Idel-Ural (t. Volga-Ural) oli lyhytaikainen yritys luoda valtio
Volgan (
tataariksi Idel) ja
Uralvuoriston tienoille Venäjän
helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna
1917.
Eduskunta päätti toistaiseksi – kunnes olot vakiintuisivat – pitää yllä omaa sotaväkeä ja omaa hallitusta. Se perusti viisi rykmenttiä. Näistä viidestä kaksi oli
Kazanissa (ratsuväkiosasto ja jalkaväkiosasto),
Ufassa oli tarkkampujarykmentti ja
Orenburgissa jalkaväkirykmentti. Viides rykmentti syntyi Suomessa, jossa sodan päättyessä oli runsaasti tataareja; päästyään kotiseudulleen he liittyivät yhteen ja muodostivat ”suomalaisen jalkaväkirykmentin”. Myös Romanian rintamalla
Odessassa oli muodostunut tataarirykmentti (joka paisui kokonaiseksi divisioonaksi). Se ehti kuitenkin vain
Krimille asti, jossa se liittyi
Krimin tataarien joukkoihin taistelussa punaisia vastaan.
Tässä tilanteessa Idel-Uralin hallitus laski sotaväkensä hajalle. Lupauksistaan huolimatta bolševikit alkoivat takavarikoida tataarihallituksen ja yksityisten omaisuutta. Huhtikuussa 1918 entisen tataarilaisen hallituksen jäsenet ja virkailijat vangittiin. Sheih-ulla Alkin joutui virumaan vankikoppiin, kunnes karkasi Siperiaan, ja Maksudin onnistui päästä pakoon.
Maksudi päätyi jo vuonna 1918
Suomeen, jossa hän sai hyvän vastaanoton Suomen ulkoministeri
Carl Enckelliltä, joka muisti hänen toimensa kansallisen itsemääräämisoikeuden ja Suomen perustuslaillisten oikeuksien puolustamiseksi Venäjän duumassa. Maanpaossa ollut entinen presidentti tapasi myös
Viron johtoa, ennen kuin vuonna
1919 jatkoi matkaansa
Ruotsiin,
Saksaan ja
Ranskaan, hakien länsimaiden tukea Idel-Uralille. Myös muita hankkeen eri tehtävissä toimineita johtomiehiä tuli Suomeen poliittisina pakolaisina vuonna 1918: Yusuf Akçura, Ayaz Ishaki, Musa Carullah Bigi, Zeki Velidi, Alincan Idris, Abdullah Battal ja Pietarin entinen imaami Lutfi Ishaki.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Idel-Ural