Heimoistuminen, sodan uhka ja ratkaisu

Toisaalta tuollaisten joukkojen käyttö ja toimintaympäristö toisinsanoen tehtävä on vain poliittinen päätös. Tänään siirtomaa sotia ja huomenna EU:n sisäistä "kriisinhallintaa"
 
Suomi saattaisi päättää vallata Ahvenanmaan.

Minkälaiset Ranskan johtamat interventiojoukot olisivat?

Joukot eivät olisi EU:n eikä Naton alaisia, vaan sopimuksessa mukana olevien maiden komennossa. Interventiojoukot toimisivat esimerkiksi luonnonkatastrofeissa, EU-kansalaisten evakuoinneissa ja erilaisissa kriisitilanteissa. On puhuttu taistelukykyisestä valmiusjoukosta, jota voisi käyttää vaativiin operaatioihin EU:n ulkopuolella, esimerkiksi Afrikassa.

Puolustusministeriön ylijohtajan Jukka Kuuselanhttps://www.is.fi/haku/?query=jukka+kuuselan mukaan interventiojoukoissa ei kasata uusia sotajoukkoja.

– Se on interventioaloite. Siinä ei ole mitään joukkoja. Tämä on erityyppistä yhteistyötä kuin joukkojen kokoaminen.

– Tämä pidetään irti EU:n rakenteista. Tämä ei ole EU:n hanke. Siitä pidetään myös tarkasti huolta, että tämä ei mene päällekkäin tai haittaa EU:n tekemisiä. Se tukee ja täydentää, mitä EU:ssa tapahtuu.

– Maaryhmä pyrkii tukemaan EU:n PRY-toimintaa. Mahdollisena pidetään sitäkin, että yhteistyö aikanaan muodostaa hankkeita, joita toimeenpannaan PRY:n kautta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005802965.html

Mutta virolaisten mahdollinen invaasio Helsinkiin hieman huolettaa. Eikä italialaisistakaan voi olla varma.

Ranskan lisäksi mukana ovat lehtitietojen mukaan Saksa, Belgia, Tanska, Hollanti, Viro, Espanja, Portugali sekä Iso-Britannia. Alustavissa keskusteluissa mukana olleen Italian uusi hallitus ei tässä vaiheessa halua mukaan. https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/252026-suomi-seuraa-kiinnostuneena-yhdeksan-eu-maata-mukaan-emmanuel-macronin
 
Toisaalta tuollaisten joukkojen käyttö ja toimintaympäristö toisinsanoen tehtävä on vain poliittinen päätös. Tänään siirtomaa sotia ja huomenna EU:n sisäistä "kriisinhallintaa"

Suomihan muutti lakejaan siten että valta voidaan siirtää Brysseliin joka suorittaa intervention Suomeen, kuului Lissabonin sopimukseen.
 
Tästä heimoutumisesta joka terminä kuvaa hyvin kansakunnan rappeutumista, sanon tämän:

Kaikki alusmaat pitää heimouttaa, sillä kyse on pelkästään hajota ja hallitse tekniikan sovelluksesta. Synonyyminä heimouttamiselle on monikulttuuristaminen eli keskenään toimeen tulemattomien ihmisten pakottaminen yhteiseloon. Käytännön lopputulos on heimoutuminen, koska toisiaan sietämättömät ihmiset joka tapauksessa eriytyvät.

Heimouttamalla luodaan alistettujen massoja ja mielenkiintoista tässä on, että jos koko maailma pyritään heimouttamaan, mistä saadaan ne imperiumin divisioonat, joilla näitä alistettujen massoja hallitaan? Siksi epäilen vahvasti, että monikulttuuristaminen on pelkästään Euroopan oma projekti, jolla pyritään peittelemään sitä, että Eurooppa on koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut alusmaata, jonka aika on ihan oikeasti muuttua herrasta orjaksi.
 
Nyt olet asian ytimessä, Roomahan joutui tämän saman dilemman eteen.
Imperiumin muukalaislegioonat hajosivat etnisten heimorajojen mukaan keskenään kilpaileviksi armeijoiksi jotka huudattivat omia keisareitaan hallitsemaan imperiumin muita kansoja.
 
