikana solmitussa INF-sopimuksessa. Sopimus kuitenkin romahti vuonna 2019, kun sekä Yhdysvallat että Venäjä vetäytyivät siitä.

Ja alkuperäinen uutinen:
 
Ruotsi joutuu lähiaikoina päättämään miten Gripen joskus korvataan. Kehitetäänkö oma kone vai ostetaanko muualta.
 
Ilmeisesti E/F:ää, koska C:tä ei varmaan ole riittävän montaa jäljellä myytäväksi Kolumbian tarpeisiin?
Mutta eikös Gripenissäkin ollut elson puolella jotain israelilaisia elementtejä?
 
Kai se kääntyvä swashplate mahdollistaa pysymisen hieman katveessa F-15 tutkaan samalla kun itse näkee laajemmalla säteellä.
 
EI ole olemassa mitään "hieman katvetta". Ainoa "katve" on saada koneesta heijastuva dopler-vääristymä lähelle nollaa lentämällä melko tarkkaan (tai tietyissä tutkamoodeissa myös yli) 90 astetta mittaavasta tutkasta sivuun. Kääntyvä AESA-antenni mahdollistaa oman tutkan suuntauksen yli 90 astetta sivulle, jolloin tämä on mahdollista myös omaa ohjusta päivittäessä. Tutkan havainnoinnin vaikeuttamisen lisäksi tästä on se hyöty, että vastustajan ohjus joutuu lentämään pidemmän matkan, kun ei itse lennä sitä.kohti.
 
Tweetin kommenteissa:
1732018610875.webp
 
Otsikon pohjalta voisi taas kerran tuumata, että onneksi ei ostettu.
Saabin ongelma on liian pieni kotimaa -- sarjat jäävät liian pieniksi ja uutta pitäisi saada ulos kun vanhakin tuotekehitys vielä maksamatta.

Ehkä yhtiön kannattaisi ottaa "vanhan tuunaus" osaksi repertuaariaan, esim. F-16 freesaus Gripenin teknologialla, niin saisivat kassavirtaa keksinnöistään. F-16 uudella tutkalla sekä meteorit siivissä olisi ihan soiva peli vielä pitkään.
 
Edes käytetyt F-16 on liian iso bisnes Saabille, sen hoitaa yhdysvaltalaiset. Löytyy SABR AESA-tutkaa jne.

Saab pärjää vielä ilmassakin joten kuten, ei vain enää hävittäjissä. Esim. GlobalEye on sen kokoinen bisnes, joka ei muita kiinnostanut tarpeeksi. Nyt ehkä kiinnostaisi kun markkina suureni sattuneesta syystä, mutta takamatkalta on hidas edetä. Maalla ja merellä sitten Saabilla menee paljon kilpailukykyisemmin kansainvälisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top