Haglund: Venäjä ei kunnioittaisi Suomen maaperää Nato-konfliktin aikana

Johon uppoaisi Suomen valtion 10 v. budjetti kokonaan, jotta siitä saataisiin jotain hyötyä. Mikä Karjalasta tekee taloudellisesti "helvetin arvokkaan"? Paljon metsää siellä on, mutta puuta nyt riittää nyky-Suomessakin vielä hengissä olevien sen alan tehtaiden pyörittämiseen.

Kaikki infrastruktuuri jouduttaisiin rakentamaan 60+ vuoden takaiselta tasolta josta ne ovat sen ajan rappeutuneet. Eli kaikki uusiksi.

Ihan yksinkertaisesti ei riitä suomalainen pääoma tuollaiseen tohinaan. Ja toiseksi: nykyinenkin maa-alueemme sisältää jo perspektiivittömiä periferioita tarpeeksi. Lisääkö pitää hommata? Ei kannata.
 
Johon uppoaisi Suomen valtion 10 v. budjetti kokonaan, jotta siitä saataisiin jotain hyötyä. Mikä Karjalasta tekee taloudellisesti "helvetin arvokkaan"? Paljon metsää siellä on, mutta puuta nyt riittää nyky-Suomessakin vielä hengissä olevien sen alan tehtaiden pyörittämiseen.

Kaikki infrastruktuuri jouduttaisiin rakentamaan 60+ vuoden takaiselta tasolta josta ne ovat sen ajan rappeutuneet. Eli kaikki uusiksi.

Samaa mieltä. Ne jotka haaveilevat kesämökeistä Karjalassa voisivat mm miettiä kuka maksaa heille peruspalvelut sinne. Kuka maksaa perus terveydenhuollon, tietoliikenneyhteydet, poliisin palvelut jne. Väestö jo nyt keskittyy kaupunkeihin ja maaseutu tyhjenee. Minä en suostu veronmaksajana suostu siihen että valtion budjetti uhrattaisiin jotta jotkut saavat itselleen kivan kesämökin! Petsamon palauttaminen olisi mielenkiintoisempi asia mutta Karjala ainoastaan siinä tapauksessa että Venäläiset itse anovat liittymistä Suomeen, maksavat itse laskun.
 
Jatketaanpa tästä (meinasi jo unohtua - dementiako vaivaa?)

Itse tulkitsen tuon niin, että erityisesti asia tarkoittaa Euroopan maiden, sekä NATO että ulkopuolisten, omaa kansallista puolustuskykyä. Asia voi olla esim. Latvian ja Liettuan osalta hyvinkin lähellä sydäntä esim. US and A:ssa. Mutta onhan siinä tietysti jotain yhteispuolustuksellisiakin ulottuvuuksia myös EU:n osalta. Ruotsin ja Baltian omat kansalliset puolustuspanostukset olisivat uskoakseni meille kaikkein tärkeimpiä. Baltian L-alkuisten ongelmamaiden osalta on jäänyt pikku piiperrykseksi, mitä tekee Ruotsi?

Hyvin pitkälti olen samoilla linjoilla kanssasi, lausonnon tärkein "pointti" kohdistuu varmasti siihen, että Euroopan maiden (EU & NATO-maat) olisi järkevää panostaa omaan kansalliseen puolustuskykyyn ja vähentää selkeää riippuvuussuhdettaan Yhdysvalloista. Tietty sitä ei voi - eikä pidä - katkaista kokonaan mutta minusta läntiselle Euroopalle on tärkeää myös se, että kansalliseen puolustuskykyyn panostettaisi ja että EU olisi tietyiltä toiminnoiltaan uskottavampi organisaatio.

Ukrainan kriisi ja sota nyt on oma esimerkkinsä (mutta kuten eilen totesin, on kuitenkin huomioitava, että Ukraina ei ole EU-maa joten emme suoranaisesti tiedä kuinka reagoitaisi jos vastaava tilanne kohdistuisi esim. sotilaallisesti liittoutumatonta EU-maata kohtaan). Tietty skeptisyys minua kuitenkin vaivaa ja olen epäileväinen sen suhteen, että EU kykenisi yhteisönä toimimaan riittävän nopeasti, sen sijaan yksittäisten maiden toiminta voi olla olennaisesti nopeampaa esim. Ruotsi ja Eesti.