Mihin Suomen heimoon muuten identifioitte itsenne? Itse olen Pohjanmaalla syntynyt mutta vain syntynyt. Isä oli karjalainen taistelija, läpiammuttu. Äitini oli keskisuomalainen, mutta perhe muutti usein ja lopulta erilaisten vaiheiden jälkeen kasvoin täyteen mittaan pääkaupunkiseudulla, jossa sitten koulutukset. On vaikea olla oikein mistään kotoisin tällaisena. Kai minä helsinkiläisyyteen olen kasvanut, koska suurin osa elämästä on täällä ollut, mutta varhaisen lapsuuden kokemuksia on Pohjanmaalta ja Pirkanmaalta. Jos jossain porukassa tunnen oloni luontevaksi, se on karjalaisten keskuudessa, joten varmaan on olemassa myös heimolaisuuden verenperintöä tai sitten heissä on jotain lapsuudenkodista muistuttavaa.
Savo. Vaikka äitini on Lohjalta. Elämä on heittänyt minut Keski-Suomeen, jossa jotkut identifioivat itsensä hämäläisiksi, mutta annan sen heille anteeksi :) Karjalaisia on myös suvussa, ja tunnen oloni kotoisaksi itärajan suunnalla Joensuussa ja Lappeenrannassa.
Tunnen vahvasti historiaa, ja koen olevani ikään kuin linkki menneisiin, koska olen ainut tosimielessä suvussani kiinnostunut menneisyyden kokemusten välittämisestä nykypäivään.

Heimoista ja suomalaisuuden säilyttämisestä sinulla on hyviä ajatuksia.
 
Minulla on strategia. Hahmottelen sitä lyhyesti. Saattaisi kiinnostaa sinuakin @Talvela , koska jaamme paljon samankaltaista ajattelua, vaikka minulla on joitakin erilaisia painotuksia. Ei vuoropuhelusta haittaa ole. Lue maltillisesti ja ajatuksella. Voittaakseen on oltava rohkea. On otettava hallittuja riskejä, voitettava omat tunteet. Suomalaiset heimona (puhun yläkäsitteestä) on pitänyt pintansa parituhatta vuotta hyvin, kun ajattelee tätä paikkaa, mihin suomalaiset silloin nopeasti siinneiden venäläisten ja toisaalta germaaniperäisten "ruotsalaisten" välissä ovat olleet. Ruotsin suurvalta-asema hiipui jo 1600-luvulta alkaen ja loppui.

En tiedä, mitä ajattelet tästä, mutta meidän kannattaa ottaa suomenruotsalaiset mukaan suomalaisuuden suojelussa ja yhtenä tärkeänä heimona. Jotta saamme heidän voimavaransa käyttöön kulttuurin suojelemisessa, pitää lopettaa kaikki vihanpito ruotsin kieltä kohtaan ja tukea molempia kansalliskieliämme. Uskon ja tiedän, että kaikki ruotsinkieliset eivät ole Astrid Thorsin polulla, vain ne Margot Wahlströmin kaltaisiin vannovat ovat.

Yksinkertaistan hiukan historiaa, jonka tunnet hyvin. Ruotsi läänitti heimojemme alueet omalle pikku eliitilleen ja eristi ruotsin virkakielenä virkamieskunnalle. Se saattoi olla onnenpotku. Kieltämme ei solutettu, äidinkieltä ei voinut väkisin vaihtaa. Kansankieli säilyi, kun suomenkieliset eivät olleet mukana kuninkaan bileissä ja koska he loivat oman kansankielisen maailmansa. Jo 1700-luvulla ruotsinkieliset kokivat itsensä suomalaisiksi eivätkä pitäneet Ruotsin itäisen puoliskon kohtelusta. 1800-luvulla tehdyt toimet pitää nähdä osin Henrik Gabriel Porthanin ja Kristfrid Gananderin työn jatkeena. Nyt oli tärkeää ottaa suomenkielinen kansanosa mukaan ja tehdä valtio.

1921 kieliasetus oli askel ruotsalaisten oikeuksien suojelemisessa. Siitä oli etua, koska tuore itsenäinen valtio tarvitsi suomenruotsalaista pörssiä vielä pitkään.

Minusta olisi suuri virhe työntää toinen kansalliskielemme sivuun samalla, kun puolustamme omaamme. Ottamalla sen huomioon, suomalaisuusasia (mukaan lukien ruotsinkielinen "heimo") saa paljon vaikuttavamman tuen kuin tähän asti. Myös ajan kanssa europarlamentissa.

Kuvaisin tätä hyödylliseksi liittoutumiseksi. Ajattelen siis kuin Snellman, mutta suomenkielisenä käänteisesti.

Kieli on valtaa. Koko suomalaisuuden ja kulttuurin säilyttämisen kivijalka on kieli. Kun solutat kielen, solutat mielen. Kun suomalaiset muuttivat Amerikkaan, meni jonkin aikaa, kun he puhuivat finglishiä, jossa sanomalehti oli nyyspeipperi ja lapsi oli beibi. Juuri tuollaiseksi sekasotkuksi kieli on nyt muuttumassa Suomessa.

Islam on tässä kuviossa vasta sekundäärinen "uhka", jos sitäkään.

Tämän saman huolen täytyy koskettaa myös ruotsin kieltä, vaikka emme tule sitä ajatelleeksi.

Tuhat vuotta vieraskielisen hallinnon alla selvisimme, koska säilytimme kielen ja kansanrunouden, vaikka kansantarinoihin ja etenkin -satuihin tuli myös muiden tarinoita, Virosta ja kauempaakin.

Riippumatta siitä, mikä on Euroopan ja maailman kehitys, kieli on olennainen. Se on kuin maanpuolustuksessa tahtotila. Jos sitä ei ole, mikään muu ei merkitse mitään.

Nyt on ohjelmallisesti valittu suomalaisuuden häpeäminen ja aliarvostaminen ja kansainvälisyyden ja "monikulttuurisuuden" ihannointi sen sijaan, että kaikin voimin kasvattaisimme joukossa olevat hyödyllisetkin tulijat suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin, joka etenkin joillakin rannikkoseuduilla on äidinkieleltään ruotsinkielistä. Sen "englantia nipin napin puhuvan" proletariaatin luominen on karhunpalvelus vailla vertaa ja suorastaan sotaan johtava typeryys, mutta tällä ei ole mitään väliä näille lyhytnäköisille talousviisaille ja globalisaation lähettiläille.

Minusta keskinkertaisin tuntemani ajattelija päällä maan on Alexander Stubb, ja siksi katson mielelläni, mihin Saksa alkaa kääntyä. Sitä me toistaiseksi peesaamme, koska muuta emme voi. Olemme vuodesta 2014 olleet sen kainalossa totaalisesti, eikä ole ensimmäinen kerta lähihistoriassa.

On tehtävä sama kuin 1960-ja 1970-luvuilla tehtiin. On saatava todellisia instituutioita mukaan suomalaisuuden säilyttämiseen. Mainitsin jo suomenruotsalaiset. Mikään sellainen vanha Suomalaisuuden liiton heikinheimolaisuus ei käy nyt. On kuljettava yhdessä. Samalla on saatava yhä enemmän koulutettuja ihmisiä ymmärtämään, että maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten yhteinen etu on kansalliskieltemme hyvä hallinta.

Toinen porukka, jonka haluaisin mukaan, ovat ne, jotka aidosti ovat huolissaan ihmisen saasteista ja päästöistä. Heidän silmänsä on avattava huomaamaan, että mantrana ihannoitu vapaa liikkuvuus ja globalisaatio on maapallon itsemurha. Lähiruoka, lähituotanto ja suomalaisuus vaikka pienellä otannalla täydenettynä saattaisi hyvinkin purra siinä viitekehyksessä, kun vain muistaa perustella maltillisesti ja järkiargumentein eikä mölyä.

Kiina on juuri ohittanut kulutuksen ja osittain vanhakantaisen teknologian Mekan Yhdysvallat kaksinkertaisesti hiilipäästöissä. Se globalisaatiohihhulien vastuusta. Mutta tätä ei juuri kukaan oivalla, että meidän eurooppalaisten tavara siellä kaukomailla tehdään. Sen sijaan, että jahdataan polttomoottoriautoja tai turkistarhaa, hörhöväen pitäisi ainakin verbaalisti iskeä Kiinasta tuleviin miljooniin postipaketteihin.