Eurooppalaisten NATO-maiden (ja EU-maiden) kyvystä sotilaalliseen toimintaan saatiin jonkin sortin osoitus jokunen vuosi sitten Libyan kampanjan aikaan. Mikäli minulle (ja muille) kerrottu pitää paikkansa (taholla on pm kytkentöjä) pitää paikkansa niin Libyan kampanja suunniteltiin siten, että eurooppalaiset valtiot kantaisivat päävastuun toimista ja Yhdysvallat olisi tukena ja tuomassa varmuutta selustaan. Yhdysvaltojen rooli kuitenkin muuttui olennaisesti aiottua voimakkaammaksi ja erääksi syyksi mainittiin niinkin yksinkertainen asia kuin täsmäaseiden loppuminen eurooppalaisilta kampanjaan osallistuneilta mailta. Jos tämä syy pitää paikkansa (ja on eräs niistä konkreettisista syistä) niin herää epäilys etteivät eurooppalaiset NATO-maat (muista puhumattakaan) ole kovinkaan valmistautuneita pitkäkestoisiin sotilaallisiin konflikteihin. Joten ei ihme, että Euroopan tulisi ottaa vastuuta itsestään enenevissä määrin.

On tietty mietittävä, että mikseivät jenkit sitten vain toimittaneet täsmäaseita eurooppalaisille liittolaisilleen lisää, miksi osallistua itse kampanjaan? Vai näkyikö tilanne Washingtonin suunnalla olennaisesti toisenlaisena ja tulkittiin eurooppalaisten olevan jälleen kerran kyvyttömiä toimimaan ja viemään aloitettu kampanja loppuun saakka?

Ihmettelisin, jos ei ainakin tulisi hieman värikkäämpiä "tunnistuslentoja" niitä punatähtisiä koneita vastaan. Ehkä jo puikkoakin lentäisi taivaalla. Ja tuskin merelläkään mikään lemmenlaiva-meininki vallitsisi. Maavoimien osalta en usko että tapahtuisi välttämättä muuta kuin osittainen mobilisaatio itärajan tuntumaan.

Ainakin toivon niin, että tällaisessa skenaariossa, jossa Venäjä vaikeuttaa Suomen huoltovarmuutta ja yleensäkin laivaliikennettä Itämerellä ja samalla Venäjä operoi esim. Balttian suunnalla Suomessa ollaan valmiit muuhunkin kuin "peukaloiden pyorittelemiseen" eli poliittinen johto ymmärtää tilanteen ja antaa puolustusvoimille mahdollisuuden toimia tilanteen edellyttämällä tavalla.

Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa suurin epäilykseni kohdistuu juuri poliittisiin päättäjiin, ei puolustusvoimiin - vaikka senkään tila ei ole niin hyvä mitä toivoisin.

vlad.
 
Voitko luetella ne?
Kansallisen yhtenäisyyden nimissä tällaiseen eriarvoistavaan luettelointiin ei kannata lähteä. Suomella on rajansa ja niitä puolustetaan.
Sopii kyllä että PV käy omien mahdollisuuksiensa kautta läpi skenaarioita ja tekee arvotuksia (salassa), mutta minun mielestäni tällaisilla keskustelupalstoilla ei tarvitse eriarvoistaa suomalaisten asuinalueita tai Suomen alueita jakamalla niitä ennalta säitytettävät / luovutettavat -laareihin. Mun mielestäni kansallisen yhtenäisyyden nimissä näin.
 
Kansallisen yhtenäisyyden nimissä tällaiseen eriarvoistavaan luettelointiin ei kannata lähteä. Suomella on rajansa ja niitä puolustetaan.
Sopii kyllä että PV käy omien mahdollisuuksiensa kautta läpi skenaarioita ja tekee arvotuksia (salassa), mutta minun mielestäni tällaisilla keskustelupalstoilla ei tarvitse eriarvoistaa suomalaisten asuinalueita tai Suomen alueita jakamalla niitä ennalta säitytettävät / luovutettavat -laareihin. Mun mielestäni kansallisen yhtenäisyyden nimissä näin.

Helsingin voisi kyllä luovuttaa, muu Suomi selviäisi siitä kyllä, uskomatonta mutta totta.
 
Joutuvat vaan karsimaan tiestöstä, koulutuksesta, terveyspalveluista yms siinä tilanteessa

Kriisitilanteessa kunnioitusta vaille jää Kymenlaakso (satama), Uusimaa ja Itä-Uusimaa (hallinto ja satama) sekä Varsinais-Suomi (satama). Hieman yli kaksi miljoonaa ihmistä on elämä sekaisin noilla alueilla.
Kun tuossa on Suomen huolto pahasti häiriintynyt, niin hyvä kysymys, että mistä oikeastaan se loput pohjoisempi Suomi ja noin kolme miljoonaa asukasta sitten selviääkään? Täytypä hieman pohtia....
 
Back
Top