Monisukupuoliset olisi hyvä ottaa mukaan suomalaisuustalkoisiin. Sen sijaan, että lyhytnäköisesti vastustetaan kaikkea erilaiseen seksuaalisuuteen liittyvää, pitäisi hyväksyä, että kromosomit eivät valehtele, miltei joka sadas on kiikun kaakun. Monia on muuten vauvana korjailtu. Ei siis puhuta kaikista ilman sukupuolta mutta ymmärretään, että muitakin on. Myönnytyksen voi tehdä sensitiivisyyteen, ei siten, että kielletään 99%:n sukupuoli.

Listaa voi jatkaa.

Tärkeintä ovat siis suomen kieli ja vanhoilla ruotsia puhuvilla suomalaisalueilla ruotsin kieli. Mutta jos takerrutaan itsepintaisesti jonkinlaisiin ortodoksisiin arvoihin muuttuvassa maailmassa, sellainen suomalaisuus on tuomittu häviöön, koska puolustajat jäävät yksinään marginaaliin takertuen sellaiseen, mikä on vain kuva.

Ymmärrän, että tässä on sulattelemista, mutta pyydän vakavasti pohtimaan, voisiko intiaaniheimot yhdistää keskenään tappelemasta, jotta voimme yhtenäisinä suomalaisina "lyödä Custerin ratsuväen" jääkylmällä ja kauaskantoisella operaatiolla.

Tätä kutsuisin vastarinnaksi, joka voisi toimia.
Vaikuttavaa.
Itse asiassa, en meinannut saada viime yönä unta, kun pohdin tätä.
Jos perustat puolueen, olen mukana! Tosiaan, nykymalli ei toimi, tarvitaan juuri tällaista uutta ajattelua.
Suomalaiset yhteen!
 
Kiitos kiitos. Politiikkaan en kyllä lähde. Sitoutumaton olen hautaan saakka, ja vain täällä nimimerkin suojista kirjoittelen.
 
Kirjoituksessasi oli tiivistettynä sellaisia ajatuksia, jotka varmaan valtaosa suomalaisista jakaa. Mutta minkä puolueen tai liikkeen kautta noita toisi julki? Olemassa olevista ei yhdestäkään.
Maahanmuuton järkevöittäminen, ilman natsi/suvakkileimaa, niin siitähn on kyse! Kirjoituksesi täyttää juurikin sen ehdon!
 
Mikä ajatuksissa on niin kumouksellista, ettei ne yhdellekään puolueelle kelpaa?
 
En tiedä, siksi kysyin kun kirjoitit:
"Mutta minkä puolueen tai liikkeen kautta noita toisi julki? Olemassa olevista ei yhdestäkään."
Ööö, niin?
Todisteluvastuu on sinun. Kun kerran olen noin lausunut.
Sinähän olet tunnettu demari, löytyykö sieltä ao. tekstiä? :LOL:
 
Minulla on strategia. Hahmottelen sitä lyhyesti. Saattaisi kiinnostaa sinuakin @Talvela , koska jaamme paljon samankaltaista ajattelua, vaikka minulla on joitakin erilaisia painotuksia. Ei vuoropuhelusta haittaa ole. Lue maltillisesti ja ajatuksella. Voittaakseen on oltava rohkea. On otettava hallittuja riskejä, voitettava omat tunteet. Suomalaiset heimona (puhun yläkäsitteestä) on pitänyt pintansa parituhatta vuotta hyvin, kun ajattelee tätä paikkaa, mihin suomalaiset silloin nopeasti siinneiden venäläisten ja toisaalta germaaniperäisten "ruotsalaisten" välissä ovat olleet. Ruotsin suurvalta-asema hiipui jo 1600-luvulta alkaen ja loppui.

En tiedä, mitä ajattelet tästä, mutta meidän kannattaa ottaa suomenruotsalaiset mukaan suomalaisuuden suojelussa ja yhtenä tärkeänä heimona. Jotta saamme heidän voimavaransa käyttöön kulttuurin suojelemisessa, pitää lopettaa kaikki vihanpito ruotsin kieltä kohtaan ja tukea molempia kansalliskieliämme. Uskon ja tiedän, että kaikki ruotsinkieliset eivät ole Astrid Thorsin polulla, vain ne Margot Wahlströmin kaltaisiin vannovat ovat.

Yksinkertaistan hiukan historiaa, jonka tunnet hyvin. Ruotsi läänitti heimojemme alueet omalle pikku eliitilleen ja eristi ruotsin virkakielenä virkamieskunnalle. Se saattoi olla onnenpotku. Kieltämme ei solutettu, äidinkieltä ei voinut väkisin vaihtaa. Kansankieli säilyi, kun suomenkieliset eivät olleet mukana kuninkaan bileissä ja koska he loivat oman kansankielisen maailmansa. Jo 1700-luvulla ruotsinkieliset kokivat itsensä suomalaisiksi eivätkä pitäneet Ruotsin itäisen puoliskon kohtelusta. 1800-luvulla tehdyt toimet pitää nähdä osin Henrik Gabriel Porthanin ja Kristfrid Gananderin työn jatkeena. Nyt oli tärkeää ottaa suomenkielinen kansanosa mukaan ja tehdä valtio.

1921 kieliasetus oli askel ruotsalaisten oikeuksien suojelemisessa. Siitä oli etua, koska tuore itsenäinen valtio tarvitsi suomenruotsalaista pörssiä vielä pitkään.

Minusta olisi suuri virhe työntää toinen kansalliskielemme sivuun samalla, kun puolustamme omaamme. Ottamalla sen huomioon, suomalaisuusasia (mukaan lukien ruotsinkielinen "heimo") saa paljon vaikuttavamman tuen kuin tähän asti. Myös ajan kanssa europarlamentissa.

Kuvaisin tätä hyödylliseksi liittoutumiseksi. Ajattelen siis kuin Snellman, mutta suomenkielisenä käänteisesti.

Kieli on valtaa. Koko suomalaisuuden ja kulttuurin säilyttämisen kivijalka on kieli. Kun solutat kielen, solutat mielen. Kun suomalaiset muuttivat Amerikkaan, meni jonkin aikaa, kun he puhuivat finglishiä, jossa sanomalehti oli nyyspeipperi ja lapsi oli beibi. Juuri tuollaiseksi sekasotkuksi kieli on nyt muuttumassa Suomessa.

Islam on tässä kuviossa vasta sekundäärinen "uhka", jos sitäkään.

Tämän saman huolen täytyy koskettaa myös ruotsin kieltä, vaikka emme tule sitä ajatelleeksi.

Tuhat vuotta vieraskielisen hallinnon alla selvisimme, koska säilytimme kielen ja kansanrunouden, vaikka kansantarinoihin ja etenkin -satuihin tuli myös muiden tarinoita, Virosta ja kauempaakin.

Riippumatta siitä, mikä on Euroopan ja maailman kehitys, kieli on olennainen. Se on kuin maanpuolustuksessa tahtotila. Jos sitä ei ole, mikään muu ei merkitse mitään.

Nyt on ohjelmallisesti valittu suomalaisuuden häpeäminen ja aliarvostaminen ja kansainvälisyyden ja "monikulttuurisuuden" ihannointi sen sijaan, että kaikin voimin kasvattaisimme joukossa olevat hyödyllisetkin tulijat suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin, joka etenkin joillakin rannikkoseuduilla on äidinkieleltään ruotsinkielistä. Sen "englantia nipin napin puhuvan" proletariaatin luominen on karhunpalvelus vailla vertaa ja suorastaan sotaan johtava typeryys, mutta tällä ei ole mitään väliä näille lyhytnäköisille talousviisaille ja globalisaation lähettiläille.

Minusta keskinkertaisin tuntemani ajattelija päällä maan on Alexander Stubb, ja siksi katson mielelläni, mihin Saksa alkaa kääntyä. Sitä me toistaiseksi peesaamme, koska muuta emme voi. Olemme vuodesta 2014 olleet sen kainalossa totaalisesti, eikä ole ensimmäinen kerta lähihistoriassa.

On tehtävä sama kuin 1960-ja 1970-luvuilla tehtiin. On saatava todellisia instituutioita mukaan suomalaisuuden säilyttämiseen. Mainitsin jo suomenruotsalaiset. Mikään sellainen vanha Suomalaisuuden liiton heikinheimolaisuus ei käy nyt. On kuljettava yhdessä. Samalla on saatava yhä enemmän koulutettuja ihmisiä ymmärtämään, että maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten yhteinen etu on kansalliskieltemme hyvä hallinta.

Toinen porukka, jonka haluaisin mukaan, ovat ne, jotka aidosti ovat huolissaan ihmisen saasteista ja päästöistä. Heidän silmänsä on avattava huomaamaan, että mantrana ihannoitu vapaa liikkuvuus ja globalisaatio on maapallon itsemurha. Lähiruoka, lähituotanto ja suomalaisuus vaikka pienellä otannalla täydenettynä saattaisi hyvinkin purra siinä viitekehyksessä, kun vain muistaa perustella maltillisesti ja järkiargumentein eikä mölyä.

Kiina on juuri ohittanut kulutuksen ja osittain vanhakantaisen teknologian Mekan Yhdysvallat kaksinkertaisesti hiilipäästöissä. Se globalisaatiohihhulien vastuusta. Mutta tätä ei juuri kukaan oivalla, että meidän eurooppalaisten tavara siellä kaukomailla tehdään. Sen sijaan, että jahdataan polttomoottoriautoja tai turkistarhaa, hörhöväen pitäisi ainakin verbaalisti iskeä Kiinasta tuleviin miljooniin postipaketteihin.

Monisukupuoliset olisi hyvä ottaa mukaan suomalaisuustalkoisiin. Sen sijaan, että lyhytnäköisesti vastustetaan kaikkea erilaiseen seksuaalisuuteen liittyvää, pitäisi hyväksyä, että kromosomit eivät valehtele, miltei joka sadas on kiikun kaakun. Monia on muuten vauvana korjailtu. Ei siis puhuta kaikista ilman sukupuolta mutta ymmärretään, että muitakin on. Myönnytyksen voi tehdä sensitiivisyyteen, ei siten, että kielletään 99%:n sukupuoli.

Listaa voi jatkaa.

Tärkeintä ovat siis suomen kieli ja vanhoilla ruotsia puhuvilla suomalaisalueilla ruotsin kieli. Mutta jos takerrutaan itsepintaisesti jonkinlaisiin ortodoksisiin arvoihin muuttuvassa maailmassa, sellainen suomalaisuus on tuomittu häviöön, koska puolustajat jäävät yksinään marginaaliin takertuen sellaiseen, mikä on vain kuva.

Ymmärrän, että tässä on sulattelemista, mutta pyydän vakavasti pohtimaan, voisiko intiaaniheimot yhdistää keskenään tappelemasta, jotta voimme yhtenäisinä suomalaisina "lyödä Custerin ratsuväen" jääkylmällä ja kauaskantoisella operaatiolla.
sitouttaa ruotsinkieliset
Tätä kutsuisin vastarinnaksi, joka voisi toimia.

Jos sallit kommentoida vaikka kirjoititkin toiselle jäsenelle. Sinulla on vaikuttava argumentaatio ja tietopohjasi on kyseenalaistamaton. Kunnioitukseni kirjoituksellesi!

Olen silti voimallisesti eri mieltä aiheesta. Jos mikään asia on erottanut Suomalaisia viimeisen sadan vuoden aikana ne ovat olleet punainen aate ja ruotsin kieli. Ruotsin kieli on, kuten toteat, ollut aina eliitin ja hallinnon kieli. Ei kansan kieli. Ruotsin kieli jäi hallintokieleksi Venäjän valloituksen jälkeen koska se oli käytännöllistä. Ei siksi, että se olisi ollut rahvaan mieleen. Totuus on, että ruotsin kieli on ollut eliitin kieli. Kielitaisteluiden koko luonne on alusta lähtien ollut pyrkimys säilyttää tämän kielivähemmistön hallitseva asema. Esimerkiksi pakkoruotsin todellinen tarkoitus ei ole suinkaan kansan kielenopetus vaan virkamiesruotsin säilyttäminen joka taas on taannut korkeita virka-asemia ruotsinkielisille. Jne, jne, jne.

Tältä näkökannalta. Miksi haluttaisiin sitouttaa ruotsinkieliset puolustamaan kansallisvaltiota, kun heidän nimenomainen oma strategiansa on hajottaa yhtenäiskulttuuria ylläpitääkseen omaa asemaansa? Tiedät hyvin, että juuri RKP ajaa lisää maahanmuuttoa ja on ajanut maahanmuuttajien kouluttamista ruotsin kielellä ylläpitääkseen ruotsin asemaa Suomessa.

Pointtini on, että en näe viisaana yhden jo etukäteen etuoikeutetun ryhmän miettimistä tilanteessa jossa maahan on tulossa ja jo tullut ryhmiä, joille jotkut haluavat vastaavan aseman.
 
Ööö, niin?
Todisteluvastuu on sinun. Kun kerran olen noin lausunut.
Sinähän olet tunnettu demari, löytyykö sieltä ao. tekstiä? :LOL:
Olikos nyt liian vaikea asia?

Sinä kommentoit hallin kirjoitusta...
"Kirjoituksessasi oli tiivistettynä sellaisia ajatuksia, jotka varmaan valtaosa suomalaisista jakaa. Mutta minkä puolueen tai liikkeen kautta noita toisi julki? Olemassa olevista ei yhdestäkään.
Maahanmuuton järkevöittäminen, ilman natsi/suvakkileimaa, niin siitähn on kyse! Kirjoituksesi täyttää juurikin sen ehdon!

Minä kysyin:
Mikä ajatuksissa(hallinkorvan) on niin kumouksellista, ettei ne yhdellekään puolueelle kelpaa?
 
Olikos nyt liian vaikea asia?
Ei.
Sinä olet erikoistunut 98 prosenttisesti heittelemään pelkkiä linkkejä. Ja siihen sitten päälle onelinereitä.
Jos sinulla on jotain sanottavaa, niin kerro se. Eli joku asia minun mielipiteessäni @Hallinkorva kirjoituksessa ei nyt käynyt sinulle.
Analysoipa nyt vaikka Hallinkorvan tekstiä, sehän tässä pääosassa, mikäli et ymmärtänyt.
Vastauksena soisin olevan muutakin kuin oneliner.
 
Oletko selvinpäin?
 
Jos sallit kommentoida vaikka kirjoititkin toiselle jäsenelle. Sinulla on vaikuttava argumentaatio ja tietopohjasi on kyseenalaistamaton. Kunnioitukseni kirjoituksellesi!

Olen silti voimallisesti eri mieltä aiheesta. Jos mikään asia on erottanut Suomalaisia viimeisen sadan vuoden aikana ne ovat olleet punainen aate ja ruotsin kieli. Ruotsin kieli on, kuten toteat, ollut aina eliitin ja hallinnon kieli. Ei kansan kieli. Ruotsin kieli jäi hallintokieleksi Venäjän valloituksen jälkeen koska se oli käytännöllistä. Ei siksi, että se olisi ollut rahvaan mieleen. Totuus on, että ruotsin kieli on ollut eliitin kieli. Kielitaisteluiden koko luonne on alusta lähtien ollut pyrkimys säilyttää tämän kielivähemmistön hallitseva asema. Esimerkiksi pakkoruotsin todellinen tarkoitus ei ole suinkaan kansan kielenopetus vaan virkamiesruotsin säilyttäminen joka taas on taannut korkeita virka-asemia ruotsinkielisille. Jne, jne, jne.

Tältä näkökannalta. Miksi haluttaisiin sitouttaa ruotsinkieliset puolustamaan kansallisvaltiota, kun heidän nimenomainen oma strategiansa on hajottaa yhtenäiskulttuuria ylläpitääkseen omaa asemaansa? Tiedät hyvin, että juuri RKP ajaa lisää maahanmuuttoa ja on ajanut maahanmuuttajien kouluttamista ruotsin kielellä ylläpitääkseen ruotsin asemaa Suomessa.

Pointtini on, että en näe viisaana yhden jo etukäteen etuoikeutetun ryhmän miettimistä tilanteessa jossa maahan on tulossa ja jo tullut ryhmiä, joille jotkut haluavat vastaavan aseman.

Puhuin siinä kohtaa liitoutumisesta. Allianssista esimerkiksi anglismia vastaan. Muistutan, että 1800-luvun fennomaanit olivat etupäässä akateemisia ruotsinkielisiä, ja silloin he käsittivät, että ainoa tie jossain kaukana siintävään utopiaan, itselliseksi kansallisvaltioksi, oli suomenkielisen kansanosan sivistäminen. Jotkut menivät niin pitkälle romantiikassaan, että muuttivat sukunimensä suomalaisiksi. Mikäli haluaa yhdistymistä, ei kannata pyrkiä hajaannukseen. Se mitä joku eliittikielitaistelija tai hänen oppositionsa ajattelevat, ei ole hyödyllistä tästä näkökulmasta. Siihen juuri olisi saatava ihan uusi näkoala.
 
Back
Top